What are words if you really don't mean them when you say them

Rakkaus, niin ihana sana, niin ihana tunne. Mulla on tänään ollut vähän tämmönen nyyhkyttely ilta, saanut uppotua ihan rauhassa oman mielen sopukoihin ja unohtaa hetkeksi kaikki kiireet. Olen tän alkuviikon juossut kun päätön kana ympäriinsä paikasta toiseen ja oikein odotin tätä hetkeä, kun kämppä on siivottu ja pyykit laitettu koneeseen. Nyt on vaan minä ja Satuhäiden uusin jaksa, luksusta!

Olen täysi romantikko ja tykkään yllättää Henkan aina silloin tällöin kynttiläillallisella tms. Oon kovasti tässä viime aikoina voivotellut sitä, että en ole hirveästi häissä päässyt käymään, vaikka niistä niin paljon pidän. Toi Satuhäät on todella mukava ohjelma, kun näkee millaisia pariskuntia on olemassa. Monesti mietin sitä, miten tuo jaksaa tuota ja kuinka erilaisia ihmiset ovatkaan, mutta moni varmasti ajattelisi minusta/meistä samalla tavalla. Pitää aina muistaa toi!

Mulle rakkaus-sana meinaa tosi paljon. En ole sitä sanaa muille sanonut kuin Henkalle, koska silloin kun sen sanon, sen pitää merkitä jotakin. "Minä rakastan sinua" lipsahti suusta yllättävän pian ja jouduttiinkin puolin jatoisin selittämään,että tämä on pientäalkuhuumaa,että se varsinainen tunne tulee toiste. Eli niiltä sanoilta lähti pohja alta jollakin tasolla. Vältettiin niiden kolmen pienen sanan käyttöä ennen kuin se merkitys palasi ja kun se palasi, puna nousi kasvoille ja tuntui semmoinen *whooomp* olo vatsassa. Eli loppujen lopuksi mun pilvilinnat säilyivät pystyssä ja ne sanat saivat vielä isomman merkityksen mun elämässä. Ah niin ihana rakkaus.

Rakastakaa tekin kaikki toisianne, minä jatkan musan kuuntelua ja odottelen sitä parempaa puoliskoani kotiin. Koti-ilta ja Ihollakin tulee, huippua!

Herkkuja on siinä monenlaista...

Oon tänään yrittänyt tavalliseen tapaani käyttää valveillaoloaikaa mahdollisimman tehokkaasti. Mulle on kertynyt taas todella mainiot univelat, kun viime viikolla piti joka aamu herätä viimestään 7:05 ja minä oon aina ollut iltaihminen. Aamulla väsyttää ihan hirveesti, mutta minähän en unta saa ennen kello yhtätoista. Päätinkin sitten tänään lintsata matikan kolmoistunnit, kun ne laskut sujuu multa oikeestaan tosi hyvin, olenhan lukiossa käynyt talousmatematiikan kurssin (jeee lyhyt matikka!!).

Sain siis ruhtinaalliset yli 10h unet ja nousin kymmenen aikaan laittautumaan ja aamupalalle. Suuntasin kuitenkin ahkerana vielä kouluun ruotsin kaksoistunnille 11:15. Koulussa menikin aikaa sit sinne kahteen asti, kun matikan oppimistehtävä aiheutti meille pientä pään vaivaa ansiotuloveron vähennysten takia. Onneksi saatiin sekin homma alta pois. Koulusta kaupan kautta kotiin tekemään ruokaa ja lettuja. Nyt sit istunkin täs jo reenikamat päällä, pyykkikone pyörimässä ja ennen kaikkea maha täynnä katsomassa telkkaria, tarkemmin ottaen taitoluistelua. Mua kun on aina pienestä asti kyseinen laji kiinnostanut ja sitä olisin mielelläni harrastanut, jos siihen mahdollisuus olisi ollut.

Vaikka itse sanonkin niin tuli muuten hirveen hyvvää ruokaa ja ennen kaikkea lettuja. Oon ollu pienestä asti perso makealle ja tykkään itsekin tehdä tuollaisi helppoja jälkiruokia. Mikään superkokki en ole, eikä minusta semmoista tulekaan. Mulle on pääasia, et joskus kun minulla on oma pieni perhe, omakotitalo ja perunamaa, pystyn tekemään perheelleni muutakin ruokaa kuin einespitsoja. Mulla ei oo semmosta silmää visuaaliseen puoleen, että jos synttärikakun teen sen koristelu jää mun isosiskolle.

Lisäksi tiskasin kaikki tiskit ja eilisen siivouksen jäljiltä meidän koti näyttää taas tosi siistiltä :) On se hassua miten sitä viihtyy ihan eri tavalla tässä uudessa kämpässä kuin siinä aikaisemmassa. Täällä on koko ajan semmoinen kotoisa olo ja yksinolokaan ei tunnu tuskalta kun on kaikkea hommaa. Musta on kehittynyt oikea kodinhengetär!

Viime elokuussa Kreikassa, näitä jäätelö kuvia minusta, onkin sit usemapia..

 

Huomenna sitten kasilta kouluun ja koulun jälkeen näillä näkymin joukkueen talkoisiin ja siitä sitten puntille. Illan saa sit olla kotosalla murun kanssa. Lauantaille suunniteltiin kävelylenkkiä Puijolle kattomaan hiihtokisoja, että saataisiin vähän raitista ilmaa molemmat. Liian usein menee päivät sisällä istuessa, kun kulkee reeneistä kouluun ja koulusta kodin kautta reeneihin. Pimeällä ei sit tule tonne ulos enää lähdettyä. Sunnuntaina onkin sitten kevät kauden eka vieraspeli Joensuussa, josta lähdetään kakkossarjaporukan kanssa nappaamaan jälleen voitto. Muuta mahdollisuutta kun ei ole! Henk. koht. tavoitteeni sunnuntain peliin olisi pystyä pelaamaan tasaisen varma peli ja jatkaa siitä, mihin viime pelissä jäin eli torjuntoja pitäisi jälleen napsia. Syöttöön pitäis kans keskittyä nyt vähä enemmän. Sen kanssa kun meinaa olla tekniikka jossain hukassa..

Saa siis nähdä, mitä viikonloppuna tapahtuukaan. Ajattelin ennen reenejä tehdä muutaman koulujutun alta pois, että saa viikonloppuna sitten lukea vaan pääsykokeisiin, joten näillä mennään!

Opi pitämään itsestäsi

Tuon otsikon mukaisen lauseen olin raapustanut päiväkirjaani n. 3 vuotta sitten. Olin juuri aloittanut lukion ja itsetunto nollassa. Omaa naamaa tai kroppaa ei tehnyt mieli katsoa peilistä. Jokainen kuva, minkä itsestäni otin ja laitoin facebookiin oli tarkasti harkittu. Piti olla naama niin kireenä ja väänneltynä, että näyttäisin omasta mielestäni kauniilta. Monen mielestä en varmasti näyttänyt kuvissa itseltäni.

En pitänyt tavastani olla hiljainen sivusta seuraaja, halusin sanoa asiat ääneen, mutta pelkäsin liikaa muiden tuomintaa. Pelkäsin sitä, että sanottua sanottavani, jonkun päässä naksahtaisi ja hän saattaisi ajatella, että mitä tuo taas selittää. Pelkäsin, että en ollut sopiva muiden mielestä.

Olin aina ollut tosi laiha, vaikka laihuutta en suoranaisesti tavoitellut. Mulla ei oo missään vaiheessa ollut minkään sorttisia anorektisia oireita tms. Söin kasvuiässä kuin hevonen, mutta kaikki ravinto meni vaan kasvamiseen. Jalkoihin sattui, polvet kipuili ja monena unettomana yönä hoin itsekseni, etät lopeta jo kasvaminen. Pituus hävetti minua välillä. Siinä vaiheessa, kun luokan pojat jäi lähes päätä lyhyemmiksi ja minä olin vasta pahimmassa kasvuvaiheessa, en pystynyt edes ajattelemaan sitä, että pojat kasvavat vasta myöhemmin ja ottavat minut kiinni. Näin vain sen, että kukaan ei halunnut minua näin "isona".

Urheilun myötä aloin tajuamaan, kuinka kiva kroppa mulla oikeesti onkaan. Olen ulottuva ja nyt 4 vuotta jatkuneen reenaamisen jälkeen ihan semi timmi. Opin hyväksymään sen, että minut on tehty tällaiseksi ja pitkän yöllisen pohdinnan jälkeen tajusin, että en haluaisi olla muunlainen. Mun kroppa on näyttävä kaikkine aknearpineen ja muine kurttuineen. Tietysti myös se, että oon joskus saanut kehuja omasta kropastani, vahvistaa sitä itsetuntoa. Jokaisen on opittava pitämään siitä omasta kropastaan, koska sitä sun täytyy kantaa lopun elämääsi. Se ei ole vankila, se on mahdollisuus, oli se sitten millainen tahansa. Se antaa sulle mahdollisuuden elää ja kokea. Se on muutakin kuin kauneutta tai rumuutta katsojan silmässä. Se olet sinä.

Tosi tylsää, että mulla ei oo muulta ku pelitilanteistä kunnollista kokokuvaa itsestäni, mut näillä mennään.

(C) Emppu

Eilen illalla aloin avautumaan Henkalle, kuinka musta tuntuu, että ei puhuta hirveesti, kun aika ei riitä. Meidän keskustelut ei ole enää semmoisia vakavia vaan aika perus "mitäs sun päivään?"-linjalla mennään. Sit aloin käyttäytymään taas tosi järkevästi ja menin sohvalle nukkumaan mielenosoitukseksi. Mulla oli myös ollut semmonen olo, et mussa on vika aina kun sanon Henkalle, että voisitko esim tiskata ja jos se sattuu olemaan Henkalle huono hetki hoitaa homma.. Olin siis kasannut kaikki tämmöset sisälleni ja sit kun meikä lopetti lapsellisuudet ja palasin Henkan kainaloon todettiin yhdessä, että oon asennevammainen kummajainen ja ei hitto, oon ylpee siitä. Henkka on hyväksynyt mut tämmöisenä, MINÄ hyväksyn itseni tämmöisenä, joten sopii myös odottaa, että ne ihmiset, jotka haluavat olla minun kanssa hyväksyvät myös minut tälläisena.

En enää aijo olla mitään muuta  kuin oma itseni, teeskentely loppui. Olen nähnyt sen, mikä vaikutus sillä on, että on oikeasti itsevarma, terveellä tavalla tietenkin. Olen nähnyt sen, että kun oppii rakastamaan itseään antaa muillekin mahdollisuuden rakastaa. Elämässä on paljon opittavaa, eikä tämäkään nyt mitään rakettitiedettä ole. Olen kuitenkin iloinen siitä, että olen tavallaan saavuttanut elämässäni jotakin, jonkinlaisen tason.

ps. Ainut ongelmani tällä hetkellä on löytää omalta tuntuva tyyli tähän rakkaaseen vartalooni

Aika kultaa muistot

Viikonloppu vietetty rentoutuen kotona Viitasaarella. Univelkaa tuntui jäävän vielä takataskuun, mutta onneksi se ei haitannut. Meillä oli hirmu hauskaa! Käytiin Pihtiputaalla moikkaamassa mulle rakkaimpia ystäviä. Niitä ihmisiä, jotka auttoivat mua jaksamaan läpi lukion. Oli niin ihanaa vaan puhua lentopallosta ja kuulumisista tutussa seurassa. Lisäksi oli hassua huomata, että kuinka sitä yhdessä muistaa vaan ne parhaat hetket, vaikka tuonkin porukan sisällä on riitoja ollut. Kun on erossa tärkeistä ihmisistä, kaipaa vaan niitä parhaita hetkiä, luonnollisesti. Tossa porukassa sai olla taas oma itsensä. Täällä Kuopiossa kun se kuori alkaa pikku hiljaa muutaman ihmisen edessä vasta rakoilemaan. Mutta onneksi sentään jo rakoilee ja olen siis täältäkin saanut mulle jo tärkeiksi muodostuneita ystäviä :)

Viikonloppuun liittyi myös hiihtoa eikä se sen 5 kilometrin lenkin jälkeen tunnu vieläkään hyvältä. Hiihto on aina ollut mulle tuskaa. Äiti onkin kertonut, että joskus pienenä kun oltiin Lapin reissulla oltu hiihtämässä, jättäydyin meidän hiihtoporukan perälle äidin kanssa ja ehdotin et josko voisi suksilla kirjaimellisesti suksia kuuseen.. Ei kiinnostanut silloin ja on se kiinnostus aika nollassa vieläkin. Mutta mitä sitä ei tekisi kuntonsa eteen. Positiivinen palaute valmentajalta aina piristää ja antaa lisää virtaa ja sitä onneks tuli juuri perjantaina, kun menin lupaamaan että lauantaina hiihdän.

Ensi viikosta tulee aika rankka, olen siitä varma. Koulua on lähes joka päivä jonnekin kolmeen asti ja huomenna lähden toteuttamaan uutta reenisuunnitelmaa. Tavoitteena on reenata viikoilla sen mukaan onko viikonloppuna pelejä vai ei ja tietenkin sen mukaan, onko aamureenejä vai onko lukiolaisilla koeviikkoa. Esimerkiksi nyt keskiviikkona lukiolaisilla alkaa koeviikko ja aamureenit jää seuraavan viikon perjantaihin asti pois. Mutta niin normaali PELITÖN viikko tulee sisältämään seuraavat reenit: perusvoima, 2xloikkareenin, lajia noin 5 reeniä ja liikkuvuusreenin että sais nää jumit pois. Niillä viikoilla, jolloin viikonloppuna suunnataan pelikentille toisen loikkaohjelman korvaa pikavoima, että saadaan se tarvittava herkkyys pintaan. Näillä siis mennään. Saa nähdä kuinka paha jumi on viikon päästä tähän aikaan!

Teamplayer is always a teamplayer

Jälleen yksi viikko takana. Koulu alkoi uusien ihanien oppiaineiden kera ja myös pelit alkoivat rullaamaan kevät kauden osalta. Lisäks saatiin viettää toiset tuparit vuoden sisään, kun 13 kaveria tuli meille iltaa istumaan perjantaina. Tää viikko onkin ollu kaikin puolin tosi mukava.

Päätin tällä viikolla, että alan reenaamaan vähän rankemmin, vaikka pelikausi onkin menossa. Meillä on kuitenkin noita naisten kakkossarjan pelejä niin harvoin, kun tiputtiin alempaan jatkosarjaan, että voi alkaa loikkimaan sun muuta enemmän. Vetää aina kevyemmän viikon ennen A-tyttöjen pelejä, jotka mulle ovat tällä hetkellä ne tärkeimmät. On ollu tosi huikeeta reenata vapaa-ajalla, Henkka on antanut vinkkejä mun loikkiin. Silloin ennen joulua, kun meillä oli ne testit, hyppäsin vauhditonta pituutta 2 metriä. Olin tosi pettynyt ja mietin, et mikä mulla oikein on. Jalkoja kuitenkin riittää, eikä toi pomppukaan mikään heikko ole. Nyt kun olen kahtena viikkona vetänyt loikkareenin (noin 1,5 h) ja lopuksi kokeillu tasuria, hyppään nyt 2 metriä ja 35 senttiä!!! Kun tulee kehitystä ja vielä noin selkeästi, se tuntuu ihan älyttömän hyvältä.

Tänään tosiaan alkoi se kevät kausi alemmassa jatkosarjassa ja otettiin likkojen kanss hyvällä taistelulla 3-1 voiton. Oma peli kulki paremmin kuin koko kautena ja olo on tosi hyvä nyt. Mulle on sanottu, et oon kehittynyt torjunnassa ja hyökkäyksessä, minkä tajusin tänään itsekin, VIHDOIN!

Mun perjantai alkoi pitkästä aikaa kiinnostavalla luennolla kansantalouden kurssilla. Sitä tulee sit opiskeltua yliopistossa, jos sinne pääsee niin onneksi se kiinnosti :) Koulu loppukin jo ennen puoltapäivää ja sen jälkeen suuntasin äidin kanssa ostoksille. Oli tosi mukavaa jutella ostosten lomassa äidin kanssa ihan kaikesta, kunnon tyttöjen päivä. Käytiin vielä Rossossa syömässä, jonka jälkeen äiti suuntasi sukulaisten luo ja me ruettiin Henkan kanssa valmistautumaan illaan tupareihin. Jotka olikin sit aika mielenkiintoiset juhlat, joten niistä ei kannata mainita sen enempää. Mukavaa oli ja sain viettää ekaa kertaa aikaa joukkueen tyttöjen kanssa ja tanssia :)

Ensi viikonloppuna pääseekin kotiin rentoutumaan, tavoitteena käydä myös kiduttamassa itseäni ladulla. Lupasin hiihtää, niin minähän hiihdän, vaikka ei kyllä yhtään  kiinnostaisi.. Ei vaan ole mun laji. Koska viikonloppu on vapaa, tästä viikosta tulee kova reeniviikkoa. Maanantaina olisi tavoitteena tehdä 3 reeniä (aamureenit, puntti ja lajireenit). Tiistaina en koulun takia kerkeä kuin yhden lajireenin tekemään, sama juttu keskiviikkona, jolloin vuorossa olisi taas loikat. Torstaina laji ja mahdollisesti kuntopallonheitto ja perjantaina aamureenit, joiden sisältöä en tiedä. Viikonloppuna hiihto ja toinen puntti. Voi olla jumi kaverina viikon päästä, mut eipä haittaa. Olo on hyvä ja reenien jälkeen vielä parempi!

Monelle harrastus, minulle elämäntapa

Tajusin taas tänään, kuinka iso osa lentopallo on mua. Reenit on menny nyt pari kuukautta hyvin kuten meni aamullakin. Siitä innostuneena säntäsin vielä Kuopparille puntille. Tietenkin olin unohtanut kukkaron kotiin ja kukkarossa oli myös mun kortti, jolla pääsen aina arkisin Kuopparille ilmaiseksi, näitä urheiluakatemialaisen etuja. Oli siis eka käveltävä n. 20 min kotiin ja siitä takaisin salille. Tuli siis liikuttua ihan vahingossakin! Puntti kulki kuin unelma, jaksoi tosi hyvin tehdä. Nää kolme päivää on kyl ollu tosi tehokkaita ja se kyl tuntuu kropassakin. Ihanaa kun on intoa tehdä :) Huomasin vielä Pihtiputaalla ollessani, että into alkoi loppuajasta lopahtaa. Tuntui, että muu joukkue väheksyi minua ja tietenkin annoin sen vaikuttaa motivaatioon. Lisäks kun harjotukset oli kolmen vuoden ajan aina samana päivänä samaan aikaan, niin pakostakin tylsistyy. Nyt onneks asia on korjaantunut.

Oon alkanu pitkästä aikaa saamaan luottamusta itteeni. Alan uskoa siihen, että en ole enää se joukkueen heikoin lenkki, että musta on hyötyä joukkueelle. Niin kauan kuitenkin poljin siellä pohjamudissa, että tää tuntuu nyt tosi huikeelta. Oon ihan fiiliksissä nytten. Näillä tuntemuksilla on hyvä alkaa viettämään viikonloppua, eikä edes jonkun nimettömän henkilön erittäin kypsä kommentti saa mun päivää pilalla, pahoittelen jos sitä hait :D

Päätin vastata sulle muuten ihan tässä kaikkien nähden, jotta kaikki tajuaa mun pointin. Rakastan rakentavaa palautetta, vaikka se olisikin ilmoitettu hieman tylysti tms, mutta silloin kun kommenteissa on tällaisia helmiä kuin, että " OOT TOSI NOLO jne" niin voisin haluta sulta siihen perusteita :) Ja jos tää on susta noloa, jatka toki lukemista ja naura mun teksteille, mutta ei siitä tarvitse mulle erikseen ilmoittaa :)

Nyt uppoudun sohvan pohjalle rentoutumaan ja oottelemaan, että Henkka tulee sanomaan heipat ennen kuin suuntaa leirille Tanhuvaaraan. Saan olla siis koko viikonlopun yksin, tavallaan tosi tylsää ja tavallaan luksusta. Saapahan ladata nyt ne akut täyteen ennen maanantaita!

I love you for a thousand years

Vuosi 2012 on nyt takana. Valehtelematta se vuosi oli tähän astisen elämäni paras ja arvokkain. Kuten moni muukin bloggaaja, kerron nyt vuodestani vähäsen lisää.

Tammikuu

Päälimmäisenä ensimmäisestä kuukaudesta jäi mieleen vaikeudet. Mulla oli edeltävänä jouluna ollut eka paha riita  mulle tosi tärkeä ihmisen kanssa. Jouduin tutkimaan itseäni, koska vika ei voinut enää olla vain muissa. Mun oli pakko kohdata itseni, tajuta, että mussa on varmasti piirteitä, jotka ei kaikkia miellytä. Mun oli pakko kasvaa ihmisenä ja niin mielestäni teinkin. Tajusin, että mulla ei ole varaa olla ääliö, koska en halua menettää niitä harvoja rakkaita ihmisiä mun ympäriltä. Tammikuu oli rankka, papan kuolema painoi mieltä ja kirjoitukset kaatui niskaan. Siitäkin kuitenkin selvittiin entistä vahvempana. Ja ennen kaikkea se rakas ihminen, jota varmasti itsekin loukkasin, halusi korjata välit ja ollaan edelleen hyvissä väleissä. :)

Helmikuu

Kirjoitukset alkoi. Muistan kuinka otin ihan älyttömästi paineita menestymisestä. Oli pakko kirjoittaa hyvin. Ihan itse mä ne paineet kasasin, mutta onneksi ne ajoi mua myös eteenpäin. Meillä oli myös penkkarit ja potkijaiset ja ne oli kyllä silloin erinomainen irtiotto lukemisesta. Penkkareissa olin eskimo (oli muuten lämmin!) ja potkijaisissa sain elämäni ensimmäisen sylitanssin. Niin hauskoja ja rakkaita muistoja, voih. Juhlien jälkeen myös tajusin, että mitä oikein touhusin. Otin, käytin ja heitin pois, miehet siis. Mietin monesti sitä, miksi mä en sitoutunut aikaisemmin, vaikka ottajia oli. En luultavasti ollut tarpeeksi kypsä enkä tuntenut sellaista tiettyä tunnetta, jota olin pikkutytöstä asti odottanut. En halunnut haaskata aikaani turhiin jätkiin vaan halusin vain sen yhden. Päätin avata mieleni silloin ja antaa kaikille mahdollisuuden.

Maaliskuu

Koulu veteli viimeisiään. Kävin rustaamassa esseitä ytl:n papereille ja suuntasin takaisin lukemaan. Aikaa ei jäänyt muuhun kuin lukemiseen ja reenaamiseen. Vietin lähestulkoon koko lukulomani Pihtiputaan asunnolla, jossa sain hyvän lukurauhan ja reenipaikat oli edelleen lähellä. Kirjoitusten loputtua pakkasin kimpsut ja kampsut ja jätin Pihtiputaan, lukion ja kaikki parhaat kaverini sinne. Takaisin en ole enää menossa asumaan sinne. Ikävä jäi, isompi ikävä, mitä koskaan odotinkaan. Ne ihmiset ja kuviot siellä oli niin iso osa mun elämää 3 vuoden ajan, että pelkäsin muutosta. Pitäisi taas pärjätä kesän jälkeen jossain ihan omillaan. Maaliskuun lopulla myös selvisi, että matkaisimme huhtikuussa ensimmäistä kertaa SM-finaaleihin. Lisäksi muistaakseni, aloitin maaliskuussa myös tän blogin rustaamisen :)

Huhtikuu

En olisi koskaan osannut arvata, että yksi kuukausi pystyisi muuttamaan mun elämää niin paljon. Suuntasimme kuun alusta perinteisesti Ylläkselle viettämään lomaa tätieni ja serkkujeni kanssa. Loma meni oikeestaan oksennellessa, kun mahatauti löysi meidän matkaseurueen reissun toisena päivänä ja lopetti vasta kun oli tartuttanut lähes kaikki. Itse sairastuin juuri paluumatkaa edeltävänä päivänä, joten voitte uskoa että olo autossa ei ollut kovin kaksinen. Mutta tuo matka toi mun elämään aika hirveesti kaikkea hyvää. Loman ensimmäisinä päivinä serkkuni kolme kaveria lisäsi minut randomisti kaveriksi facebookissa. Ensimmäinen, joka minut lisäsi, oli serkkuni nykyinen poikaystävä, toinen meidän hyvä kaveri ja kolmas... arvaatteko? Se oli mies, jonka kanssa vietin koneella jokaisen illan loman jälkeen. Jonka kanssa ei oltu nähty pitkään aikaan, jonka olin aina tiennyt, mutta en koskaan tuntenut. Mies, jonka kanssa soiteltiin ja kahden viikon päästä lomastani vihdoin ja viimein tavattiin, ihastuttiin, rakastuttiin ja ruettiin seurustelemaan. Kaiken tämän ihanan lisäksi mun kaulaan ripustettiin kauden toinen pronssinen mitalli, SM-MITALLI!

