Taking easy is the best way to recover

Tähän väliin taas mun päivän kuulumisia. Mun on pakko noiden haastepostausten väliin päivittää mun omia kuulumisia, onhan tää mulle niin kuin päiväkirja edelleen. Oon saanut kuumeen laskemaan, eilen ei ollut kun hieman lämpöä ja tänään oon pysytellyt mittarista kaukana. Ei siis ole ollut semmosta oloa, että kuumetta olis ja sehän on hyvä vain. Sen verran oon kuitenkin tästä keväästä oppinut, että nyt parantelen itteni kunnolla ennen kun syöksyn puntille. Onneks tää yskä vähän muistuttelee vielä, että en ole terve niin pysyy tääkin likka aisoissa :)

Oon tänä päivänä puntaroinut mielessäni taas ystävyyttä ja ihmisten kaksinaamaisuutta. Mietin jo, että alkaisin yhdeltä kaverilta tenttaamaan, mistä kaikesta se on musta paskaa jauhanut. Tajusin kuitenkin, että antaa toisen olla lapsellinen, ajatella musta, mun ystävistä ja mun harrastuksista mitä tahansa, jos on itse kerta niin täydellinen. Tietenkin kaikilla saa olla omat mielipiteensä, mutta kyllä se aika orvoks vetää kun kuulee "kaverin" suusta aika paljon vittuilua ja piikittelyä niin päin naamaa kuin selänkin takana. Ei sitä jaksa kuunnella, oli ihminen luonteeltaan miten suora tahansa. En pidä hänen tavastaan kohdella ihmisiä, joten ehkä ei pitäisi antaa hänen sitten kohdella minua näin... Oon joutunut kokemaan nää kaverisuhteet kantapään kautta ja mun pitää pitää siitä linjasta kiinni, että jos joku kohtelee mua väärin en anna sitä 100 kertaa anteeksi. Siinä käy pahasti vielä molemmille.

Eikä hätää, en puhu kenestäkään teistä, jotka mun blogia seuraa! :)

Huomenna onneksi pääsee pitkästä aikaa kotiin ja voi unohtaa taas kaikki murheet Kuopioon. Toivottavasti myös tää tauti jäis tänne. En oo käyny kotona kahteen kuukauteen ja on ihana päästä siellä ees pyörähtämään. Perjantaina ois luvassa pilkkikisoja perheen kesken, kun kerrankin ollaan yhdessä koossa. Pitäähän sitä aktiviteetteja siis keksiä :) Lauantaina juhlitaan sitten isosiskon 21-vuotis synttäreitä eka kahvitellen sukulaisten kanssa ja illalla sit keilaamalla ja juhlimalla Viitasaarella. Sunnuntaina sit Pielavedelle lentopalloa kattomaan ja sieltä Maaningalle anoppilaan vielä yöksikin. Maanantaina ois sitten pienimuotoinen leiri A-tyttöjen kanssa. Luvassa pari reeniä pienellä tauolla yhden päivän aikana.

Kaikkea pientä kivaa siis tiedossa tälle pääsiäiselle. Minä hiljennyn nauttimaan yhteisestä ajasta mun perheen kanssa ja poistun blogista muutamaksi päiväksi. Toivottavasti teitä on näin runsaasti selaamassa mun postauksia myös ensi viikolla. Hauskaa pääsiäistä! :)

Postaus 2 - Ensimmäinen rakkaus

Tämä ei taida olla kovin uudenlainen postaus mun blogissa. Myönnän, että Henkasta on tullut kirjoitettua ehkä vähän liikaakin, mutta se on niin iso osa mun arkipäiviä ja elämää yleisestikin, että pakostakin tulee puhuttua siitä. En ole kuitenkaan kertonut teille meidän tarinaa kokonaisuudessaan, vaikka olettekin aika tiivisti päässeet seuraamaan meidän suhdetta alusta asti. Muistelin jopa itekin, että olisin jonkun tarinan tästä postannut, mutta ei sitä sitte löytynytkään.

Mun äiti on siis kotoisin Maaningalta, kuten edellisessä Elämäni-postauksessa taisi tulla ilmi. Ollaan kesät vietetty siellä ja sen pikkukunnan ihmiset on tullut tututksi vuosien aikana, kun serkut ovat vieneet mukanaan varsinkin urheilupiireihin. Olin muistaakseni n. 5-vuotias, kun ekaa kertaa serkkujen kanssa alettii juttelemaan pojista. Siitä hetkestä lähtien oli 4 poikaa, joista mun serkut aina puhui ja yksi niistä oli siis Henkka. Serkut oli vuorotellen ihastuneena Henkkaa, vuorotellaan noihin muihin poikiin ja muistan nuorempana nähneenikin Henkan monta kertaa. Oon sille itse myöntänyt, että mulla oli mielikuva aina hirveen laihasta, isopäisestä nörttipojasta, joka oli tosi urheilullinen. Enhän minä sitä muuten nähnytkään kuin urheilukisoissa. Jos joku olisi silloin mulle tullut sanomaan, että 10 vuotta tästä ja te asutte saman katon alla, olisin nauranut sen henkilön maan rakoon.

Mutta kohtaloonsa ei voi vaikuttaa. Elin monta vuotta näkemättä Henkkaa. Tiesin, että se oli seurustellut yhden tytön kanssa lähes koko yläasteen ja pitkän suhteen jälkeen eronneet. Se oli viimeisin asia, mitä mä olin siitä kuullut. Sitten joku vuosi sitten mun serkut alkoi puhumaan Henkasta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Niistä oli tullut parempia ystäviä kuin pitkään aikaan, vaikka toisensa olivat kauan tunteneetkin ja tekemisissä olleet. Juttelin ensimmäistä kertaa Henkan kanssa itse viime vuoden Lapin reissullamme, sen jälkeen kun serkkujeni muutama kaveri oli lisänny mut randomilla facebook-kaveriksi. Henkka oli siis yksi heistä. Juteltiin aluksi ihan perusasioista ja kiusoiteltiin toisiamme. Muistan sen ensimmäisen pitkän yön, kun me juteltiin. En halunnut sammuttaa konetta, en millään. Se sano mulle asioita, joita kukaan ei ollut mulle aikaisemmin sanonut, vaikka olinkin seurustellut muutaman kerran. Sinä ensimmäisenä iltana se vetäs maton mun alta, silloin tiesin, että tää ei oo mikä tahansa juttukaveri. Se on onnistunut kyl vetäsemään sen maton aika monesti. Vaikka se ei ole mikään semmonen hirveen lässynlässyn, niin yhtenä iltana se soitti ja sanoi, että haluaa, että kuuntelen yhden biisin. Se linkitti sen mulle facessa eikä halunnut sulkea puhelinta siksi aikaa kun kuuntelin. Se lauloi hiljaa mukana mun korvaan, kun mun silmät selas niitä sanoja, mitä youtube mun eteen heitti. Lopuksi se sanoi, että se biisi on mulle ja kuvaa mua. Itkin ja itken vieläkin, kun kuulen sen biisin. Se, mikä biisi on kyseessä, selviää tästä.

Koin tosi nopeesti Henkan kanssa tietynlaisen yhteyden ja Lapista kotiin palattuani facekeskustelut vaihtuivat puheluihin. Puhuttiin yöt myöhään, kun mulla oli loma menossa. Henkka puolestaan joutui joskus 3 tunnin yöunilla kouluun, koska ei suostunut nukkumaan. Sm-lopputurnauksen jälkeen suuntasin ensimmäistä kertaa Henkan luo Maaningalle ja sain muutakin syytä reissulleni, kun piti kummitytön luona käydä. Ihastuin Henkkaan vaan voimakkaammin, se ei vastannut ulkonäöllisesti yhtään mitä odotin. Odotin, että siellä olisi vastassa edelleen se silmälasipäinen hoikkapoika, mutta sen sijaan siellä oli MIES.

Siitä eteenpäin ollaan yhtä pidetty, ensi kuussa siis jo vuoden verran. Olette kyllä saaneet seurata meidän yhdessä eloa ja mun tunteita aika tarkasti. Ollaan siis asuttu saman katon alla 8 kuukautta eli siis yli puolet siitä ajasta, mikä ollaan oltu yhdessä. Asiat eteni todella vauhdilla, mutta näin on hyvä. Voi olla, että meidän elämässä tulee vielä eteen se hetki, kun opiskelu tai työ ajaa meidät erilleen, mutta sen kanssa on vaan opittava elämään. Tässä iässä, vaikka kuinka rakastaisi, omia unelmiaan ei kannata unohtaa toisen takia. Jos se toinen sinua oikeasti rakastaa, hän tukee sinua ja antaa sinun toteuttaa unelmasi, vaati se mitä vaati.

Ennen Henkkaa en todellakaan tuntenut tällaista ketään kohtaan. Ei ollut näin vahvaa fyysistä/henkistä vetoa. Voin siis valehtelematta sanoa, että tämä on ensimmäinen rakkaus minulle. Ensimmäinen tällainen rakkaus, tällainen jonka tulisi tulla täyttämään naisen sydämestä puolen, puolen jonka muodostuminen on vasta alkutekijöissä. Se toinen puoli on syntynyt jo, se on täynnä perheeltä ja ystäviltä tullutta rakkautta, erilaista rakkautta, mutta ei yhtään sen vähempiarvoista. Se on se, millä olen elänyt tähän asti. Nyt, kun se toinenkin puoli on täyttynyt ja olen löytänyt Henkan, eläminen on entistäkin enemmän täynnä rakkautta.

ps. Lisää rakkaus-höpinää tulossa myöhemmin postauksessa, jossa pääsen pohtimaan rakkauden merkitystä. :)

When this ends?

Yskittää, tuntuu että huippaa kun nousee ylös ja heikottaa. Jotenkin taas keho ihan nollilla tän taudin takia, voi kun menis äkkiä ohi. Onneksi kuumetta ei ole enää ollut, että huomenna pääsisi kouluun. Pelottaa, että taas tippuu kärryiltä. Oon kyl pyrkiny hyödyntämään tänkin päivän ja aikaa kului koulujuttujen ja pääsykoekirjan kanssa yhteensä n. 4 tuntia. Sain myös tehtyä makaroonilaatikon ja tuli tosi hyvää kyllä, vaikka itse sanonkin! Mun kokkikolmonen teki myös omasta halustaan pullia eli siis työnti valmispullat uuniin ja otti pois, mutta ideahan se on tärkein.

Mulla on jotenkin ihan hirveästi ideoita tän blogin suhteen, että en tiiä mitä kaikkee lähtis toteuttamaan. Pahoittelen siis, jos joku kokee että on liian paljon esimerkiksi erilaisia postauksia jne. Yritän vasta löytää sitä mun kultasta keskitietä tän kirjottamisen suhteen, koska vasta tossa vuoden vaihteessa tää touhu alko tosissaan sytyttämään. Eilen illalla Henkka teki mulle iltapalaa ja tänään sit katsellaan futista yhdessä, nautin niin ton jätkän seurasta. Tässä siis vähän eilistä ja tätä päivää kuvien merkeissä!

Postaus 1 - Elämäni

Onnea, surua, rakkautta, vihaa. Musta tuntuu, että mun elämä ei eroa muiden nuorten aikuisten elämästä sen kummemmin, mutta tietenkin haluan ajatella, että mun elämä on ainut laatuaan ja tulen arvostamaan omaa elämääni varmasti lopun ikäni. Mulla on asioita joita ajoittain kadun, mutta mitään en silti toisin tekisi. Ihmisen pitää antaa olla ihminen ja tehdä omat virheensä, koska niistä ihminen oppii. Tässä nyt seuraa mun elämänstoori, toivottavasti löydätte kohtia, joihin pysytte samaistumaan!

Synnyin kesäkuun puolessa välissä 1993 Viitasaarella asuvan pariskunnan toiseksi lapseksi. Mun isosisko oli syntynyt vuosi ja 3 kuukautta ennen kuin minä tupsahdin maailmaan Jyväskylän keskussairaalassa. Meidän perheeseen kuului myös koira Safir, joka oli rotwailer, mutta jouduttiin myöhemmin luovuttamaan se toiseen kotiin minulle puhjenneen allergian takia. Muistaakseni vuosi oli sama eli 1996, kun Safir luovutettiin Laukaaseen ja meidän perheeseen syntyi poika. Sain pitkään kaipaamani pikkusisaruksen ja äidin sekä isän sanojen mukaan otin isosiskoudesta kaiken irti. Halusin aika ajoin itse syöttää Jarnolle pilttiä, vaikka ikää mulla oli itselläni noin 4 siinä vaiheessa. Halusin palavasti opettaa Jarnolle kaikki ne asiat, jotka olin itse oppinut. Halusin opettaa Jarnon rakastamaan perhettä yhtä paljon kuin minä itse. Meistä on kuvia, kun maataan keittiön lattialla ja yritän kuvakirjasta esitellä, että "tässä on auto, minä en niistä kovasti ymmärrä, mutta kysy isältä lisää". Jarno ei vielä siinä vaiheessa osannut edes kävellä..

Perheestä tuli mulle jo pienenä siis erittäin tärkeä, meidät kasvatettiin reippaiksi ja omatoimisiksi. Nykyään siis meidän perheeseen kuuluu myös kaksi kissaa ja koira. Saatiin lähes koko lapsuus elää kotosalla, kun lastenhoitajana toimi meidän oma täti, joka asui meillä. Vasta isosiskon suunnatessa kouluun, me pienemmät jouduimme keskustan perhepäivähoitajalle. Se vuosi oli mulle jotenkin hankala, muistan sen niin selkeästi. Muistan siitä ne ikävät asiat, kuinka se täti pakotti tekemään tyhmiä asioita ja oli aika ilkeä. Mun suojeluvaisto Jarnoa kohtaan kasvoi ja pelkäsin kertoa päivähoidossa tapahtuneita asioita äidille. Muistan kuinka puntaroin mielessäni onko fiksua kertoa yhdestä pienestä huudosta, jonka Jarno sai osakseen täysin turhasta syystä. En kertonut, enkä ole tähänkään päivään mennessä kertonut. Se vaan painui mun päähän todella selkeästi.

Kävin ala-asteen viidenteen luokkaan asti Mäntylässä meidän kotikylällä. Mun luokalla oli koko tämän ajan vaan yksi ja sama poika, jonka kanssa oltiin hyvät kaverit, oltiinhan me tunnettu jo seurakunnan ja 4h:n kerhoista asti. Mä tykkäsin jo pienenä koulusta, halusin olla siinä todella hyvä. Samoihin aikoihin, kun aloitin koulun aloitin myös lentopallon, josta näiden vuosien saatossa on tullut mulle elämäntapa. Ala-asteen viidennen ja kuudennen luokan kävin Kymönkoskella, koska meidän 18 oppilaan Mäntylän ala-aste lakkautettiin. Muutos oli todella iso, enää kouluun ei halunnut mennä verkkareissa, koska piti tehdä vaikutus toisiin. Koulumatka kasvoi lisäksi 20 kilometrillä ja meidät sysättiin linja-autoon joka aamu vaille kahdeksan.

Ala-aste ajoista muistan myös selkeästi sen, kuinka tärkeitä isovanhemmat ja muut sukulaiset olivat jo silloin. Vapaat viikonloput ja kesät vietettiin Maaningalla serkkujen kanssa ja sen paikan merkitys kasvoi noiden 6 vuoden aikana tämän hetkisiin uomiinsa. Se paikka on mulle rauhan tyyssija, mahdollisuuksia täynnä ja kuka tietää, kenties siellä tulen viettämään loppuelämäni oman perheeni kanssa. Yläasteelle mentäessä niin minä kuin moni muukin muuttui. Kaikki yritti aikuistua hieman, kukin omalla tavallaan. Osa alkoi tupakoimaan ja osa otti enemmän vastuuta omasta elämästään. Minä kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Ala-asteaikaiset kaverisuhteet muuttuivat uusiin, perjantai-iltoja vietettiin kylillä, tuli rippikoulu, tuli poikaystävät ja kaikki se muu, mikä sen ikäisen tytön elämään kuului.

Kuten olen jo aiemmin kirjoituksissani maininnut, minun elämääni tuolloin kuului identiteettikriisi, jonka olen niin monesti purkanut läpi, että siitä en taida enää puhua. Jos jotakin kiinnostaa, kannattaa lukea minun aiempia postauksia :) Yläasteen aikana mun käsitys itsestäni muuttui aika paljon, syynä siihen urheilun puuttuminen ja siksi suuntasin lukioon Pihtiputaalle. Mun elämän parhaat 3 vuotta niin opiskelun kuin ystävienkin osalta tuli elettyä siellä. Sain elämääni 4 ihmistä, jotka eivät todellakaan ole lähdössä minnekään, koska minä en laske niitä pois. Me ollaan tärkeitä toisillemme ja tarvitaan toisiamme. Valmistuin lukiosta keväällä 2012 ja samoihin aikoihin löysin elämäni ensimmäisen rakkauden, kuka tietää onko se myös viimeinen.

Lopun te tiedättekin vielä vähän tarkemmin. Mun elämän peruspilarit: sukulaiset, urheilu ja ystävät kirjaimellisesti kannattelevat mun elämää. On ollut niitä hetkiä, jolloin joku näistä pilareista on kokenut kolauksen ja elämäni on ollut hetken aikaa tasapainottomassa tilassa. Nyt se on vakaammalla pohjalla kuin pitkiin aikoihin. Olen kiitollinen juuri tästä elämästä, olen kiitollinen siitä, vaikka se ei kestäisikään satavuotiaaksi. Minä haluan elää tätä elämää omalla tavallani, haluan tallentaa jokaisen hetken muistiini, jotta pilvenreunalla istuessani voin selata elämäni eri kohtia kuin elokuvaa. Oon kiitollinen mun vanhemmille siitä, miten ne kasvatti mua. Mulla on omasta mielestäni hyvät arvot elämässä ja ilman heitä, en niitä olisi koskaan omaksunut välttämättä. Heidän ansioistaan olen nähnyt maailmaan ja kokenut ties mitä seikkailuja näiden lähes 20 vuoden aikana.

Mun elämään on sisältynyt yksi iso asia, vaikea asia, joka on sen tason salaisuus, että sitä en tänne voi paljastaa. Kuitenkin ne, jotka sen tietää, tietävät, että se on muokannut musta tällaisen ihmisen kuin mitä olen. Se kosketti mua, pudotti mut todella syvälle, aiheutti osaltaan identiteettiongelmat ja oman kehon inhoamisen, opetti antamaan anteeksi ja kasvatti ihmisenä. Koen, että olen ikäistäni hieman kypsempi juuri sen asian takia, mun on ollu pakko oppia isoja asioita elämässäni jo aika varhaisessa vaiheessa. Mitään en silti muuttaisi, koska olen tyytyväinen siihen millainen nyt olen.

Lisää tekemistä

Kello on jo kohta puolen yön ja tässä sitä vielä ollaan. Mulle nosti kuumetta taas, joten huominen koulupäivä plus reenit jäi pelkäksi haaveeksi... Näiden aivastusten ja kylmien väreiden seassa oon tutkaillut useita blogeja ja nappaillut hieman ideoita sieltä täältä. Löysin myös tällaisen kivan postausjutun, jota ajattelin ihan omaksi halukseni rueta tekemään näiden normipäivitysten sekaan. Tuntuu, että vaikka lukijoita ei hirveästi olekaan niin se, että tiedän jonkun lukevan mun asioita antaa mulle tukea. Jotakin kiinnostaa ja joku haluaa kerta toisensa jälkeen palata mun blogiin kuulemaan mun kuulumiset. Se lämmittää ja tosi paljon ja nyt haluankin vähän syvemmin kyseisen idean kautta paljastaa asioita minusta! :) En tietenkään pistäisi pahitteeksi, jos lukijoita lisää tulee, mutta näinkin on todella hyvä. Nautin blogin kirjoittamisesta ja toivottavasti sekin näkyy teille. Tässä vielä siis kyseinen postausjuttu, josta mainihdin. Huomiseen! :)

Postaus 1 - Elämäni
Postaus 2 - Ensimmäinen rakkaus
Postaus 3 - Minun vanhemmat
Postaus 4 - Tätä olen syönyt tänään
Postaus 5 - Mitä on rakkaus?
Postaus 6 - Minun päiväni
Postaus 7 - Paras ystäväni
Postaus 8 - Se hetki
Postaus 9 - Uskoni
Postaus 10 - Päivän asu
Postaus 11 - Sisarukseni
Postaus 12 - Käsilaukussani
Postaus 13 - Tällä viikolla
Postaus 14 - Mitä minulla oli päällä tänään
Postaus 15 - Unelmani
Postaus 16 - Ensimmäinen suudelmani
Postaus 17 - Mieleisin muistoni
Postaus 18 - Mieleisin syntymäpäiväni
Postaus 19 - Kaduttaa
Postaus 20 - Tässä kuussa
Postaus 21 - Toinen hetki
Postaus 22 - Tämä järkyttää minua
Postaus 23 - Tämä saa minut voimaan paremmin
Postaus 24 - Tämä saa minut itkemään
Postaus 25 - Ensimmäinen
Postaus 26 - Pelkään
Postaus 27 - Suosikkipaikkani
Postaus 28 - Ikävöin
Postaus 29 - Tähän pyrin
Postaus 30 - Viimeinen hetki

Talking about training

Luin tossa muutaman tietämäni lentopalloilijan blogia ja moni niistä puhui reenaamisesta lähinnä ulkonäkösyistä. Minä en oo ite ollut koskaan kovin ulkonäkökeskeinen. Tykkään tietenkin laittautua ja tälleen, mutta mulle se on täysin eri asia kuin reenaaminen. Reenaan siksi, että haluan kehittyä pelaajana. Teen jalkapunttia siksi, että saisin jalkoihin voimaa ja räjähtävyyttä, en siksi että saisin isomman perseen. Reenaan keskivartaloa siksi, että se on mulla heikko ja jotta saisin mahdollisimman paljon voimaa mm. lyöntiin keskikropan tulee olla kunnossa. Myönnän, että se on huikeeta, jos vatsikset näkyy, mutta musta nainen tai ihminen yleensä voi olla tosi hyvän näkönen ilman, että vatsalihakset näkyy paidasta läpi. Mulle kaikki lihakset yms kiinteys tulee vaan sen myötä, että haluan olla hyvä lentopallossa ja kehittyä. Lisäksi se olo, mikä reenaamisesta tulee on jotain käsittämättömän huikeeta!

Sitten kuitenkin siihen asiaan, mistä olen luvannut kirjoittaa eli mun tarkka punttiohjelma. Oon nyt tehnyt käsi- ja jalkapuntin erikseen, koska koen et saan näin parhaan tehon irti. Käsiohjelmaan kuuluu penkkipunnerrus ja yliveto suorille käsille plus sitten erilaisia apuliikkeitä lajia varten eli kuminauhaliikkeitä ja 1,25 kilon painolla iskulyönnit 3x10 per käsi. Teen molemmissa pääliikkeissä kaikkiaan 6 sarjaa+lämmittelysarjat siten, että nostan painoja kahden sarjan välein ja viimeiset kaksi on siis todella tiukkoja. Penkkipunnerruksen yhden lämmittelysarjan teen 20 kilolla ja toistoja tulee 8 (merkkaan ne jatkossa näin : 1x8x20kg eli SARJATxTOISTOTxPAINOT) Siitä sitten sarjat menee seuraavasti: 2x5x25kg, 2x4x35kg ja viimeiset 2x3x40 kg. Ylivedon sarjat menee puolestaan näin: 1x8x8 (lämmittely), 3x6x20kg, 2x4x22,5kg ja viimeinen 2x3x25 kg.

Jalkapunttia, jota tulee sit tehtyä enemmän juuri mun jalkojen tehottomuuden takia (ei sillä, että näissä siimakäsissäkään voimaa olit lähellekään tarpeeks..), koostuu seuraavista sarjoista:

Maastaveto 2x5x50kg, 2x4x60kg ja 2x3x75kg
Rinnalleveto 2x5x30kg, 2x4x35kg ja 2x3x42,5 kg
Kyykky 2x5x60kg, 2x4x80kg ja 2x3x90 kg

Jokaisen sarjan aloitan kymmenellä lämmittelytoistolla, jonka teen kaikissa sarjoissa pelkällä tangolla eli 20 kilolla, jotta liikeradat tulee oikein. Rinnallevetoon ja maastavetoon tulee aika helposti painoja lisää, jopa muutaman viikon jälkeen, kun mun voimatasot on aika vaiheessa vielä :) Kyykyssä puolestaan teen noilla painoilla varmaan kesään asti ja yritän koko ajan saada sen kulkemaan entistä syvemmältä. Tällä hetkellä se menee 80-90 asteen kulmasta.

Mulla ei nyt ole valitettavasti kuvia näistä liikkeistä, kun yleensä yksin häärin ainakin jalkapuntilla ja kun Henkka on mukana niin ei se nyt halua rueta kesken oman reenin räspimään musta kuvia. Keskityn siihen olennaiseen muutenkin yleensä :) Jos kysyttävää on niin kyselkää rohkeasti!

Sitten siihen toiseen asiaan eli ruokaan. Mä en ole mikään terveysintoilija enkä käytä mitään erityisruokavalioita muuten kuin, että olen "maitovammanen" eli mulla on laktoosi-intoleranssi. Mulla on kyseisestä taudista ollut aavistus jo pitkään, koska en juo varsinaisesti maitoa niin ajattelin, että taudin puhkeaminen on vaan ajankysymys. Nyt olen syksystä asti käyttänyt laktoosittomia tuotteita ja kyllähän sen eron huomaa masussa... :D Tosiaan, äidin sanojen mukaan en ole juonut maitoa sen jälkeen kun opin puhumaan. Sanoin aina, että "hyi maito, haluaa vettä!" En tiedä, mikä siinä on, kai se maku sitten, mutta maito äklöttää mua paljaaltaan. Saattaa olla, että jos väkisin sitä alkaisin  juomaan niin siihen ehkä tottuisin, mutta ei taida olla ihan mielekästä..

Syön siis päivän aikana 5 kertaa eli aamupala, välipala, lounas, päivällinen ja iltapala. Aamupala koostuu puurosta ja vesi- tai mehulasista, välipala hedelmistä, lounas ja päivällinen lämpimästä ruuasta aina päivästä riippuen, mutta lautasmallin mukaan aina ja iltapala parista leivästä, hedelmistä ja jogurtista. Leivän päällä on yleensä levitettä, salaattia ja kurkkua ja nykyään myös kinkkua, kun sitä olen oppinut syömään. Kinkussa esimerkiksi me käytetään vähärasvaisia tuotteita.

Oon tosi huono muistamaan kalkkitablettien olemassa oloa, mutta onneksi ne on ees tuolla kaapissa, että ne tulee aina otettua kun vaan muistaa. Syön kuitenkin paljon (laktoosittomia) maitotuotteita kuten juustoa, jogurtteja ja maitoakin kaakoassa ja esimerkiksi puurossa. Aloitan aamuni nimittäin aina kaurapuurolla, parempaa ja terveellisempää aamupalaa ei ole! Joskus kun on unohtanut ostaa kaurahiutaleita, ja on pitänyt kouluun lähteä leivän ja hedelmien voimalla, ei ole jaksanut samalla tavalla. Suosittelen siis kaikille! Itsekään en esimerkiksi ohrapuurosta tykkää, mutta uskaltaisin väittää, että kaikille löytyy puuro, josta pitää. Niitäkin on niin paljon erilaisia :)

Pyrin ottamaan aamureeneihin aina mukaan jonkun hedelmän, että reenien jälkeen nälkää saa vähän siirrettyä, kun koulussa pääsee sitten yhden oppitunnin päästä syömään. Meidän koulun ruokalassa on ihan kelvolliset ruuat, ottaen huomioon sen hinta eli 1,68 e (sisältää leivä, salaatin, juoman ja lämpimän ruuan). Lisäksi aina on valittavana kasvisruoka sekä kaksi "normaalia" ruokaa ja vielä keittokin, että varmasti jotain mielekästä saa suuhunsa. Syön yleensä "normaalin" ruuan, koska liharuuassa on aina hyvin proteiineja jne ja varsinkin kalaa ei tule niin usein itse tehtyä sen hinnan takia niin koululla pitää siitä ilo ottaa irti. Kotona teen koulun jälkeen yleensä aika perus kotiruokaa makaroonilaatikosta suikalepaistiin riippuen siitä, onko aikaa tehdä ruokaa ja kuinka nälkä on. Vaikka me asutaankin keskustassa, ulkona ei tule käytyä syömässä. Helpoinhan se on kotona syödä, kun tietää miltä ruoka maistuu (lähes aina..) :D

Minä tykkään hirveästi hedelmistä ja marjoista ja marjavarastot kerkesinkin tuhota jo syksyllä. Nyt pitäisi siis malttaa odottaa kesää, että saa mansikoita ja syksyä, että saa itse käydä keräämässä omat mustikkansa. Hedelmiä syön laidasta laitaan, banaaneja meiltä löytyy aina, mutta mandariineja, viinirypäleitä, kiivejä sun muita on myös hedelmäkorissa. Marjat ja hedelmät on hyvä vitamiinien lähde ja niitä tuleekin syötyä enemmän reenien jälkeen kuin esimerkiki proteiinien lähteitä. Protskuthan auttaa reeniä menemään vielä paremmin perille ja olen miettinytkin, että alkaisin kesällä juomaan reenien jälkeen palauttavia juomia. Mun reenaaminen ei kuitenkaan ole mitään täysin ammattilaista vielä niin en ole vielä panostanut tämmöisiin ruokaseikkoihin.

 

Ihmiselläkin pitää olla näitä heikkouksia ja mulla se on tunnetusti karkki. Muut herkut jää tosi vähälle viikon aikana, mutta karkista en luovu. Sitä tulee syötyä n. 2 päivänä viikossa, mutta oon perustellut sitä sillä, että reenaan tosi paljon ja syön muuten ihan perus terveellisesti niin olen karkkini ansainnut. Enkä lähe karkin syömisestä koskaan tuntemaan pahaa omaa tuntoa, vaikka siitä moni on mulle saarnannutkin. Jos mä haluan ite reenata, ja saan reenata, niin miks mä en joskus saisi ottaa karkkiakin, jos haluan?

Meillä ei siis karpata tai vähennetä hiilareita vaan pitää elää vähän rahatilanteen mukaan. Eli kyllä, meidän kaapista löytyy perunaa, makaroonia, riisiä jne eikä pelkkiä kasviksia. Meillä syödään ruisleipää, syödään monipuolisesti, käytetään maitotuotteita (ja minä syön kalsiumia) sekä syödään vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Mitä muuta sitä nyt tarvitsee, että pysyy terveenä ja jaksaa reenata? Okei oon sairastellut aika paljon, mutta ei johdu ruuasta. Oon perustellut tätä sillä, että Kuopiossa on erilainen viruskanta kuin Putaalla oli!! :D En koe tarvetta opiskelijabudjetilla rueta sen enempää hifistelemään ruuan kanssa, meidän on hyvä näin. Enkä tarkoita, että muiden tavat syödä on väärin, varmasti on parempiakin tapoja syödä, jos reenaa paljon ja tästä syystä olen tietenkin avoin kokeilemaan kaikkea. Siis ehdotuksia kehiin, olen kuitenkin aika tietämätön tällaisesta kaikesta :)

Kaikki kuvat miinus aiemmin blogissanikin jo vilahtanut kuva painoista on googlen kuvahausta, ei siis multa iteltäni!

Eiköhän siinä ole tyhjentävästi tuota tekstiä, joten nyt voin vuorostani alkaa lukemaan nimittäin pääsykoekirjaa, JIPPII! :)

Älä koskaan unohda ihmisiä, jotka tekivät elämästäsi elämisen arvoisen

Heippa teille täältä sohvan nurkasta jälleen! Minun elämäni virusmagneettina jatkuu ja nyt minut tänne peiton alle ajoi kuume ja hirveä yskä. Myönnän, että viikonlopun menoilla oli hieman osuutta asiaan, kun lauanataina aamupäivästä oli jo vähän lämpöä, mutta oikeastaan olo huononi vasta eilen. Tätä on liikkeellä niin paljon, että oli ajan kysymys millon tää flunssa iskee muhun kuumeen kanssa. Kuitenkin tähän mennessä kuume on pysynyt poissa, vaikka kipee oon ollutkin. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista, mun viikonloppu oli lähestulkoon täydellinen!

Lauantaina siis suuntasin peliin jännittämään keiden kanssa tulen viettämään iltani ja onneksi tytöt hoitivat voiton kotiin ja pystyttiin Mäkin kautta mennä meille valmistautumaan iltaan. Voi sitä naurun ja jutun määrää. Maailma parantui jälleen kerran meidän toimesta! Mä niin nautin tyttöjen läsnäolosta ja siitä et saa ite olla pitkästä aikaa oma itteni. Hauskaa pidettiin ja Redramakin piti illan aikana käydä tsekkaamassa. Illalla palattiin meille päkijät kipeinä ja äänet kadoksissa. Nukkumaan päästiin joskus 4 aikoihin, kun piti vielä viimeiset kuulumiset vaihdella ja jutella kaikesta, mitä illan aikana tapahtui.

Mun olo oli aamulla kipeetä kurkkua lukuunottamatta ihan hyvä ja suuntasin sitten kummitytön 5 wee synttäreille. Musta on niin huikeeta nähdä sen likan hymyilevän ihan vaan siksi, että se ei ole nähnyt mua pitkään aikaan. Likka tuli sanomaan, että mahakipukin loppui heti kun kummi tuli. Sitä jälleennäkemistä taidettiin molemmt odottaa kuin kuuta nousevaa :) Synttäreiltä sit äidin ja isin kyydillä takasin Kuopioon ja Henkan luo. Oli ihana nähdä sitäkin parin päivän tauon jälkeen. Hassua oli, että tajusin vasta Henkan nähtyäni kuinka iso ikävä taas oikeesti oli, kun viikonloppu oli niin hektinen, että ei kerennyt ikävässä rypeä.

Hirveen huono laatu, pahoittelut!

 

 

Nyt vaan peukut pystyyn, että minä tästä parantuisin, että pääsisin A-tyttöjen reeneihin ja muutenkin puntille. Hirveen hajonainen ollut tää kevät näiden sairasteluiden takia, että toivottavasti nää nyt tähän loppuis :) Nyt hyödynnän tätä sairastelua koulutehtävien parissa. Hauskaa viikkoa kaikille! :)

Because saturday is happy day!

Ihmisen on näköjään hirveän hankala pitää kiinni lupauksistaan. Nyt ei siis ole vielä sunnuntai, älkää pelätkö, minä en vaan malttanut olla kirjoittamatta teille mun tän aamun askareista. Vaihtoehtona tälle kirjoittamiselle olisi ollut lukeminen enkä minä nyt sitä jaksa tehdä, kun olen niin innoissani :D

Avenen näytepakkauksia

Koska asioilla ei koskaan ole minun kohdalla tapana mennä ongelmitta putkeen, minulle iski eilen illalla ihan järkyttävä yskä. Sovin itseni kanssa, että jos olo ei tästä huonone, pidän tänään hauskaa, mutta otan vähän rennommin. Eikä se olo ainakaan huonompaan suuntaan ole muuttumassa :) Heräsin aamulla puoli kympin aikaan, kun kulta soitti ja herätti. Vaikka hieman suoraan sanottanu vitutti, että se soitti ja herätti, en olisi voinut kuvitella tässä tilanteessa parempaa tapaa herätä. Aamukoomailun ja puhelun jälkeen vedin lämpimät puurot naamaan ja aloin ahertamaan koulujuttujen parissa. Aikaa vierähti siihenkin noin 1,5 tuntia, että sain lueteltua työsuhteen tunnusmerkit paperille..



Diorin näytepakkauksia

Sen jälkeen alkoi sit se kiva vaihe, kun sai alkaa kokeilemaan eilen saamiani näytepakkauksia Diorilta. Sain siis minimeikkivoiteen, miniripsarin ja hajuvesinäytteen. Meikkivoide on ihan huikee, tasottu tosi pehmeesti kasvoille ja peitti lähes täydellisesti kaikki inhottavat yksityiskohdat kasvoista. Ripsarin kanssa meinasi puolestaan olla hieman ongelmia, kun mun ripset on tosi pitkät, mutta ei niinkään tuuheat. Se meinasi siis vetää ne aika rajusti yhteen ja tuntui, että eihän tästä mitään tule, kun näyttää siltä, että mulla olisi 4 ripseä kaikkiaan.. Onneksi otin avuksi vanhan ripsarin puhtaan harjan, jolla sain ne sit vähän eroamaan toisistaan. Hajuvettä en ole vielä käyttänyt, mutta tuoksuu ainakin tosi hyvältä. Varmasti sekin tule illalla käyttöön :) Löysin myös kadottamani Avenen näytepakkaukset ja ajattelin niitäkin tässä pian kokeilla. Niistä löytyy puhdistusgeeli ja erilaisia rasvoja. Purkkien tekstit on ranskaksia ja mun ranskan kielen taito on nyt vähän ruosteessa, että pitää yrittää jollain muulla tapaa muistella noiden sisältöä :D

Sunnuntaina ois sitten suuntana Maaninka ja kummitytön 5-vuotis synttärit. Paketista löytyy tytön itse toivoma Angry Birds-peli, jota kummikin varmasti pääsee sunnuntaina pelailemaan!


Maha murisee jo siihen malliin, että pitäisi kohta rueta väsäämään lihapullia ja pottumuussia lautaselle ja ääntä kohti. Parin tunnin sisään tulee jo pari kaveria tähän ja suunnataan sit porukalla katsomaan mahdollisesti viimeistä liigakarsintapeliä. Mulla on hirveesti jännitettävää tänä ilta, koska mikäli Pislaploki häviää, tytöt ei voi jäädä tänne ja lähden juhlimaan sit poikien kanssa. Toivottavasti tulee hyvä matsi kuitenkin! :) Nyt minä hiljenen oikeasti. Ensi viikolle olen kaavaillut näiden "normi" postausten sekaan postausta tämän hetkisestä punttiohjelmastani, postausta siitä, mitä mun pitäisi kehittää lentopalloon liittyen ja mahdollisesti myös siitä, mitä mieltä olen ravintoasioista liittyen urheiluun. Pysykää siis kuulolla! :)

Pump it!

Jälleen yksi iltapäivä kulutettu punttisalilla. Painoja on tullut lähes joka liikkeeseen 10 kiloa viime syksystä eli kehitys on aika huimaa ja sehän inspiroi entisestään! :) Käyn siis punttisalilla lähes poikkeuksetta Kuopio-hallilla noin kolmesti viikossa. Käytän aina vapaita painoja, jolloin reeniä tulee myös keskikroppaan, kun pitää hallita painoja.

Mun päivä tosiaan alkoi penkin alle menneillä aamureeneillä (se kuuluisa pallotuntuma oli hukassa) ja jatkui erittäin mukavalla viestinnän tunnilla. Alan vihdoinkin ymmärtää, että omissa oloissa olemien koulussa ei vie minua mihinkään vaan mun on oikeesti pakko rikkoa omaa ulkokuortani enemmän. Haluan tutustua siihen porukkaan, nähdä sen kaikki hyvät ja huonot puolet. Mitä menetettävää mulla on?

Sain äsken aika huolestuttavan viesti Henkalta. Se reidessä oli kaks aika ilkeen näköstä reikää, jotka oli tullu piikkareista ja nyt se on tikattavana vissiin jossain. Se on siis leirillä, heittämässä ja katsos kummaa, se ei tästäkää heittokerrasta selvinny vammoitta. Jätkä on tunari, pakko myöntää, mutta toisaalta käy sääliks toista :(

Tää ilta siis menee vielä yssikseen täällä ja huomenna meidän kämppä täyttyy naurusta, ilosta ja ystävyydestä. En malta odottaa!!! :))) Sunnuntaihin, hauskaa viikonloppua!

I feel good!

Mun päivät on ollut aika täyteen tungettuja tän alkuviikon ajan ihan omasta tahdosta ja voin valehtelematta sanoa, että vaikka väsyttääkin hieman, olo ei ole ollut koskaan tämmönen. On hirveen tyytyväinen olo itsestään ja siitä mitä on tehnyt. Reenit on ollut puhtaita suorituksia kovalla temmolla ja kroppa kiitää siitä vielä. Tällä hetkellä se on sitä mieltä, että vaikka tänäänkin venyttelin jo lähes tunnin, lisää pitäisi vielä venyä.

Koska tällä viikolla ei iltareenejä ole ollut, olen joutunut soveltamaan hieman normaalia reeniohjelmaa ja lisännyt mukaan enemmän fysiikkaa. Maanantaina mun reeniohjelmaan kuului aamulla kuntopalloheitot ja illalla loikat. Eilen illalla hallilla tuli vietettyä 2 tuntia käsipuntin ja liikkuvuuksien kanssa. Tänään päivä alkoi viikon toisella loikkaharkalla ja jatkui illalla 2 h jalkapuntilla+vedoilla, joiden jälkeen siis venyttelin vielä sen vajaan tunnin. Kropassa tuntuu siltä, että jotain on tullut tehtyä, mutta tuntemus ei ole paha. Eli reeni on siis mennyt juuri oikealla tavalla perille.

Huomenna mun reeniviikko jatkuu kuntopiirillä ja lenkillä. Siis vähän kevyempi päivä edessä. Ajattelin myös, että en ala piiputtamaan itseäni ja siksi annan itselleni luvan skipata aamun ensimmäisen tunnin. Unta pitää saada ja viimeiset yöt on mun osalta mennyt vähän väliä heräillessä, joten pitkät yöunet tulee tarpeeseen. Huomenna on myös minun virallinen äiti-päivä, kun Henkka karkaa kotiinsa ja sieltä Tanhuvaaralle leirille. Äiti siis tulee työvuoron jälkeen hakemaan mut hallilta ja mennään yhdessä shoppailee Sokoksen 3+1 päiville. Äiti tulee myös ensimmäistä kertaa meille yökylään! Ihanaa olla äitin kanssa kunnolla yhdessä. Ollaan nähty nyt aika paljon hiihtoloman jälkeen, kun äiti pääsi Kuopioon töihin ja on siis kulkenut täällä joka arkipäivä. Työmatkaa mammalle tulee se 130 kilometriä suuntaansa, joten ihan mielellämme majoitetaan äitiä täällä meillä.

Perjantaina puolestaan viikon ainut lajireeni, jonka jälkeen koulua 1,5 h, viikon toinen puntti ja sitten saa viettää aikaa kavereiden kanssa. Mulle onkin tulossa kaveripainoitteinen viikonloppu, kun saan lauantaina mun parhaat kaverit Pihtiputaalta kyllään ja lähdetään vähän viihteelle tyttöporukalla. Huisia! Sitä siis odotellessa. Kuulette minusta varmasti viimeistään lauantaina, joten en pukahda tulevasta sen enempää.

<3 (yksi neitokainen uupuu!)

You know you've given your best, when the game ends and the only feel that you have is emptyness

Kausi takana kakkossarjan osalta. Olo on tyhjä, hämmentynyt ja jollakin tasolla rauhallinen. En ole koskaan kokenut tällaista  kautta, minkä tän porukan kanssa koin niin hyvässä kuin pahassakin. Meidän joukkue koostui toisistaan täysin erilaisista ihmisistä erilaisine pelitapoineen ja asenteineen. Valitettavasti se korostui pitkin kautta meidän pelissä. Me ei oltu yksi hyvä joukkue vaan me oltiin ryhmä täynnä hyviä yksilöitä.

Mun tunneskaala on mennyt laidasta laitaan. Oon kokenut tän porukan reeneissä henkilökohtaisesti isoimmat onnistumisen fiilikset, mutta turhautuminen on noussut pilviin kauden aikana. Minä en koe, että olisin meidän joukkueen paras pelaaja enkä todellakaan halua nostaa itseäni millekään jalustalle, mutta pitää osata vaatia koko joukkueelta enemmän eikä pelkästään itseltään. Minä tiedän millä tasolla me reenataan ja kuinka hyvin me osaataan pelata, mutta valitettavasti sitä huippufiilistä ei saatu siirrettyä kentälle oikeastaan koko kaudella. Siellä seisottiin tumput suorina, ihan hiljaa ja pelin jälkeen alkoi hirvee urputus. Miksi niitä asioita ei voida tehdä siellä kentällä eikä puida sanoin pelin jälkeen?

Oon tietenkin tosi itsekriittinen pelaaja. Vaadin itseltäni tosi paljon ja minulle sattui myös pelejä, jolloin tuntui, että ei kulkenut. Meidän peli valitettavasti kuitenkin kaatui aivan liian usein vastaanottoon, johon en voi itse vaikuttaa kuin tsemppaamalla muita. Yhdessä pelissä, missä meillä ei noussut annoin itseni menettää hermot kesken pelin. Muutoksia ei tehty ja tuntui, että pallo ei noussut mihinkään ja sen sijaan, että oisin jaksanut loppuun asti tsempata muita turhauduin ekaa kertaa "julkisesti" muihin. Sen hetken jälkeen onneksi opin itsekin jotain....

