Yksin vai yhdessä?

Moi. Aloitan tätä tekstiä nyt kolmatta kertaa. Tuntuu, että en millään meinaa löytää sanoja kuvaamaan tätä tunnevyöryä, joka mut on ylittäny viime viikkojen aikana. Elämä on näyttänyt nurjaa puoltaan ja minä oon hieman epätavalliseen tapaan lähtenyt myötäilemään sitä. Joka ilta on päättynyt enemmän ja vähemmän känkkäränkän voimin viimeisen viikon aikana, vaikka varsinaista syytä en vieläkään osaa sanoa. Mulla oli kuukauden jakso eron jälkeen, kun en osannut muuta kuin hymyillä. Tietynlainen helpotus oli päällä ja kielsin itseäni ajattelemasta eron negatiivisia puolia. Sunnuntai-iltana yleisen pahan olon vallitessa minut aloin miettimään, kuinka yksin oon nyt. Kuinka haluaisi päästä jonkun kainaloon, kun se mökömökö pääsee yllättämään. Itkin.

Jotenkin tuntui, että koko kroppa tavallaan puhdistui sen illan jälkeen. Kyynelten seassa purin omia ajatuksiani samalla tärkeille ihmisille, puhuin puhelimessa ja vuodatin asioista, joiden en ees tienny mua vaivaavan. Sen illan jälkeen oon löytäny itteeni takasin. Oon tajunnut, mikä mulle on tärkeetä. Oon panostanut reenaamiseen vieläkin enemmän tällä viikolla. Oon tajunnut, et löysäily vie mua vaan kauemmaks siitä, mikä haluan joskus olla. Yritän ottaa itteeni niskasta kiinni koulujuttujen kanssa. Ennen kaikkea poistun näiden neljän seinän sisältä ja lähden nauttimaan elämästä. Musta on ihana istua tyttöporukalla kahvilassa juttelemassa, mutta oon kaivannut myös sitä, että pääsee tanssimaan ja hieman tuulettumaan yöelämäänkin. Lauantaina olisikin sitten tarkoitus muistuttaa itteeni siitä, että elämässä on muutakin kun lentopallo, työt ja koulu.

Oon kuitenkin pohjimmiltani ihminen, joka haluaa viettää suurimman osan ajastaan yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa. Välillä tietenkin tekee hyvää tälleen istua yksin ja huilata, mutta silti oon lentopallokentänkin ulkopuolella joukkuepelaaja. Tarviin muita, että pärjään täällä. En oo pitkään aikaan nukkunut niin hyvin, kun nukuin viikonloppuna kotona. Olo oli niin turvallinen ja rauhallinen, kun nukkumaan mennessä äidin ja isän äänet kantautui vielä alakerrasta ja aamulla herätessä sai lukea porukoiden kasvoilta, että ne oli yhtä iloisia mun vierailusta kun minäkin.

Vahvempi. Rohkeampi. Itsevarmempi. Vuoden 2014 ensimmäiset kuukaudet ovat sisälteneet isoja asioita, muutoksia. Tää vuosi on kuitenkin antanut mulle jo nyt todella paljon, kasvattanut ja opettanut asioista. Oon saanut mun elämään uudenlaista sisältöä, vaikka oon tärkeistä asioista joutunut luopumaankin. Uuden vuoden lupaus pitää. Niin kauan kuin saan samanlaista tukea, kun mitä sain sunnuntaina niin mulla ei oo tässä maailmassa mitään hätää. Nyt tää viikko menee nautiskellessa loppuun. On lentopalloa, on ystäviä, on hauskanpitoa, YHDESSÄ!

-Krisse

Kiinni elämästä

Moikka kaikki! Elämä on taas pikkuhiljaa löytänyt oman uuden rytminsä kaikkien muutosten jälkeen. Ero, Henkan muutto, loukkaantuminen, koulukiireet ja kaikki muu härdelli tässä ympärillä olisi varmasti vuosi-pari takaperin saanut mut murtumaan, mutta oon nyt paljon vahvempi. Musta on kehittynyt itsevarmempi hyvällä tavalla enkä pelkää enää muutosta, sitä, että joku päivä vastassa onkin epämiellyttävä tilanne. Vaikka sopeutumistahan tämä yksin asuminen ennen yhteisessä kämpässä on vaatinut, silti koen olevani onnellinen. Oon rento, keskityn itseeni ja teen asioita, jotka tuntuu musta hyvältä. Tähän kaikkeen liittyy myös reenaaminen ja paremmat elintavat.

Voin myöntää, että aikaisemmin ei oo hirveemmin tullut mietittyä, mitä suuhunsa laittaa. Hirveemmin en roskaruokaa syö ja kotonakin on aina ihan perus kotiruokaa tarjolla. Mut nyt kuitenkin oon jättäny mm. herkut pois niin, että saan yhtenä päivänä viikossa herkutella. Päiväks valikoitui sunnuntai, koska se herkuttelu on hyvä tapa päättää viikko. Muuten herkuttelu hoidetaan hedelmillä ja marjoilla, nami :) Lisäks yritän lisätä kasvisten määrää eli toisin sanoen opetella niitä syömään ja valmistamaan eri tavalla. Tähän mennessä kun niitä tulee syötyä vaan salaatissa. Leipä on tummaa ja pastat ja riisit syön täysjyväversioina. Mukaan on tullut myös maustamattomat rahkat, jotka pilttien kanssa menee tosi kätevästi välipalana sekä raejuustot. Koska maito ei oo mulle maistunu paljaaltaan lähes 20 vuoteen niin pyrin syömään maitotuotteita mahdollisimman paljon. Lisäksi aloitan aamun omega-3 tableteilla, monivitamiiniporetabletilla ja kalkkitabletilla sekä maitohappobakteereilla aina puuron kanssa. Säännöllisen vitamiinien syönnin avulla oon jaksanu tän pimeen talven yli paljon paremmin.

Käytän myös protskupatukoita varsinkin pelireissuilla ja protskujuomia punttien jälkeen palautumiseen. Reenaaminen on maistunut kyllä tosi hyvin ja motivaatio polven kuntouttamiseen on korkealla. Tänään tein aamulla puolentoista tunnin keskivartaloreenin ja kokeilin tangon kanssa kyykkäillä. Polvi ei sanonut mitään kyykkäilystä ja pikkuhiljaa voi varmasti painojakin lisäillä. Illalla oli sit luvassa polvea erityisesti kuntouttava reeni. Poljin tunnin kuntopyörää, jonka jälkeen tein kahvakuulalla takareisiliikkeitä. Päälle kunnon venyttelyt ja sitten vielä puoleksi tunniksi uimaan. Tuntui kyllä ihanalta sit reenin päätteeks istua saunassa ja tulla kotiin sitten hyvin syömään. Kroppa tuntuu tykkäävän :) Tekemistä on vielä unirytmin kanssa. Unta tulee kyllä säännöllisesti väh 8 tuntia ja jos sitä ei tule koitan aina nukkua päikkärit. Kuitenkin kun aamulla ei tarvii niin aikaseen herätä niin tulee valvottua vähän turhan pitkään. Pitää siis vielä tsempata sen asian kanssa.

Rupeen tällä viikolla olemaan reeneissä ihan täysillä mukana. Polvesta löytynyt lumpiovika ei nimittäin estä reenaamista, mikäli vaan itse kestän kipua. Syön nyt pari-kolme viikkoa pitkäkestosia särkylääkkeitä päivittäin ja kivut on melkein kokonaan poissa. Ainoastaan viikonlopun pelireissun autossa istuminen teki aika kipeää.. Katsellaan, jos kausi ei vielä olisikaan ohi mun osalta, kuka tietää. Mun päivät kuluu nyt reenaten ja kouluhommia tehden. Muutama hassu työvuorokin tähän kuuhun mahtuu. Lisäksi koitan treffailla kavereita mahdollisimman paljon ja moneen päivään ollaankin suunniteltu kivaa toimintaa. Viikonloppuna sitten suunnaksi Maaninka ja serkkupojan synttärit. Uskomattomalta tuntuu, että noi mun pienet serkut, jotka vasta syntyivät, ovat jo 6!! En voi ymmärtää tätä ajan menoa.

Mulla on tosi hyvä olo itestäni. Oon jo tässä parin viikon yksinolon aikana oppinu itestäni uusia asioita ja uskon, että tuun kehittyy ihmisenä tän vuoden aikana paljon. Nyt nautin tästä hetkestä, kun tuntee tehneensä jotain ja alan katselemaan viime lauantain Putous-jaksoa.

-Krisse