Sinne ja takaisin

Moikka! Pahoittelen tätä hiljaiseloa, vaikkakin Suomeen kotiuduttiin jo viikko sitten tiistaina. Oon koittanu väsätä teille kattavaa kertomusta meidän 6 päivän lomasta, mutta kuvat on kamerassa ja kameran piuha Viitasaarella, että saatte odottaa vielä viikon. Sen voin sanoa, että reissu oli tosi kannattava niin meidän parisuhteen kannalta kuin ihan levonkin osalta. Tuli niin tarpeeseen!

Reissusta arkeen palaaminen tapahtui aika kivuttomasti. Oltiin tiistaina puolen yön maissa kotona ja suunnattiin sitten keskiviikkona aamureeneihin, Henkka kouluun ja minä illaksi töihin. Aluksi tuntui, että siitä on hirveen pitkä aika kun on viimeksi ollut Suomessa, mutta keskiviikkona tuli jo ikävä sitä rentoa fiilistä, joka Mallorcalla mut valtasi. Päiviin on kuulunut sen jälkeen oikeestaan vaan reeniä, koska töitä on ollut vaivaiset kaksi vuoroa ja koulu alkaa tosiaan tasan viikon päästä. Syyskuu kolkuttaa ovelle, KÄÄK! Ilmat on viilenny tosi nopeesti, vaikkakin näitä ihania aurinkoisia päiviä riittääkin.

Ilmojen viilentyminen tarkoittaa mulle myös kauden alun lähestymistä. Nyt painetaan reeniä, hieman välillä herkistellen tulevaa syysturnausta varten. Ootan niin, että pääsen pelaamaan ton porukan kanssa. Kaikki tuntuu niin viralliselta, kun sopimus julkistettiin ja sain yhteydenottoja uusilta tahoilta. Tajusin, että tässä ollaan nyt ihan oikeesti mukana. Kerään niitä hedelmiä, mitä oon kovalla työllä saanu kasvatettua. I'm so happy! Henkka ei oo mikkään parhain tuki sanallisesti, se kyllä kuuntelee ja kattoo mun pelejä, mutta on oppinut sen kannustamisen jalon taidon ihan reenien ulkopuolellakin vasta nyt. Ennen mua ahdisti se, että kun elän itse niin tunteella Henkan keihäänheiton kanssa ja Henkka ei niinkään mun kanssa. Onneksi asioista voi puhua ja ajatukseni ovat tulleet kuulluiksi.

Ollaan Henkan kanssa keretty olla yhdessä yllättävän paljon, ehkä vähän liiankin paljon ja on tullut riitoja. Tämmönen vaihe oli odotettavissa, mutta kyllä se tämmötä hermoheikkiä vie aika pitkälti mukanaan. Minä hermostun välillä niin pienistä ja Henkka ei vaan tee mitään oikein. Äly hoi älä jätä... Kasvun paikka taas molemmilla. Ollaan pyöritty aika pitkälti ympyrää, nyt taas yhteinen rytmi on alkanut löytymään. Kiitos arki, Mallorca ja rakentavat keskustelut. Kiitos myös Maaninka-vierailun. Oli niin ihana taas nollata arki ihan Suomen maaseudulla. Lisäksi pääsin seuraamaan ihan oikeaa keikkaa, kun mun 4 ja 5 vuotiaat serkut päätti soittaa pari biisiä Hevisaurusta. Oli semmonen meininki, et parin viikon takainen Antin keikka jäi niin kakkoseksi!!

Perjantaina mulle tuli puhelu, että meidän koira on leikattavana. Sillä oli kohtu alkanut märkimään ja tulehdus oli levinnyt munasarjoihin. Äiti sanoi, että Pirre ei välttämättä ikänsä takia selviä kohdun ja munasarjojen poistosta. Ajatuskin siitä, että Pirre ei olisi enää kotiin mennessä ovella vastassa sai palan nousemaan kurkkuun. Itkin siihen asti, että äiti soitti uudestaan. Leikkaus meni onneksi hyvin ja Pirre pääsi kotiin. Päivän ajan se oli lääkehöyryissä kulkenut kauluri päässä kaikkialle siksakkia. Onneksi kuulema on jälleen ihan oma itsensä. En malta odottaa, että pääsen perjantaina sitä silittämään. Pirre on kuitenkin meillä ollut sen 10 vuoden ajan ja siitä on luonnollisesti tullut todella tärkeä.
 
On ollut siis aika paljon draamaa näitten rentojen päivien seassa, onneksi ei mitään super vakavaa :) Mulla on kaikkea superkivaa tiedossa. Tää viikko menee ahkerasti reenatessa ja parina päivänä pitää töissäkin pyörähtää. Viikonlopuksi tosiaan kohti Viitasaarta ja ekaa kertaa juhannuksen jälkeen koko perhe koossa, I-H-A-N-A-A! Sovin itseni kanssa myös shoppailupäivän, tavoitteenani uudistaa vaatekaappi ja hankki mm. talvitakki ja -kengät enkä malta odottaa, että pääsen pitkästä aikaa rentouttamaan itseäni tällä tavalla. Huh, olikohan siinä nyt kaikki?

Palaillaan, pus!