Mutta se kausi on nyt ohi. On aika kelata kulunutta kautta tarkemmin oman pään sisällä, kerrata virheet, jotka mahdollisesti toistui ja keskittyä korjaamaan niitä. Vastustajilta on tullut opittua paljon ja joukkuetovereilta sitäkin enemmän. Sitä ei tiedä, missä kukin meistä pelaa taas ensi kauden alussa, joten nyt on alettava ankarasti reenaamaan unelmiensa eteen. Mun peruskuntokausi alkaa huomenna aamun kuntopalloreenillä ja jatkuu illalla loikilla. Ensi viikosta tulee rankka, koska meidän iltojen lajireenit jää pois ja korvaan jokaisen jollain fysiikkareenillä. Siihen tahtiin täytyy tottua, koska sellaista mun kesä tulee olemaan!

Musiikki on..

apu rentoutumiseen, hiljentymiseen, bilettämiseen, arjesta irtaantumiseen ja keskittymiseen. Mulla ei hirveästi jää aikaa enää musiikin kuunteluun kuin ainoastaan iltaisin kun en minkäänlaista ipodia tms omista. Sellainen onkin hankitalistalla ja toivottavasti sellaisen ennen kesää itselleni saisin. Siitä tulisi erittäin hyvä kaveri juoksulenkeille ja kuntopiirihetkiin. Ei tarvitsisi enää miettiä laulun sanoja itsekseen päässä kun laulaminen ei hengästyneenä onnistu.

Musiikilla on varmasti monen nuoren elämässä ollut oma merkityksensä enkä minäkään tee tähän asiaan poikkeusta. Mulle musiikissa tärkein elementti on sanat. Huomaan usein tykästyväni biiseihin, joiden lyriikat on yhdistettävissä mun omaan elämään. Tietysti on myös semmosia "aivot pihalle"-kappaleita, kuten vaikka Gangnam style, jota rankuttaa vaan sen takia et tulee hirveen latautunu fiilis.

Me kuunnellaan usein pelireissuilla musiikkia, lauletaan mukana ja pidetään hauskaa. Se on hyvä vastapaino mun normaalille tavalle keskittyä peliin mielikuvaharjoitusten  myötä. Lisäksi musiikki on kantanut mua vaikeiden aikojen läpi. Oon lyhyessä elämässäni kokenut jo paljon isoja ja raskaitakin asioita näiden onnellisten aikojen lomassa ja monet kappaleet onkin helppo yhdistää tiettyyn hetkeen. Esimerkiksi viime vuonna kun pappani kuoli vain hieman päälle kuukausi ennen joulua, kuuntelin alla olevaa biisiä non-stoppina ja itkin. Se oli mun tapa purkaa mun pahaa oloa.

Muistan sen hetken, kun kyseinen artisti esiintyi ensimmäistä kertaa Idolsin koelauluissa. Olin 10 vuotias pieni alakoululainen, joka ihastui palavasti siihen hahmoon televisiossa, josta myöhemmin tuli oikea ihminen, joka puristi minut käsivarsiensa väliin keikan jälkeen. Monen mielestä Antti on huono laulamaan ja sen fanittaminen on tosi noloa, mutta hei ihmiset, aikuisia tässä ollaan, joten eiköhän ole aika hyväksyä se, että kaikilla on omat mieltymyksensä. Minä en ole koskaan katunut, enkä tule katumaan sitä, että olen selvinnyt elämästäni Antin avulla. Se vaikutus, mikä Antin lauluilla on ollut mun elämään, on sanoinkuvaamattoman suuri.

Täytän itse lähes päivälleen kolmen kuukauden päästä 20 vuotta. Antin musiikki on kulkenut 10 vuotta mun elämässä mukana, nostanut maasta kuin olen sinne kaatunut ja pitänyt mua siellä pilvissä onnen hetkillä. Niiden biisien tahtiin olen itkenyt, nauranut, tanssinut ja laulanut suihkussa. Uskon, että teillä muillakin on artisteja, joilla on samanlainen vaikutus teihin kuin Antilla minuun. Olen käynyt nyt muistaakseni 10 keikalla, mikä on mielestäni aivan tarpeeksi osoittaakseni kunnioitusta Antille ja hänen uralleen. Minulla ei ole varaa tai tarvetta kiertää 300 keikkaa, jotta voisin kutsua itseäni faniksi. En tietenkään tarkoita, että olisi väärin kiertää keikoilla, jos se on mahdollista, mutta minun näkökulmasta se ei ole tarpeen.

Se on outoa, että millään muulla yksittäisellä biisilläkään ei ole muhun sellaista vaikutusta kuin Antin kappaleilla. Niihin liittyy luonnollisesti muistoja keikoilta, mutta myös muistoja minun omasta elämästä, kuten edellä jo mainitsinkin. Elän elämääni tietyllä tapaa Antin musiikin kautta. Ne lyriikat kokoaa juuri ne minulle niin tutut tunteet sanoiksi.

Musiikki on minulle henkireikä. Elämä koostuu yksittäisistä lauluista. Joskus on päiviä, kun istun selailemaan valokuvia sinusta ja minusta ja ne mieleen tuovat paljon muistoja. Kun löytää sen oikein, on valmis hyppäämään junan eteen hänen puolestaan ja rakastamaan häntä myös seuraavat tuhat vuotta. Seuraavalla kerralla, kun ajatte esimerkiksi autoa yksin, keskittykää kuuntelemaan radiosta tulevan kappaleen sanoja välittämättä esiintyjästä. Kolahtaako?

Asennevammainen kakkapää

En muista milloin viimeksi minulla olisi ollut tämmöistä päivää. Tuntuu siltä, että kesti 8 tuntia ennen kuin ees heräsin tähän päivään. Oon äksyilly, itkeny, mököttäny ja päästäny tyhmyyksiä suustani. Esimerkiksi kun reeniä Henkan kanssa tehtiin niin sanoin jopa, että ei musta oo saavuttaa mun tavoitteita eli ihan turhaan reenaan. Mä en oo ollut pitkään aikaan semmonen, enkä haluakaan enää olla. Tuntu hassulta kun ne kaikki vanhat asiat taas pulpahti mieleen. Vaikka sitä kuinka luulee, että on muuttunut tahtomattaankin parempaan suuntaan, jotkut asiat on ja pysyy. Onneksi ne kuitenkin ilmenee paljon harvemmin ja lievemmin.

Mulla on kestänyt elämässäni aika kauan, että oon antanut itse itselleni mahdollisuuden elää. Mulla oli aina vaan mielessä ajatus, että ei musta oo siihen eikä tähän tai tuohon ja sitten en ees yrittänyt tehdä niitä asioita. Joskus kun kaverit sai mut yrittämään jotain ja osasin sen, vaikka kuinka jankutin että en ossaa, mua hävetti kun olinkin väärässä. Muut uskoi muhun enemmän kuin minä itse. Nyt sitten kun uskon itseeni enemmän kuin koskaan aiemmin tuntuu, että muut ei uskokaan enää muhun. Toisaalta mulla on halu näyttää niille, mutta toisaalta kaipaan sitä kannustusta ja tukeakin. Onneks on ihmisiä, joilta sitäkin saa :)

Mun päivät on mennyt tosi leppoisasti reeneissä ja koulussa. Koulua ei ole ollut kuin muutama tunti siellä täällä ja se jos mikä mulle kelpaa. Kerrankin vähän kevyempi jakso niin jää aikaa pääsykokeisiin luvullekin. Huomenna sitten kirja käteen ja pänttäämään!



Huomenna ois myös ees Ploki-PuWo liigakarsintapeli eli mun entinen seura vastaan nykyinen. Molemmissa joukkueissa pelaa mun ystäviä, likkoja joiden kanssa olen pelannut tai pelaan tällä hetkellä samassa joukkueessa. On aika hankala tilanne, että ketä kannustaa, joten olen alustavasti päättänyt olla neutraali ja tsempata molempia, vaikka sisimmässäni tiiän, kumman haluan voittavan. Se, kumpi joukkue se on, en tuu koskaan sanomaan kenellekään ääneen.. ;)

Huomista kohdin mennään sitten Henkan ja OP:n loistavassa seurassa. Meillä on yhdessä niin hauskaa. Pojat laskee yhdessä matikkaa ylppäreihin, minä löhöilen ja yhdessä katsellaan sit Sacry Movie jne. Hupaisaa! Hauskaa viikonloppua kaikki :)

Practise for yourself

Ensimmäinen reeniviikko Henkan tekemällä ohjelmalla puolessa välissä ja reenitunteja on kertynyt 10 h 40 min. Hirveen hyvä fiilis, vaikka takareidet onkin ihan hirveen jumissa. Toivottavasti jaksan pitää myös kiinni mun tavoitteesta venytellä joka ilta vähintään 20 min. Tulee aika kätevästi kulutettua se aika vaikka television ääressä samalla venytellen. Tässä ois nyt tää ohjelma pääpiirteittäin.

Maanantai
 aamu: laji/loikat
 ilta: laji

Tiistai
 aamu: liikkuvuus
 ilta: laji

Keskiviikko
 aamu: laji/lihaskunto (1000/1500 keskivartaloliikettä)
 ilta: puntti (rinnalleveto, maastaveto ja kyykky)

Torstai
 aamu: -
 ilta: laji

Perjantai
 aamu: pikavoima/puntti (yliveto, penkki+apuliikkeet)
 ilta: loikat

Lauantai
 aamu: peli/lepo/pikavoima
 ilta: kuntopallot

Sunnuntai
 aamu: lepo/peli

Aika paljon toi viikko-ohjelma riippuu siitä, että mitä tehdään aamureeneissä ja niiden sisältöhän aina vaihtelee. Lisäksi viikonloppuna voi olla peli toisena päivänä ja sit pitäis mielellään pitää yks lepokin. Tosin esim tällä viikolla se ei nyt onnistu, mutta alottaa ensi viikon sitten vähän kevyemmin. Jos jotakin kiinnostaa, voin laittaa tarkemminkin noiden reenien sisällöstäkin postausta. Mutta tässä kaikki tällä kertaa, mä lähden suihkun kautta lattialle venyttelemään. Virkistävää viikkoa teillekin! :)

Tired of being the second best

Ootko ollu aina se, joka valitaan koulun liikkatunnilla viimeisenä porukkaan? Ootko ollut aina se, jota muut katsoo pahasti kun epäonnistut? Ootko ollut aina se, jonka kanssa kukaan ei koskaan halua olla? Minä olen, mutta en enää. Vaikka oon aina ollut liikunnallinen ja tykännyt liikuntatunneista, muut tytöt eivät koskaan pitäneet minusta. Olin aina viimeisten joukossa, kun valittiin joukkueita jalkapalloon ja jos lentopallo harkoissa piti pallotella minä olin aina se, joka jäi yksin ja pallotteli valmentajan tai seinän kanssa. Se tuntui joka kerta pahemmalta, koska valmentaja ei koskaan puuttunut tilanteeseen. Siksi musta tuli epävarma ja aloin pelkäämään kentällä epäonnistumisia, koska muut pyörittelisivät taas silmiään mun selän takana. Se oli varmasti osa syy siihen, että lopetin lentopallon, pieni minä 13 wee ei enää halunnut olla niin ulkopuolinen.

Pihtiputaalla mua taas ärsytti vähän samat asiat loppu ajasta, mutta silloin en tehnyt asialle mitään, koska mun elämä pelikentän ulkopuolella oli ystävärikasta. Silloin se ei haitannut, että muut ei arvostanut mua pelaajana oikeestaan paskaakaan ja olin ulkopuolinen, koska olin taidoiltani vajaa. Nyt mulla on motivaatio ja asenne löytänyt oman paikkansa. Oon kyllästynyt olemaan se toinen vaihtoehto. Mä en halua enää löytää itseäni rupusarjasta vaihtopenkiltä, mä en halua enää olla toiseksi paras. Mä haluan olla se ykkönen!

Kun vihdoin ja viimein kroppa on parantunut täysin flunssasta ja mahataudista ja tämän jo ainakin 4 kuukautta jatkuneen motivaatiopuuskan voimalla minä on asettanut itselleni tavoitteen. En halua sitä täällä vielä ääneen sanoa, mutta on se kova ja vaatii multa paljon. Se vaatii sitä, että kun kesä loppuu mun kroppa on huipputikissä, mun motivaatio on vieläkin korkeammalla ja mun halu näyttää hipoo pilviä. I can do it, if I just want to do it.

Tää homma lähtee sillä käyntiin, että Henkka tekee mulle reeniohjelman mun kanssa. Antaisin Henkan laatia sen itsekseen muuten, mutta se ei oikein vielä hahmota mikä on meidän lajille omaista ja mikä ei. Tarkoituksena olisi siis aloittaa peruskuntokautta kevyesti jo tässä vaiheessa. Meillä loppuu kakkossarja jo ensi viikon jälkeen ja A-tyttöjen seuraava peli on vasta kuukauden päästä. Ajatuksena on vetää nyt pari viikkoa täpöllä tällä uudella ohjelmalla ja herkistellä pari viikkoa aina ennen A-tyttöjä. Sit toukokuusta eteenpäin tehdään ohjelma, josta tippuu laji pois ja keskitytään saamaan voimaa ja räjähtävyyttä. Niitä tämä likka tarvii. Siinä on tavoitetta, mutta kuten sanoin, minä en oo koskaan antanu periks, jos oon johonkin ryhtyny.

Meillähän oli viikonloppuna A-tyttöjen viimeinen pooliturnaus ja sen lisäksi että kauden kaksi ensimmäistä tappiota oli tosi asiasi niin totta oli myös minun ensimmäiset minuutit vaihtopenkillä. Se motivoi ja nyt pitääkin reenata entistä kovemmin!

Tavoitteista puheen ollen, en ois koskaan uskonut, että löytäisin jonkun, joka jaksaa katella mua näinkin kauan eikä loppua vielä näy. Havahduin toissa päivänä siihen, että ollaan ensi kuussa katseltu toisiamme jo vuoden päivät ja siitä ajasta ensi kuussa asuttu yhdessä 8 kuukautta. Tuntuu niin hyvältä, kun mustahan ei aikaisemmin ole ollut muodostamaan tämmöistä parisuhdetta.

Oon kyllästynyt myös siihen, että en ole kenellekään mun kaverille se "paras kaveri". Tässä pari viikkoo sitten rikottiin se viimeinenkin suojamuuri mun ja Henkan väliltä. Nyt voin valehtelematta sanoa, että Henkka tietää musta aivan kaiken. Kerroin sille siitä, kuinka musta on tuntunut pahalta, kun mulla ei oo koskaan ollut semmoista parasta ystävää. Mulla ei ole ollut semmosta henkilöä, jolle mun ois heti pitänyt saada soittaa, kun jotain isoa tapahtuu. Musta tuntuu välillä, että jätkien kanssa on helpompi olla. Silloin ei tarvitse miettiä, että millonkohan noi jauhaa musta paskaa selän takana. Tää naisten maailma on oikeesti vaan niin julma. Mut silti mä oikeesti kaipaan semmosta ystävää, jonka kanssa vois puhua kaikesta, jonka kanssa vois olla koko ajan oma itsensä ja jonka kanssa tuntis olevansa ees jollakin tasolla samanlainen ja ennen kaikkea samanarvoinen. Mustahan se lähtee, mun pitää avautua lisää ja uskaltautua tutustua uusiin ihmisiin avoimin mielin. Siinä siis mulle toinen tavoite.

Mutta se siitä, piti päästä teillekin kertomaan vähän taas asioita, jotka päässä myllää. Laittelen tässä kunhan kerkeän Henkan laatimaa ohjelmaa tänne niin näette vähän, mitä touhutaan. Lisäksi ollaa yhdessä puhuttu, että jätetään kaikki valmisruoka pois ja kevennetään ruokaa hieman kuitenkin silleen, että saadaan tarvittava määrä ravintoaineita. Me muuten ollaan kesällä sit kunnossa! Nyt unille, että jaksaa aamulla nousta reeneihin. Öitä! :)

Seitsemän päivää valkeaa unelmaa

Ne seitsemän päivää olivat täydellisiä, en enempää olisi voinut toivoa. Paras Lapin reissu ikinä, varsinkin kun oli oma kulta mukana. On se niin erilaista, kun on toinen kokemassa ne jutut mun kanssa yhdessä. Nyt seuraa syväluotaava matkaraportti täynnä lässytystä ja hehkutusta, be aware!

Perjantai
Nokka kohti Yllästä heti viimeisen tentin jälkeen. Automatka sujui yllättävän leppoisasti, heitettiin läppää ja jopa hieman kipeä pikkuveljeni piristyi kummasti. Mun ajatukset oli koko matkan ajan sunnuntaissa, kun Henkka saapuisi myös Ylläkselle ja olin sen takia niin innoissani, että en ees nukkunut menomatkalla. Yleensä mulla menee silmät kiinni ensimmäisten 50 kilometrin aikana. Pysähdyttiin laadukkaasti syömään ABC:lle Torniossa ja pari kertaa kahvittelemaan, mutta muuten matkaa taitettiin aika joutuisasti ja oltiinkin illalla ysin aikaan perillä. Minä nukuin närästyksen takia sohvalla, mutta muuten ensimmäinen yö sujui mukavasti.

Lauantai
Aamulla suuntasin toista kertaa tänä vuonna hiihtoladuille. Hieman pakkopullaahan se tekeminen oli, mutta kunhan tuli liikuttua. Ekat 5 km plakkariin ja vapaan hiihtotyylin hiihto ei vieläkään ollut se mun juttu. Iltapäivällä Henkan äiti, eno ja veljet saapuivat Äkäslompoloon ja käytiin niitäkin moikkaamassa ennen kuin mentiin iltaa viettämään mökkiin. Henkan hallikisoista ei jäänyt käteen kun kipeä nilkka ja puhuttiin et siitä ei jääny kertomista sen enempää, joten en siitä täälläkään kerro muuta. Toivoin vaan, että sunnuntai tulisi mahdollisimman pian ja muru löytyisi aamulla vierestä tuhisemasta. Illalla juteltiin Jarnon kanssa pitkästä aikaa. Hurjaa, kuinka fiksu poika mun pienestä veljestä on tullutkaan. Siihen juttelun lomaan me sit nukahdettiinkin ja hyvin nukuttiinkin.

