Ei sellainen elämä, josta aina haaveilin

En tarkoita tuolla otsikolla, että en pitäisi elämästäni, tää on parempaakin kun mitä oon koskaan haaveillu. Ainakin realistisempaa. Mulla on ollut parina viime yönä aika isoja ongelmia nukkumisen kanssa. Heräilen ihan ihme syistä yöllä, näen unia, jotka ahistaa enkä saa itseäni niistä irti ja kaiken kruunuksi Henkka heiluu vieressä kun mikäkin kapellimestari. Tajusin tänään, että mun mieltä painaa joku, siitä tää kaikki johtuu. Toinen vaihtoehto oli se, et kroppa on niin jumissa, että se ahistaa, mutta aamullakaan ei ollut mitään jumi-tuntemuksia, joten suljin sen vaihtoehdon pois. Tänään sitten tapahtui jotain, mitä ei ole vähään aikaan tapahtunut. Riita.

Jos eläisin elämää, josta pienenä haaveilin, tapaisin unelmieni miehen keskellä vesisadetta jossain puistossa tai bussipysäkillä, kun sattuisin pudottamaan hanskani ja hän nostaisi sen minulle. Eron hetkellä hän nousisi bussiin ja piirtäisi sen huurustuneeseen ikkunaan pienen sydämen. Muutettaisiin yhteen, saisin unelmien häät ja monta lasta ja tietenkin sen sinisen talon järven rantaan. Mun unelmien elämässä ei olisi riitoja, mulla olisi tiivis kaveriporukka, jolle voisin puhua mistä tahansa. Ennen sitoutumisia me kierreltäisiin baareissa iskemässä miehiä ja meidän elämä olisi villiäkin villimpää, aivan kun Sinkkuelämän naisilla. Mutta mun onneksi asiat ei mene niin kuin elokuvissa.

Minä tapasin unelmieni miehen facebookissa, minulla ei ole koskaan ollut yhtä sellaista tiivistä kaveriporukkaa vaan useita ystäviä siellä täällä, en elänyt sinkkuelämää 18-vuotiaana kierrellen baareissa ja hyppien sängystä sänkyyn vaan reenasin. Silti tää elämä on just hyvä näin. Olen tosi itsevarma ja luotan siihen, että osaan ne tarvittavat asiat, mitä elämässä pärjätäkseen tarvitsee. Minun onneen ei tule enää kuoppia, ei edes pienen pientä naarmua. Ja jälleen, mun pitää muistaa, että tää on realismia, ei elokuvaa, joka joka tapauksessa päättyy onnellisesti.

Mun onneen tuli tänään kaksi naarmua. Karu totuus kesätöistä iski päin naamaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni en päässy sinne töihin, minne halusin. Tämä on se ero pikkukaupungin ja Kuopion kaltaisen isomman kaupungin välillä. Pienellä paikkakunnalla työllistyy helpommin, koska lähes kaikki tuntee sinut ja tietää millainen olet, täällä sen kaiken kertomiseen on annettu n 10-30 minuuttia. En siis sano, että oisin välttämättä siihen työhön muutenkaan päässyt, mutta siis joka tapauksessa toivottavasti ymmärrätte pointtini. Mua ärsytti ja vitutti tosi paljon, oon ollut tosi kärttynen, vaikka kesätöitähän on silti vielä mahdollista saada.

