Elämää sen ihmisen kanssa, jonka peili eteeni heijastaa

Moikka kaikki! Mun arki jatkaa jälleen sitä turvallista tasapainoiluaan töiden, reenin, koulun, kavereiden ja kotiolojen välillä. Harvemmin aikaa jää tosissaan sille, että voin istahtaa huoletta useammaksikin tunniksi nauttimaan ihan omasta rauhasta murehtimatta mistään. Tänään kuitenkin pelin jälkeen lösähdin tähän sohvalle muutamaksi tunniksi ja nauroin vatsan kipeäki Sami Hedbergin Kokovartalomies 2-DVD:n avulla. Pieni hetki itselle, suuri huilitauko kropalle. Mulla tosiaan tuo kuvienkin ottaminen on jääny vähän vähemmälle ja se on luonnollisesti heijastunut tänne bloginkin puolelle. Mutta tää kirjoittaminen lukeutuu kuitenkin niihin "irti arjesta"-asioihin, joten pitänee jälleen ottautua tän asian suhteen!

Tää viikko sisälsi kaksi tenttiä, yhden työpäivän, reenejä ja pelipäivän. Ei mikään super-rankka viikko sinänsä, koska koulullekaan ei tarvinnut niin usein raahautua, mutta tekemistä riitti kotonakin. Onneksi perjantaina pääsin Matkukseen shoppailemaan isosiskon kanssa. Kierreltiin kauppoja 5 tuntia eli ihan huolella tuli kauppoja käytyä läpi. Mun tavoitteena oli löytää uudet talvikengät, koska nykyiset kääntää jalan ikävästi virheasentoon ja kipu heijastuu polveen varsinkin nyt, kun reenikengät on ihan huiput ja ne puolestaan korjaavat asentoa oikeeseen suuntaan. Polvikivuilta ei siis olla vältytty, mutta helpottavaa tietää, mistä tää johtuu. Niitä kenkiä ja myös uutta talvitakkia metsästin kuitenkin tuloksetta, mutta onneksi vanhat tamineet voivat palvella vielä muutaman viikon ajan. Kuitenkin reissusta lähti mukaan mm. uusi lämmin neule sekä paljon tavaraa Ikeasta eli reissun voi katsoa ihan yhtä onnistuneeksi kuin mitä se olisi ollut uusien kenkien ja takin kanssa!

Mulla on nyt noita yliopisto-opiskeluja takana yli kuukausi ja pikkuhiljaa alkaa pääsemään sisälle tähän touhuun. Tentteihin lukeminen on ollut tosi haastavaa verrattuna jopa viime vuoden AMK:hon vaikka molemmissa onkin kyse korkeakouluista. Ero on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä. Koen, että olen nyt oikeesti sillä alalla, mikä on mun oma ja siksi halu panostaa nousee esiin tän kiireenkin keskellä. Lisäksi oon ystävystynyt meidän fuksiryhmän muutamaan mukavaan tyttöseen tässä reippaan kuukauden aikana. Meillä on omat juttumme ja onhan se ihanaa, että koulusta voi jutella niiden kanssa, jotka käy läpi täsmälleen samat asiat samaan aikaan kun minäkin. Olen siis todellakin tykännyt koulusta! Ens viikolla mulla ei olekaan luentoja eikä tenttejä, joten käytän ajan erilaisten oppimispäiväkirjojen ja esseiden tekemiseen. Eli en varmaan pääse koskaan tästä koulusta eroon seuraavien viiden vuoden aikana!

Koululle parhaaksi vastapainoksi oon kokenut reenit. Tietty sekin auttaa, kun nähdään kavereiden kanssa vapaa-ajalla, mutta silloinkin joku saattaa aloittaa keskustelun koulusta ja äkkiä huomaan avautuvani pojillekin yliopistoelämän vaativuudesta. Reeneissä ei voi keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen itse tekemiseen, tai en ainakaan minä voi. Meidän joukkue on kyllä ottanut meidät uudet pelaajat tosi hyvin porukkaan ja pelaamisesta ei voi kuin nauttia tuolla porukalla. Tänään aamulenkillä mietin itsekseni kaikkea sitä, mitä oon kerennyt lentopallon saralla kokea ennen tätä hetkeä. Sitä tunteiden skaalaa on niin hankala kuvailla. Tänään kuitenkin taas jatkettiin tyttöjen kanssa 3-0 voitolla Oulun Ettasta ja oma pelikin alkoi jossain vaiheessa kulkea. Aamuinen lenkki pohdintoineen ja mielikuvitusharjoitteineen tulee olemaan aina mun tapa aloittaa pelipäivä tästä eteenpäin. Niin voimaannuttavaa oli kävellä Vänäriä auringonpaisteessa, kun vastaankin tuli vaan iloisesti hymyileviä ihmisiä. Lisälatauksen peliin toi myös se, että katsomossa oli ekaa kertaa mun "uran" aikana myös mun ukki. Ukin läsnäolo oli mulle tosi tärkeetä ja sekin varmasti toi oman sävynsä mun pelaamiseen tänään.

Mun positiivisuuteen voi myös toki vaikuttaa perjantai Henkan kotona, kun pääsin pitkästä aikaa leikkimään Henkan kummilapsen ja sen siskon kanssa. Oli huikeeta, kun ne loppuillan istu minun sylissä/kainalossa ja naurettiin vaan niiden pikkuisten kanssa tosi paljon. Onneksi keskiviikkona näen sen mun oman kultaisen kummitytön ja muutkin serkut, kun suuntaan pitkästä aikaa päivälomalle ukin ja mummon luo. Eikä alle viikon päässä oleva Viitasaaren reissukaan kyllä hirveesti suupieliä ainakaan alaspäin liikauta :) Ja olihan se kiva saada osa kultapojuistakin eilen yökyläilemään. Oottelen jo innolla sitä kertaa, kun saan ne kaikki tänne kerralla mun kanssa hölmöilemään.

Tänään laukesi stressi ja se näkyy tässä tekstissäkin. Mä tuun selviimään tästä syksystä/talvesta, vaikka pimeys, suuri tekemisen määrä ja vähäinen vapaa-aika yrittäisikin mua lannistaa. Minä teen elämästäni sellaisen kuin haluan ja tälläisenä se tulee nyt pysymään. Nauttikaa rakkaat, huomenna alkaa taas uusi viikko ja uudet mahdollisuudet.

pus, Krisse!