Myllerrystä

Moikka! Pahoittelut etukäteen siitä, että en oo saanut tätä tekstiä julkaistua tässä aiemmin viikolla, mutta hommaa on riittänyt hirveän paljon enkä oo halunnut hutastua tekstiä teille julkasta. Viikkoihin on tullut loukkaantumisen myötä vähän uutta rytmiä, kun reenit on joutunut tekemään itsenäisesti. Tietysti reenit on silloin helpompi sovittaa päivärytmiin muiden menojen lomaan, mutta polte kentälle on tuskaisen kova. Oonkin käynyt reeneissä muutaman kerran tällä viikolla mukana, vaikka se mun tekeminen rajottuukin vaan syöttämiseen. Mutta meidän joukkueen pelaajatilanne on mikä on ja mielelläni oon siellä, jos siitä pelikykysille joukkueen jäsenille on hyötyä.

Nyt viikonloppuna pitikin sitten viettää kotipelit katsomossa/kirjurinpöydän takana. Hankalaa, ahdistavaa. Palo lentopalloon vaan kasvaa mun sisällä. Koko ajan on vaan mielessä se, kuinka itse haluaisi olla antamassa omaa panostaan joukkueelle, vaikuttamassa siihen, mitä se pistetaulu näyttää. Halu menestyä ja pelata korkeammalla tasolla kasvaa. Haluan kehittyä, haluan saada tuon jalan kuntoon. Mikään muu asia ei saa semmosta adrenaliinia virtaamaan mun sisällä kuin lentopallo. Tietenkin sen merkitys korostuu näin kun ei saa tehdä sitä, mistä sen fiiliksen saa. Motivaatio reenaamiseen on kuitenkin koko ajan yllä ja nyt tehdään niitä kaikkia asioita, mitä kipeän polven kanssa nyt voi tehä. Pääsen tiistaina magneettikuviin ja toivottavasti tulevalla viikolla myös lääkäriin kuulemaan, mikä polvessa on. Loukkaantumisen myötä ajatukset oman elämän muokkaamiseen on korostunut. Oon oppinut tekemään asioita niin, että itselle jää hyvä mieli enkä enää pyri liikaa miellyttämään muita. Palattakoon siihen uuden vuoden lupaukseeni: opi olemaan itsekäs. Oon omasta mielestäni hyvin sitä suorittanut tässä ekan kuukauden aikana ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, että elämällä on suunta, jonkinlainen tarkoitus.

Mun päiviin on kuulunut menneellä viikolla aika paljon kavereiden näkemistä, sillä eron myötä oon tarvinnut paljon tukea ja vahvistusta ystäviltä. Onneksi asiat selvisi yhteisymmärryksessä ja alkaa elämä tasottumaan ison muutoksen jälkeen. En oo jaksanut tän kaiken härdellin keskellä tästä kaikkien tärkeimpienkään ystävien kanssa jutella, koska tuntuu, että kaikki haluavat tietää miksi, miten ja kuinka, mutta otan teihin kaikkiin rakkaisiin yhteyttä, kunhan oma olo tasaantuu! Kämpästä on nyt tullut mun ikioma ja se näyttää nyt aika erilaiselta, kun kaman määrä on puolittunut. Muutoksia, myllerrystä ja ajatukset aika sekaisin vielä. Kuitenkin se suuri kehys tästä kaikesta, minusta itsestäni ja elämästäni alkaa hahmottua.

Ensi viikolle oonkin järkkäilly aika paljon tekemistä, ehkä hieman pehmentääkseni laskua muutoksen keskellä. Maanantai ja perjantai kuluvat töissä pitkästä aikaa. Töissä onneksi suurin osa ajasta istutaan kassalla ja rasitus polvelle on vähäistä. Pitäisi koulussakin olla ti-to ja kavereitakin treffailla. Lisäksi oon ottanut tavoitteekseni rueta noudattamaan tasasempaa arkirytmiä, että jaksaa tän talven painaa. Mulla kun on yleensä tapana vähän lipsua etenkin nukkumaanmenoajasta ja välillä yöllä tulee unta välillä alle 8 tuntia. Tällöin tuntuu, että pitää saada päikkärit nukuttua ja se taas pitkittää illalla nukahtamista. Asia johtaa toiseen ja noidankehä on valmis. Muutos parempaa on siis tarvittavissa. Huomenna herätyskello soi jo viideltä, mutta ihan tähän rytmiin en ole aikomassa itseäni totuttamaan. Näitä aamuvuoroja tai no ylipäänsä työvuoroja on kuitenkin niin harvakseen. Muutoksen tuulet puhaltaa aika voimakkaasti ja vaikka osa muutoksista on ollut tosi rankkoja/vaikeita niin nyt olo on kevyt ja tiiän, että jokainen muutos on ollut tarpeellinen itseni ja muutaman muunkin kannalta. Haluankin kiittää kaikkia teitä rakkaita, jotka ootte ollut mun tukena kuluneen viikon aikana, ootte todella tärkeitä!

-Krisse

11 faktaa ja 11 vastausta

Ekaa kertaa mulle annettiin blogihaaste. Haastajana oli mun ystävä Emppu ja Empun blogiin pääsette tutustuu täältä.

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

Mun on hankala keksiä noita blogeja, koska niin moni on jo haastettu, joten lopetan jo kerrottuani vastaukset Empun asettamiin kysymyksiin. Pahoittelut siitä.

1. Oon super-herkuttelija. Rakastan karkkia, jäätelöä, keksejä jne ja usein niitä tulee syötyä pikkulasten tapaan siihen pisteeseen, että tulee huono olo.

2. Aloitin karkkilakon tällä viikolla, koska alkoi jo ällöttämään se kaikki makea.

3. Mietin asioita aina etukäteen ja suunnittelen päivät jopa viikkojen päähän melko tarkasti.

4. Syön ruokani aina niin, että ensiksi syön aterian ne osat, jotka eivät maistu niin hyvältä ja jätän parhaan makuiset viimeiseksi.

5. Olen romantikko. Rakastan kynttiläillallisia ja yllätyksiä ihan samassa suhteessa kuin sitä, että saan yllättää sen tietyn.

6. Oon aina ollut kiltti tyttö, se joka miellyttää vanhempia muiden sisarusten hoitaessa sen ärsyttämisen.

7. Pelkään pimeää varsinkin silloin, kun oon yksin.

8. Oon tosi huono sisustaja ja oon sopinut jo siskoni kanssa, että kun muutan johonkin ikiomaan asuntoon hän saa tulla hoitamaan sen sisustuksen.

9. Rakastan lapsia ja tuun oikeestaan poikkeuksetta lasten kanssa hyvin toimeen. Mulle on ollut aina itsestäänselvää, että haluan lapsia kunhan niiden aika on.

10. Osaan olla tosi laiska, vaikka monesti annan itestäni semmoisen kuva, että teen paljon asioita.

11. Oon umpisurkea meikkien kanssa. En tiiä miten tulisi meikata oikeaoppisesti, mitä tuotteita käyttää just mun ihotyypille jne. Oonkin pikkuhiljaa koittanut paneutua tähän kaikkeen.


Sit Empun kysymyksiin:

1. Mikä eläin kuvastaa sinua parhaiten?

Koira. Niin tylsä vastaus, mutta se on totta. Oon tosi seurallinen ja paha tapa on myös miellyttää muita ja olla aika helposti pompoteltavissa.

2. Tee vai kahvi?

 

Kahvi. En oo koskaan oppinut juomaan teetä ja kahviakin juon enää tosi harvoin.

 

3. Millainen on täydellinen päivä?

 

Päivä, joka sisältää sopivan verran jännitystä, läheisyyttä, ystäviä ja hauskanpitoa. Täydellisen päivän ei tarvii olla mitenkään erikoinen välttämättä, kunhan illalla nukahtaessa hymy nousee kasvoille. :)

 

4. Missä haluaisit kehittyä (luonteenpiirre tms)?

 

Pitkää pinnaa pitäs vissiin reenata.. Huonoina päivinä saatan räjähtää aika helpostikin, vaikka se meneekin vähintään yhtä nopeasti ohi.

 

5. Jos saisit päättää nyt, mihin hetkeen haluaisit palata?

 

Siihen kun muutin pois kotoa lukion alussa. Haluaisin nauttia siitä itsenäisyyden tunteesta enkä pelätä niin paljon kuin silloin pelkäsin.

 

6. Kerro yhdellä lauseella missä haluat olla 5 vuoden päästä.

 

Haluasin olla onnellinen riippumatta siitä, mikä tilanne silloin on.

 

7. Lempikaupunki Suomesta, miksi?

 

Kuopio. Oon kokenut aina, että tää kaupunki on jollakin tasolla mun ja oon viihtynyt täällä todella hyvin.

 

8. Entä ulkomailta?

 

Pariisi. Tarviiko romantiikon tätä ees perustella?

 

9. Kulta vai hopea?

 

Hopea. Vieroksun keltakultaa nykyään aika paljon. Hopea ja valkokulta on paljon kivemman näkösiä ja helpommin yhdisteltävissä eri asuihin.

 

10. Paras tapa rentoutua?

 

Hyvä seura ja leffailta.

 

11. Mieluisin urheilulaji (omaa lajia ei lasketa)?

 

Juoksu. Varsinkin kesäisin koukuttaa ihan älyttömästi lähtee juoksemaan tonne kaupungin vilinään.

Vastoinkäymisiä

Kaikki pysähtyi  hetkeksi, kun makasin tänä aamuna YTHS:n lääkärihuoneessa piikki polvessani. "Täällä on jonkin verran nestettä niin otan sen pois", lääkäri sano tökkiessään ilkeän tuntuisesti polveni syövereihin. Minä säpsin ja purin hammasta, vaikka kiltti setä hokikin, että pitää ääneen sanoa, jos sattuu. En vaan kyennyt sanomaan mitään. Siinä vaiheessa, kun samainen setä istui jalkojeni vieressä väännellen ja käännellen polveani irvistin kivusta. En ole pitkään aikaan tuntenut semmosta kipua missään. Mun polvet on oikeestaan perinnöillisistä syistä kipuillut vähän milloin mistäkin. Molemmat on tähystetty ja sieltä on poistettu vaan vaatimattomat kalvopoimut, jotka aikoinaan hankasivat polvea ja estivät niitä suoristumasta.

Muistan ikuisesti sen hetken, kun olin lähdössä kouluun. Olin silloin vielä ala-asteella. Seisottiin siskoni ja veljeni kanssa meidän talon risteyksessä odottamassa linja-autoa. Nojasin postilaatikkoon ja kun lähdin siitä sitten liikkelle, polvi oli jumittunut puolikoukkuun asentoon eikä suostunut suoristumaan millään. Kipuja ei ollut, mutta jokin oli pielessä. Kasvuvaiheessa pahinta tuskaa aiheuttaneet patit jalkojeni puolessa välissä (polvet siis) alkoivat muistuttamaan minua siitä, mitä isäni, tätini ja pappani olivat kokeneet ja mikä todennäköisesti olisi joskus myös minun kohtaloni. Isällä oli ilmennyt rustovaurioita tämän pelatessa lentopalloa, tätini polvet on leikattu useamman kerran ja pappa käveli polvet koukussa niin kauan kun kykenen muistamaan. Olin osittain helpottunut, kun mun polvista ei sitten kalvopoimuja kummempaa löytynyt. Ei siitä polvesta, joka silloin 2006 leikattiin eikä tuosta toisesta, joka pääsi tähystykseen neljä vuotta myöhemmin, kun olin aloittanut ensimmäiset vuoteni lentopallon parissa.

Olin kaavaillut teille innoissani postausta reenaamisesta. Siitä kuinka tuntuu, että kaikki kulkee taas uudella innolla eteenpäin paremmin kuin hyvin. Sen sijaan mielessä pyörii nyt vaan huominen ortopedin käynti ja se, että mitä jos tuossa turvonneessa polvessa onkin jotain pahasti vialla? No nyt oon kuitenkin buranakuurilla ja yritän pitää jalkaa mahdollisimman paljon levossa. Päivät tällä viikolla sisältävät siis keskivartalo- ja yläkroppareeniä täällä kotona, koska kävely pitemmän päälle tuntuu iha p*skalta. Hirveen pitkiä aikoja en voi myöskään yhtä jaksoisesti seisoa, koska turvotus pakenee kohti polvea. Onneks mulla on taas ollut tuki tässä lähellä, koska mulle tää reenaamattomuus motivaation ollessa huipussaan on yhtä tuskaa. Jokainen vihlaisu ja kipu saa kyyneleet nousemaan silmään, ei siksi, että koskee vaan siksi, että se tarkoittaa sitä, että en voi reenata lajia/jalkoja tänäänkään.

Meidän kevätkausi alkoi tappiolla, joka ainakin mua henkilökohtaisesti motivoi entistä enemmän reenaamaan. Oon asettanut itelleni tavoitteita, lähinnä lajillisesti mutta tällä kertaa myös ulkonäöllisesti. Keskivartaloa tuleekin nyt tässä lepojakson aikana tehtyä varmasti ihan mukavasti niin kuin käsiäkin, jotka yleensä on tälleen kauden aikana mulla vähemmällä reenillä. Keskityn niihin yleensä peruskuntokaudella enemmän. Oon myös alkanut vähän panostaa ulkoiseen olemukseeni muutenkin, nyt kun tajusin miltä haluan näyttää. Oon saanut hurjasti itsevarmuutta ja se ujo tyttö alkaa pikkuhiljaa pääsemään ulos kuorestaan myös ulkonäöllisesti. Pätkäsin viikonloppuna hiuksista 10 senttiä pituutta pois ja nää tuntuu niin multa. Teen tosta reenamisesta ja ulkonäkö jutusta parempaa postausta, kunhan kerkiän kuvia ladata ja malttaisi keskittyä siihen kirjoittamiseen ajan kanssa. Nyt mieli vähän vaeltelee tenttiin lukemisen ja polven kipuilun välillä.. Toivottavasti huomenna selviää polven kipuiluun/patela jänteen viereen ilmestyneen patin syy ja pääsen tekemään oikeita asioita, jotka helpottavat paranemista. Tää postaus menee nyt ilman kuvia, palaillaan pian.

- Krisse

Ystäviä, ikuisesti

Ensimmäinen iso ihastus muuttuu rakkaudeksi, kaikki on ihanaa ja uutta. Kaikki vuorokauden tunnit uppoavat yhteen mieheen, yhteen tunteeseen. Kaikki muut ympärillä sumenee. Kaikki aikaisemmat ihmissuhteet siirtyvät taustalle, koska nehän ovat kestäneet jo tähän päivään asti niin miksi eivät kestäisi jatkossakin. Olen ollut se ystävä, joka on ikään kuin hetkeksi vedetty vessanpöntöstä alas, kun elämään on tullut uusi mies/nainen. Ystävyys on tuntunut sillä hetkellä mitättömältä, miten joku voi oikeasti tehdä noin ja samalla väittää, että välittää? Ymmärrystä ei hirveämmin liiennyt ennen kuin jouduin itse kyseiseen tilanteeseen.

Jälkikäteen kun miettii niin tämän muutoksen näkee täällä blogissakin. Ennen Henkan mukaan tuloa postauksissa vilahteli ystävien nimiä, muistoja jne, mutta kun aloitin ensimmäisen vakavan suhteeni postaukset oli pelkkää lässytystä siitä, kuinka onnellisia sitä nyt ollaankaan. "Ei ole ollut aikaa" kuului mun vastaus, kun ystävät kyseli, miksi musta ei ole kuulunut mitään. Rehellisesti sanottuna ajattelin, että kyllä ne ystävät siinä pysyy ja saan hyvillä mielin nauttia siitä fiiliksestä, mikä mut oli täysin vallannut. Pahimmillaan, kun joku uskaltautui juttelemaan saatoin vain hehkuttaa omaa onneani ja olla huomioimatta sitä, että toisella saattoi olla rankkaa. Olin paha ihminen, ihan oikeasti.

Heräsin tohon kaikkeen vuosi sitten, kun seurustelua Henkan kanssa oli takana vajaa vuosi. En ollut onnistunut uudessa koulussani luomaan kun yhden hyvän ystävyyssuhteen, koska mua ei vaan kiinnostanut. Selitin kaikille, että porukka ei ollut samanlaista kun minä. Olin laiska solmimaan ystävyyssuhteita, koska oli niin "hankala" pitää vanhojakin yllä. Ainut "hankala" siinä tilanteessa olin minä. Tajusin, että ainoat kunnon ystävät, joita olin Kuopiosta siihen mennessä saanut oli pojat, joihin olin yllätys yllätys tutustunut Henkan kautta. Istuin päivät kotona poikien kanssa ja luulin olevani onnellinen. Pojissa ei tosiaankaan mitään vikaa ole, päinvastoin, mutta kyllä niitä tyttö kavereitakin tarvitsee.

En ollut huomioinut kunnolla niitä upeita ihmisiä, joita elämässäni jo oli ja joita siihen oli puolivuotisen Kuopio-taipaleeni aikana tullut. Tutustuin joukkueeni jäseniin, tutustuin ihmisiin, joista tuli mun sydänystäviä. Yritin korjailla vanhoja ystävyyssuhteita, vaikka joidenkin mielestä en mitään ollut väärin tehnyt ja sain hyvin ymmärrystä puolelta ja toiselta. Olin ollut ekaa kertaa itsekäs, liian itsekäs ja se tuntui musta tosi pahalta. En pysty vieläkään ymmärtämään sitä, miten saatoin pitää niin tärkeitä ihmisiä itsestäänselvyyttenä varsinkin kun olin niin monelle ystävälle siitä paasannut, kun olin itse ollut se "hyljätty" osapuoli. Sen jälkeen, kun pystyin tajuamaan ton kaiken mun käsitys ystävyydestä on kehittynyt. Pystyn sanomaan, kuka todellisuudessa on ystävä ja kuka ei. En koskaan ole itse ollut semmoinen tyttö, joka mököttää ystävälle, jos se ei pidä yhteyttä. Se ei tarkota, ettenkö olis hänen mielessä tai etteikö hän välittäisi. Otan asiat vähän rennommin, ehkä vähän turhankin, mutta kyllä ne ihmiset, jotka mulle on tärkeitä sen oikeasti tietää riippumatta siitä kuinka usein pidetään yhteyttä. Nykyään pelkään olla itsekäs, mutta silti olen oppinut sen, että oma etu pitää aina laittaa edelleä. Pitää uskaltaa sanoa, että ei jaksa, jos on rankkaa ja kaveri pyytää kahville. Sekään ei kaikille ole itsestäänselvyys.

Tänään oli ystäväpäivä. Näin eka Emppua kahvittelun merkeissä ja päästiin pitkästä aikaa höpöttelemään kaikesta maan ja taivaan välillä. Emppu on semmonen, joka saa muhun aina uutta virtaa, energiaa jaksaa ja lisää motivaatiota ihan kaikkeen. Siitä naisesta monen pitäisi ottaa mallia. Nytkin tuli heti semmonen olo, että perkele mun pitää vaan uskaltaa. Emppu on tukenut mua vaikeina aikoina ja minä olen myös yrittänyt parhaani mukaan olla tukena. Me nähdään päivittäin reenissä, mutta harvemmin tulee keskusteltua mitään kuulumisia syvempää, joten nää kahvitteluhetket on tosi tärkeitä. Tyttö kavereiden kanssa kun saa puhua ihan mitä sattuu miettimättä sen kummemmin, et onko nyt soveliasta sanoa näin jne.

Sit loppupäivästä istuskeltiin meillä Tanelin kanssa. Tutustuttiin Tanelin kanssa Henkan kautta, kun Kuopioon muutin, mutta ystäviä meistä tuli vasta viime syksynä. Harvan ihmisen kanssa syntyy semmosta tietynlaista yhteyttä ja voi vaan olla toisen seurassa miettimättä liikaa sitä, mitä sanoo. Mun on ollut aina tosi helppo luoda poikienkin kanssa ystävyyssuhteita, ne kun on ihan erilaisia kun tyttöjen kanssa. Se on tietyllä tasolla vähän rennompaa ja helpompaa ja sitä se on kyllä Tanelinkin kanssa. Tänäänkin sammutettiin vaan telkkari ja keskusteltiin ihan mistä sattuu ja keskityttiin vaan siihen hetkeen. Joskus taas saatetaan pelata 4 tuntia fifaa putkeen ja samalla puhua kuulumisista tai heittää läppää. Hassuinta on se, että Tanelille pystyn puhumaan myös tunteista ja kaikesta semmosesta, josta yleensä puhun vaan naispuolisille ystäville. Ollaan lähestytty tosi paljon ja Tanelista on tosiaan tullut mulle tosi hyvä ystävä. Meillä on hauskaa aina ja toisesta on tullut niin tärkeä, että ei sitä pysty sanoin kuvaamaan. Yksinkertaista ystävyyttä aidoimmillaan, mitä muuta sitä tarviikaan?

Oon aina inhonnut sitä, kun väitetään, että tytöt ja pojat ei voi olla vaan ystäviä. Mulla poikapuolisia ystäviä on vähintäänkin saman verran kun tyttöjä. Jokainen ystävyyssuhde antaa elämään erilaista sisältöä ja rikastuttaa elämää. Jokainen mun ystävä on mulle tasan yhtä tärkeä riippumatta siitä, kuinka kauan oon ihmisen tuntenut tai onko siinä ystävä-sanan edessä liitettä "paras" vai ei. Valehtelisin, jos väittäisin että oon täydellinen ystävä itse, koska sitä en todellakaan ole, vaikka oonkin huomannu tässä elämän aikana tehneeni edellä mainitsemiani virheitä. Mulla on paljon opittavaa ystävänä olemisesta niin kuin paljon muustakin. Siksi nää ihmiset tässä ympärillä onkin, ne opettaa ja tukee mua. Siksi toivonkin, että nää ihmiset, jotka mun elämässä on nyt pysyy siinä myös aina ja jakavat myös jatkossa ne ilot ja surut mun kanssa.

- Krisse

Vuosi 2013

Viime vuosi oli mulle henkisesti tosi rankka. Tietenkin oli niitäkin ajanjaksoja kun kaikki pyyhki paremmmin kun hyvin, mutta päällimmäisenä jäi mieleen kaikki ne hetket, kun tuntu et maailma kaatuu niskaan. Ikävähän se on huonoja asioita muistella, mut niinhän siinä kävi, että niistäkin ajoista jotain vaan oppi. Joten en voi sanoa, että viime vuosi olisi ollut jollakin tavalla huonompi kuin aikaisemmat. Se sisälti vaan todella paljon taas itsepohdiskelua ja jouduin varsinkin tässä syksyllä useampaan kertaan kohtaamaan kysymyksen siitä, mitä itse oikeasti elämältäni haluan.

Ku verrataan postauksen viimeiseen kuvaan niin kai mussa on ulkoisia muutoksiakin tapahtunut viime vuoden aikana.

 Mulla oli viime vuonna tosi paljon stressattavaa tai ainakin itse keksin paljon kaikkea, mistä repiä stressiä. Kasasin itselleni paineet kesätöistä, kouluun pääsemisestä, lentopallosta, parisuhteesta, omasta ulkonäöstä ja ties vaikka mistä. Koko ajan takaraivossa takoi ajatus siitä, että enhän mä kelpaa tämmösenä, jos epäonnistun elämässä. Tietenkin se jyske takaraivossa ajoi mut hyviin suorituksiin ja otin ison vastuun noista asioista ja hoidin elämäni järjestykseen, mutta se myös johti järjettömään väsymykseen syksyn lopulla. Musta tuntui jotenkin oudolta, että mun pitäisi olla onnellinen, koska olin saavuttanu useamman itselleni asettamani tavoitteen, mutta silti en sitä ollut. Ongelmat parisuhteessa alkoi ja aloin todenteolla harkita sitä, olenko sittenkään valmis sitoutumaan juuri nyt, kun olen itsestäni niin epävarma.

Kaverit hoki ympärillä, että ensin pitää oppia elämään yksin ennen kuin voi oppia elämään toisen kanssa. Luulin, että he aluksi tarkoittivat vaan sitä, että pitää osata asua yksin ennen kuin voi asua toisen kanssa, mutta jälkikäteen oon ymmärtänyt, mitä he sillä tarkoitti. Aloin ymmärtämään, että ainakaan kiire tässä suhteessa ei ole. Aloin elämään päivä kerrallaan, fiiliksen mukaan. Stressi vähentyi ja sain enemmän tilaa hengittää. Henkan oli aluksi vaikea hyväksyä sitä, että minulla oli sekalaisia fiiliksiä tästä kaikesta, mutta ymmärsi pian, että tarvitsen aikaa ja tukea, että opin tunnistamaan, mikä se tunne mun sisällä oli. Nyt parisuhde menee vahvempana eteenpäin, mutta se outo tunne tuolla jossain on edelleen olemassa. En halua miettiä sen kummemmin, mikä se on, koska tiedän, että mun on hyvä olla tässä juuri nyt. Ehkä sekin tunne on vaan sen mun turhan pohdiskelun aikaansaannosta. Kerron tämän nyt teille, että joku teistä pystyy ehkä samaistumaan tähän ja oppimaan siitä jotain. Tarkoitus ei ole pelotella erolla niitä ystäviä ja sukulaisia, jotka tätä lukee. Yhdessä ollaan ja hyvin pyyhkii! :)

Raskaiden ja vaikeiden asioiden lisäks viime vuonna tapahtu myös paljon kaikkea mukavaa meidän parisuhteessa. Ensinnäkin vuosi alkoi muutolla tähän meidän nykyiseen kämppään, joka on ensimmäisistä päivistä lähtien tuntunut kyllä ihan kodilta. Lisäksi tietenkin se, että on saanut jakaa sen Henkan kanssa on ollut huippua. Hiihtolomalla suunnattiin meidän perheen perinteiselle Ylläksen lomalle uudella kokoonpanolla, kun Henkankin perhe lähti mukaan. Oli ihana jakaa itselle lapsuudesta asti tutut maisemat jne sen rakkaan kanssa. Henkan kanssa koettiin elokuussa myös meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka, kun päästiin viettämään minilomaa Mallorcalle. Kaikki meidän yhteiset hetket, jopa ne riidat on arvokasta aikaa toisen kanssa, joista en halua koskaan luopua. Jokainen hetki Henkan kanssa opettaa mua itsestäni ja parisuhteesta.

Viime vuonna pääsin myös aloittamaan opiskelut unelma-alallani yliopistossa. Ensimmäiset 4 kuukautta opiskeluja takana ja muistaakseni 24 opintopistettä plakkarissa. Opiskelu on ollut ihan erilaista kun odotin lukuunottamatta sitä lukemisen määrää, sitä nimittäin on todellakin ihan älyttömästi. Mutta ala on todellakin tuntunut ihan omalta ja kaiken hyvän lisäksi olen saanut sieltä huikeita ystäviä, joita tälläkin hetkellä on ihan älytön ikävä! Pitää päästä jo juttelemaan ja kertaamaan kuulumisia. Tytöt on saanut mut nauttimaan opiskeluelämästä ihan eri tavalla ja niiden avulla oon uskaltautunut irrottautumaan täältä sohvan nurkasta turvallisista koti-illoista ja nauttinut tästä opiskelijaelämästä. Pääsin myös ekaan vakituiseen työpaikkaan, joka oli kyllä iso taloudellinen apu loppuvuodesta ja on myös jatkossakin. Pääsenkin kesällä viettämään ensimmäistä palkallista kesälomaa!

Mulle tärkeetä oli myös se, että mun kova työ reenien osalta palkittiin kesällä, kun pääsin mukaan ykkössarjan reenirinkiin ja lopulta myös joukkueeseen. Reenit on ollut kovempia ja oon päässy kehittymään ihan eri tavalla kuin aiemilla kausilla. Oon nauttinut vastuusta ja pelaamisesta ja saanut taas uusia ystäviä. Meidän joukkue on parhaimpia, missä oon koskaan pelannut. Reenit on näkynyt myös kropassa ja viihdyn tässä vartalossa paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tietenkin aina on jotain pientä fiksattavaa, että pääsisi ensi kesäksi hyvään rantakuntoon, mutta ne jutut on tosi pieniä. Laihduttamisesta en nyt puhu missään muodossa! Ne jotka mut tuntee tietää, että oon ruumiinrakenteeltani ollut aina tosi hoikka ja se ei oo muuttunnut mihinkään. Sen vuoksi en oo koskaan halunnut/nähnnyt aiheelliseksi laihuttaa, koska en halua olla luurangonlaiha. Enemmänkin lihaksikas. Siihen suuntaan ollaan onneksi pienin askelin menossa.

Sisko ja sen veli

Kaikkien noiden isojen muutosten lisäksi viime vuonna tuli tietysti nautittua ystävien ja sukulaisten seurasta, juhlittua ja kaikilla muillakin tavoilla elettyä niin sanottua normaalia elämää. Oon tajunnut kuinka upeita ihmisiä mun ympärillä on ja moni ihmissuhde on syventynyt ja vanhoista kavereista on tullut tosi hyviä ystäviä. En oo koskaan ennen pystynyt sanomaan ketään mun parhaaksi ystäväksi, mutta viime vuoden jäljiltä sen pystyn tekemään. Ihminen, jonka kanssa pystyy jakamaan ihan kaikki asiat ja jonka kanssa on aina hauskaa ja joka saa mun aina hyvälle tuulelle, on tullut tosi tärkeeks ja oon vihdoin tajunnut mitä se oikeesti tarkottaa, kun sanoo toista "parhaaks ystäväks". Eipä oo semmostakaan yhtä erityistä ennen ollut sen jälkeen, kun lukioon lähdin. Muutenkin jokaisen ystävän merkitys on kasvanut, jokaisen joka on jaksanu kuunnella, joka on tarvinnut tukea ja joka on välittänyt minusta samalla tavalla kun minä heistä.

<3

Vuosi 2013 oli aikamoista vuoristorataa. Kävin aallonpohjalla ja nousin pienen avun myötä takaisin pinnalle. Ilman sitä apua, en välttämättä voisi henkisesti näin hyvin kuin mitä nyt voin. Se apu, perhe ja ystävät, on se numero 1 vuodesta toiseen ja uskon, että teen heidän kanssaan tästä tulevasta vuodesta paljon paremman kun edellisestä. Nyt on aika oppia viime vuoden virheistä ja alkaa nauttia tästä elämästä, antaa itselle mahdollisuus elää tätä unelmaa, johon olen päätynyt. Vuoden ensimmäiset päivät ovat ainakin olleet kerrassaan mahtavat ja toivon, että vuosi jatkuu loppuun asti samalla tavalla. En malta edes odottaa mitä kaikkea vuosi 2014 tuokaan tullessaan. Nyt minä otan pienet päikkärit ennen reenejä ja suuntaan sitten kotiin vielä rentoutumaan.

- Krisse

Juhlaa toisen jälkeen

Tää joulu poikkesi aikasemmista aika radikaalisti. Ensinnäkin olin ensimmäistä kertaa muualla joulun alusviikon. Yleensä kun on tottunut siihen, että on kotona mukana katsomassa kaikkea jouluhössötystä, hakemassa kuusta, koristelemassa kotia jne. En hirveämmin joulua Kuopion kotiin tehnyt, joten jouluun valmistautuminen jäi mulla vaan lahjojen paketointiin. Olin aattoa edeltävät päivät Henkan kotona, jossa kuitenkin hieman pääsi kiinni ajatukseen siitä, että jouluaatto on ihan pian käsillä. Mutta kuitenkin viimeistään aaton aamuvuoro töissä sotki tän tytön pään ihan kunnolla. Joulu ei tuntunut kuin puolet päivästä joululta eli siinä vaiheessa, kun selvisin kotiin ruokapöytään muiden seuraksi ajatukset alkoivat olla edes hieman jouluisia, vaikka ihan musta joulu meille annettiinkin.

Meillä on tapana viettää jouluaattoa tietyn kaavan mukaan kuten varmasti muillakin perheillä. Papan kuoleman jälkeen meillä on ollut tapana viettää muutama tunti Viitasaaren keskustassa mummon luona. Muut kävivät tällä kertaa haudoilla ilman isää ja minua, koska olimme vielä matkalla Viitasaarelle. Kunhan selvisimme muiden luo söimme perinteisen jouluaterian, johon meillä kuuluu kaikki perinteiset laatikot, kinkku, rosolli ja erilaista kalaa. Masu täyteen ja lähdettiin sitten omaan kotiin, joka on parin viikon aikana ollut kuin eläintarha. Meidän omien lemmikeiden, kahden kissan ja koiran, lisäksi täällä on nyt joulukuun lopun ajan ollut Sissi, 6 kk vanha siskoni kissa. On muuten semmonen tuholainen että huhhuh. Aattoilta menikin siinä seurustellessa, saunoessa ja riisipuuroa syödessä. Lisäksi meillä on ollut perinne, että syödään erilaisia juustoja, viinirypäleitä, omenaa yms. pientä naposteltavaa siinä illalla. Oli kyllä taas yhtä herkkua maistella sitä juustolautasen tarjontaa.

Lahjojakin tuli ihan mukavasti myös allekirjoittaneelle. Parasta oli silti nähdä muiden ilmeet, kun ne aukaisi lahjoja sekä tietysti saada Henkalta soitto, että piti antamastani lahjasta. Tein Henkalle siis ison taulun, johon keräsin kuvia meidän yhteiseltä puolelta toista vuodelta. Pidin itsekin lopputuloksesta ja taulu päätyykin meidän makkarin seinälle. Itse sain kaksi muumimukia (keräilen niitä), meikkipussin, suoristusraudan, pannunalusen, villasukat, lahjakortin Subille, casino-arvan, yöpuvun, pyyhkeen, 150 euroa rahaa ja kahdet yksittäiset yöhousut. Siinä vaiheessa, kun aukaisin kolmannet yöhousut paketista pääsi kyllä pieni naurun purskahdus. Ilmeisesti aika moni oli huomannut, että kuljin vuoden viimeiset kuukaudet ratkenneissa housuissa ja kun otin Henkan housut lainaan sain nekin kovassa käytössä hajalle. Nyt ei ainakaan ole pulaa pöksyistä :D Kaikki lahjat oli kyllä tosi käytännöllisiä ja haluttuja, oli siis oikein onnistunut joulu.

Välipäivät menikin sitten perjantaita lukuun ottamatta ihan kotosalla. Ulkoiltiin kelien salliessa, käytiin punttisalilla, syötiin hyvin, pelailtiin erilaisia pelejä ja katseltiin televisiota. Mulle on merkinnyt myös paljon se, että oon saanut kerätä voimia ja nukkua univelat pois. Rytmi on kyllä nyt ihan kiitettävän sekaisin, mutta eiköhän tää tästä ala taas tasoittumaan. Mutta kyllä tuon tauon merkityksen näki viime perjantainakin, kun kävin Kuopiossa vähän alennusmyynneissä ja reeneissä äidin työpäivän aikana. Reenit oli suhteellisen rankat, mutta kulki kyllä todella hyvin. Ihan uudella innolla jaksaa taas palloa lattiaan hakata. Alennusmyynneistäkin mukaan lähti uusia meikkejä ja kaksi uutta mekkoa, joista toinen oli käytössä uutena vuotena.

Maanantaina tosiaan startattiin sitten auto Opn ja Henkan kanssa ja otettiin suunnaksi Ruka tyttöjen ollessa jo matkan päällä. Mun lukioaikaiset ystävät ja me siis kokoonnuttiin viettämään uutta vuotta Kuusamoon ystävieni asunnolle. Porukka oli vähän karsiutunut erinnäisistä syistä eikä kaikki, joiden alunperin piti mukaan lähteä, päässeetkään. Mutta porukka oli silti aivan huikea. Matkan aikana tyttöjen autoon tuli pieniä ongelmia, mutta päästiin kuin päästiinkin perille asti ja nukkumaan kunhan kuulumiset oli vaihdettu. Tiistai aamu vietettiin telkkaria katsellen ja valmistautuen iltaan. Laiteltiin kynsiä, puhuttiin pojista jne. Oli niin ihanaa viettää aikaa rakkaiden kanssa. Käytiin myös yhdessä syömässä ja kaupoissa. Sitten alkoikin juhliminen. Ennen baariin lähtöä pelailtiin mm. party aliasta ja hauskaahan meillä oli. Loppuilta menikin sitten Pisteessä, jonne oltiin varattu liput etukäteen. Tanssittiin, katseltiin ilotulitusta ja rinteitä alas tulevaa soihtukulkuetta. Uusi vuosikin poikkesi paljon edellisistä, koska olen yleensä viettänyt sen kotona. Vaihtelu teki todella hyvää ja reissu oli ikimuistoinen automatkoineen kaikkineen.

Vuoden viimeiset juhlapyhät vietettiin siis hieman erilailla kuin yleensä, mutta niistä tuli kyllä nautittua ihan kunnolla. Tein myös pari uuden vuoden lupausta: lupaan olla stressaamatta liikaa ja lupaan oppia olemaan myös hieman itsekäs. Tuo itsekkyys-lupaus johtaa siitä, että taivun liian helposti miellyttämään muita ja ajattelemaan oman edun sijasta muiden etua jopa sellaisissa tilanteissa, joissa se ei ole suotavaa. Noi on mulle ainakin tosi isoja lupauksia, koska tekin tiedätte, kuinka stressaan ja hössötän pienemmistäkin asioista. Siksi palkkasinkin ystäväni valvomaan, että pidän lupauksistani kiinni. Puhun hänelle ihan kaikesta, joten hän varmasti huomaa, jos en lupauksistani pidä kiinni.

Mun loma jatkuukin nyt sitten 14. päivään asti, jolloin koulu alkaa. Ennen sitä saa keskittyä reenaamiseen ja jossain välissä pitäisi hieman raottaa tenttikirjojakin. Töitä mulla ei tässä kuussa ole lainkaan, joten nyt on hyvä tilaisuus keskittyä akkujen lataamiseen. Huomenna siirrynkin vielä viikonlopuksi ja loppiaiseksi Viitasaarelle. Loppiaisena ois tarkoitus osallistua puulaakiturnaukseen eli pääsee läpsyttelemään palloa vähän leppoisammin. Mahtava päivä varmasti tulossa.
Nyt kuitenkin nautiskelen poikien seurasta ja rupean siemailemaan kahvia. Viime vuoden aikaansaamia ajatuksia kokoan myöhemmin erilliseen postaukseen kunhan jaksan. Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille!

- Krisse