Kun olin pieni sukulaiset määritteli mua kahdella tavalla: olinko lihonu vai laihtunut ja oliko mun iho millaisessa kunnossa. Ton painon suhteen ne sai mussa tuntemaan pahojakin tuntemuksia. Mulla on pituutta kuitenkin lähemmäs 185 cm ja oon enimmillään painanu 75 kg (nyt siis elellään 10 kg laihempana), joka on tosi vähän, mutta silti musta sanat "oot lihonu" sai mut tuntemaan itseni läskiksi. En monesti halunnut lähteä Maaningalle sukulaisten luo, jos tiesin että olin lihonut... Sit vertailtiin aina kuinka mun sisko oli vaan laihtunut ja Krisse vaan lihoo. Mun sisko on tosi pieni ja siro, 20 senttiä mua lyhyempi ja minä pitkä ja tasapaksu, mutta silti se tuntui pahalta. Omasta mielestäni mun kroppa oli aina niin kiva, en koskaan oo pitänyt itteeni läskinä, en todellakaan joten en koskaan ymmärtänyt sitä, miksi mun lihomista seurattiin. Hain ennen sukulaisilta tosi paljon hyväksyntää ja se, että muiden sanottiin laihtuneen kun olin lihonut sai mut aina itkemään. Itkin yksin sitä, miksi en riittänyt ees niille, jotka oli mulle ne rakkaimmat vaikka olin ihan normaali kokoinen?Nyt kun oon taas laihtunut ja kroppa on lihaksikkaampi, kukaan ei uskalla sanoa mitään. Sitä paitsi oon aikuinen, osaan jo sanoa takaisin. Meidän suvussa tuntuu välillä, että pitää olla tietynlainen, jotta sopii muottiin, mut uskosin, et se on joka suvussa näin. Sori, mut kaikkia ei voi miellyttää, onneks oon sen oppinu :)
Sit tohon akneen. Se on määritellyt mua niin paljon enemmän kun toi paino, koska oon aina itse tykännyt painostani. Tietty tälleen kevyempänä ja lihaksikkaampana on kivempaa, mutta en koskaan kyllä hävennyt kroppaani ollessani 75 kilonen. Moni nuori on kokenut samat ongelmat: painon ja aknen. Mulle akne oli ei-niin-toivottu kaveri ala-asteelta asti. Moni herää aamulla huomatakseen, et yksi pieni finni on poksahtanut otsaan. Mulla ne finnit kulki mukana päivästä toiseen.
Finnit kuuluu murrosikään, harva niitä välttää. Mulla oli huono perimä tän asian suhteen. Äiti oli kokenut murrosiässä ankaran aknen, isälle tulee finnejä välillä vielä viisikymppisenäkin. Mulle akne puhkesi kolmannella luokalla eli ollessani 10 vuotias. Se ei ollu mikään finni siellä toinen täällä kerran kuussa vaan jossain vaiheessa tajusin, että mun kasvot oli täynnä pieniä mustapäitä ja luufinnejä. Te, jotka sitä ette ole kokeneet ette voi ymmärtää miltä se tuntui pienestä tytöstä. Kaikille muille sanottiin, että ne on nättejä ja musta vaan tuntui että kukaan ei koskaan voisi sanoa mulle samaa. Peruskouluaikana kävin muutaman kerran kasvohoidossa kauneushoitolassa. Ei mitään apua. Lähdin yleensä siitä höyrykylvystä pois kasvot entistäkin punaisempina. Ei yhtään hyvä. Jossain vaiheessa ennen siirtymistä lukioon mulle alko tulemaan yksittäisiä isompia finnejä ja koska mulla oli niitä pieniä jo valmiiksi, niitä, joita jotkut saavat vaan silloin tällöin,niin ne isot oli jo paiseita.
