Postaus 8 - Se hetki

Ennen kuin alan pohtimaan elämäni tärkeimpiä hetkiä tähän teidän silmien alle niin mun on pakko hehkuttaa sitä, kuinka kiintynyt oon tähän kirjottamiseen. Aina kun teen jotain tai mulle tapahtuu jotain jännää eka ajatus on, että pitää päästä kertoo siitä teille. Täällä jotenkin kaikki muuttuu niin konkreettiseksi, tunteet ja ajatukset on mustaa valkoisella. Mulla on niin paljon ajatuksia ja suunnitelmia tän blogin kanssa, ainut vaan että oon tosi huono muuttamaan esim ulkoasua. Kaikki apu otetaan siis vastaan! :)

Kun selasin noita mun vanhoja postauksia löytääkseni sen "Lisää tekemistä"-postauksen, jotta saisin selville mistä saisin tänään teille kertoa, yllätyin tuosta otsikosta. Menin ihan lukkoon. Kirjoitin tähän vaikka kuinka monta hetkeä, jotka ovat painautuneet mun mieleen. Se kun olin 10-vuotias ja vielä tälläkin hetkellä mun suosikkiartistina säilyvä artisti iski mulle silmää. Kummiksi tulo, lukion päättötodistuksen käteen saaminen, opiskelupaikan vastaanottaminen, papan kuolema. Ne kaikki hetket on ollut mulle "Se hetki", se joka on saanut aikaan mussa muutoksia, erilaisia tunteita.
Kuitenkin valehtelisin, jos lähtisin tällä hetkellä kirjoittamaan jostain muusta kuin Henkasta. En halua kuitenkaan vaan sanoa, että se hetki, kun Henkka sanoi mulle rakastavansa mua, on "se hetki" vaan haluan aukaista tätä asiaa enemmän. Jos minut tunnette, niin mulle mikään ei ole pelkkä yksi asia. Oon tosi tunteellinen ja herkkä ihminen, kaikella on joku suurempi merkitys, jokaisella tarinalla mun elämässä on oma taustansa.

Mua on nyt tässä parin viikon aikana eri tahoilta varoiteltu erosta. Meidän suhde on edennyt tosi nopeesti, mutta mun sukulaiset ei tiedä mun taustoja. Ne ei tiedä mun elämästä kuin pintaraapaisun verran. "Hyvin luulet tuntevasi vaan, mutta sä et tiedä puoliakaan." Pihtipudas oli mulle pakopaikka, mun oma maailma, suljettu maailma. Siellä mä uskalsin elää, kokeilla omia rajojani. Se aika opetti mulle paljon, ehkä vähän liikaakin. Näin mariaanienhaudat ja aallon harjat, joilla rakastin surffailla. Suudelmat puolituttujen jätkien kanssa humalassa auton takapenkillä oli mulle niitä pintaraapaisuja parisuhteesta. Seurustelin ennen Henkka n. 5 kertaa, suhteet oli epämääräisiä ja päättyivät vähän mistä syystä tahansa.

Koin paljon enemmän kuin moni tietää. Mulla ei ollut tapana huudella niistä vanhemmille, koska mulla oli tunne, että ei ne kestä. Olin yhdelle jätkälle se toinen nainen. Sillä oli hieman omalaatuinen suhde yhden tytön kanssa ja mä roikuin siinä kiinni 4 kuukautta. Elämäni vaikeinta aikaa tällä rintamalla. Ei tiennyt millon toisen uskalti pyytää kylää, miksi se ei vain voinut olla mun? Suhde oli kielletty ja siksi niin houkutteleva. Oon elämäni aikana noudattanut jokaista käskyä, jonka oon vanhemmilta tai muuten laintahosta saanut, joten toteutan kaiken kielletyn parisuhteissa. Sain tältä jätkältä puoli vuotta ennen Henkan tapaamista suudelman, se oli silloin jo parisuhteessa, vakaassa sellaisessa. Elättelin toiveita, että saisin sittenkin sen palaamaan oikeesti mun luo, mutta ei.

Löysin syksyllä 2011 jätkän jonka luulin täyttävän kaikki mun "kriteerit". Hän oli pitkä, rento, hauska, hieman jopa ujokin ja pelasi kaiken lisäksi lentopalloa. Ikäeroa meillä oli kaksi vuotta, jälleen niin päin, että mä olin se vanhempi osapuoli. Mulle se oli oikeestaan taisteluvoitto, kun alettiin seurustelemaan. Olin oikeesti onnellinen ja ihastunut, mutta sitten se totuus iski vasten kasvoja kuukauden jälkeen suhteen virallisesta alkamisesta, jätkä ei ollutkaan valmis. Se oli niitä hetkiä, kun päätin, että menee muutama vuosi ennen kuin uskallan seurustella itseäni nuoremman kanssa, koska karu totuus on, että pojat on vähän vähemmän kypsempiä kuin me tytöt. Mutta kyllä ne sieltä perästä ihan hyvin tulee jossain vaiheessa ja menee ohi.

Päätin lukion lähestyessä loppuaan, joskus joulun tienoilla, että vaikka kuinka haluan sitoutua niin nyt pitää varmaan vaan ottaa. Halusin lähteä uudelle paikkakunnalle, kohti tuntematonta sinkkuna. Kokeilla sitä hurjaa opiskelijaelämää, vaikka alkoholi sun muu biletys ei tuntunutkaan enää mitenkään hohdokkaalta. Ajattelin, että ei mulla oo muutakaan vaihtoehtoa. Siksi se, että löysin elämäni ensimmäisen rakkauden, joku sanoi mulle ensimmäistä kertaa rakastavansa minua, oli minulle "se hetki". Tää suhde on jo tähän mennessä opettanut mulle todella paljon, oon kasvanut ihmisenä hurjasti ja oon saanut kokea tunteita, joita en ees tieny olevan olemassa. Iso hetki siis jatkossakin, vaikka tiet eroasivatkin.

Miksi luopua jostain, jota ilman en voi elää eli Henkasta. Ensimmäistä kertaa en ole kiinni tässä tunteessa vaan siinä tietyssä ihmisessä. Nautin tästä, olen onnellinen!