Elämä on arvokasta vain jos sillä on joku arvokas kohde

"Kesä, eikä mitään tekemistä. Kaupunki nöyränä sylissä.." Tänä kesänä tekemisen puute on ollut täysin vieras ilmaisu. Jokaiselle päivälle on ollut jotain suunnitelmaa: reeniä, ystäviä, sukujuhlia, töitä ja näin loppukesästä myös koulujuttujen järjestelyä. Tuntuu suorastaan ihan huikeelta, että kuukauden päästä saa tarrata kiinni siihen tuttuun ja turvalliseen arkeen kun vuorotyö vaihtuun luentosaleihin, pelit täyttää viikonloput ja kavereita näkee joka päivä ilman suurempia suunnitelmia laatimatta. Kulunut kesä on ollut mulle tietynlaista tunteiden vuoristorataa. Oon puhunut paljon siitä, kuinka ihminen oppii jatkuvasti, kuinka minä opin, niin omista virheistään kuin ihan muutenkin. En siitä tiedä olenko niinkään virheitä tehnyt, mutta alkuvuodesta alkanut jonkun sortin kasvaminen ihmisenä on ottanut lisää tuulta alleen ja musta tuntuu, että alan oikeesti ymmärtämään itseäni paremmin.

Mut ennen kuin alan sen enempää paasaamaan taas elinikäisestä oppimisesta yms. haluan vähän kerrata kulunutta kesää. Lentopallon saralla asiat on olleet aika selvät koko kesän. Sopimus tehtiin ajoissa, polvi tuli kuntoon ja nyt ollaan painettu ilmastoimattomassa salissa kolmesti viikkoon pallon kanssa kovemmalla motivaatiolla kuin koskaan aikaisemmin. Ensi viikosta eteenpäin lajireenejä on neljä ja päästään harjoittelemaan kotisaliin, sinne jossa pelataan kaudella kaikki pelit.Täyttelin eilen urheiluakatemian hakemusta, joka meidän tulee joka vuosi täyttää. Joka vuosi me siis listaamme tavoitteemme niin lajin kuin työurankin suhteen. Ensimmäistä kertaa ikinä suurimmat tavoitteeni ei listautunutkaan sarakkeeseen "Urasuunnitelmat ja tavoitteet". Ensimmäistä kertaa uskalsin laittaa mustaavalkoiselle siitä, mikä on ollut mun tavoite siitä asti kun "paluun" kentille tein. Tavoite on henkilökohtainen, minun, ystäväni ja akatemian koordinaattorin välinen, mutta uskokaan minuun, että jos se toteutuu te myös siitä kuulette.

Vaikka pallo onkin vienyt kesästä ison osan reenien ja talkoiden muodossa, töissä on silti pitänyt jaksaa tehdä normaalia tuntimäärää. Takana on siis säännöllistä työtä toukokuun alusta tähän päivään ja vielä pitäisi jaksaa painaa tämä kuu loppuun ennen kuin palaan taas "vuoro viikossa"-rytmiin. Poikkeuksena edellisiin kesiin olin myös ihan oikeasti lomalla. Ne kaksi viikkoa hurahti aivan liian nopeasti. Tuli hengailtua serkkujen kanssa, veneiltyä, reenattua, rentouduttua mökillä, uitua enemmän kuin viime kesänä yhteensä unohtamatta viimeistä viikonloppua sukujuhlissa ja kotona. Oon niin ilonen että näillä näkymin saan edelleen jatkaa tuolla töissä. Viimeiset 15 kuukautta Lidlissä on menny niin nopeesti ja siihen paikkaan ja porukkaan on niin kiintynyt, että oudolta tuntuisi nyt lopettaa.