Sitten siihen riitaan. Meillä on tän vuoden aikana ollut semmosia pieniä väittelyitä ja mökötyshetkiä, jotka on nekin jo tuntuneet mulle aika hankalilta, kun oon tosi herkkä tämmösten kanssa. Tänään sainkin sit melkein elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen, kun löysin itteni itkemästä keittiön lattialla niin kovaa, että en ehtinyt hengittämään. Kaikki tämä alkoi perunamuussista, kyllä, perunamuussista. Oltiin kaupassa, kun Henkka ei osannut päättää, mitä ostetaan ja minä lähdin lätkimään kassalle ja jätin jätkän sinne ihan itekseen miettimään. Asia johti toiseen ja kolmanteen ja löysin riidan yhteydessä sen syyn, mikä mua oli ahistanut monta yötä. Musta on alkanut tuntumaan, että en riitä Henkalle, että se ei enää halua, että se oon just minä, joka siinä sen vieressä tuhisee. Mun itkukohtauksen jälkeen oltiin lähes tunti hiljaa. Sitten halittiin ja mentiin sängylle makaamaan ja puhumaan asiat halki. Moni meidän "väittely" on edenny sillä kaavalla, että toi juttelu on jäänyt pois ja kaikki on ollut siltä seisomalta siinä. Puhuttiin, että meidän käytännöt riitojen suhteen pitää muuttaa, koska niitä on varmastikin tulossa vielä jatkossakin. Onko teillä samankaltaisia kokemuksia?

Asiat kahlattiin halki ja mieli parani kummasti. Kävin myös lohdutukseksi ostamassa itelleni Björn Borgin kengät Andiamosta, hintaa vain 39,90€! Mun vanhat tennarit sano ittensä irti jo viime syksynä ja talvikengillä on aika hiostava tuolla olla. Lisäksi piti hankkia kesäkukka tohon ruokapöytään. Ihanaa kun kevät tulee, kadut puhdistetaan noista talven hiekkakasoista ja puihin ilmestyy silmut. Niin ihanaaaaa!




















Käytiin tosiaan eilen likkojen kanssa Houkutuksessa kahvilla. En ollut ennen paikassa käynyt ja täytyy kyllä sanoa, että oli tosi viihtyisä paikka. Otin siellä juustokakkupalasen ja valkosuklaalaten, joten voitte uskoa, että ei hirveesti oo noiden jälkeen makeeta mieli tehnyt. Sillä aikaa, kun me kulutettiin pari tuntia kahvilan penkeillä parantaen maailmaa naurulla ja jutuilla, pojat oli suunnitellu mulle ekan peruskuntokauden pohjaa. Eli siis tää juttu on nyt se, että mulla on yks motivaation lähde, josta en halua lähteä täällä sen suuremmin huutelemaan. Pojat otti sen kuitenkin jotenkin projektikseen et ne auttaa mua, että se ei jää pelkäks motivaation lähteeksi. Mun ohjelmaan kuuluu vaikka sun mitä mukavaa/raskasta reeniä, mutta päätin että reenikuvia ja ohjelmaa näette tarkemmin vasta sitten, kun alan sitä toteuttamaan eli toivottavasti vasta toukokuun puolella, lopputurnauksen jälkeen.






Tästä pitäs lähtee jotain saamaan aikaan!



Jätkäthän eka esitteli mulle ohjelman johon kuului mm. keskivartalon koordinatiota volttien muodossa, rullahiihtoa joka keskiviikko ja tiistaisin zumbaa. Siinä vaiheessa, kun huomasin punttien sarjat (2x3, 2x2, 2x1) tajusin, että ei ne hitto voi olla tosissaan. Eikä ne onneks sit ollutkaan. Mut hyvät naurut ne sai, ku seuras mun ilmettä, kun luin sitä ohjelmaa...

Onneks siis tänkin päivän känkkäränkkä saatiin häädettyä tästäkin taloudesta ja nyt pitää keskittyä taas näihin hyviin asioihin, mitä ympärillä on. Mulla on ystäviä,  joille mun on tosi helppo puhua. Reenit kulkee hyvin ja tulee hyvää palautetta, mikä tietty ajaa eteenpäin. Mulla on huikeet coachit ja haastava reeniohjelma ens kesäks. Ulkona paistaa aurinko, joka auttaa jaksamaan päivät paljon paremmin. Ja mikä tärkeintä ja tällä hetkellä pyörii päälimmäisenä mielessä, saan viikonloppuna sitä aidointa rakkautta, kun kummityttö kapsahtaa kaulaan. Nyt ei harmita enää ollenkaan! :)