Myllerrystä

Moikka! Pahoittelut etukäteen siitä, että en oo saanut tätä tekstiä julkaistua tässä aiemmin viikolla, mutta hommaa on riittänyt hirveän paljon enkä oo halunnut hutastua tekstiä teille julkasta. Viikkoihin on tullut loukkaantumisen myötä vähän uutta rytmiä, kun reenit on joutunut tekemään itsenäisesti. Tietysti reenit on silloin helpompi sovittaa päivärytmiin muiden menojen lomaan, mutta polte kentälle on tuskaisen kova. Oonkin käynyt reeneissä muutaman kerran tällä viikolla mukana, vaikka se mun tekeminen rajottuukin vaan syöttämiseen. Mutta meidän joukkueen pelaajatilanne on mikä on ja mielelläni oon siellä, jos siitä pelikykysille joukkueen jäsenille on hyötyä.

Nyt viikonloppuna pitikin sitten viettää kotipelit katsomossa/kirjurinpöydän takana. Hankalaa, ahdistavaa. Palo lentopalloon vaan kasvaa mun sisällä. Koko ajan on vaan mielessä se, kuinka itse haluaisi olla antamassa omaa panostaan joukkueelle, vaikuttamassa siihen, mitä se pistetaulu näyttää. Halu menestyä ja pelata korkeammalla tasolla kasvaa. Haluan kehittyä, haluan saada tuon jalan kuntoon. Mikään muu asia ei saa semmosta adrenaliinia virtaamaan mun sisällä kuin lentopallo. Tietenkin sen merkitys korostuu näin kun ei saa tehdä sitä, mistä sen fiiliksen saa. Motivaatio reenaamiseen on kuitenkin koko ajan yllä ja nyt tehdään niitä kaikkia asioita, mitä kipeän polven kanssa nyt voi tehä. Pääsen tiistaina magneettikuviin ja toivottavasti tulevalla viikolla myös lääkäriin kuulemaan, mikä polvessa on. Loukkaantumisen myötä ajatukset oman elämän muokkaamiseen on korostunut. Oon oppinut tekemään asioita niin, että itselle jää hyvä mieli enkä enää pyri liikaa miellyttämään muita. Palattakoon siihen uuden vuoden lupaukseeni: opi olemaan itsekäs. Oon omasta mielestäni hyvin sitä suorittanut tässä ekan kuukauden aikana ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, että elämällä on suunta, jonkinlainen tarkoitus.

Mun päiviin on kuulunut menneellä viikolla aika paljon kavereiden näkemistä, sillä eron myötä oon tarvinnut paljon tukea ja vahvistusta ystäviltä. Onneksi asiat selvisi yhteisymmärryksessä ja alkaa elämä tasottumaan ison muutoksen jälkeen. En oo jaksanut tän kaiken härdellin keskellä tästä kaikkien tärkeimpienkään ystävien kanssa jutella, koska tuntuu, että kaikki haluavat tietää miksi, miten ja kuinka, mutta otan teihin kaikkiin rakkaisiin yhteyttä, kunhan oma olo tasaantuu! Kämpästä on nyt tullut mun ikioma ja se näyttää nyt aika erilaiselta, kun kaman määrä on puolittunut. Muutoksia, myllerrystä ja ajatukset aika sekaisin vielä. Kuitenkin se suuri kehys tästä kaikesta, minusta itsestäni ja elämästäni alkaa hahmottua.

Ensi viikolle oonkin järkkäilly aika paljon tekemistä, ehkä hieman pehmentääkseni laskua muutoksen keskellä. Maanantai ja perjantai kuluvat töissä pitkästä aikaa. Töissä onneksi suurin osa ajasta istutaan kassalla ja rasitus polvelle on vähäistä. Pitäisi koulussakin olla ti-to ja kavereitakin treffailla. Lisäksi oon ottanut tavoitteekseni rueta noudattamaan tasasempaa arkirytmiä, että jaksaa tän talven painaa. Mulla kun on yleensä tapana vähän lipsua etenkin nukkumaanmenoajasta ja välillä yöllä tulee unta välillä alle 8 tuntia. Tällöin tuntuu, että pitää saada päikkärit nukuttua ja se taas pitkittää illalla nukahtamista. Asia johtaa toiseen ja noidankehä on valmis. Muutos parempaa on siis tarvittavissa. Huomenna herätyskello soi jo viideltä, mutta ihan tähän rytmiin en ole aikomassa itseäni totuttamaan. Näitä aamuvuoroja tai no ylipäänsä työvuoroja on kuitenkin niin harvakseen. Muutoksen tuulet puhaltaa aika voimakkaasti ja vaikka osa muutoksista on ollut tosi rankkoja/vaikeita niin nyt olo on kevyt ja tiiän, että jokainen muutos on ollut tarpeellinen itseni ja muutaman muunkin kannalta. Haluankin kiittää kaikkia teitä rakkaita, jotka ootte ollut mun tukena kuluneen viikon aikana, ootte todella tärkeitä!

-Krisse