10 reasons 2 B ME + muuta minusta

Mul on tapana ylös pistää

Kokemukset vaikeat

Pettymykset ja eron hetket haikeat

Mul on tapana lauluun laittaa

Myös ne hyvän muruset

Joiden ohitse huomaamatta kävelet

Mul on tapana mieltä purkaa

Kertoo tosi juttuja

Ja ne aiheet ovat kaikille tuttuja

Mul on tapana lauluun laittaa

Mitä kuulin, mitä näin

Silloin kaikkea en kanna sisälläin

Elämä on varjoa ja valoja

Joskus se kyyneliin tikistää

Silloin kun itkun kaulukset

Kurkkua kiristää

Elämä on sekoitus onnea

Ja surullisia vaiheita

Meil on täydellinen elämä

Täynnä laulun aiheita

Ylläolevat laulunsanat löytyy Suvi Teräsniskan biisistä Täydellinen elämä. Mä haluan avautua ja puhua mun asioista tosi herkästi. Se ei johdu siitä, että kaipaisin huomiota tai sääliä vaan saan siitä itselleni paljon apua. Vaikeista asioista puhuminen auttaa ymmärtämään ja hahmottamaan omia tunteita ja kokemuksia paljon paremmin ja kukapa ei haluaisi jakaa onnen hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa. Oon joutunut elämässäni kantapään kautta oppimaan, että vaikka itse avaudun ja haluan olla jonkun toisen ystävä, en välttämättä saa samanlaisia tuntemuksia takaisinpäin. Oon huomannut kääntyneeni enemmän sisäänpäin ja koko ajan joudun puntaroimaan kenelle ylipäänsä haluan tai uskallan puhua asioistani ilman et mun tarvitsisi pelätä niiden leviävän.

Paskanjauhaminen ja toisten asioiden levittäminen on suhteellisen perseestä. Siellä ruudun takana monet varmasti pyörittää silmiään niin myönnettäköön heti alkuun, että samaa on tullut itsekin joskus tehtyä. Nykyään kuitenkin oon halunnut pyrkiä siitä eroon. Olen oppinut tarkastelemaan asiaa niin kuin äitikin pienenä minulle sanoi: miksi puhua paskaa toisista, jos ei halua, että itsestäni puhutaan paskaa? Mä oon monesti tässä blogissa painottanut, että en ole ihminen, joka haluaisi asettaa oman napansa muiden napojen edelle. Siitä huolimatta mua haukutaan itsekkääksi. Johtuuko se siitä, että oon väärinymmärretty tai sitten siitä, että ihmisten on oikeasti vaan helpompi ajatella toisesta pahaa. Mene ja tiedä.

Draamakuningatar on toinen minuun liitetty nimitys. Tunnistan tämmöisen draaman lietsojan -roolin itsestäni varsinkin yläaste- ja lukioajoilta, mutta sekin on ollut piirre josta haluan eroon. Siitä eroon pääseminen kun sattuu rauhoittamaan myös minua itseäni. Kysymys nyt kuuluukin, miksi minua voidaan loukata niin kevyesti, kun olen itse koittanut toimia muiden etua ajatellen jopa sellaisissa tilanteissa, joissa se on vaikeaa.

On minussakin vikaa enkä varmastikaan ole täydellisesti onnistunut poistamaan dramaattisuutta itsestäni. Silti musta tuntuu tosi raskaalta se, miksi minulle läheiset ihmiset ovat oikeesti valmiita satuttamaan minua, kun en koe tehneeni mitään sellaista, joka oikeuttaisi heitä kohtelemaan minua näin.Jonkun toisen loukkaaminen tietoisesti on mulle tosi iso asia enkä halua niin tehdä. Kuinka monet ilkeät nimitykset, tunteen purkaukset ja muut yleiset herjaukset ovat jääneetkään mun sisälle, koska en yksinkertaisesti ole niin suora ja ilkeä. En vaan pysty. Joissakin tilanteissa ois tervettä pystyä ja taas päästään siihen, että on tässäkin opittavaa.

Löydän itseni niin herkästi noista laulunsanoista enkä haluaisi itseni muuttuvan. Huomaan kuitenkin, että se piiri, jolle asioistani kerron on pienentynyt ja pienentyy jatkossakin. Mulle on valehdeltu, nimitelty, syytelty ja loukattu. Nyt mun on aika tajuta, ketkä ovat oikeesti mun ystävyyden arvoisia ja ketkä eivät. Haluan selviytyä tästä rankasta vaiheesta, mitä käyn elämässäni enkä usko sen olevan mahdollista, jos pidän lähellä ihmistä, joka on loukannut mua tässä elämässä enemmän kuin kukaan. Tästä purkautumisesta päästään tosi jouhevasti mun rakkaan ystävän Emilian blogissaan esittämään haasteeseen, jossa listataan 10 syytä, miksi juuri minä oon huippunainen. Empun ihanaan blogiin pääsette tutustumaan tästä.

