Postaus 9 - Uskoni

Ihan aluksi haluan sanoa, että en näe henkilökohtaisesti uskon tekevän ihmistestä millään tavallaa huonompaa. Oli ihminen sitten ateisti tai uskovainen, minulla ei ole tapana tuomita ihmistä uskon takia. Meillä on kaikilla asiasta omat näkemykset ja tämä on minun versioni asioista.

Olen pohtinus uskoani niin pitkään, kun ekan kerran minulta siitä kysyttiin. Ikää taisi olla 10, kun tyttöjen kanssa puhuttiin Jumalasta ja siitä uskotaanko me siihen. Sillon pystyi lähes miettimättä silmät kiiluen sanomaan, että tietenkin. Meitä ei ole kasvatettu mitenkään erityisemmin uskovaisiksi, mutta jotenkin oon sen itse kokenus automaattisesti osana elämää. Onhan kaikki häät, joissa olen ollut osallisena olleet kirkkohäitä, meidät on kastettu ja ollaan käyty pienenä seurakunnankerhoissa. Vanhempien kanssa en muista asiasta hirveästi puhuneeni.

Niin kornilta kuin se kuulostaa niin rippikoulun aikana pohdin omaa uskoani ihan aidosti. En löytänyt itsestäni semmosta tietynlaista uskoa siihen, että meidät kaikki on isketty tänne vaan yhden voiman tahdosta. Toisaalta löysin itsestäni halun ajatella, että on olemassa joka korkeampi voima, jolla on osansa kaikkiin tapahtumiin täällä maan päällä. Minusta kun tuntuu absurdilta ajatella, että me ollaan tällaisia vaan puhtaasti siksi, että ollaan kasvettu tällaisiksi. Se, että olisin syntymässäni ollut tabula rasa, johon elämäni aikana tapahtuvat asiat piirtävät kuvia ja tekevät minusta tällaisen tuntuu kaukaiselta. Varmasti tähän liittyy jotain muutakin.

Lohduttaahan se ajatella, että asiat ei tapahdu pelkästään minusta johtuvista syistä vaan kaikelle on joku tarkoitus. Toisaalta en halua korostaa sitä, että ajattelisin sen voiman olevan juuri Jumala, se voi olla mikä tahansa muukin. Joskus, kun olen yksin ja mun on paha olla, laitan kädet ristiin ja rukoilen. Niin käy enää tosi harvoin, koska yleensä puhun pahasta olosta Henkalle tai sitten ystäville, mutta joskus on asioita, joita en halua sanoa ääneen. Ne on minun ja sen korkeamman voiman välisiä asioita.

Vaikkakin mun usko on vähän heikolla pohjalla en aio erota kirkosta, koska näen sen kuitenkin isona osana mun elämää, koska: a) pääsin ripille ja rippikoulu on yksi tähänastisen elämäni hienoimpia kokemuksia ja tätä kautta minusta tuli myös kummi. b) haluan kirkkohäät. c) haluan kastaa lapseni kirkossa. d) kirkko luo tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ehkä se mitä oikeesti ajattelen uskosta on mun sisällä eikä koskaan tule päätymään paperille. En taida itsekään varmaksi tietää, mitä siitä ajattelen. Asia on moniulotteinen ja monimutkainen, ei ihme, että se herättää keskustelua.