Onni tuntuu hyvältä

Moikka! Mun energiatasot on huipussaan, vaikka takana onkin pitkä päivä reenien ja koulun muodossa. Viimeisen viikon ajan oon noudattanu tarkkaa unirytmiä ja iltoihin on tullut mukaan säännölliset venyttelyt ja ruokarytmikin on paljon säännöllisempi. Olo on ku uudesti syntyneellä. Voin jo viikon jälkeen paremmin nii fyysisesti ku psyykkisestikin, että en todellakaan aijo luopua tästä rytmistä. Musta tuntuu muutenkin, että mulla on jotenkin niin hyvä fiilis niin monesta asiasta, että nyt saatte sit varautua avautumiseen.

Mulle onni ei oo ikinä ollu mitenkään itsestäänselvyys. Oon kokenut elämässä niin paljon haasteita ja vastoinkäymisiä, että ne on saattanu muuttaa helpostikin mielen matalaksi ja minut stressaamaan. Stressi on lukion alusta asti ollut mulle ehkä se suurin ongelma sen lisäksi, että oon monta vuotta joutunut hakemaan itteeni ja sitä mitä oon. Vuosien aikana oon kuitenkin tajunnu, et mun onni rakentuu pitkälti muiden kautta. Oon onnellinen, jos saan jonkun toisen onnelliseksi. Olen onnellinen, jos joku minulle tärkeä ihminen onnistuu tai saavuttaa jotain itselleen suurta ja tärkeää. Tähän ehkä pohjautuu mun tapa yllättää ihmisiä. Se tunne, kun näkee sen ilon ja aidon yllätymisen toisen kasvoilta saa mulle aina kyyneleet nousemaan silmiin ja huokailemaan onnesta. Mulle muiden onni on aina ollut se tärkein.

En oo koskaan koittanu elää oman onneni kustannuksella kunnes viime syksynä aloin pohtimaan silloista parisuhdettani. Mun ei enää ollut hyvä olla. Joku meni pieleen. Mutta sen sijaan, että oisin uskaltanu itse olla onnellinen, aloin miettimään vaan toisen etua ottaen sen riskin, että se voi ajaa mut aikamoiseen lukkoon ja epämukavaan tilaan. Aloin voimaan fyysisesti pahoin. Mun maha oli järestään kipeä, ruoka uppos vähän miten uppos ja myönnettäköön, että karkki oli aika iso apu siinä vaiheessa, kun olin pahimmassa lukossa. Just tässä muutama päivä sitten sanoin kavereille, et viime syyskuusta jonnekin maaliskuun alkuun elin tunnelissa. Mä en muista oikeestaan mitään siltä ajalta vaan mun päivät oli pelkkää suorittamista. Kaikki ajatukset pyöri siinä uskallanko olla itse vuorostani onnellinen toisen kustannuksella. Mun ei oo tarkotus nyt pahottaa kenenkään mieltä, mutta itseni kannalta se päätös oli oikea.

Mä oon oppinut viimeisen puolen vuoden aikana aika paljon itsestäni. Oon oppinu millainen oikeasti olen ja mitä mun pitää tehä, että voin olla tämmönen. Oon haalinut ympärilleni ihmisiä, joiden seurassa voin oikeesti olla oma itteni ja ne kaikki on vahvistanut mua ihan hirveesti. Viimeiset kaks päivää on ollut hyviä esimerkkejä tästä. Eilinen meni mun poikien kanssa. Oon ikuisesti niille kiitollinen siitä, että vaikka asiat on ollut suhteellisen hankalia enkä mäkään voi niitä nähdä ihan millon haluaisin niin silti ne on pysynyt mun vierellä. Ne kuuntelee ja kertoo mulle omia asioitaan ihan niin kuin aikaisemminkin. Taisin eilen OP:lle sanoa, että parasta on kun niiden kanssa voi jatkaa aina siitä mihin jäi, oli siitä edellisestä näkemisestä sitten päivä tai pari kuukautta. Eilinen ilta-ajelu ja juttutuokiot Jounin, OPn ja Tanelin kanssa sai mut taas niin hyvälle tuulelle, et pakostikin jaksaa oottaa seuraavaa kertaa.

Tänään sit taas, kun tuli aika palata yliopistolle pitkän tauon jälkeen niin olo oli enemmänkin odottavainen kun turhautunut (ainakin siihen asti kun ekalle luennolle päästiin..) Olin niin mun mukavuusalueella, oma itteni ja ilonen kun pääsin Hopsujen kanssa istumaan ruokalaan ja juoruamaan kuulumiset sun muut. Hopsujen kanssa tuntuu aina siltä, et ei tarvii yhtään esittää vaan asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja suoraan. Meidän opiskeluvuosi alkoi sillä, et piti käydä ostamassa liput ekoihin bileisiin, koska eihän kouluun paluuta voi olla juhlistamatta. Joskus tämmösiä aivot narikkaan -iltoja kyllä tarvii ja sillon on lupa valvoa vähän pidempään. En oikeesti malta oottaa.

Tällä hetkellä mulle onnen tunnetta aiheuttaa muun muassa ystävällinen ihminen ranskan tunnilla ja ylipäänsä se, että sitä kieltä pääsee edes opiskelemaan. Oon siis oppinut, että onnen ei tarvii olla sitä, että kaikki ois täydellisesti vaan elämään kuuluu se, että joku päivä menee vähän huonommin, mutta silti se onni on koko ajan mukana. Pitää vaan uskoa siihen ja antaa sen kantaa niiden huonojenkin päivien yli. Vaikka joku päivä tuntuisi siltä, että elämä potkisi päähän, oon silti onnellinen, koska saan terveenä ja rakastettuna kulkee täällä kaupungissa, joka tuo itsestään jo musta parhaat puolet esiin. MinäsydänKuopio

Kun unta on saanut tarpeeks niin oon oppinut nauttimaan asioista, jotka ajoittain tuntuu pakkopullalta niinkun esim. töistä. Viikonloppu meni hymyillen kassalla ja palkkioks sain yhdeltä erittäin hurmaavalta parikymmentä vuotta mua nuoremmalta hymypojalta lentosuukon. Siitäkin sai taas hymyilyn aihetta moneksi päiväksi. Kun on hyvä olo ittensä kanssa, stressi unohtuu ja alkaa aidosti nauttimaan tästä elämästä. Yksi ihminen on aiheuttanut mulle muita enemmän ilon aiheita ja hymyn suuntautumista korviin. Mun isoin turva ja tuki tässä maailmassa tällä hetkellä, oot tärkee!

Onni on lentosuukko pikkupojalta, halaus tärkeeltä ihmiseltä, juttuhetki kaverin kanssa, huutonaurut yliopiston ruokalassa, hyvät yöunet ja stressitön elämä. Onnea on uskaltaa myöntää, että kaiken raskaan ja vaikean ajan jälkeen oon päässy siitä tunnelista ja oon onnellinen. Kiitos teidän kaikkien, jotka ootte mun tukena ja kiitos lentopallolle, kun on olemassa. Ilman sitä monet patoumat ja paha olo ois jääny purkamatta. Huh. Ihanaa ja onnen täyteistä viikkoa teille kaikille. Rakastakaa itteenne ja toisianne.

 Kuvat taas viimeisen kuukauden ajalta vähän sieltä täältä

-Krisse