Sunnuntai
Halleluuja, vihdoin se päivä, kun kaikki on koossa. Aamupäivästä käytiin ulkoilemassa kunhan pakkanen oli vähän laskenut. Reissun aikana kovimpana pakkasaamuna mittari näytti -27, että ei ihan heti tehnyt mieli ulos.  Käytiin syömässä oikein hienosti revontuliravintola Porossa. Syötiinkin ihan kunnolla, nimittäin ravintolassa tarjoillaan kolmen ruokalajin lounas vain hintaan 12,90 (!!). Ruoka olikin tosi hyvää, mutta mun kroppa ei ole ihan palautunut siitä taudista tai ainakaan mun masu ei ole. Tuntuu, että vaikka nälkä on niin ruokaa ei uppoa niin paljon kuin ennen. Mahalaukku varmaan pienentynyt.. Mut kuitenkin alkuruokana oli kasvissose-juustokeitto, josta kuva alla. Muut ruokalajit menikin niin nopeesti alas, että unohtui kuvat ottaa, mutta pääruokana oli riistakäristystä ja juureksia ja jälkiruokana jäätelöannos. Ihan huikeen hyvää! En oo todellakaan mikään kulinaristi ja osaan itse tehdä ruokaa vaan kunnon keittokirjan avulla, mutta kyllä minä tiedän millon ruoka on hyvää ja milloin ei :) Päivä oli mulle aika pitkälti kituuttamista. Aika mateli taas liian hitaasti, mutta kyllähän se ilta sieltä tuli ja pian oltiinkin koko 14 henkisellä porukalla istumassa iltaa meidän mökissä skumppalasit kädessä. Minun perhe, Henkan perhe, MEIDÄN perhe, kaikki yhdessä. Oli niin huikeeta huomata, kuinka toisilleen osittain vieraat ihmiset tuli niin hyvin juttuun keskenään. Välillä osasin tukkia oman turpani ja seurata vaan niitä ihmisiä ympärillä, sitä kuinka hyvin juttu lensi ja löyty yhteistä juteltavaa. Meinasi tulla tippa linssiin, kun kaikki mulle tärkeet ihmiset pystyivät olemaan toistensa seurassa niin luotevasti.

Maanantai
Maanantai on yleensä pahin, mutta ei onneksi tällä kertaa. Aamulla sai herätä siihen kun toinen kaappaa kainaloon, suukottaa kaulalle ja huulille ja sanoo unisin silmin huomenta. Parasta<3 Maanantaista jäi mieleen uuvuttava hiihtolenkki huonoilla suksilla ja huikee ilta jälleen kerran. Käytiin syömässä Julli's ravintolassa, joka on ollut meidän vakioravintola monena vuotena. Sieltä saa valehtelematta isoimpia pitsoja (ja parhaimman makusia) mitä Suomessa on! Henkkakin koki karmivan tappion ensimmäistä kertaa meidän seurustelun aikana, kun sen tilaama jättihampurilaisateria ei sit ihan uponnutkaan :D Istuttiin kyseisessä ravintolassa 3 tuntia. Ihmiset meidän ympärillä vaihtui, mutta me vaan naurettiin ja juteltiin siinä samassa pöydässä. Päädyttiin Henkan ja Jarnon kans sit kuskeiks loppuillaks ja oli se sekin ihan sairaan hauskaa. Vanhemmalta porukalta kun tulee iloliemen vaikutuksen alaisena niin hurjaa juttua että huhhuh. Unille päästiin jo ennen puolta yötä hyvien juttujen myötä.

Tiistai
Tiistain pääjuttu oli Henkan pikkuveljen 17 wee synttärit, joita päästiin juhlimaan jälleen hyvän ruuan ja täytekakun kera. Leikattiin Henkan kans kakkua ja kuultiin jo kaiken maailman polkasuista ja vanhemmat alko puhumaan jo meidän lapsistakin. Ollaanhan me jo pariskunta, ei siinä, mutta tuntuu jotenkin hassulta ajatella, että mun elämä on oikeesti niin vakaalla pohjalla, että voin kuvitella mun elämän saman ihmisen kanssa vielä 20 vuoden päästäkin. Ruokailusta siirryttiinkin JVG:n keikalle Taigaan. Pojat veti siellä saman illan aikana kaksi keikkaa, ikärajattoman ja K-18, ja koska meistä nuorista vain minä ja Henkka oltiin täysi-ikäisiä suunnattiin siihen aikaisemmalle ikärajattomalle keikalle. Siellä viimeistään iskikin hirveä ikäkriisi, kun muistaa itsensä kyseisiltä ikärajattomilta keikoilta ja kuinka fiiliksissä Krisse kymppi wee olikaan, kun pääsi Antti Tuiskua katsomaan. Nyt meno oli vaan niin laimea, että tyydyttiin Henkan kanssa seuraamaan keikkaa tilan perältä penkeiltä, kun muut hyppi lavan edessä. Jaloissa juoksi samanlaisia 10 vuotiaita, kun mitä itse joskus on ollut ja nyt tunti itsensä niin ulkopuoliseksi siinä porukassa. Kai minäkin olen hieman kasvanut ja aikuistunut. Tykkään kuunnella musiikkia, mutta enemmän fiilistellä ja kuunnella vaan. Mun ei tarvii enää olla siellä eturivissä, jotta saisin koskea esiintyjää tms. Lisäksi kun meidän muu porukka sano et tänään veetään perseet huomasin mielessäni vaan tuhahtavan, että siitä vaan mua ei kiinnosta. Oon kerran elänyt jo ton elämän ja nyt haluan oikeasti kokea jo jotain uutta. Mä en halua olla mikään "pikkuaikuinen" vaan haluan olla oma itseni ja kypsä ihminen. Keikan jälkeen suunnattiin kuitenkin ryyppyaikeista poiketen kaikki omiin mökkeihin ja unille.

Keskiviikko
Se kamala tunne, kun tajuaa, että reissu on jo loppupuolella. Siihen tunteeseen heräsin keskiviikko aamuna. Kuitenkin fiilis oli onnellisen innostunut, kun pääsin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen takaisin mäkeen. Olin neljä vuotias kun isä opetti mut ja mun siskon juuri Ylläksellä laskettelemaan ja sen jälkeen on melkein joka vuosi tullut kruisailtua Suomen parhaissa rinteissä. Viime vuotena asiaan tuli muutos, kun opin priorisoimaan asioita enkä lähtenyt ottamaan loukkaantumisenriskiä lopputurnauksen alla ja jätin laskettelun väliin. Nyt olikin ihana tehdä come back, vaikka jalat ei päivän rinteessä olon jälkeen siitä tykänneetkään. Piti venytellä jalat kunnolla auki illalla, että saisi itsensä aamulla ylös. Rinteessä ei muutenkaan viivytty kuin viitisen tuntia huonon kelin takia. Oli harmi, että ainoana rinnepäivänä tuuli kovasti ja rinteitä oli suljettu. Päivä oli muuten kertakaikkisen mukava. Niitä päiviä, kun arvostaa perhettään ja niiden läsnäoloa. Arki maistuisi tän reissun jälkeen varmasti paremmalta.

Torstai
Viimeistä viedään. Mulla alkoi päivän puoli välissä painumaan pää rintaan ja tulemaan suru puseroon, kun tajusin että tää on tän päivän jälkeen oikeesti ohi. Oon aina ollut semmonen, että irrottautuminen hyvälle tuntuvista asioista on pitänyt tehdä mahdollisimman vaikeasti ja poikkeusta en asiaan tehnyt tälläkään kertaa. Käytiin Henkan pikkuveljen kanssa lenkillä Äkäslompolon upeissa maisemissa ja sen jälkeen ihan oman perheen kanssa syömässä ravintolassa. Tällä kertaa tilasin kanasalaatin, joka oli valehtelematta parasta kanasalaattia, mitä oon koskaan syönyt. NAM! Hieman vedin sitten hernettäkin nenään, kun isä vaati, että syömään lähdetään omalla porukalla ja Henkka meni sitten omien vanhempiensa luo syömään. Isä kun ei tunnu tajuavan, että Henkka on aina osa meidän perhettä, koska se on osa mua. Itse sitä yleensä painottaa, mutta tällä kertaa tuli joku stoppi sillekin. Mutta kuitenkin, viimeinen ilta sujui leppoisasti mökissä vielä koko porukalla.




Perjantaina otettiinkin sitten nokka kohti Kuopiota ja paluumatka sujui mun osin silmäluomia tuijottaen. Koitin kerätä univelkoja pois niin paljon kuin mahdollista onnistuen siinä vallan mainiosti. Reissu oli upea ja tahdon kiittää sydämeni pohjasta kaikkia mukana olleita. Mielenkiinnolla odotan, minne meidän porukan tie vie seuraavalla kerralla. Ylläksen matkailija kuittaa!