Elämää sen ihmisen kanssa, jonka peili eteeni heijastaa

Moikka kaikki! Mun arki jatkaa jälleen sitä turvallista tasapainoiluaan töiden, reenin, koulun, kavereiden ja kotiolojen välillä. Harvemmin aikaa jää tosissaan sille, että voin istahtaa huoletta useammaksikin tunniksi nauttimaan ihan omasta rauhasta murehtimatta mistään. Tänään kuitenkin pelin jälkeen lösähdin tähän sohvalle muutamaksi tunniksi ja nauroin vatsan kipeäki Sami Hedbergin Kokovartalomies 2-DVD:n avulla. Pieni hetki itselle, suuri huilitauko kropalle. Mulla tosiaan tuo kuvienkin ottaminen on jääny vähän vähemmälle ja se on luonnollisesti heijastunut tänne bloginkin puolelle. Mutta tää kirjoittaminen lukeutuu kuitenkin niihin "irti arjesta"-asioihin, joten pitänee jälleen ottautua tän asian suhteen!

Tää viikko sisälsi kaksi tenttiä, yhden työpäivän, reenejä ja pelipäivän. Ei mikään super-rankka viikko sinänsä, koska koulullekaan ei tarvinnut niin usein raahautua, mutta tekemistä riitti kotonakin. Onneksi perjantaina pääsin Matkukseen shoppailemaan isosiskon kanssa. Kierreltiin kauppoja 5 tuntia eli ihan huolella tuli kauppoja käytyä läpi. Mun tavoitteena oli löytää uudet talvikengät, koska nykyiset kääntää jalan ikävästi virheasentoon ja kipu heijastuu polveen varsinkin nyt, kun reenikengät on ihan huiput ja ne puolestaan korjaavat asentoa oikeeseen suuntaan. Polvikivuilta ei siis olla vältytty, mutta helpottavaa tietää, mistä tää johtuu. Niitä kenkiä ja myös uutta talvitakkia metsästin kuitenkin tuloksetta, mutta onneksi vanhat tamineet voivat palvella vielä muutaman viikon ajan. Kuitenkin reissusta lähti mukaan mm. uusi lämmin neule sekä paljon tavaraa Ikeasta eli reissun voi katsoa ihan yhtä onnistuneeksi kuin mitä se olisi ollut uusien kenkien ja takin kanssa!

Mulla on nyt noita yliopisto-opiskeluja takana yli kuukausi ja pikkuhiljaa alkaa pääsemään sisälle tähän touhuun. Tentteihin lukeminen on ollut tosi haastavaa verrattuna jopa viime vuoden AMK:hon vaikka molemmissa onkin kyse korkeakouluista. Ero on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä. Koen, että olen nyt oikeesti sillä alalla, mikä on mun oma ja siksi halu panostaa nousee esiin tän kiireenkin keskellä. Lisäksi oon ystävystynyt meidän fuksiryhmän muutamaan mukavaan tyttöseen tässä reippaan kuukauden aikana. Meillä on omat juttumme ja onhan se ihanaa, että koulusta voi jutella niiden kanssa, jotka käy läpi täsmälleen samat asiat samaan aikaan kun minäkin. Olen siis todellakin tykännyt koulusta! Ens viikolla mulla ei olekaan luentoja eikä tenttejä, joten käytän ajan erilaisten oppimispäiväkirjojen ja esseiden tekemiseen. Eli en varmaan pääse koskaan tästä koulusta eroon seuraavien viiden vuoden aikana!

Koululle parhaaksi vastapainoksi oon kokenut reenit. Tietty sekin auttaa, kun nähdään kavereiden kanssa vapaa-ajalla, mutta silloinkin joku saattaa aloittaa keskustelun koulusta ja äkkiä huomaan avautuvani pojillekin yliopistoelämän vaativuudesta. Reeneissä ei voi keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen itse tekemiseen, tai en ainakaan minä voi. Meidän joukkue on kyllä ottanut meidät uudet pelaajat tosi hyvin porukkaan ja pelaamisesta ei voi kuin nauttia tuolla porukalla. Tänään aamulenkillä mietin itsekseni kaikkea sitä, mitä oon kerennyt lentopallon saralla kokea ennen tätä hetkeä. Sitä tunteiden skaalaa on niin hankala kuvailla. Tänään kuitenkin taas jatkettiin tyttöjen kanssa 3-0 voitolla Oulun Ettasta ja oma pelikin alkoi jossain vaiheessa kulkea. Aamuinen lenkki pohdintoineen ja mielikuvitusharjoitteineen tulee olemaan aina mun tapa aloittaa pelipäivä tästä eteenpäin. Niin voimaannuttavaa oli kävellä Vänäriä auringonpaisteessa, kun vastaankin tuli vaan iloisesti hymyileviä ihmisiä. Lisälatauksen peliin toi myös se, että katsomossa oli ekaa kertaa mun "uran" aikana myös mun ukki. Ukin läsnäolo oli mulle tosi tärkeetä ja sekin varmasti toi oman sävynsä mun pelaamiseen tänään.

Mun positiivisuuteen voi myös toki vaikuttaa perjantai Henkan kotona, kun pääsin pitkästä aikaa leikkimään Henkan kummilapsen ja sen siskon kanssa. Oli huikeeta, kun ne loppuillan istu minun sylissä/kainalossa ja naurettiin vaan niiden pikkuisten kanssa tosi paljon. Onneksi keskiviikkona näen sen mun oman kultaisen kummitytön ja muutkin serkut, kun suuntaan pitkästä aikaa päivälomalle ukin ja mummon luo. Eikä alle viikon päässä oleva Viitasaaren reissukaan kyllä hirveesti suupieliä ainakaan alaspäin liikauta :) Ja olihan se kiva saada osa kultapojuistakin eilen yökyläilemään. Oottelen jo innolla sitä kertaa, kun saan ne kaikki tänne kerralla mun kanssa hölmöilemään.

Tänään laukesi stressi ja se näkyy tässä tekstissäkin. Mä tuun selviimään tästä syksystä/talvesta, vaikka pimeys, suuri tekemisen määrä ja vähäinen vapaa-aika yrittäisikin mua lannistaa. Minä teen elämästäni sellaisen kuin haluan ja tälläisenä se tulee nyt pysymään. Nauttikaa rakkaat, huomenna alkaa taas uusi viikko ja uudet mahdollisuudet.

pus, Krisse!

Ongelmat on tehty ratkaistaviksi

Heipsu! Tänään ois luvassa sit vähän mun kuulumisia taas hieman pidemmän tauon jälkeen. Kone on jäänyt monena iltana tuonne sohvan päätyyn ja blogin päivittäminen on kerenny pyörähtää päässä vain ajatuksen tasolla. Viime viikko sisälsi 5 koulupäivää, jotka luentojen lisäks sisälsi myös tenttiin lukua. Lisäksi meillä oli tiedekunnan kastajaiset ja käytiin tyttöjen kanssa kattomassa Sel8nne-leffa (suosittelen!!). Viikonloppu puolestaan alkoi perjantaina töissä, lauantaina peli ja sunnuntaina taas töissä ja pitihän ne tenttiaineistot käydä läpi viikonloppunakin, kun tänään aamulla oli tentti. Viikonlopun ehdoton piristys oli kun sain osan mun ukkeleista tänne sohvalle löhöilemään mun kanssa. Inttipojat tuli lomille ja muutamaa kaveria lukuunottamatta porukka oli taas koossa. Käytiin ajelemassa, höpöteltiin kuulumisia, naurettiin ja heitettiin sitä paskaa läppää. Stressitaso laski hetkeksi ainakin puolella.

Lauantain peli voitettiin jälleen hienosti, tällä kertaa puhtaasti 3-0. Omasta pelistä ei ole hirveesti kerrottavaa, sillä mun rooli oli tällä kertaa kannustaa muita. Siitä sisuuntuneena tällä viikolla pitää reenata vielä kovempaa ja on näytettävä, et sen peliajan ansaitsee. Mitään kun ei tällä tasolla enää ilmaiseksi saa. Mut lentopallo on kans yks niistä asioista, joka vie kyllä aikaa, mutta pitää mua kasassa. Palloon saa purettua ne pahimmatkin aggret, jotka aiheutuu koulusta ja hiukka tästä kotonakin olemisesta.

Meillä menee Henkan kanssa hiukka huonosti nyt, mutta en ala siitä sen enempää tässä avautumaan. Hirveesti vaan vie energiaa tää kaikki "ylimääränen" tässä kaikkien muiden kiireiden seassa. Mut kuten otsikkokin sanoo niin ongelmat on tehty ratkaistaviksi ja tosissani toivon, että saadaan tää kaikki ratkaistua tavalla tai toisella. Tuntuu vaan, että alan olemaan myös henkisesti tosi väsyny, kun joudun käymään taistelua itteni kanssa ristiriitasten tunteiden takia. Noo onneksi ensi viikolla pääsee kotiin, saunaan ja muutenkin mun omaan turvapaikkaan metsän keskelle. Silloin ei voi ku ottaa rennosti! :)

Sitä rentoutumista ootan kyllä innolla. Nimittäin tekemistä riittää paljon ennen sitä. On kavereiden kanssa treffailua, reenejä, peli, tentti, 15 historian oppimispäiväkirjan tehtävää ja 10-12 sivunen hyvinvointipolitiikan essee, niin joo ja töitä.. Voisin uskaltaa väittää, että oon sit sen levon ansainnu kun reilun viikon päästä perjantaina lösähdän omaan sänkyyn Viitasaarella. Oon tosi laiska noiden kuvien suhteen, mutta saatte kyllä parempaa postausta joskus tässä. Nyt taas tyydyttävä tähän.. Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille ja nautitaan tästä väriloistosta vielä kun voidaan! :)

-Krisse

You got me

Heippa kaikki! Täällä taas kirjoittelee täysin puhki oleva tytteli, joka kiittää taas mielessään siitä, että tääkin viikko on viikonloppua vaille hoidettu. Hirveesti ei ole vapaa-aikaa ollut ja kaikki se vapaa-aika mitä on reeneiltä, koululta, tenttiin lukemiselta ja kotihommilta jäänyt on mennyt puhtaasti huilaamiseen. Onneks oon tän uuden työn, opiskelun ja reenien täyteisen elämän myötä oppinut, että untakin pitää saada ja joka yö oon pyrkinyt nukkumaan väh. 8 tuntia. Sillon, kun unta tulee vähemmän luennoilla ei meinaa pysyä silmät auki ja otsa kolahtaa väkisinkin vasten tenttikirjaa. Onhan se hiukka hankalaa koittaa aina revetä joka paikkaan, mutta silti oon tietoisesti koittanut nähdä kavereita mahdollisimman paljon ehkä jopa hieman koulun kustannuksella. Mut lukko alkaa ehkä hiukan avautua, kiitos niiden useiden juttelukertojen, mitä oon kaikkien ihanien kanssa saanut jakaa. Meille on myös tullut koulussa tosi hyvä porukka, jossa aikaa vietetään niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Mulla ei oo kuitenkaan tarkotus puhua tästä arjesta nyt sen enempää, tosin en kyllä tiedä mihin tämä kirjoittaminen johtaa enkä takaa, että tässä on mitään punaista lankaakaan. Mutta tässä taas hieman mun pohdintoja. :)

Oon ite joutunut tosi outoon tilanteeseen, kun pojat on lähtenyt eri puolelle Suomea: osa armeijaan, osa opiskelemaan toisaalle. Meidän porukasta on vaan murto-osa täällä enää ja nekin käy meillä suhteellisen harvoin kaikki samaan aikaan. On ollut jopa tosi outoa tulla koulusta kotiin, kun sohva ei olekaan täynnä höhöttäviä jätkiä, jotka huutaa kuin lapset huvipuistossa kun joku onnistuu tekemään super-siistin maalin änärissä. Jos joku ois vuos sitten sanonut, että tulen kaipaamaan tätä niin olisin nauranut mahan kipeäksi. Nyt mua lähestulkoon itkettää, kun tuli pojille mäkätettyä siitä, kun ne sotki tms. Ettekö vois vaan kaikki tulla tohon sohvalle kiusaamaan mua ja puhumaan pissikakka-läppää? :( Mulla ei oo ennen ollut taipumusta kiintyä ihmisiin niin paljon, mutta nykyään tuntuu, että pidän kaikista kiinni tosi tiukasti. En tiiä johtuuko se siitä, että ikää tulee lisää ja yrittää välttää vanhuuden syrjäytymistä sitten 50 vuoden päästä vai tarviinko muuten vaan näitä huikeita ihmisiä mun ympärille jaksaakseni. Veikkaisin kuitenkin enemmän tuota jälkimmäistä, mutta älkää silti hyljätkö mua, sit ku ollaan vanhoja!

Oon ollut itsestäni hirveen ylpeä, kun oon pystynyt pitämään itseni koko ajan myönteisempänä eikä töihinkään raahautuminen sinä viikon ainoana reeni-ja kouluvapaana päivänä tunnu niin vaikealta. Dollarin kuvat silmissä sinne varmaan niin mielelläni menen, mutta pääasia että se ei oo pakkopullaa. En tiiä johtuuko tää pirteys uusista monivitamiini-poretableteista vai kesällä hamstratusta auringonvalosta, mutta tää pimeyskään ei oo vielä haitannu. Oon yleensä niitä ihmisiä, jotka talven lähetyessä ovat valmiita nukkumaan jo sillon seiskan maissa kun ulkona on jo ihan täysin pimeetä ja unta voisi jatkaa aina sinne puolillepäivin, koska aurinko ei ainakaan ole liian aikaisin häikäisemässä silmiini. Tuntuu, että elän ajan lokakuu-maaliskuu pimeessä putkessa, varsinkin kun se aika, jonka voisi viettää muualla kuin koulun penkillä tai reenisalissa on sitä pimeän aikaa. Heihei kesäiset lenkit Vänärille lintujen laulaessa ja auringon paistaessa vähän turhankin polttavasti.

Nyt kun tää valittaminen sitten aloitettiin niin pakko mainita myös se, kuinka hankala tällä hetkellä vallitsevaan ulkoilmaan on pukeutua. Pitäkö laittaa toppatakki vai riittääkö vähän kevyempi takki? No se taas riippuu siitä, mikä paita. Neule ois niin käytännöllinen, mutta kun koululle pyöräilee ylämäkeä vähän joka suunnasta niin hikihän siitä tulee. Kääks mikä ongelma.. No mutta hei, kohta tulee talvi ja ne niin ihanat 30 asteen pakkaset, sillon tietää että päälle voi laittaa vaikka koko vaatekaapin sisällön, jos siltä tuntuu. Ollaan suunniteltu siskon kanssa shoppailureissua Matkukseen parin viikon päähän, kun sillä on syysloma ja minä ainakin ajattelin hommata kauan himoitsemani parkatakin sekä sopivat talvikengät. Nykyiset on nimittäin niin loppuun käytetty, että jalkaterät taittuu sisään päin ja polvet tulee kipeiksi. Muutenkin aivan huikeeta päästä juttelemaan Henskun kanssa ja sitä seuraavalla viikolla päästä itsekin ihan useammaksi päiväksi Viitasaarelle kun koulua ei ole.

Tällä kertaa joudutte tyytymään kuvattomaan postaukseen, koska olen erittäin laiska ja mielelläni käytän loppuiltani muuhun kuin mieleisten kuvien kaivamiseen googlesta. Huomenna sitten viikon ainut työpäivä ja sunnuntaina kausi jatkuu Alajärvellä. Wuhuu eka vieraspeli, can't wait! Hurjan herkkää viikonloppua kaikille! :)

- Krisse