Kuvitelkaa se tunne, kun menet seiskalle ekaa kertaa uuteen kouluun uusien ihmisten sekaan ja sun otsassa on sormen paksuinen patti. Voi kuinka monta kertaa oisin halunnutkaan yläasteen aikana mennä kotiin. Äiti aina sanoi, että ne kuuluu murrosikään ja akne menee vielä joskus pois, siksi lääkkeitä ei otettu missään vaiheessa. Mun onni oli, että meikkasin ihan super harvoin ja silloinkaan en laittanut meikkivoidetta. Tietysti haluin finnit piiloon, mutta pakkelia olisi pitänyt laittaa niin paljon, että ihohuokoset olisi tukkoutunut entisestään ja naama olisi täynnä kukkia. Lukiossa mä luovutin, ekan vuoden aikana käytin kolmea eri reseptilääkettä eikä mikään auttanut. Kolmosen alussa muutosta ei ollut ainakaan parempaan suuntaan ja menin ihotautilääkärille. Mua oli alkanut pelottaa se, että en muistanut miltä näytin ilman finnejä. Ihailin mun rippijuhlien kiitoskorttia. Kuvamanipulaatio oli saanut mun ihosta tasaisen, miksi se ei voisi olla sellainen muutenkin? Ihotautilääkäri määräsi mulle vahvimmat mömmöt. Alkoholia ei saanut käyttää kuurin ollessa päällä, maksa-arvoja seurattiin kuukauden välein. Tulosta alkoi tulla.
Mun hiukset rasvoittui ennen tosi helposti. Ihan sama oli miten ne aamulla laitoin, jo puolilta päivin ne näytti ihan järkyttäviltä. Tää ongelma katosi ensin, sit lähti isot paiseet ja pikkuhiljaa mun posket alkoi siloamaan. Kuurin lopettamisesta on nyt vähän päälle vuosi. Käytin kuluneen vuoden vielä saman valmisteen rasva versiota ja iho kuivui edelleen. Lääkekuurin pahimpia puolia oli jatkuvasti halkeilevat huulet, hilseilevät käsivarret jne, mutta kaiken sen olin valmis kestämään, jotta en enää joutuisi kestämään ilkeitä katseita. Tuntui kun minulla olisi tauti, joka tarttuisi, jos minuun koskisi. Seurustelin jätkien kanssa, joilla oli myös huono iho, kai se oli alitajuntainen kriteeri jätkän ulkonäölle. Hauskinta oli, että kuurin loputtua tapasin Henkan ja myöhemmin selvisi et se oli lopettanut saman kuurin pari kuukautta mua ennen :D
Halusin kertoa teille tän, koska akne on valehtelematta tehnyt musta tämmösen. Se oli iso osa mun identiteettiongelmia, musta kun tuntui että tytötkään ei halunnu olla mun kavereita, koska en ollut kaunis. Facebookin profiilikuvien tykkäysmäärät määritti kauneutta mun silmissä ja mä olin siellä pohjimmaisena. Akne on sairaus, jonka takia monia kiusataan. Tasainen, kuultava iho on kauneusihanne. En oo koskaan katunut sitä, että en kuitenkaan lähtenyt peittämään ihoani meikillä, uskalsin kuitenkin olla se, mitä olin. Mun kasvoissa on edelleen epäpuhtauksia ja arpia, jotka muistuttaa mua monesta asiasta. Ne muistuttaa mua terveellisestä ruokavaliosta, rasvainen ruoka kun tuo mukanaan finnit. Ne muistuttaa mua siitä taistelusta, jonka kävin sitä vastaan ja opin sen taistelun kautta pitämään itestäni. En arvosta ihmisiä, jotka alkaa riehumaan yhden pienen pienen finnin takia. Mulle semmonen valittaminen on edelleen kun isku vasten kasvoja. Mulla ne pienen pienet ja isot finnit oli osa mua 10 vuoden ajan, monella ne on vaan muutaman päivän.
Tässä muutama vinkki aknesta kärsiville:
1. Vältä rasvaista ruokaa
2. Juo paljon vettä
3. Ota rohkeasti yhteyttä lääkäriin ja etsi lääketieteellinen apu, jos akne vaivaa pidemmän aikaa
4. Meikkaa mahdollisimman kevyesti ja vapaapäivinä älä laita iholle mitään!
5. Muista myös rasvata ihoa kevyillä rasvoilla, jotka ei tuki ihohuokosia (apteekista löytyy hyviä, suosittelisin Humektania kaikille!)
6. ÄLÄ puristele niitä finnejä ainakaan paljain käsin. Tsiisus sitä bakteerien määrää, joka sun käsien kautta menee ihon alle!
Tämmösellä turhanpäiväsellä tarinalla halusin toivottaa viikonlopun jatkoja kaikille! ;) (sorry no photos this time)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti