Kesä, eikä mitään tekemistä

Hei! Mä en tiiä onko se täällä kuinka selväks tullut, mut oon niitä ihmisiä, jotka tykkää suunnitella kaiken etukäteen. 20 päivän loma starttasi tossa keskiviikkona, eikä mitään hajua, mitä tekisi. Tänne lauantaihin asti oli vielä muun muassa talkoita ja eilinen meni aurinkoa ottaessa, muuten en ole mitään suunnitelmia saanut aikaan. Pystyy sitä siitäkin ressiä repimään. On selailtu äkkilähtöjä, haaveiltu auringonottokeleistä ja pohdittu kotimaassa reissailuakin, mutta aina löytyy syy, miksi joku ei onnistu. Oli se sitten raha, jäätävä Suomen kesä tai kadoksissa oleva matkaseura. Sentään kotiin ja sukulaisten luo tietää menevänsä ja reenaavansa. Kai niistäkin saa melkein kolmelle viikolle tekemistä.

Ette tiedäkään, miten hukassa ihminen voi olla ilman kalenteria, joka kertoo mitä tehdä milloinkin. Tavallaan niin toivoisi, että se kalenteri olisi täynnä ystävien tapaamisia ja yhdessä reissaamista, mutta asioita olisi yhdessä pitänyt suunnitella hieman aikaisemmin. Kuulostaahan tää nyt suhteellisen oudolta, kun valitan siitä, että lomalla ei ole tekemistä. Elämässä asiat ovat vaan muuttuneet ja musta tuntuu, et multa on yhden asian/ihmisen takia kadonnut kyky nauraa ja iloita elämästä niin kuin ennen. Kuulostaa ehkä hieman karulta, mutta tuntuu, että Kuopiossa yksin ollessa harvemmin voi sanoa kokevansa olevansa pelkästään onnellinen. Enemmänkin kerkee pyörittelemään murheita ja sitä kautta päätyy kuormittamaan itseään ja siksi sitä tekemistä kaipaa.

Mulla on elämässä tällä hetkellä menossa yks rankimmista vaiheista, joista pystyn teille tarkemmin kertomaan ehkä vähän myöhemmin. Tässä tilanteessa vaan haluisi viettää aikaa ihmisten kanssa, jotta ajatukset saisi näistä murheista pois, mut ei se ole aina niin yksinkertaista. Reenit ja työt sitoo mut aika vahvasti Kuopioon, lomalla tietenkin pelkästään vain edellä mainitut. Silti tuntuu siltä, et haluis vaan iskeä perseensä ensimmäiseen Viitasaarelle menevään bussiin ja paeta tätä kaikkee. Kotona Viitasaarella kaikki on aina niin hyvin ja löytää sen hymyn takaisin kasvoille pysyvästi ja siellä myös nukuttaa paremmin. Rakkaat ihmiset ja yhdessäolon tunne on aika huikeaa tämmösillä hetkillä. Rakastan mun perhettä ja sitä, millainen siitä on vuosien aikana tullut. Ei ole asiaa, mistä en niille voisi puhua.

Saa nyt nähdä minne nämä päivät mut kuljettaa. Keskiviikkona tai viimeistään torstaina pitäisi hyvästellä kaupunki ja siirtyä maalle itikoiden ja muiden ötököiden syötäväksi. Jos multa kysytään, voisin toisaalta viettää loppuloman mökillä paljussa loikoillen, jos aurinkokin suostuisi eiliseen tapaan lämmittämään ihan kunnolla. Ainiin, pitihän mun myös hehkuttaa sitä, että piiiitkän loukkaantumisten värittäneen jakson jälkeen palasin tällä viikolla täysillä palloreeneihin mukaan. Saatiinhan sitä jotain positiivista tähänkin postaukseen. Tavallaan ootan, että pystyn/pääsen puhumaan teille siitä, mikä mun elämää ja ajatuksia sotkee tällä hetkellä, mutta vielä en pysty/halua. Ehkä myöhemmin kykenette sitten ymmärtämään minua paremmin. Tällaista tänään. Koitetaan nauttia kesästä!

-Krisse