Ajan- ja motivaation puute. Oma kirjottaminen taas hukassa ja tää nykyinen blogi ei tunnu edes kovin omalta enää. Olen ehkä tietyllä tavalla kasvanu myös tän kirjottamisen yli tai tää ei enää anna mulle sellaista samanlaista fiilistä kun ennen. Ehkä tää jää mun viimeiseks postaukseks täällä, ehkä ei. Ehkä lopetan bloggaamisen kokonaan, ehkä jatkan sitä jossain toisessa ympäristössä. Blogin kirjoittaminen on suurimman osan ajasta mun ajatusmaailman ulkopuolella. On saattanu mennä viikkojakin ennen kuin havahdun et hei mulla on semmonenkin. Ehkä tän blogin tietynlainen sekalaisuus, sen punaisen langan puuttuminen, on johtanut myös siihen, että en koe enää tarvetta kirjoittaa. En suoraan sanottuna siis tiedä mistä enää kirjoittaisin.
Oon aina tienny, että en oo millään tavalla bloggaaja-tyyppi. Tykkään ja omasta mielestäni ainakin osaan kirjoittaa, mutta ehkä blogi ei oo se paikka. Pitäisi ehkä vaan koittaa keskittyä siihen paskan suoltamiseen yliopiston tenteissä, kun tuntuu tenttikirjoja lukemattakin irtoavan semmosta matskua et nelosia ja vitosia paukkuu. Ehkä se mun kirjoittamisen taito sit konkretisoituu siellä. Kaiken sen lisäks mun elämässä tapahtuu jatkuvasti mulle isoja ja merkittäviä asioita ja oon jotenkin niin keskittynyt niihin, että vapaa-aika menee ihan puhtaasti huilatessa. Aika kiitääkin sitten niin nopeasti ohi, että ei kerkeä tekemään kuin ne tärkeimmät jutut: reenata, opiskella tai käydä töissä, syödä ja nukkua.
Mua huvittaa hieman jo se, että ollaan esimerkiksi OPn kanssa koitettu viimeisen viikon aikana nähdä ja ollaan onnistuttu näkemään 15 minuutin ajan mun pelin jälkeen silleen, että kerettiin jotain toisillemme sanookin. Tosiaan toi lentopallo on mun elämässä tällä hetkellä tärkeimmässä osassa. Mikään, ei yksinkertaisesti mikään, mene sen edelle. Pelataan ylempää jatkosarjaa, tavoitteena liiganousu. Kaudella on tähän mennessä tullut ainoastaan yksi tappio, mutta pelit kovenee koko ajan. Huippua on nää omat ahaa-elämykset lajin kanssa niin tekniikan puolesta kun sit ajankäytönkin kanssa. Myönnettäköön, että aikaisimmilla kausilla omatoimiset reenit on saattanu jäädä väliin, jos vähänkin väsytti. Nyt ne tulee tehtyä ja aikaa otetaan sitten opiskelusta pois. Yliopisto on siinä mielessä huikee, että siellä saa tehdä asioita omalla tahdillaan. Tosin, kyl ne ihan aikataulussa noi mun opiskelut silti on. Oon alkanu ite tajuamaan, että mulla saattaa oikeesti olla tulevaisuuskin ton lajin parissa.
Viime vuosi oli tietynlainen opetus elämästä. Suurimpana opetuksena ehkä toi panostaminen siihen mikä on just nyt tärkeetä, mutta toisaalta myös eron myötä oppi myös sillä rintamalla jotain. Vuosi 2015 on varmasti paljon parempi kaiken osalta, kun kasvaa ja oppii asioista. Vuoden 2014 loppupuolelta mukaan tarttu myös yks mies, joka sattu pyyhkäsee jalat alta. Jotenkin hassua olla taas parisuhteessa, tietty hyvällä tavalla. Huikeeta on myös se, että on oppinu etenee hitaasti ja pitää kiinni kaikesta tärkeestä (lentopallosta). Mulle on tärkeetä, et kumpikin tajuu tukea toista ja toiselta oppii koko ajan jotain uutta. Pikkuhiljaa täs nyt sit katotaan, mitä tästä tulee. Ainekset on kyl vaikka mihin :)
Vaikka elämässä tapahtuu kaikkee uutta ja jännää, en koe tarvetta kirjotella siitä tänne. Somessakaan en oo suhteesta tai oikein mistään muustakaan puhunu. Ehkä mä oon tajunnu, et joistakin asioista tulee pitää kiinni ja säilyttää ne itellään. Jakaa sit ne onnen ja ilon hetket vain niiden harvojen ja valittujen kanssa. Blogin tulevaisuus jää nyt sitten avoimeksi. Iso kiitos kuitenkin teille jokaiselle, jotka ootte lukenu mun kuulumisia täältä ja eläny ees jollakin tasolla mukana. Onnen ja riemun täyteistä uutta vuotta kaikille hieman myöhässä! :)
- Krisse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti