Work hard, practise harder

Hihei! Täällä sitä taas sohvan kulmassa sepustellaan tarinoita teille! Tää päivä on ollu tosi rankka, mutta samalla hirveen antoisa. Mun kuuden päivän työputken saldo on tällä hetkellä 5/6 eli huomenna viedään viimeistä päivää. Oon viimeisten 5 päivän aikana viettänyt työpaikalla n. 36 tuntia ja siinä samalla koittanut nähdä kavereita, reenata ja olla kotona tekemässä ruokaa nälkäiselle miehelle sekä hieman myös itsellenikin. Väsy tuli vastaan tänään. Aamuvuoro alla ja vaikka itse sanonkin niin maukas päivällinen mahassa ja minä olisin ollut neljän maissa valmis yöpuulle. Onneksi tiedossa oli reenit ja päikkärit jäi vaan vajaan 15 minuutin mittaisiksi mummon soittaessa. Olin häntä koittanut koko päivän tavoitella, koska mummo täytti tänään kunnioitettavat 80 vuotta! Mulla on oikeesti semmonen teräsmummo. Sillä on lapsenlapsia 10 kappaletta, vanhin 21-vuotias ja nuorin 1,5-vuotias ja se jaksaa touhuta meidän kanssa ihan hirveen hyvin, varsinkin niiden pienempien. Mummo myös aina laittaa ruokaa meidän lähes 30 henkiselle lähisuvulle, ei välttämättä edes hyväksy apua. Ukin ja mummon luona on ihan parasta olla, heidän takiaan Maaningasta on tullut mulle tärkeä paikka, heidän avulla tapasin myös Henkan.

Mutta tosiaan omatoiminen jakso ja samalla myös mun lepo jalan osalta päättyi virallisesti tänään. Jalassa tuntui pientä kihelmöintiä, saman kaltaista kun edellisen juoksulenkin jälkeen, mutta kipua ei ollut. Johtunee vielä siitä, et varmasti jonkunmoinen parannusprosessi jalassa on vielä meneillään. Pääasia, et voin hyppiä! Ja sitä paitsi, rakastuin taas tähän lajiin. Meillä oli niiiin hauskat reenit, mut silti tosi tehokkaat. Ainut vaan, että päähän koskee nyt. Palloteltiin tosi paljon ja tästä syystä hartiat ja niska oli koko ajan jännittyneinä ja siitähän seuraa luonnollisesti päänsärky. Oisin todennäkösesti jäänyt makamaan väsymykseni takia tänään sohvalle ja pitänyt lepopäivän jo alkuviikosta, mutta onneksi tuli nää reenit! Nyt on taas niin hyvä fiilis. Iltapalaks vielä salaatit, jugurtit ja banaanit naamaan ja nyt olo on mitä parhaimmillaan. Ainut vaan, että voisi suihkussa käydä. Mää haisen..

Mulla on tällä hetkellä vain yksi huolenaihe. En vieläkään tiedä, missä joukkueessa pelaan. Viime kaudella pelasin Puijossa kakkossarjaa eli kolmanneksi korkeinta sarjatasoa Suomessa. Puijon naisten edustusjoukkue pelaa tällä hetkellä ykkössarjaa ja oon heidän kanssa reenannut nyt kesän ajan. Oon saanut niin paljon irti niistä reeneistä, että toivoisin tietenkin jatkavani pelaamista sen huikeen porukan kanssa. Muuttujia on monta, ei auta kuin odotella. Mulle on nyt tärkeintä luoda hyvää pohjaa tulevaa kautta ajatellen ja joukkueesta riippuen olla kauden alussa sellaisessa kunnossa, että voin sanoa tehneeni kaiken mahdollisen kautta varten. Rasitusmurtuma sotki taas kuvioita, mutta nyt ollaan motivaation huipulla jälleen!

Mulla on huomenna tosiaan edessä vielä yksi iltavuoro ja sitten päivän vapaa. Ei mitään hajua mitä teen, paitsi et tietty reenaan. Siinähän sitä tekemistä sit onkin.. To-pe jälleen töissä ja viikonlopuksi rauhoittumaan Viitasaarelle. Viikot on onneksi täynnä tekemistä niin aika menee nopeesti. Ja hei mihin hitsiin tää heinäkuu taas katosi.. Noo uusi kuu, uuden kujeet ja uusi palkkakuitti, ahhhh! Nyt odottelen, et pojat tulee frisbeegolffaamasta ja päästään jatkamaan tätä King Kongin kattomista porukalla, jihuu :)

Sometimes I really have hated the way I look

Kun olin pieni sukulaiset määritteli mua kahdella tavalla: olinko lihonu vai laihtunut ja oliko mun iho millaisessa kunnossa. Ton painon suhteen ne sai mussa tuntemaan pahojakin tuntemuksia. Mulla on pituutta kuitenkin lähemmäs 185 cm ja oon enimmillään painanu 75 kg (nyt siis elellään 10 kg laihempana), joka on tosi vähän, mutta silti musta sanat "oot lihonu" sai mut tuntemaan itseni läskiksi. En monesti halunnut lähteä Maaningalle sukulaisten luo, jos tiesin että olin lihonut... Sit vertailtiin aina kuinka mun sisko oli vaan laihtunut ja Krisse vaan lihoo. Mun sisko on tosi pieni ja siro, 20 senttiä mua lyhyempi ja minä pitkä ja tasapaksu, mutta silti se tuntui pahalta. Omasta mielestäni mun kroppa oli aina niin kiva, en koskaan oo pitänyt itteeni läskinä, en todellakaan joten en koskaan ymmärtänyt sitä, miksi mun lihomista seurattiin. Hain ennen sukulaisilta tosi paljon hyväksyntää ja se, että muiden sanottiin laihtuneen kun olin lihonut sai mut aina itkemään. Itkin yksin sitä, miksi en riittänyt ees niille, jotka oli mulle ne rakkaimmat vaikka olin ihan normaali kokoinen?Nyt kun oon taas laihtunut ja kroppa on lihaksikkaampi, kukaan ei uskalla sanoa mitään. Sitä paitsi oon aikuinen, osaan jo sanoa takaisin. Meidän suvussa tuntuu välillä, että pitää olla tietynlainen, jotta sopii muottiin, mut uskosin, et se on joka suvussa näin. Sori, mut kaikkia ei voi miellyttää, onneks oon sen oppinu :)

Sit tohon akneen. Se on määritellyt mua niin paljon enemmän kun toi paino, koska oon aina itse tykännyt painostani. Tietty tälleen kevyempänä ja lihaksikkaampana on kivempaa, mutta en koskaan kyllä hävennyt kroppaani ollessani 75 kilonen. Moni nuori on kokenut samat ongelmat: painon ja aknen. Mulle akne oli ei-niin-toivottu kaveri ala-asteelta asti. Moni herää aamulla huomatakseen, et yksi pieni finni on poksahtanut otsaan. Mulla ne finnit kulki mukana päivästä toiseen.

Finnit kuuluu murrosikään, harva niitä välttää. Mulla oli huono perimä tän asian suhteen. Äiti oli kokenut murrosiässä ankaran aknen, isälle tulee finnejä välillä vielä viisikymppisenäkin. Mulle akne puhkesi kolmannella luokalla eli ollessani 10 vuotias. Se ei ollu mikään finni siellä toinen täällä kerran kuussa vaan jossain vaiheessa tajusin, että mun kasvot oli täynnä pieniä mustapäitä ja luufinnejä. Te, jotka sitä ette ole kokeneet ette voi ymmärtää miltä se tuntui pienestä tytöstä. Kaikille muille sanottiin, että ne on nättejä ja musta vaan tuntui että kukaan ei koskaan voisi sanoa mulle samaa. Peruskouluaikana kävin muutaman kerran kasvohoidossa kauneushoitolassa. Ei mitään apua. Lähdin yleensä siitä höyrykylvystä pois kasvot entistäkin punaisempina. Ei yhtään hyvä. Jossain vaiheessa ennen siirtymistä lukioon mulle alko tulemaan yksittäisiä isompia finnejä ja koska mulla oli niitä pieniä jo valmiiksi, niitä, joita jotkut saavat vaan silloin tällöin,niin ne isot oli jo paiseita.

Kuvitelkaa se tunne, kun menet seiskalle ekaa kertaa uuteen kouluun uusien ihmisten sekaan ja sun otsassa on sormen paksuinen patti. Voi kuinka monta kertaa oisin halunnutkaan yläasteen aikana mennä kotiin. Äiti aina sanoi, että ne kuuluu murrosikään ja akne menee vielä joskus pois, siksi lääkkeitä ei otettu missään vaiheessa. Mun onni oli, että meikkasin ihan super harvoin ja silloinkaan en laittanut meikkivoidetta. Tietysti haluin finnit piiloon, mutta pakkelia olisi pitänyt laittaa niin paljon, että ihohuokoset olisi tukkoutunut entisestään ja naama olisi täynnä kukkia. Lukiossa mä luovutin, ekan vuoden aikana käytin kolmea eri reseptilääkettä eikä mikään auttanut. Kolmosen alussa muutosta ei ollut ainakaan parempaan suuntaan ja menin ihotautilääkärille. Mua oli alkanut pelottaa se, että en muistanut  miltä näytin ilman finnejä. Ihailin mun rippijuhlien kiitoskorttia. Kuvamanipulaatio oli saanut mun ihosta tasaisen, miksi se ei voisi olla sellainen muutenkin? Ihotautilääkäri määräsi mulle vahvimmat mömmöt. Alkoholia ei saanut käyttää kuurin ollessa päällä, maksa-arvoja seurattiin kuukauden välein. Tulosta alkoi tulla.

Mun hiukset rasvoittui ennen tosi helposti. Ihan sama oli miten ne aamulla laitoin, jo puolilta päivin ne näytti ihan järkyttäviltä. Tää ongelma katosi ensin, sit lähti isot paiseet ja pikkuhiljaa mun posket alkoi siloamaan. Kuurin lopettamisesta on nyt vähän päälle vuosi. Käytin kuluneen vuoden vielä saman valmisteen rasva versiota ja iho kuivui edelleen. Lääkekuurin pahimpia puolia oli jatkuvasti halkeilevat huulet, hilseilevät käsivarret jne, mutta kaiken sen olin valmis kestämään, jotta en enää joutuisi kestämään ilkeitä katseita. Tuntui kun minulla olisi tauti, joka tarttuisi, jos minuun koskisi. Seurustelin jätkien kanssa, joilla oli myös huono iho, kai se oli alitajuntainen kriteeri jätkän ulkonäölle. Hauskinta oli, että kuurin loputtua tapasin Henkan ja myöhemmin selvisi et se oli lopettanut saman kuurin pari kuukautta mua ennen :D

Halusin kertoa teille tän, koska akne on valehtelematta tehnyt musta tämmösen. Se oli iso osa mun identiteettiongelmia, musta kun tuntui että tytötkään ei halunnu olla mun kavereita, koska en ollut kaunis. Facebookin profiilikuvien tykkäysmäärät määritti kauneutta mun silmissä ja mä olin siellä pohjimmaisena. Akne on sairaus, jonka takia monia kiusataan. Tasainen, kuultava iho on kauneusihanne. En oo koskaan katunut sitä, että en kuitenkaan lähtenyt peittämään ihoani meikillä, uskalsin kuitenkin olla se, mitä olin. Mun kasvoissa on edelleen epäpuhtauksia ja arpia, jotka muistuttaa mua monesta asiasta. Ne muistuttaa mua terveellisestä ruokavaliosta, rasvainen ruoka kun tuo mukanaan finnit. Ne muistuttaa mua siitä taistelusta, jonka kävin sitä vastaan ja opin sen taistelun kautta pitämään itestäni. En arvosta ihmisiä, jotka alkaa riehumaan yhden pienen pienen finnin takia. Mulle semmonen valittaminen on edelleen kun isku vasten kasvoja. Mulla ne pienen pienet ja isot finnit oli osa mua 10 vuoden ajan, monella ne on vaan muutaman päivän.

Tässä muutama vinkki aknesta kärsiville:
1. Vältä rasvaista ruokaa
2. Juo paljon vettä
3. Ota rohkeasti yhteyttä lääkäriin ja etsi lääketieteellinen apu, jos akne vaivaa pidemmän aikaa
4. Meikkaa mahdollisimman kevyesti ja vapaapäivinä älä laita iholle mitään!
5. Muista myös rasvata ihoa kevyillä rasvoilla, jotka ei tuki ihohuokosia (apteekista löytyy hyviä, suosittelisin Humektania kaikille!)
6. ÄLÄ puristele niitä finnejä ainakaan paljain käsin. Tsiisus sitä bakteerien määrää, joka sun käsien kautta menee ihon alle!

Tämmösellä turhanpäiväsellä tarinalla halusin toivottaa viikonlopun jatkoja kaikille! ;) (sorry no photos this time)

Pieni stressi pitää terveenä

Oon koko päivän pohtinut tuota otsikkoni teemaa. Työkaveri totesi päivällä minun tuhistessa, aivastellessa ja niistäessä, että mulle pitäs antaa vaan lisää hommaa niin stressitasot nousis ja flunssa lähtis. Se on kyllä kamala totuus, että aina kun pääsen vähänkin huokaisemaan ja stressi laukeaa niin tuun kipeeks. Tyhmäähän se on, koska sattuu täten yleensä kaikille lomille tää mun sairastelu. Mut pidetään peukkuja, että ei tule uudestaan sitten kolmen viikon päästä. Ahh, tähän aikaan istutaan sitten varmaan jossain ravintolassa Palma Novan rantakadun varrella kolmen viikon päästä. Hyvälle näyttää nuo tämän hetkiset lämpötilat siellä ja sama pitäisi jatkua vielä elokuun loppuun asti ;)

Päivä meni kyllä taas yhdessä hujauksessa. Työpäivä oli ihan kamala. Päässä jomotti, aivastutti ja olin ihan pöhnässä. Ei ihme, että kassalla oli pientä hapuilua. No asiakkailla oli sentään hauskaa... Huomenna taas aikainen herätys, vähän lyhyempi työpäivä, äidin luona käyntiä, Niinan kanssa reenailua, leffaa ja murun kanssa hengailua, kun sekin saa huomenna raahattua itsensä tänne ja pääsen taas kainaloon köllöttelemään. Reenailu taitaa jäädä aika kevyeksi, koska oon niin tukossa ja ajatuskin ihan hukassa, niin kuin tekstistäkin voi huomata. Mutta katsoo sitten huomenna, mitä Nipen kanssa keksitään :)

Tänään sitten pitäisi yrittää päästä mahdollisimman ajoissa nukkumaan. Mulla on ollut aamuvuoroa edeltävänä yönä tapana nukkua se n. 6 tuntia ja sitten jossain vaiheessa viikkoa vähän harppoa sitä univelkaa pois. Tänäkään päivänä ei kuitenkaan ole väsymystä tuntunut, joten kattoo taas monelta sitä selviääkään nukkumaan. Mulla on ollut tässä semmosta pientä operaatiota, kun oon yrittänyt hommata meille halpaa kyytiä lentokentältä hotellille. Kaiken maailman shuttle-yritykset koluttu läpi ja tarjouksiakin oon saanu. Paikallisbusseihin en uskalla luottaa, koska niiden aikatauluista ei koskaan tiiä ja taksit taas on armottoman kalliita verrattuna kyseisiin busseihin. Koitan nyt sit löytää ratkaisua, joka osuis siihen väliin. Toivottavasti nappaa! Nyt hieman vielä internetin kahlaamista ja Rillejä huurussa iltapalan kera ja unille! Hyvät yöt!

Voit koittaa muuttaa itseäsi ulkopuolisesti, mutta sisälläsi asuu silti se sama ihminen

Aika kiitää silmissä, kesä katoaa jonnekin ja vapaapäivät kuluu aina paljon nopeammin kuin työpäivät. No onkos se nyt niin uutta.. Helteet on onneksi taas täällä ja ulkonakin on pitkätä aikaa ihana olla. Mun kuusi vapaapäivää alkaa olla takanapäin ja huomenna 4.50 herätys kuuden päivän työputkeen. Tietääpähän tuota mitä tekee seuraavat päivät :) Eihän tässä oo kun muutama kolme hassua viikkoa ja otetaan suunnaksi Helsinki-Vantaa ja Mallorca. Helteet sais olla kyllä sinne asti..

Lauantai-maanantai menikin tosiaan Viitasaarella. Kuunneltiin porukoiden Lapin reissun tarinoita, reenattiin, syötiin hyvin ja siivoiltiin. Se on niin hassua miten sitä aina rauhoittuu kotona. Maaseutu on niin ihana, vaikkakaan en itse tulevaisuuttani näe keskellä korpea. Maanantaina nokka kohti Maaninkaa. Siellä tehtiinkin sitten pidempi puntti, mulla selkä-ojentaja-puntti ja Henkalla tempausta, kyykkyä ja ylivetoa. Molemmilla kulki tosi hyvin. Lisäks pääsin pallon kanssa lätkimään liikuntasaliin. Hyppiä en uskaltanut, mutta jalka kyllä on ollut tosi hyvässä kunnossa ja oon aatellut että tällä viikolla voisi käydä kokeilemassa juoksua kevyesti!

Tiistaina taas pallon kanssa saliin. Henkan pikkuveli pelaa myös lentopalloa ja mä vähän annoin sille neuvoja ja opeteltiin  uusia juttuja. Oli hauskaa! Olin siinä reenin lopussa sit venyttelemässä paikkoja auki (tosin jalkoihin ei oo kyl hirveesti päässy jumeja syntymään..) kun Henkan porukat soitti, että olisivat kohta kotona. Lähdettiin sitten siitä anoppilaan odottamaan maailmanmatkaajia. Niin hassulta, kun se kuulostaakin niin mullakin oli ollut niitä ihan oikeesti ikävä, vaikka vaan reilu viikko ollut viime näkemisestä. Jos Henkan porukat ei oo kotona niin siellä ei hirveesti sitä tekemistä ole, pojat kun touhuaa aina omiaan. Siinä sit kuunneltiin matkasta tarinoita ja saatiin tulijaisiakin! Sain ihanan essun, joka varmasti tulee käyttöön, koska onnistun aina sotkemaan kun teen ruokaa. Lisäksi vielä saippua ja Henkan kanssa yhteinen avaimenperä. Avaimenperät on hommattu Veronasta, Julian talon vierestä eli siis samasta mestasta, missä Romeo aikoja sitten huuteli Oi Julia, Oi Julia. Kummallakin on siis sydämestä oma puolikkaansa, ihana idea!

Tänään sit taas palailin yksin kotiin. Kävin hieman shoppailemassa, tällä kertaa ideana löytää ihan perusvaatteita reissuun ja muuttaa vähän värivalikoimaa mulla kun on vaatekaappi täynnä sinistä. Ihastuin tohon korallin väriseen paitaan täysin. Kaikki maksoi sen 5 euroa, paidat Ginasta ja bandeau Jim&Jillistä. Lisäksi matkaa varten ostin lisää lakkaa, deodorantin ja hammastahnaa. Pikkuostoksia hirveen halvalla Sokokselta. Mulla alkaakin olla kaikki valmiina reissua varten. Just puhuttiin Henkan äidin kanssa, että otan mukaan vaan kaiken välttämättömimmän ja loput ostan sieltä. Jihuu, en malta odottaa! Lisäks mulla on hyvä fiilis, koska kotona on jääkaappi täynnä ja kerrankin ei tarvii laskee sentilleen ruokaostoksia ja silti jää säätöjä.

Mulla ois tässä tavotteena päivitellä mahd. paljon, nyt kun kerta kotona olen. Laittakaapas mulle postausideoita tulemaan! :)

From city to countryside

Huhhuh! Semmoset kekkerit takana, että ei mitään rajaa. Mulla oli itelläni lähes koko ajan niin hyvä olo, ainakin henkisesti, että en osaa sanoin kuvailla. Tolla porukkalla ollaan liikkeellä varmasti useamminkin! Lisäks mulla oli itestäni pitkästä aikaa tosi hyvä fiilis. En oo koskaan varmaan ollut niin itsevarma, tyytyväinen siihen miltä näytin. Sain tosiaan torstaina vasta värin iskettyä päähän ihan itsekseni ja oon tosi tyytyväinen lopputulokseen. Latvat jäi tarkoituksella vähän tummemmaksi, koska sovittiin kampaajan kanssa, että en niitä lähe värillä enää rasittamaan.

Tosiaan tytöt tuli meille siinä viiden aikaan ja laittauduttiin yhdessä ennen kuin muut saapui. Oli ihana kuulla taas tutut äänet ympärillä, nauraa ja jutella kaikesta mahdollisesta hetki ennen kuin muut saapui. Porukkaa alkoi lipua meille sit enemmän siinä kuuden jälkeen. Aloteltiin siinä porukalla, pelailtiin mm. pullonpyöritystä (ah, ihanat teinivuodet palautuivat mieleen) ja minä pidin jo viikko sitten suunnittelemani puheen. Puhe oli mulle loppujen lopuks aika helppo pala, johtuen jo ilolieman aiheuttamasta olotilasta. Etukäteen olin aatellut, että vaikka yritin puheeseen sisällyttää hieman huumoriakin niin jossain vaiheessa kyyneleet vaan alkaisi valua. Mutta onneksi illan aikana ei sen suurempia herkkyyskohtauksia tullut, vaikka kaikki rakkaimmat paikalla olikin!

Loppuilta menikin baarissa ja kommelluksilta ei tietysti voitu välttyä. Olin tehnyt baariin etukäteen pöytävarauksen pari viikkoa takaperin, mutta sitä ei ollut missään ylhäällä. Sai kunnolla pitkin iltaa vääntää oman pöytänsä puolesta, mutta onneksi se ei pilannut menoa! Vähän ennen pilkkua hipsittiin kotiin ja aamulla taas kaikki kokoontui meille muistelemaan hauskaa iltaa. Naurettiin niin paljon varastoon, että huhhuh. Tyttöjen kanssa jouduttiin sanoo jo jossain puoliltapäivin jäähyväiset, kun ne lähti Matkuksen kautta kotiin. Onneks tullaan näkemään todennäköisesti kauden aikana hurjan monesti ;)

Lähdettiin Henkan kansas sitten itsekin ruuan jälkeen ajelemaan tänne Viitasaarelle Jarnon luo. Mun porukat on ollu reissussa ja Jarno täällä itsekseen kotona niin tultiin tosiaan seuraks ja tarkoituksena ois rauhoittua täällä maanantaihin asti ja siitä siirtyä Maaningalle. Mulla on taas pitkät vapaat, meen vasta torstaina töihin, niin tässä kerkee latailla akkuja ihan hyvin. Niin ja ennen kaikkea reenata. Loppuviikon oonkin sitten töissä ahkerasti ja tarkoitus ois Niinan kanssa käydä yhdessä reenaamassa ja höpöttelemässä taas kaikesta. Mulla on niin hyvä olla, kun nyt on Kuopiostakin löytyny niin ihania ihmisiä, että ei oo enää todellakaan yksinäinen olo. Työkaveritkin on ihan loistavia. Eikä ois enää kun 25 päivää Mallorcan reissuun. Aika menee niin nopsaan, joten pitää muistaa nyt nauttia joka sekuntista. Hauskaa loppuviikkoa teille. Palaillaan kunhan keskiviikkona kotiudun takaisin Kuopioon. :)

One week, more memories

Moikka taas viikon tauon jälkeen! :) Mitäs teille kuuluu? Mulla on taas pää jotenkin niin tyhjä, että vaikka tekee mieli kirjoittaa en yhtään tiiä, mitä tähän näytölle sit loppujen lopuks ilmestyy. Antaa nyt vaan ajatuksen siis viedä ja sormien liikkua näppäimistöllä ihan vapaasti.

Heinäkuu on menny taas ihan hujauksessa ja ylitti jo puolen välin. En ymmärrä oikeesti mihin tää aika menee. Oon eläny tässä kesällä muutaman viikon ihan tunnelissa. Päivät mennyt lähes poikkeuksetta kaavassa herätys-reenit-työt-nukkumaan. Hiukkasen kaivellut se, että mitään ns. ylimäärästä ei oo kerenny tekemään. Vapaapäivätkin onnistunut täyttämään kaikella ei niin tärkeällä, mutta silti välttämättömällä tekemisellä. Viime viikko oli onneksi piristävä poikkeus. Jo alkuviikosta pääsin poikkeamaan kotona ja se jos mikä on mieluinen poikkeus elämään. Pari Viitasaari-päivää sisälti aikaa ystävien kanssa, rentoutumista kotona ja reeniä. Oli ihanaa olla kotona äidin ja isin kanssa kolmestaan. Saatiin rauhassa höpötellä kaikesta. Lisäksi tulostelin kaikki matka-asiakirjat ja matkakuume senkun vaan nousee! :)

Keskiviikkona suuntasin sitten Maaningan kautta Kuopioon. Maaningalla käytiin tekee reeni ja ajeltiin illasta Henkan kanssa kotiin. Torstaina aamuun töihin ja töiden jälkeen takas Maaningalle. Siellä järjestettiin Huiluukisat. Mun tehtävä oli olla keihäänpalauttajana ja näki siinä samalla sitten, kun Henkka heitti ja pikkuset urheili. Oli tää kummi muuten ihan super ylpee, kun kummityttö kipusi kolmoskorokkelle viisi vuotiaiden tyttöjen kaksiottelussa. Aapo-serkku oli poikien vastaavassa sarjassa toinen, Eero viides ja Aadakin uskalti loppujen lopuks osallistua ja sai viidennen tilan Emman kanssa samassa sarjassa. Oli ne vaan niin innoissaan mitallit kaulassa :)

Kummi ei sit ollutkaan illalla niin innoissaan oikein mistään. Kuten oon aiemmin maininnut niin mulla on toi jalkapöytä ollut kipeä ja äiti aiemmin epäili rasitusmurtumaa. Noo se ei ollut oireillut kunnolla pariin päivään ja päätin suostua siihen keihään palautushommaan. Mihinkään ei sattunut kenkä jalassa juostessa, mutta kun päästiin kisan jälkeen kotiin ja heitin kengän pois päkijä turpos palloksi, meni mustaksi ja siihen koski koko ajan. Kosketus sai mut ihan itkemään, se kipu oli ihan järjetön. No kävin sit eilen päivystyksessä täällä Kuopiossa ja lääkäri arveli samaista rasitusmurtumaa. Tarkemmin saan asiasta selvää tulevana viikonloppuna kun menen käymään Viitasaarella ja pääsen röntgeniin. Pakkolepoa nyt ja katsellaan ensi viikolla tilanne uusiks..

Hiukset ennen

Viikonloppu meni töissä ja muutenkin Kuopiossa. Näin pitkästä aikaa Niinaa ja ai että kun oli ihana jutella tyttöjen juttuja :) Tänään mulla olikin sitten hemmottelupäivä. Henkan pikkuveli tuli meille yökylään eilen ja illalla sitten hemmottelin poikia pitkän työvuoron jälkeen vielä letuilla. Aamulla sitten luksusaamupala ja heti perään siivoilua. Uskokaa, tää on hemmottelua myös mulle, että saan hommailla kotona ihan rauhassa. Sitten päivällä lähin kaupungille shoppailee. Shoppailun lomassa kävin myös kampaajalla pitkästä aikaa. Shoppailureissulta mukaan ei tarttunut, kun hopeshampoo, hiusväri ja ballerinat. Silti rahaa paloi ihan hirveesti... Oon suunnitellut, että shoppailen sitten enemmän Mallorcalla. Laukkuun vaan pitää jättää tarpeeksi tilaa tulijaisille.. ;)

Hiukset jälkeen. Ihan ylimmässä kuvassa oon laittanu otsiksen paikoilleen,
mutta sitä voi pitää näinkin :)

Tälle viikolla riittääkin sitten paljon mieluista ohjelmaa töiden lomaan. Huomenna mulle saapuu vieraita, rakkaita vieraita ihan Oulusta asti. Torstai menee perjantain juhlia järkkäillessä ja perjantaina sitten räjähtää. Meille saapuu mulle n. 14 tärkeintä ihmistä ja me pidetään hauskaa oikein pitkän kaavan mukaan. Viikonlopuksi sitten tosiaan Viitasaarelle, kun mulla on pitkät vapaat. Halleluuja! Nyt värjäilemään hiuksia, heipsuu! :)

Tee töitä, älä luovuta ja jonakin päivänä saavutat unelmasi

Heippa! Kerkesin kuin kerkesinkin tänään vähäksi aikaa istumaan tähän koneen äärelle ja höpöttelemään reenaamisesta. Meillä on tällä hetkellä menossa omatoiminen jakso, jonka aikana meillä ei siis ole ohjattuja harjoituksia ja viikot on rankkoja. Tehdään paljon punttia: rinta-hauis-olka, selkä-ojentajat ja jalat. Lisäksi meillä on yksi perusvoima tyyppinen reeni myös crossfittina. En viitsi noista punteista hirveesti höpötellä, koska ohjelmat on meidän valmentajan tekemiä, mutta sarjat on suht pitkiä ja niitä tehdään n. 3-4. Lisäksi teen itse omia ohjelmia aina sen mukaan, miten töiden oheen niitä voin noiden lisäksi liittää. Kyseiset ohjelmat pojat tosiaan laati mulle kesän alussa ja niillä on nyt menty tänne asti.

Loikkaohjelmaan mulla kuuluu pikku- sekä isovuorohyppelyt (4x20, eli siis 4 sarjaa, jotka sisältää 20 toistoa), vuoroloikka (4x20), kinkka (2+2x10, eli siis molemmille jaloille), vuorokinkka (2+2x15) sekä vedot 5x40 metriä. Lämmittelyt teen yleensä poikien ohjeiden mukaisesti eli teen erilaisia koordinaatiota kehittäviä juttuja kuten polvennostojuoksua, pakarajuoksua ja laukkahyppelyitä. Tehot pysyy aika matalalla, palautukset sarjojen välissä n. 1 min ja liikkeiden välissä n. 3 min. Tykkään ihan hirveesti loikkia, niistä kun huomaa kehityksen ihan hirveen helposti. Mulla on nyt kylläkin jalassa marssimurtuma, joten kaikki jaloille kohdistuva on nyt kiellettyä. Punttikin jaloille on hieman hankala, koska en kärsi varata päkijälle ollenkaan..

Puijon portaat on tosi hyvä paikka reenata täällä Kuopiossa. Itseä oikein harmittaa, kun siellä ei ole tullut käytyä niin monesti, vaikka se ohjelmaan kuuluukin.. Teen portaissa alku höntsäilyn jälkeen juoksuja niin, että aluksi astun jokaiselle portaalle, sitten joka toiselle. Sitten lisään vaikeusastetta ja astun kaksi porrasta eteen ja yhden taakse. Lisäksi teen samat jutut myös hyppimällä. Hirveen hapokasta, mutta ah niin ihanaa. Kannattaa kokeilla, jos vaan sattuu pidemmät portaat löytymään jostain!

Lisäksi teen paljon keskivartaloa. Liikkeet vaihtelee aika paljon, niissä kun saa käyttää mielikuvitustaan ihan vapaasti. Tänäänkin tuli tehtyä liikkuvuusreeni eli kepillä pyöriteltyä olkapäitä, hyvää huomenta-liike, kiertoja, keskivartaloa n. 30 min ja siihen päälle kunnon venyt. Tuo marssimurtuma kun tosiaan estää multa kaiken hauskan, kuten juoksemisen niin pitää vähän sitten soveltaa. Onneksi käsipuntti on sallittua ja sitä tuleekin sit tehtyä :) Tosiaan tuo juokseminen on paras aerobinen harjoittelutyyli mulle, siinä huomaa myös kehityksensä ja ajan kuluessa siitä oppii nauttimaan ihan uudella tavalla. Juokseminen erilaisissa maastoissa tai vaikkapa portaissa on aina niin erilaista. Kannattaa uskaltaa poiketa siltä tutulta lenkkipolulta myös muuallekin. Olen varma, että et tule katumaan!

Tästä reeneistä puhumisesta tulikin nyt aikamoinen sekametelisoppa, mutta multa saa kysyä suoraan jos joku asia jäi mietityttämään. Mulla on tällä hetkellä aika kakka olo tuon jalan takia, koska kyseessä on suht pieni vamma ja silti se estää mua tekemästä suurimpaa osaa reeneistä.. :/ Syö mieltä tämmönen. Mut toisaalta jos ajattelee asian niin, että mun pitää reenata just yläkroppaa ja keskivartaloa kaikista eniten niin en menetä mitään. Toivotaan nyt vaan, että tuo tuosta paranee.

Tää päivä on muuten sujunut tosi hyvin. Ollaan kullan kanssa saatu viettää koko päivä yhdessä ja voi että kuinka luksusta tää on ollutkaan. Aamulla sai herätä toisen kainalosta ja syödä yhdessä aamupalaa. Suunnattiinkin sitten kauppaan ostamaan päivän ruokaa, jonka jälkeen vietin tavastani poiketen päräti tunnin keittiössä. Tein mm. kanankoipia, lohkoperunoita ja jälkkäriksi lettuja. Jostakin puskista mulle tuli mieleen, että voisi vielä hieman imuroidakin ja siinähän tuo tuli imuroitua kun lettupannu lämpeni. Hyvän ruuan jälkeen käytiin OP:n kanssa vähän torilla turinoimassa ja suunnattiin Vänärille reenaamaan. Tein itse yllämainitsemani keskivartalo- ja liikkuvuusreenin ja Henkka heitteli sitten Tanelin kanssa keihästä. Valmentajia oli vaikka kuinka paljon paikalla ja päästiin Henkan äidinkin kanssa vähän arvioimaan kuinka keihäs lenti. Oli niin hauskaa taas!

Musta on tosi kiva, et voidaan olla näin aitoja.. :D

Nyt ollaan sit taas illaks hiljennytty kämpille hyvän iltapalan jälkeen. Tuo tuossa vieressä hakkaa FarCryta (ihan mun luvalla, hölmö kun olen) ja minä syvennyn taas tähän internetin ihmeelliseen maailmaan. Kuinka monta kertaa ihminen voikaan selata ne samat sivut koskien meidän Mallorcan reissua ennen kun päästään lentokentälle? Ihan liian monta kertaa.. Huomenna sitten taas seitsemäksi tunniksi töihin ja nokka kohti Viitasaarta. Pitäisi myös hoitaa nuo AMK:sta eroamiset ja yliopistoon liittymiset sun muut. Hommaa taas riittää vapaapäiville, mut eihän se haittaa. Loppuviikosta sitten Maaningalle ja välissä tietty muutama työpäiväkin. Ihana päästä porukoiden luo höpöttelemään elämän menosta sun muusta. Mukavaa tulevaa viikkoa teillekin! :)

