Tähän sitä sit taas oon tullu et elämässä pitäis osata tasapainoilla niin perheen, vapaa-ajan, töiden, Henkan, pääsykokeiden kuin kavereidenkin välillä. Aika kulkee niin lujaa, että ei oikein tiiä miten kerkeää tehä kaikkea. Mulla olis kolmen päivän vapaat huomisen työpäivän jälkeen. Sunnuntai menee porukoiden ja pääsykoekirjojen kanssa, maanantai ja tiistai Henkan ja kavereiden kanssa. Onneks Henkan kanssa voi rauhottuakin eikä tarvii koko ajan olla tekemässä jotakin.
Mä oon loppujen lopuks niin onnellinen nyt, että ei pitäis valittaa eikä miettiä asioita liikaa. Silti musta tuntuu et ahistaa enemmän kun ei tiedä millon näkee Henkkaa seuraavan kerran ja millon kerkeis valmistella lakkiaisia. Lakkiaisten eteen en oo muuta tehny kun suorittanu kirjotukset ja tilannu mekon. Pitäs vielä haravoida piha, pestä ikkunat, siivota koti, harjoitella kampaus ja meikki kuntoon siskon kanssa, miettiä tarjoilu jne. Mun pää räjähtää jos alan listaamaan näitä nyt tän paremmin. Mut on luotu stressaamaan, siltä ainakin tuntuu. Oli asia mikä tahansa niin mulle tulee ekaks se ahistus. Meinasin pilata jo Henkan ja mun vappusuunnitelmatkin kun aloin miettimään liikaa..
Mulla on joku ongelma itseni kanssa. Mulla on maailman parhaat porukat ja maailman paras poikaystävä, mutta niiden yhdistäminen vaan pelottaa mua niin hirveästi.. Henri näkee kyllä porukat kun tänne tulee, mutta me ei mennä kotiin vaan jäädään kämpälle yöksi. Pelottavaa jotenkin ajatella: minä vien poikaystävän kotiin. Koskaan en ole sellaista aiemmin tehnyt, kun on tuntunut aina siltä, että porukat ei olis valmiita siihen. Saatto olla et minä en ollu valmis. Nyt olen, mutta sitten selviskin että porukat ei oikeasti ole tai no isä ja veli ei ole. Isällä joku hirveä suojeluvietti mua kohtaan tai niin mä ainakin luulen. Mut eiköhän tää tästä, vähän tottumisen paikka meille kaikille.
Oon ihan varma, et ajan kanssa Henkasta ja iskästä tulee hyvät "kaverit". Äidin puolen suvun Henkka on ainakin jo voittanu puolelleen. Hassua ees kirjottaa tämmösistä asioista, en vieläkään usko tätä että kaikki on hyvin myös parisuhderintamalla. Yks mun parhaimmista kavereista sano jo mulle, että varo ettet lähe liikaa leijailemaan, mutta musta mä oon tän ansainnu.
Töissä on sujunut hyvin, tuntuu et kerrankin on semmosessa työpaikassa jossa oikeesti viihtyy koko kesän. Henkka on tuonut mukanaan mun elämään niin paljon positiivisuutta, et jos mä jossakin vaiheessa oppisin myös unohtamaan tän turhan miettimisen. Elämä palkitsee, jopa minua, kun vaan jaksaa odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti