Aina muistoissa

6.6.2012 suuntasin aamulla suuren laukkuni kanssa kohti Jyväskylää. Kannoin suurta laukkuani kohti ammattikorkeakoulun liiketalouden pääsykokeita. Suurten odotuksieni kanssa töhersin ehkä parhaimman pääsykoevastaukseni vajaassa tunnissa. Kokeen jälkeen tuli suuri helpotus: nyt on taas yksi stressinaihe vähemmän. Kannoin suuren laukkuni linja-autopysäkille ja istuin odottamaan. Minä ja suuri laukkuni matkaisimme loppuviikoksi Turkuun.

Mut valtasi suuri ilo, kun näin kaikki mun rakkaat ystävät. Powerista jäi käteen suuri ikävä ja sitäkin suuremmat lisäykset mun muistojenkirjaan. Aikakausi Plokissa on ihan virallisesti ohi. Turnaus meni hyvin ja mukaan tarttui kauden kolmas pronssi. Vaikka kaikki tuntui oikeasti niin suurelta ja hienolta ennen turnausta, musta tuntuu tällä hetkellä tosi pieneltä. Laukku on nyt tyhjennetty, joten se on aika pieni. Odotukset on täytetty, joten niitäkään ei enää ole. Muistot ja ikävä säilyy aina isoina, koska aika Putaalla oli mulle niin tärkeää varsinkin siinä joukkueessa. Se kasvatti mua niin paljon.

Nyt pelottaa taas, miten tää mun ura lentopalloilijana lähtee etenemään. Kaikki riippuu tulevasta opiskelupaikasta tai no siis siitä, tuleeko sitä ollenkaan. Haluan nyt koko kesän reenata, nyt kun oon saanu kunnon tauon alle. Haluan, että jos/kun pääsen uuteen joukkueeseen, en vietä aikaani penkillä vaan ansaitsen itselleni peliaikaa. Haluan panostaa tähän nyt, kun kerran siihen on ihan hyvin aikaa. Pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että miksi kukaan ei voi kertoa mulle etukäteen et pääsenkö opiskelemaan ja jos pääsen niin minne ja mitä tulevaisuus nyt oikeesti tuo tullessaan. En siis jaksa odottaa.. Mut ei, ei niitä semmosia lampunhenkiä oo olemassakaan, jotka kertois mulle mitä tulevan pitää, niinkuin saduissa.

Seuraava kuukaus on taas todellakin työntäyteinen. Tällä viikolla kaks vapaapäivää, huominen ja sunnuntai. Juhannusta lukuunottamatta teen töitä niin että oon 4 päivää töissä, yks vapaapäivä ja taas neljä päivää töissä. Mut en valita, se on vaan rahaa ja sitä tarvitaan. Mulla on tällä hetkellä hirveä ikävä vähän kaikkia, mut silti ei tunnu siltä et se ois hirveen ylitsepääsemätöntä. Pitää koko ajan keskittyä niihin iloisiin asioihin, joita mulla täs elämässä on vaikka kuinka paljon.

Sain tänään käsiini ylppärikuvia ja ei hitsit kun nauratti. Niin mahtavaa tilannekomiikkaa ja haha niin ihania ihmisiä :) Elämä on aika huikeeta, rakastan elää, rakastan olla juuri tällanen kun oon ja rakastan sitä tunnetta, kun tiiän et millasia ihmisiä mulla oikein onkaan lähelläni. Herkkää, eikö! Huominen on selkeä lepopäivä, pakko saada nukkua vähän ja kerätä voimia. Henkka tuleekin sit jo keskiviikkona mun luo ja pitkältä tuntunut 8 päivän ero on kohta ohi. Kiitos siitä! Poweri tosin sai ajan kulkemaan tosi nopeesti. Oli myös tosi kiva kuulla, et en oo huilannu turhaan kun valmentaja sano, et oon kimmosampi kun mitä sisäkaudella. Ihan huippua!

Jännittää tietää pääseekö sitä minnekään opiskelemaan ja tää odottaminen on kyl aika tuskaa. Pitää miettiä kaikkea muuta, että ei stressais kuun lopussa tulevia tuloksia. Onneks täs välissä on keihäskarnevaaleja, Henkkaa, töitä ja juhannusta. Eli aika paljon aikaa saa kultin kainalossa viettää :) Happy happy! Tuli tässä mieleen Tyttö sinä olet tähti -leffassa olevan biisin sanat: "elämä antaa, elämä ottaa, se kantaa ja voi pudottaa"

Elämä anto mulle Putaalta parhaimpia muistoja ja ihmisiä, otti musta osansa, kanto mua vaikeiden ja raskaiden aikojen yli, mut myös pudotti sillon kun oli tarve. Sitä se varmasti tulee tekemään jatkossakin. Putaalta jäi myös vähän huonojakin muistoja, mut uskon et aika kultaa muistot ja ajan kuluessa muistan vain ja ainoastaan ne hyvät. Muhun eniten vaikuttanut vaihe mun elämästä on nyt ohi. Aika jälleen katsoa eteenpäin. Katsoa mitä se tulevaisuus tuo. Jälleen kerran siis: Täältä tullaan tulevaisuus!

Ps. Oon tajunnu, et tää blogi alkaa olemaan vähän tylsä, kun ei ole kuvia. Mutta tämä selittyy sillä, että en oo mitään kuvaajatyyppiä.. Koitan parantaa tapani! :)