Postaus 3 - Minun vanhemmat

Esikuva, ikuinen tuki, elämän murheiden hätäkeskus ja niin paljon muuta, sitä kaikkea mun vanhemmat on mulle. Oon aina pyrkinyt kunnioittamaan heitä parhaani mukaan tottelemalla ja olemalla kuuliainen ja siksi oon välttynyt isoimmilta yhteenotoilta. Oon aina ajatellut, että sisarukset saavat hoitaa sen vanhempien haastamisen ja minä pyrin helpottamaan niiden elämää olemalla kiltti. Tietenkin on eteen tullut niitä hetkiä, kun on pitänyt vähän vastustaa ja sanoa omat näkemykset, mutta riidaksi asti en muista asioiden koskaan menneen. Olen aina kunnioittanut heidän elämän kokemustaan ja näkymystään ja ajatellut, että kaikki se, mitä he mulle sanoo, on oikein. Oon joissakin asioissa oppinut kyseenalaistamaan, mutta silti uskon, että he tietävät tästä maailmasta niin paljon enemmän kuin minä, ainakin vielä.

Vanhempani on mulle ollut tosi iso tuki. Pystyn puhumaan heille oikeestaan aivan kaikesta ja tiedän, että he ovat ja pysyvät mun elämässä, sellaista tukea en tule koskaan saamaan keneltäkään. He ovat tosi iloisia ihmisiä, rakkautta täynnä ja niin aitoja kuin vaan voivat olla. Heillä on takanaan nyt 21 vuotta yhteistä onnea ja siinäkin on paljon esikuvaa mulle. Heidän suhde on realistinen, jokainen päivä ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta silti he rakastavat toisiaan.

Koen saaneeni hyvän kasvatuksen. Mut opetettiin kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, olemaan kohtelias ja ahkera. Vanhemmat myös patisti mua silloin ysiluokan kesällä hankkimaan ekan kesätyöpaikkani, jolloin rahan hankkimisesta tuli joka kesäinen homma. He ovat valmistaneet meitä elämään parhaimmalla mahdollisella tavalla. Me ei olla eletty pumpulissa kaikkien hienouksien keskellä, koska meillä ei ole sen enempää rahaa kuin muillakaan keskiverto perheillä. Me lapset ollaan ostettu omat vaatteemme peruskoulun päätyttyä, tietenkin pienillä avustuksilla. Koen, että mun vanhemmat tekevät mitä vain meidän eteen eivätkä pelkästään sano niin.

Ollaan koettu perheenä tosi paljon ilon hetkiä ja tietenkin vaikeuksiakin. Aina ollaan kuitenkin pidetty yhtä. Vanhemmat kannustivat meitä muuttamaan ja kokeilemaan omia siipiämme maailmalla. Koskaan ei oo tarvinnut pelätä viedä poikaystävää tai pikkuveljen tapauksessa tyttöystävää porukoille näytille, koska he varmasti ottavat kaikki mukaan perheeseen. Pääasia, että me ollaan onnellisia. Kuten sanoin, meitä ei koskaa vuorattu pumpuliin. Meidät opetettiin elämään oikeata elämää, ei elämää ikkunan takana. Me möyrittiin ulkona, kasvatettiin vastustuskykyä syömällä lunta jne. Saatiin elää lapsena vapaata elämää keskellä ei mitään, kodissa, jossa oli aina turvassa. Kiitos mun vanhempien minusta tuli juuri tällainen. He merkitsevät mulle todella paljon ja ovat opettaneet mulle elämästä enemmän kuin ketkään muut yhteensä.

Rakastan heitä ihmisinä, en pelkästään vanhempina. He ovat luonteeltaan juuri sellaisia, että olisin varmasti heidän kaverinsa, jos he olisivat nuorempia eivätkä tietenkään minun vanhempia. Onhan ne jollakin tasolla mun kavereita nytkin, mutta kuitenkin niin paljon enemmän, että en haluaisi heitä kavereiksi sanoa. He ovat korvaamattomia, aina. Olen kiitollinen siitä, että minulla on molemmat vanhemmat, jotka ovat edelleen yhdessä, eivät ole alkoholisteja ja olen saanut kasvaa turvallisessa kodissa. Sitä moni nuori ei elämänsä aikana saa kokea. Pitää siis meidän jokaisen muistaa kunnioittaa ja olla kiitollinen siitä, mitä meillä on.