Postaus 5 - Mitä on rakkaus?

Kysymys, jota oon valehtelematta pohtinut mielessäni useammin kuin kerran. Sen määritteleminen on vieläkin todella hankalaa: sen vaan jotenkin tuntee itse, että milloin on kyseessä rakkaus. Sitäkin on kuitenkin niin erilaista, itse ainakin koen rakastavani vanhempiani eri tavalla kuin Henkkaa ja ystäviä eri tavalla kun edellä mainitsemiani. Ehkäpä siis löydän vastauksen, jos puran nämä kaikki rakkauden ilmenemismuodot näin kaikkien nähtäville.

kaikki postauksen kuvat otettu googlen kuvahausta, hakusana "love"

Perheseen kohdistuva rakkaus on rakkautta, joka luo kaikelle rakastamiselle pohjan. Yhteiskunta tavallaan työntää lapsiaan rakastamaan vanhempiaan. Osa rakastaa, osa ei. Minulle se ei ole todellakaan ollut mikään pakko ja pystyn sanomaan, että olen rakastanut vanhempiani niin paljon kun vain voi koko elämäni ajan. Se on se tunne, että tietää, että niihin ihmisiin voi turvautua, ne on aina tässä lähellä. Niiden seurassa voi olla oma itsensä ja se tunne, joka heihin kohdistuu on mun elämässä ollut ohjenuora parisuhteissa. Jos minulle ei tule sellaista turvallisuuden tunnetta suhteessa, rakkautta ei voi muodostua.
Ystäviin kohdistuva rakkaus on puolestaan enemmän luottamusta kuin perheessä. Perheessä luottamusta kuitenkin pitää jollakin tasolla automaationa, joten sen osuus ei korostu niin paljon. Ystävyyssuhteissa rakkautta on olla toiselle rehellinen, luotettava, kuuntelija ja siinä lähellä. Voin sanoa rakastavani jotakin ystävää, jos tiedän, että hän tulee olemaan mun elämässä aina. Tulee tunne, että ilman häntä tästä ei tule mitään. Näitä ystäviä mulla on tosi vähän, mutta laatu korvaa määrän. :)

Parisuhteessa rakkaus on minulle henkilökohtaisesti se hankalin. Välttelin sen sanomista liian aikaisin. Jo pienenä, kun aloitettiin hengailemaan poikien kanssa ja "seurusteltiin" olisi kovasti tehnyt mieli sanoa jokaiselle pojalle, että "rakastan sua" ja kaivertaa meidän nimet puuhun. Ikuisena romatikkona halusin kovasti löytää semmoisen yhteenkuuluvuuden tunteen, sielunkumppanuuden. Uskoin tosissani siihen, että ihmiselle on tässä maailmassa sielunkumppani tai sielunkumppaneita ja uskon kyllä vieläkin. Kuvitelmissani rakkaus olisi tunne, joka saisi jalat menemään alta. Haluaisin vain olla toisen kanssa, erillään olo tekisi pahaa ihan niinkuin koti-ikävä, mutta kuitenkin vähän eri tavalla. Luullessani löytäneeni rakkauden jouduin pettymään yhä uudestaan ja uudestaan, miksi minä en saa tuntea sitä, miltä rakkaus tuntuu?

Sitten kun se tuli, se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sen ajatteleminen saa suun pielet ylöspäin ja kyyneleet valumaan onnesta. Se oli aitoa, sanat kumpusivat jo todella lyhyen ajan jälkeen suustani, tällä kertaa sain sanoa ne ääneen. "Minä rakastan sinua" sai uuden merkityksen mun elämässä, rakastan niin noita kolmea sanaa. Rakkaus on läheisyyttä, piereskelyä toisen seurassa, kutitushetkiä peiton alla, kädestä kiinni ottamista ruuhkan keskellä. Se on tunne, joka ei tarvitse sanoja. Rakkauden näkee, sen aistii. Se ei ole yksi tunne, se on useampi tunne. Vähän niinkuin onnellisuutta, iloa ja lempeä oltaisiin sotkettu keskenään ja kattila oisi räjähtänyt ja olisi syntynyt jotain käsittämättömän hienoa, ihan niinkuin Tehotytöt.

Kuten sanoin, olen täysi romantikko ja haluan elää ajatellen asiat mainitsemallani tavalla. En sano, että rakkaus ei voisi hiipua tai satuttaa, mutta mielummin ajattelen asiat positiivisesti kuin alan heti kaivelemaan myös toista puolta, vaikka se naiivilta kuulostakin. Always look on the bright side of life ;) En tiedä selventikö tämä yhtään mun ajatuksia rakkaudesta, toivottavasti. Suhteen ekan puolen vuoden aikana "rakastan sinua" pulpahti suusta ehkä liiankin usein. Nyt se tulee esille herkissä hetkissä, kun toisen vierellä on ihana olla. Riitojen jälkeen sanat myös muistuttavat itseäni ja toista osapuolta siitä, että hätää ei ole, tunne on tallella yhä. Rakkaus on ihmeellistä, kaiken onnellisuuden perusta.