1. Oon sosiaalinen

2. Mulla on ihanan pitkä ja urheilullinen kroppa

3. Mulla on kauniit silmät

4. Mulla on äänekäs nauru

5. Mun perhe on maailman ihanin

6. Olen avulias

7. Pyrin ajattelemaan toisten parasta

8. Uskon itseeni

9. Olen hyvä aikatauluttamaan

10. Rakastan aidosti

- Krisse

Kesä, eikä mitään tekemistä

Hei! Mä en tiiä onko se täällä kuinka selväks tullut, mut oon niitä ihmisiä, jotka tykkää suunnitella kaiken etukäteen. 20 päivän loma starttasi tossa keskiviikkona, eikä mitään hajua, mitä tekisi. Tänne lauantaihin asti oli vielä muun muassa talkoita ja eilinen meni aurinkoa ottaessa, muuten en ole mitään suunnitelmia saanut aikaan. Pystyy sitä siitäkin ressiä repimään. On selailtu äkkilähtöjä, haaveiltu auringonottokeleistä ja pohdittu kotimaassa reissailuakin, mutta aina löytyy syy, miksi joku ei onnistu. Oli se sitten raha, jäätävä Suomen kesä tai kadoksissa oleva matkaseura. Sentään kotiin ja sukulaisten luo tietää menevänsä ja reenaavansa. Kai niistäkin saa melkein kolmelle viikolle tekemistä.

Ette tiedäkään, miten hukassa ihminen voi olla ilman kalenteria, joka kertoo mitä tehdä milloinkin. Tavallaan niin toivoisi, että se kalenteri olisi täynnä ystävien tapaamisia ja yhdessä reissaamista, mutta asioita olisi yhdessä pitänyt suunnitella hieman aikaisemmin. Kuulostaahan tää nyt suhteellisen oudolta, kun valitan siitä, että lomalla ei ole tekemistä. Elämässä asiat ovat vaan muuttuneet ja musta tuntuu, et multa on yhden asian/ihmisen takia kadonnut kyky nauraa ja iloita elämästä niin kuin ennen. Kuulostaa ehkä hieman karulta, mutta tuntuu, että Kuopiossa yksin ollessa harvemmin voi sanoa kokevansa olevansa pelkästään onnellinen. Enemmänkin kerkee pyörittelemään murheita ja sitä kautta päätyy kuormittamaan itseään ja siksi sitä tekemistä kaipaa.

Mulla on elämässä tällä hetkellä menossa yks rankimmista vaiheista, joista pystyn teille tarkemmin kertomaan ehkä vähän myöhemmin. Tässä tilanteessa vaan haluisi viettää aikaa ihmisten kanssa, jotta ajatukset saisi näistä murheista pois, mut ei se ole aina niin yksinkertaista. Reenit ja työt sitoo mut aika vahvasti Kuopioon, lomalla tietenkin pelkästään vain edellä mainitut. Silti tuntuu siltä, et haluis vaan iskeä perseensä ensimmäiseen Viitasaarelle menevään bussiin ja paeta tätä kaikkee. Kotona Viitasaarella kaikki on aina niin hyvin ja löytää sen hymyn takaisin kasvoille pysyvästi ja siellä myös nukuttaa paremmin. Rakkaat ihmiset ja yhdessäolon tunne on aika huikeaa tämmösillä hetkillä. Rakastan mun perhettä ja sitä, millainen siitä on vuosien aikana tullut. Ei ole asiaa, mistä en niille voisi puhua.

Saa nyt nähdä minne nämä päivät mut kuljettaa. Keskiviikkona tai viimeistään torstaina pitäisi hyvästellä kaupunki ja siirtyä maalle itikoiden ja muiden ötököiden syötäväksi. Jos multa kysytään, voisin toisaalta viettää loppuloman mökillä paljussa loikoillen, jos aurinkokin suostuisi eiliseen tapaan lämmittämään ihan kunnolla. Ainiin, pitihän mun myös hehkuttaa sitä, että piiiitkän loukkaantumisten värittäneen jakson jälkeen palasin tällä viikolla täysillä palloreeneihin mukaan. Saatiinhan sitä jotain positiivista tähänkin postaukseen. Tavallaan ootan, että pystyn/pääsen puhumaan teille siitä, mikä mun elämää ja ajatuksia sotkee tällä hetkellä, mutta vielä en pysty/halua. Ehkä myöhemmin kykenette sitten ymmärtämään minua paremmin. Tällaista tänään. Koitetaan nauttia kesästä!

-Krisse