Toukokuu

Toukokuu oli ensimmäinen kokonainen kuukausi töissä vaatekaupassa Viitasaarella. Sopimus oltiin kirjoitettu elokuun loppuun ja olin tosi innoissani siitä, että rahaa tuli työstä, josta nautin. Se oli ensimmäinen kesätyöpaikka, jonne meno ei koskaan tuntunut pahalta. Asiakkaat oli ihania ja työympäristö viihtyisä, työkavereista puhumattakaan! Sinne menisin mielelläni takaisin, jos ei veri vetäisi näin paljon lentopallokentille. Toukokuu oli rakkautta täynnä. Sain viettää kaikki vapaapäiväni kullan kanssa, vaikka se kävikin vielä koulussa viikolla. Olin onneni kukkuloilla, olin löytänyt sen tunteen ja siksi parisuhteen aloittaminen juuri Henkan kanssa oli todella helppoa. Lisäksi kävin myös pääsykokeissa muutamaan yliopistoon ja ammattikorkeakouluun. Lukeminen jäi uuden suhteen alle ja se näkyi myöhemmin tuloksissa. Tärkein asia kuitenkin toukokuussa oli se, kun sain kuulla yo-tulokset. Minusta tuli ylioppilas ja yksi välipysäkki oli jälleen saavutettu ja olin valmis hyppäämään uuden junan kyytiin.

Kesäkuu

Jatkoin töiden tekemistä ja nautin kesästä. Näin myös ensimmäistä kertaa, kun Henkka heitti keihästä ja tutustuin myös hänen ensimmäisiin kavereihin keihäskarnevaaleilla. Jännitän Henkan kisoissa aina enemmän kun omissa peleissäni ja sen ensimmäiset heitot oli tosi jännittävä katsoa, koska ne oli ekat kisat sitten ison olkapääleikkauksen. Hurjaaaaa! Aloin tajuta myös, kuinka paljon haluan itse panostaa urheiluun. Haluan oikeasti edetä urallani ja aloin tajuamaan, mitä se vaatii. Se oli viimeinen kesä, kun annoin itseni lipsua reenaamisesta. Lisäksi pelasin viimeisen pelin Plokissa, kun käytiin Power cupissa nappaamassa kauden kolmas pronssi.

Heinäkuu

Viimeiset pääsykoetulokset saapui ja varmistui, että syyskussa aloittaisin koulun Kuopiossa ammattikorkeakoulussa. Voi sitä itkun ja paniikin määrää, kun en päässyt yliopistoon Kuopioon. Olin ihan varma, että ovet amkiin ei aukea ainakaan Kuopioon ja aloin heti pelätä, että kuinka jaksaisin elää etäsuhteessa vielä vuoden ajan. Kesä oli kuitenkin aika rankka, kun ei saanut olla sen rakkaimman kanssa silloin kuin halusi eikä olla esimerkiksi siinä hetkessä läsnä, kun Henkka kuuli että jälleen oli kausi pilalla. Oisin niin kovasti halunnut olla tukena. Mutta kuitenkin, ilo nousi ylimmilleen, kun siskoni soittaa ennen työpäiväni alkua, että mun nimi löyty Savonian sivuilta. Kaikki meidän suunnitelmat voisivat siis käydä toteen.

Elokuu

Suuntasimme perheen kanssa Kreetalle viikoksi ja jouduin jättämään Henkan Suomeen. Huonoin ulkomaanmatka, minkä olen kokenut. Paikka ei ollut sellainen kuin odotin ja oli jopa liian kuuma. Kuitenkin oli ihanaa päästä vähän muuallekin kuin Suomen sateiseen kesään. Aloitin myös suunnittelemaan muuttoa, kun asunto Kuopiosta varmistui. Olin innoissani siitä, että Henkan kanssa voitaisiin jatkossa nähdä toisiamme niin usein kuin haluaisimme, kun Henkka pystyisi jäämään aina mun asunnolle yöksi.

Syyskuu

Koulu alkoi ja muutin Kuopioon. Henkka kantoi kamansa myös meille ja ajoittaisten vierailujen sijaan, se viihtyi mun luona lähes joka yö. Henkan nimi rustattiin siis myös vuokrasopimukseen ja asuimme virallisesti yhdessä. Reenit uuden joukkueen kanssa alkoi ja sain sitä kautta uusia kavereita. Heti ensimäisestä koulupäivästä lähtien puolestaan tunsin olevani väärässä paikassa. Syyskuu olikin tavallaan aika hankala kuukausi, kun piti sopeutua niin moneen uuteen asiaan.

Lokakuu

Elo Kuopiossa alkoi vakiintua ja meidän parisuhde kehittyä. Aloimme olla kuin mikäkin vanha pariskunta, ainut vaan että se tuntui vieläkin uudelta. Tuntuu siltä, että me ei päästä suhteen alkuvaiheen tunteesta mihinkään. Aina kun näin Henkan perhoset pyrähti vatsassa ja kaikki oli niin hyvin. Lokakuusta ei muuten mitään kummoista jäänyt mieleen, se oli yhteiseloa parhaimmillaan ja onneksi asiat ovat jatkuneetkin noin.

Marraskuu

Riitely on turhaa, se ahdistaa ja saa pahan mielen aikaan, mutta parisuhteessa on tervettä välillä riidellä. En ole koskaan semmoinen, että jättäisin oman mielipiteeni sanomatta, vaikkakin ajoittain pyrin miellyttämään toisia. Siksipä otettiin Henkan kanssa ekaa kertaa yhteen. Stressi kasautui ja mua ahdisti joka aamu mennä kouluun, mieluummin olisin reenannut koko ajan. Purin sen Henkkaan ja sehän on väärin. Onneksi tajusin pyytää anteeksi eikä riita ollut edes mikään vakava ja asia selvisi puhumalla. Marraskuussa myös sovittiin muutosta uuteen isompaan kämppään vuoden vaihteessa. Päätin, että tämä lukuvuosi jää viimeiseksi amkssa ja suuntaan ensi syksynä yliopistoon!

Joulukuu

Halleluja, LOMA! Se on ehkä päälimmäinen asia, mikä viime kuusta jäi mieleen. Oli niin ihana vaan rentoutua, olla vaan. Olla joulu kotona ja uusi vuosi uudessa asunnossa parhaalla porukalla. Olin onnellinen ja olin valmis ottamaan opikseni kaikista virheistä. Halusin muuttaa itseäni niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Sisäiseen muuttumiseen sain apua Henkalta, kun pitkästä aikaa otin rakentavaa palautetta vastaan. Ulkoiseen muuttumiseen pyysin apua yhdeltä ystävältä ja aloitin sitä vähän jo itsekin. Haluan olla tyttöystävä, josta Henkka voi olla ylpeä ja tarttua kaupungilla mun kädestä viestiäkseen muille, että oon sen. Tutustuin myös paremmin joukkuelaisiini ja tajusin, kuinka huippu porukka meillä onkaan. Lisäksi olen ikionnellinen siitä, että laitoin sormeni peliin ja leikin amoria. En ole nähnyt kahta ystävääni koskaan niin onnellisina, mitä he nyt ovat. Eli onnistuin minä jotain hyvääkin saamaan aikaan ;)

Tää vuosi oli todella antoisa ja opettavainen. Löysin elämäni rakkauden, siitä olen varma. Olen onnellinen, kaikista virheistä ja kaikista onnen hetkistä. Ihminen oppii ja kasvaa vain elämällä. Mun uuden vuoden lupaus on näin yksinkertainen: lupaan, että en ole nalkuttava tyttöystävä ja lupaan itselleni pitää omasta ulkonäöstäni parempaa huolta. Tää loma jatkuu nyt tän viikon loppuun ja saan vetää keuhkot täyteen ilmaan ja hengittää rauhassa ennen ensi viikolla alkavaa koulua. Odotan innolla sitä kaikkea, mitä ensi vuosi minulle ja meille tarjoaa. Haasteita, onnea, itkua, naurua ja rakkautta, varmasti tätä kaikkea, mutta yhtään hetkeä en aijo enää katua. Hyvää uutta vuotta!