Kaiken edellä mainitun lisäksi mun kesään on mahtunut huikean paljon vapaa-aikaa. Ollaan istuttu kavereiden kanssa lounaalla torilla, otettu aurinkoa vänärillä, juhlittu Maijun ja mun tupareita, sekoiltu Kuopion yöelämässä ja kuten aikaisempinakin kesinä mun kesään on kuulunut yleisurheilukisat. Tänä kesänä tuli nähtyä yhdet kansalliset kisat Viitasaarella, keihäskarnevaalit, poikien kanssa Lapinlahden eliittikisat ja viime viikonloppuna mun ehdoton kesän kohokohta Kalevan kisat. Mä nautin niin siitä kun saan istua koko päivän helteessä urheilukentällä ja kattoo ku yksilöt kilpailevat toisiaan ja itseään vastaan. Parasta tietenkin on se, että kentältä löytyy niin monta tuttua ja tärkeää kasvoa, ystäviä. Koska yksilöurheilu on mulle tietyllä tavalla täysin vierasta, oon päätyny seuraamaan sitä mielenkiinnolla sivusta. Yksilöurheilu on raakaa, tukea ei saa samalla tavalla kuin joukkuueessa ja kaikki on täysin omasta päästä ja kropasta kiinni. Katson tietyllä tavalla ihaillen niitä, jotka antavat itsestään kaiken siellä juoksuradalla, heitto- tai hyppypaikalla tms.

Tiedostan, että musta ei olisi siihen. Tarvitsen sen joukkueen ympärille, tukea niin reeneissä kuin peleissä. Tärkeää on se, että pystyn tiedostamaan tämän ja olen pystynyt löytämään lajin, joka on minulle se oikea. Yksilölajeissa et saa olla lainkaan epävarma itestäs. Sun pitää uskoo omaan tekemiseen, jotta kaikki muutkin voi uskoo suhun, sama on myös joukkuelaissa, vaikkakin siinä on ehkä hieman erilainen sävy. Joukkuelajeissa voit hakea joukkuetovereilta tukea heikolla hetkellä, uskoa siihen että meistä on siihen. Mutta niin.. musta on ihana seurata kaikkia muitakin urheilulajeja ei pelkästään lentopalloa. Ja kenties jouhtuen siitä, että niin moni mun ympärillä on yleisurheilija, sitä tulee seurattua lentopallon jälkeen eniten. Olisihan se aika puuduttavaa viettää kesätkin pelkästään biitsiä kattomalla ja talvisin vapaat viikonloput muiden lentopallopelejä seuraten. Jalkapallo, jääkiekko ja vaikkapa hiihto auttavat myös samalla tavalla ottamaan etäisyyttä omaan lajiin ja tarkastelemaan urheilua eri näkökulmasta ja tuomaan sillä tavalla laajuutta myös omaan ajatusmaailmaan. Ei me loppujen lopuks niin erilaisia olla keskenämme, vaikka eri lajeja harrastetaankin.

Viime viikonloppu oli kyllä täynnä niin paljon tunteita että huhhhuh. Tuli iloittua ystävien onnistumisten myötä, elettyä pettymykset yhessä ja nähtyä ekaa kertaa livenä kun Suomen ennätys tehdään. Nautin kyllä jokaisesta hetkestä. Tämän kesän kisat on nyt livenä nähty ja seuraavassa urheilutapahtumassa, jonne pääsee paikanpäälle onkin sitten itse urheilemassa. Tulkaahan kaikki Kuopioon katsomaan Syysturnausta syyskuun toisena viikonloppuna! En malta odottaa kauden alkua ja sitä, että pääsee näyttämään muille mitä kesän aikana ollaan saatu aikaan. Vaikka tunteella eletään ystävien suorituksissa, niin silti isoimmat elämykset tulee siellä kentällä kun saa itse tehdä parhaansa joukkueen eteen.

Vaikka kulunut kesä alkaakin jäädä taakse helteineen ja valoisine päivineen, mä odotan tulevaa syksyä suuremmalla innolla kuin koskaan aikaisemmin. Tulevat loskakelit, synkät illat tai pitkä ja kylmä talvi ei ahdista lainkaan. Minä teen jokaisesta päivästä sellaisen kuin haluan, oli sitten kesä tai talvi. Minä voin ihan itse muuttaa omaa ajatusmaailmaani, ajatella, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Syksyllä tapahtuu tietysti muutama muutoskin osa isompia ja osa pienempiä, mutta nehän on aina vaan hyvästä. Pääasia on, että saan taas Hopsut takas kasaan ja itteni kiinni arkeen. Uudella innolla, isolla motivaatiolla ja uskolla itteeni painetaan eteenpäin. Hyvä kausi ja lukuvuosi tulossa, tietenkin parhaassa mahdollisessa seurassa!

- Krisse