Vuosi 2013

Viime vuosi oli mulle henkisesti tosi rankka. Tietenkin oli niitäkin ajanjaksoja kun kaikki pyyhki paremmmin kun hyvin, mutta päällimmäisenä jäi mieleen kaikki ne hetket, kun tuntu et maailma kaatuu niskaan. Ikävähän se on huonoja asioita muistella, mut niinhän siinä kävi, että niistäkin ajoista jotain vaan oppi. Joten en voi sanoa, että viime vuosi olisi ollut jollakin tavalla huonompi kuin aikaisemmat. Se sisälti vaan todella paljon taas itsepohdiskelua ja jouduin varsinkin tässä syksyllä useampaan kertaan kohtaamaan kysymyksen siitä, mitä itse oikeasti elämältäni haluan.

Ku verrataan postauksen viimeiseen kuvaan niin kai mussa on ulkoisia muutoksiakin tapahtunut viime vuoden aikana.

 Mulla oli viime vuonna tosi paljon stressattavaa tai ainakin itse keksin paljon kaikkea, mistä repiä stressiä. Kasasin itselleni paineet kesätöistä, kouluun pääsemisestä, lentopallosta, parisuhteesta, omasta ulkonäöstä ja ties vaikka mistä. Koko ajan takaraivossa takoi ajatus siitä, että enhän mä kelpaa tämmösenä, jos epäonnistun elämässä. Tietenkin se jyske takaraivossa ajoi mut hyviin suorituksiin ja otin ison vastuun noista asioista ja hoidin elämäni järjestykseen, mutta se myös johti järjettömään väsymykseen syksyn lopulla. Musta tuntui jotenkin oudolta, että mun pitäisi olla onnellinen, koska olin saavuttanu useamman itselleni asettamani tavoitteen, mutta silti en sitä ollut. Ongelmat parisuhteessa alkoi ja aloin todenteolla harkita sitä, olenko sittenkään valmis sitoutumaan juuri nyt, kun olen itsestäni niin epävarma.

Kaverit hoki ympärillä, että ensin pitää oppia elämään yksin ennen kuin voi oppia elämään toisen kanssa. Luulin, että he aluksi tarkoittivat vaan sitä, että pitää osata asua yksin ennen kuin voi asua toisen kanssa, mutta jälkikäteen oon ymmärtänyt, mitä he sillä tarkoitti. Aloin ymmärtämään, että ainakaan kiire tässä suhteessa ei ole. Aloin elämään päivä kerrallaan, fiiliksen mukaan. Stressi vähentyi ja sain enemmän tilaa hengittää. Henkan oli aluksi vaikea hyväksyä sitä, että minulla oli sekalaisia fiiliksiä tästä kaikesta, mutta ymmärsi pian, että tarvitsen aikaa ja tukea, että opin tunnistamaan, mikä se tunne mun sisällä oli. Nyt parisuhde menee vahvempana eteenpäin, mutta se outo tunne tuolla jossain on edelleen olemassa. En halua miettiä sen kummemmin, mikä se on, koska tiedän, että mun on hyvä olla tässä juuri nyt. Ehkä sekin tunne on vaan sen mun turhan pohdiskelun aikaansaannosta. Kerron tämän nyt teille, että joku teistä pystyy ehkä samaistumaan tähän ja oppimaan siitä jotain. Tarkoitus ei ole pelotella erolla niitä ystäviä ja sukulaisia, jotka tätä lukee. Yhdessä ollaan ja hyvin pyyhkii! :)

Raskaiden ja vaikeiden asioiden lisäks viime vuonna tapahtu myös paljon kaikkea mukavaa meidän parisuhteessa. Ensinnäkin vuosi alkoi muutolla tähän meidän nykyiseen kämppään, joka on ensimmäisistä päivistä lähtien tuntunut kyllä ihan kodilta. Lisäksi tietenkin se, että on saanut jakaa sen Henkan kanssa on ollut huippua. Hiihtolomalla suunnattiin meidän perheen perinteiselle Ylläksen lomalle uudella kokoonpanolla, kun Henkankin perhe lähti mukaan. Oli ihana jakaa itselle lapsuudesta asti tutut maisemat jne sen rakkaan kanssa. Henkan kanssa koettiin elokuussa myös meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka, kun päästiin viettämään minilomaa Mallorcalle. Kaikki meidän yhteiset hetket, jopa ne riidat on arvokasta aikaa toisen kanssa, joista en halua koskaan luopua. Jokainen hetki Henkan kanssa opettaa mua itsestäni ja parisuhteesta.

Viime vuonna pääsin myös aloittamaan opiskelut unelma-alallani yliopistossa. Ensimmäiset 4 kuukautta opiskeluja takana ja muistaakseni 24 opintopistettä plakkarissa. Opiskelu on ollut ihan erilaista kun odotin lukuunottamatta sitä lukemisen määrää, sitä nimittäin on todellakin ihan älyttömästi. Mutta ala on todellakin tuntunut ihan omalta ja kaiken hyvän lisäksi olen saanut sieltä huikeita ystäviä, joita tälläkin hetkellä on ihan älytön ikävä! Pitää päästä jo juttelemaan ja kertaamaan kuulumisia. Tytöt on saanut mut nauttimaan opiskeluelämästä ihan eri tavalla ja niiden avulla oon uskaltautunut irrottautumaan täältä sohvan nurkasta turvallisista koti-illoista ja nauttinut tästä opiskelijaelämästä. Pääsin myös ekaan vakituiseen työpaikkaan, joka oli kyllä iso taloudellinen apu loppuvuodesta ja on myös jatkossakin. Pääsenkin kesällä viettämään ensimmäistä palkallista kesälomaa!

Mulle tärkeetä oli myös se, että mun kova työ reenien osalta palkittiin kesällä, kun pääsin mukaan ykkössarjan reenirinkiin ja lopulta myös joukkueeseen. Reenit on ollut kovempia ja oon päässy kehittymään ihan eri tavalla kuin aiemilla kausilla. Oon nauttinut vastuusta ja pelaamisesta ja saanut taas uusia ystäviä. Meidän joukkue on parhaimpia, missä oon koskaan pelannut. Reenit on näkynyt myös kropassa ja viihdyn tässä vartalossa paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tietenkin aina on jotain pientä fiksattavaa, että pääsisi ensi kesäksi hyvään rantakuntoon, mutta ne jutut on tosi pieniä. Laihduttamisesta en nyt puhu missään muodossa! Ne jotka mut tuntee tietää, että oon ruumiinrakenteeltani ollut aina tosi hoikka ja se ei oo muuttunnut mihinkään. Sen vuoksi en oo koskaan halunnut/nähnnyt aiheelliseksi laihuttaa, koska en halua olla luurangonlaiha. Enemmänkin lihaksikas. Siihen suuntaan ollaan onneksi pienin askelin menossa.

Sisko ja sen veli

Kaikkien noiden isojen muutosten lisäksi viime vuonna tuli tietysti nautittua ystävien ja sukulaisten seurasta, juhlittua ja kaikilla muillakin tavoilla elettyä niin sanottua normaalia elämää. Oon tajunnut kuinka upeita ihmisiä mun ympärillä on ja moni ihmissuhde on syventynyt ja vanhoista kavereista on tullut tosi hyviä ystäviä. En oo koskaan ennen pystynyt sanomaan ketään mun parhaaksi ystäväksi, mutta viime vuoden jäljiltä sen pystyn tekemään. Ihminen, jonka kanssa pystyy jakamaan ihan kaikki asiat ja jonka kanssa on aina hauskaa ja joka saa mun aina hyvälle tuulelle, on tullut tosi tärkeeks ja oon vihdoin tajunnut mitä se oikeesti tarkottaa, kun sanoo toista "parhaaks ystäväks". Eipä oo semmostakaan yhtä erityistä ennen ollut sen jälkeen, kun lukioon lähdin. Muutenkin jokaisen ystävän merkitys on kasvanut, jokaisen joka on jaksanu kuunnella, joka on tarvinnut tukea ja joka on välittänyt minusta samalla tavalla kun minä heistä.

<3

Vuosi 2013 oli aikamoista vuoristorataa. Kävin aallonpohjalla ja nousin pienen avun myötä takaisin pinnalle. Ilman sitä apua, en välttämättä voisi henkisesti näin hyvin kuin mitä nyt voin. Se apu, perhe ja ystävät, on se numero 1 vuodesta toiseen ja uskon, että teen heidän kanssaan tästä tulevasta vuodesta paljon paremman kun edellisestä. Nyt on aika oppia viime vuoden virheistä ja alkaa nauttia tästä elämästä, antaa itselle mahdollisuus elää tätä unelmaa, johon olen päätynyt. Vuoden ensimmäiset päivät ovat ainakin olleet kerrassaan mahtavat ja toivon, että vuosi jatkuu loppuun asti samalla tavalla. En malta edes odottaa mitä kaikkea vuosi 2014 tuokaan tullessaan. Nyt minä otan pienet päikkärit ennen reenejä ja suuntaan sitten kotiin vielä rentoutumaan.

- Krisse