You got me

Heippa kaikki! Täällä taas kirjoittelee täysin puhki oleva tytteli, joka kiittää taas mielessään siitä, että tääkin viikko on viikonloppua vaille hoidettu. Hirveesti ei ole vapaa-aikaa ollut ja kaikki se vapaa-aika mitä on reeneiltä, koululta, tenttiin lukemiselta ja kotihommilta jäänyt on mennyt puhtaasti huilaamiseen. Onneks oon tän uuden työn, opiskelun ja reenien täyteisen elämän myötä oppinut, että untakin pitää saada ja joka yö oon pyrkinyt nukkumaan väh. 8 tuntia. Sillon, kun unta tulee vähemmän luennoilla ei meinaa pysyä silmät auki ja otsa kolahtaa väkisinkin vasten tenttikirjaa. Onhan se hiukka hankalaa koittaa aina revetä joka paikkaan, mutta silti oon tietoisesti koittanut nähdä kavereita mahdollisimman paljon ehkä jopa hieman koulun kustannuksella. Mut lukko alkaa ehkä hiukan avautua, kiitos niiden useiden juttelukertojen, mitä oon kaikkien ihanien kanssa saanut jakaa. Meille on myös tullut koulussa tosi hyvä porukka, jossa aikaa vietetään niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Mulla ei oo kuitenkaan tarkotus puhua tästä arjesta nyt sen enempää, tosin en kyllä tiedä mihin tämä kirjoittaminen johtaa enkä takaa, että tässä on mitään punaista lankaakaan. Mutta tässä taas hieman mun pohdintoja. :)

Oon ite joutunut tosi outoon tilanteeseen, kun pojat on lähtenyt eri puolelle Suomea: osa armeijaan, osa opiskelemaan toisaalle. Meidän porukasta on vaan murto-osa täällä enää ja nekin käy meillä suhteellisen harvoin kaikki samaan aikaan. On ollut jopa tosi outoa tulla koulusta kotiin, kun sohva ei olekaan täynnä höhöttäviä jätkiä, jotka huutaa kuin lapset huvipuistossa kun joku onnistuu tekemään super-siistin maalin änärissä. Jos joku ois vuos sitten sanonut, että tulen kaipaamaan tätä niin olisin nauranut mahan kipeäksi. Nyt mua lähestulkoon itkettää, kun tuli pojille mäkätettyä siitä, kun ne sotki tms. Ettekö vois vaan kaikki tulla tohon sohvalle kiusaamaan mua ja puhumaan pissikakka-läppää? :( Mulla ei oo ennen ollut taipumusta kiintyä ihmisiin niin paljon, mutta nykyään tuntuu, että pidän kaikista kiinni tosi tiukasti. En tiiä johtuuko se siitä, että ikää tulee lisää ja yrittää välttää vanhuuden syrjäytymistä sitten 50 vuoden päästä vai tarviinko muuten vaan näitä huikeita ihmisiä mun ympärille jaksaakseni. Veikkaisin kuitenkin enemmän tuota jälkimmäistä, mutta älkää silti hyljätkö mua, sit ku ollaan vanhoja!

Oon ollut itsestäni hirveen ylpeä, kun oon pystynyt pitämään itseni koko ajan myönteisempänä eikä töihinkään raahautuminen sinä viikon ainoana reeni-ja kouluvapaana päivänä tunnu niin vaikealta. Dollarin kuvat silmissä sinne varmaan niin mielelläni menen, mutta pääasia että se ei oo pakkopullaa. En tiiä johtuuko tää pirteys uusista monivitamiini-poretableteista vai kesällä hamstratusta auringonvalosta, mutta tää pimeyskään ei oo vielä haitannu. Oon yleensä niitä ihmisiä, jotka talven lähetyessä ovat valmiita nukkumaan jo sillon seiskan maissa kun ulkona on jo ihan täysin pimeetä ja unta voisi jatkaa aina sinne puolillepäivin, koska aurinko ei ainakaan ole liian aikaisin häikäisemässä silmiini. Tuntuu, että elän ajan lokakuu-maaliskuu pimeessä putkessa, varsinkin kun se aika, jonka voisi viettää muualla kuin koulun penkillä tai reenisalissa on sitä pimeän aikaa. Heihei kesäiset lenkit Vänärille lintujen laulaessa ja auringon paistaessa vähän turhankin polttavasti.

Nyt kun tää valittaminen sitten aloitettiin niin pakko mainita myös se, kuinka hankala tällä hetkellä vallitsevaan ulkoilmaan on pukeutua. Pitäkö laittaa toppatakki vai riittääkö vähän kevyempi takki? No se taas riippuu siitä, mikä paita. Neule ois niin käytännöllinen, mutta kun koululle pyöräilee ylämäkeä vähän joka suunnasta niin hikihän siitä tulee. Kääks mikä ongelma.. No mutta hei, kohta tulee talvi ja ne niin ihanat 30 asteen pakkaset, sillon tietää että päälle voi laittaa vaikka koko vaatekaapin sisällön, jos siltä tuntuu. Ollaan suunniteltu siskon kanssa shoppailureissua Matkukseen parin viikon päähän, kun sillä on syysloma ja minä ainakin ajattelin hommata kauan himoitsemani parkatakin sekä sopivat talvikengät. Nykyiset on nimittäin niin loppuun käytetty, että jalkaterät taittuu sisään päin ja polvet tulee kipeiksi. Muutenkin aivan huikeeta päästä juttelemaan Henskun kanssa ja sitä seuraavalla viikolla päästä itsekin ihan useammaksi päiväksi Viitasaarelle kun koulua ei ole.

Tällä kertaa joudutte tyytymään kuvattomaan postaukseen, koska olen erittäin laiska ja mielelläni käytän loppuiltani muuhun kuin mieleisten kuvien kaivamiseen googlesta. Huomenna sitten viikon ainut työpäivä ja sunnuntaina kausi jatkuu Alajärvellä. Wuhuu eka vieraspeli, can't wait! Hurjan herkkää viikonloppua kaikille! :)

- Krisse