Älä häpeä sitä, että olet ylpeä saavutuksistasi

Monen mielestä mulla on voinu nousta kusi päähän, jalat irronneet maasta jo aikoja sitten enkä osaa puhua kuin itsestäni. Mulla ei oo koskaan ollut mikään syy lähteä perustelemaan sanomisiani tai puolustelemaan mielipiteitäni tähän tyyliin"tietysti joku voi olla eri mieltä ja niinhän se onoikeasti, mut mä nyt vaan kirjotin tälleen". Jos minä en seiso omien sanojeni takana, kuka sitten? Jos minä en ole tyytyväinen elämääni, miten voin edes olla onnellinen? Ennen halusin miellyttää muita, nyt haluan siitä tavasta eroon. Minä oon itsenäinen (söpösti vain symbioosissa tuon Henkan kanssa) ja ylpeä siitä, että olen tehnyt elämäni aikana sellaisia asioita, että oon nyt tässä pisteessä. Tällä pisteellä tarkoitan sitä, että minä pääsin opiskelemaan unelmieni opiskelupaikkaan. Pesin eilen hampaita ja kuulin kun posti kolahti luukusta. Iso kirjekuori. Itä-Suomen Yliopistolta. Hymy nousee korville, kiljahdus karkaa jostain syvältä sisimmästäni ja hammasharja tippuu lattialle. Tiesin heti, mitä siellä on, mutta silti se piti avata ennen kuin sen uskoi. "Hyvä uusi opiskelija..." Eka kertaa purskahdin täyteen itkuun ilosta. Ei pelkkiä kyyneleitä vaan epäuskoista nyyhkytystä, käsien vapinaa. Puhelu kaikille rakkaimmille: Henkalle, äitille ja isille. Isän kanssa itkettiin yhdessä, isin tyttö kun olen. Henkka vaan nauroi mun hysteerialle. Äiti oli ihan aito oma itsensä ja onnitteli. Tajusin taas, miksi soitan juuri heille, siksi, että heiltä saan ne kaikki reaktiot mitä tilanteeseen tarvitsen.

 Mä en aijo häpeillä sitä, että mä oikeesti tein sen. Tein töitä niin paljon (siis tarpeeksi), että mut otettiin varasijalta sisään. Tein töitä niin hyvin, että sain vakituisen työpaikan. Tein virheitä, opin huonoista parisuhteista ja päätin olla sinkku silloin yli vuosi sitten, jotta saatoin löytää Henkan. Teen joka päivä töitä enemmän ja vähemmän sen eteen, että reeni kulkee ja sehän kulkee. Ensi kaudella saan pelata vähintään samaa sarjaa kuin viime vuonna farmisopimuksella eli mahdollisuus debyyttiin ykkössarjatasolla on käsillä. Mä en kadu tätä yhtään, helvetti vie. Mä oon ansainnu tän kaiken! Yksikään kyynel ei ole tippunut turhaan, yksikään valitus väsymyksestä ja liian vähäisestä yhdessäolosta palkittiin nyt. Syksystä tulee rankka, kun pitää työt, koulu ja reenit yhdistää ja samalla pitää huolta parisuhteesta. Kuitenkin tää on aina ollut se tilanne johon oon halunnut, johon oon pyrkinyt. Nyt mä koen olevani itsenäinen, aikuinen, joka pystyy ihan mihin tahansa, jos vaan haluaa.

Sit tähän loppuun tuon mielipuolisen vuodatuksen jälkeen hiukan höpinää mun hiuksista. Myönnän olevani tosi epänaisellinen niiden suhteen. Kampaajalla kävin viimeksi viime syyslomalla, värin iskin päähän edellisen kerran tammikuussa. Ja sen muuten näkee.. Hiukset on niin kärsineet, mutta ah niin pitkät. Pelottaa ihan se fakta et näistä lähtee n. 5-10 senttiä pois, koska toi latvus on niin huono eli siis yhtä hamppua. Värin laitan edelleen itse, koska oon niin monesti pettynyt kampaajiin ja mun sisko on paljon parempi niitä värjää ku ne :D Mut vaaleena pysyy pohja ja isketään vähä vielä vaaleempaa raitaa siihen :) Mulla on tosi paksut ja suht' vahvat hiukset, mutta rajallisesti aikaa päivässä niitä laittaa. Tykkäisin pitää hiuksia töissäkin auki, kun se kerta on mahdollista, mutta se suoristaminen on niin työlästä. Nää kun on kasvanu niin pahasti ulos mallistaan, että taipuvat ihan mihin suuntaan vaan tahtovat.

Haaveena olisi siis saada revittyä ja kevennettyä mallia, ilman että pituutta ei lähtis kun se välttämätön. Mulla on ollut otsista ja sivuotsista ja oon nyt päätynyt tohon jälkimmäiseen. Mitä mieltä ootte? Tässä vähän kuvia siitä, mitä oon miettiny!

Semmosta tänään, hehkutusta jälleen. Huomenna vielä töitä ja sunnuntai sit vapaa. Alkuviikosta suunnaksi Viitasaari, jossa ois aikomus nähdä yhtä mun pitkäaikaisemmista ystävistä, rentoutua kotona ja reenailla. Ainut asia, mikä mielen vetää mököks on tää epäsäännöllisen säännöllinen parisuhteen laatuaika. Nytkin täällä hytisen yksin ukkosen jyristessä ulkona.. Noh pienistä hetkistä pitää iloita, muuten tästä ei tulis mitään! :) Tärkeintä on, että toinen ei siitä viereltä oo kokonaan lähtemässä ;) Kuvat tälle laiskamadolle tarjosi jälleen Googlen kuvahaku!

Remember, you'll never be alone

Töitä, reeniä, talkoita. Unirytmi ihan sekaisin, jalat kipenä jalkapohjia myöten, aika kuluu liian nopeesti ja stressi vyöryy niskaan. Monesti mä mietin, että miten oikein jaksan/voin olla näin positiivinen ja onnellinen, vaikka välillä tulee näitä jaksoja kun kaikki kaatuu niskaan. Jotenkin mun pohdinnat päätyy aina siihen, että mulla on läheisiä ihmisiä mun ympärillä. Ilman heitä oisin kaatunut jo niin monta kertaa.

Mun viimesimpään viikkoon on sisältyny paljon töitä, pari hassua vapaapäivää, reeniä ja kaiken päälle vielä joukkueen talkoot Viinijuhlilla. On päässy siinä samalla kuuntelemaan Suomen kärkiartisteja ja se on ollu kyl kiva plussa, vaikka roskia on pitänytkin kerätä väkijoukossa aina ilta yhteen asti. Jalat on kipeinä happoreeneistä ja juuri siitä jatkuvasta seisomisesta asfaltilla. Äskenkin kävin tekemässä crossfit-tyylisen reenin. Oli muuten tosi tehokas. En oo tosiaankaan saanut aikaan tänne minkäänlaista reenauspostausta mun kesän reeneistä, mutta mulla on sunnuntaina jälleen vapaata niin silloin koitan jotain rustailla. Teen aika paljon meidän valmentajan tekemiä ohjelmia, joita en kehtaa tänne hirveesti kirjoitella, mutta voin kertoa mun loikka- ja porrasreeneistä jne :) Toivottavasti saan sen aikaiseksi. Lisäksi varailin myös kampaaja-ajan pitkästä aikaa parin viikon päähän ja voisin tehä siitäkin hieman postausta!

Mulla on muutenkin ollut jotenkin hankalaa olla taas Kuopiossa, kun Henkka on niin vähän kotona. Huomattiin se fakta ihan realistisesti, kun saatiin 100 euroa palautuksia meidän vesilaskusta. Me maksetaan kiinteesti 36 euroa kuussa vedestä ja saadaan sit aina palautuksia, jos lasku on alle sen. Vuokranantaja siinä sit kyseli, että onko Henkka sit paljonkin poissa, kun noin paljon saatiin palautuksena. Siinä vaiheessa vasta tajusin, et oon loppujen lopuks ollut täällä aika paljon yksin. Ja sillon kun oon yksin, oon oikeestikin yksin. Tää johtuu siitä, että mulla on niin vähän kavereita vielä täällä ja kaikilla omat kiireet et aikatauluja on hankala sovitella. Onneks noi mun kultaset pojat aina pelastaa ja tietysti suurimman osan kanssa voi keskustella internetissä tai sit soitella.

Tekemisen puute ei onneksi lopu ja lisäksi mulla on koko ajan semmonen kiva kutina vatsan pohjalla, kun oottaa sitä ku näkee Henkan seuraavan kerran. Huoh, taas tätä rakkauslätinää... Lisäks mielen pitää virkeenä se, että mun syksy on kaiken muun paitsi töiden osalta iso kysymysmerkki. En tiiä missä opiskelen tai missä joukkueessa pelaan. Paljon voin tuohon joukkueeseen itse vaikuttaa ja se motivoi. Kunhan muistaa tietty nukkuakin välillä ja levätä kunnolla niin töiden ja reenien yhdistäminen on onnistunu tosi hyvin :) Ja kiva kun Kuopparillekin menee reenaa niin siellä on aina joku tuttu/kaveri jonka kanssa voi sit höpötellä tauoilla.

Tällä hetkellä mun silmissä kiintää kolme asiaa: mun synttärijuhlat kuun puolessa välissä, yhden parhaan kaverin ja sen tyttöystävän vierailu kuun lopulla ja ensi kuun puolen välin Mallorcan reissu. Henkka oli viime viikon siellä keihäskarnevaaleilla Pihtiputaalla ja näki mun kavereita. Tuli karsee itku, kun puhelin kiersi niillä kaikilla ja tajusin, et siellä oli ne kaikki ihmiset joita mulla on eniten ikävä. Joten mikä olisikaan parempaa, kun saada ne kaikki tänne parin viikon päästä juhlimaan mun kanssa? Se on mun irtiotto arjesta part 1 tälle kesälle. Vaikka mitään karseita ryyppäjäisiä ei ole tiedossa niin mikä voisi olla parempaa, kun istua isolla porukalla, nauraa, jutella ja pelleillä pienessä sievässä? Lisäksi mun tanssijalka vipattaa jo sen verran, että pakko päästä baariin valtaamaan tanssilattia! Ja sit tosiaan mun oululainen kaveri tulee käymään mun luona. Ollaan nähty viimeks yli vuos sitten niin tää on iha luksusta saada ne molemmat tänne yökylään. Meillä on yhteinen historia parin vuoden takaa, mut ollaan nyt vaan pelkkiä hyviä ystäviä ja molemmat seurustellaan tahollaan. En siis näe tässä mitään ongelmaa, et ne tulee meille :) Koen kuitenkin olevani yhtälailla hänen tyttöystävänsäkin kaveri!

Sitten tuo Mallorca. Ne lähes 6 päivää laatuaikaa, meidän oma pieni lemmen loma, irtiotto arjesta part 2. Ollaan siis suuntaamassa Palma Novaan, joka sijaitsee ihan pääkaupunki Palman kyljessä. Matkaa lentokentältä hotellille n. 25 km. Ei siis paha ollenkaan. Vaihdettiin tosiaan meidän hotellia tuossa viime viikolla, koska matkustaminen Cala Milloriin (aikaisempi paikka minne piti mennä) olisi maksanut maltaita. Nyt pystytään suht näppärästi matkustamaan julkisilla tosi halvalla lentokentältä Palma Novaan. Meidän hotellissa on uima-allas ja ilmainen aamupala. Aamupalan saa lisäksi itse valita kahdesta vaihtoehdosta, englantilaisesta ja mannermaisesta aamupalasta. Hotellissa ei oo varsinaista ilmastointia ja elokuu on Mallorcalla lämpimin kuukausi, mutta kattotuuletin on ja eiköhän se riitä. Meille on tosi tärkeetä, että voidaan urheilla siellä myös ja lähistöllä on kuntosali, joka maksaa 8 e. Ihan ok siis. Rantakatu on kuulema kovassa lenkkikäytössä aamulla ja uskon, että mekin sitä muutamana aamuna/iltana höyläillään. Mut tärkeintä siinä lomassa tulee olemaan yhdessä olo. Meidän ei tarvii tehä mitään turhia kotihommia. Saadaan vaan nauttia toistemme seurasta :)

Ollaan myös mietitty, et ku kumpikaan ei suoranaisesti oo semmonen et jaksas kaikki päivät vaan rannalla maata, että käytäis yhtenä päivänä joko Mallorcan pääkaupungissa Palmassa tai läheisessä vesipuistossa. Uskon, että lomasta tulee huikee. Se motivoi ainakin mua tekemään nyt kovasti töitä ja reenaamaan.  Onko teistä joku käynyt Mallorcalla, kokemuksia?

Tämmöinen sekametelisoppa tästä taas tuli, mutta oli taas niin ihana kirjoitella ajatuksia näytölle. Kuvia en oo kerenny ottamaan, joten turvauduin Googlen-kuvahakuun. Pärjäilkää, pus! :)