Seitsemän päivää valkeaa unelmaa

Ne seitsemän päivää olivat täydellisiä, en enempää olisi voinut toivoa. Paras Lapin reissu ikinä, varsinkin kun oli oma kulta mukana. On se niin erilaista, kun on toinen kokemassa ne jutut mun kanssa yhdessä. Nyt seuraa syväluotaava matkaraportti täynnä lässytystä ja hehkutusta, be aware!

Perjantai
Nokka kohti Yllästä heti viimeisen tentin jälkeen. Automatka sujui yllättävän leppoisasti, heitettiin läppää ja jopa hieman kipeä pikkuveljeni piristyi kummasti. Mun ajatukset oli koko matkan ajan sunnuntaissa, kun Henkka saapuisi myös Ylläkselle ja olin sen takia niin innoissani, että en ees nukkunut menomatkalla. Yleensä mulla menee silmät kiinni ensimmäisten 50 kilometrin aikana. Pysähdyttiin laadukkaasti syömään ABC:lle Torniossa ja pari kertaa kahvittelemaan, mutta muuten matkaa taitettiin aika joutuisasti ja oltiinkin illalla ysin aikaan perillä. Minä nukuin närästyksen takia sohvalla, mutta muuten ensimmäinen yö sujui mukavasti.

Lauantai
Aamulla suuntasin toista kertaa tänä vuonna hiihtoladuille. Hieman pakkopullaahan se tekeminen oli, mutta kunhan tuli liikuttua. Ekat 5 km plakkariin ja vapaan hiihtotyylin hiihto ei vieläkään ollut se mun juttu. Iltapäivällä Henkan äiti, eno ja veljet saapuivat Äkäslompoloon ja käytiin niitäkin moikkaamassa ennen kuin mentiin iltaa viettämään mökkiin. Henkan hallikisoista ei jäänyt käteen kun kipeä nilkka ja puhuttiin et siitä ei jääny kertomista sen enempää, joten en siitä täälläkään kerro muuta. Toivoin vaan, että sunnuntai tulisi mahdollisimman pian ja muru löytyisi aamulla vierestä tuhisemasta. Illalla juteltiin Jarnon kanssa pitkästä aikaa. Hurjaa, kuinka fiksu poika mun pienestä veljestä on tullutkaan. Siihen juttelun lomaan me sit nukahdettiinkin ja hyvin nukuttiinkin.

Sunnuntai
Halleluuja, vihdoin se päivä, kun kaikki on koossa. Aamupäivästä käytiin ulkoilemassa kunhan pakkanen oli vähän laskenut. Reissun aikana kovimpana pakkasaamuna mittari näytti -27, että ei ihan heti tehnyt mieli ulos.  Käytiin syömässä oikein hienosti revontuliravintola Porossa. Syötiinkin ihan kunnolla, nimittäin ravintolassa tarjoillaan kolmen ruokalajin lounas vain hintaan 12,90 (!!). Ruoka olikin tosi hyvää, mutta mun kroppa ei ole ihan palautunut siitä taudista tai ainakaan mun masu ei ole. Tuntuu, että vaikka nälkä on niin ruokaa ei uppoa niin paljon kuin ennen. Mahalaukku varmaan pienentynyt.. Mut kuitenkin alkuruokana oli kasvissose-juustokeitto, josta kuva alla. Muut ruokalajit menikin niin nopeesti alas, että unohtui kuvat ottaa, mutta pääruokana oli riistakäristystä ja juureksia ja jälkiruokana jäätelöannos. Ihan huikeen hyvää! En oo todellakaan mikään kulinaristi ja osaan itse tehdä ruokaa vaan kunnon keittokirjan avulla, mutta kyllä minä tiedän millon ruoka on hyvää ja milloin ei :) Päivä oli mulle aika pitkälti kituuttamista. Aika mateli taas liian hitaasti, mutta kyllähän se ilta sieltä tuli ja pian oltiinkin koko 14 henkisellä porukalla istumassa iltaa meidän mökissä skumppalasit kädessä. Minun perhe, Henkan perhe, MEIDÄN perhe, kaikki yhdessä. Oli niin huikeeta huomata, kuinka toisilleen osittain vieraat ihmiset tuli niin hyvin juttuun keskenään. Välillä osasin tukkia oman turpani ja seurata vaan niitä ihmisiä ympärillä, sitä kuinka hyvin juttu lensi ja löyty yhteistä juteltavaa. Meinasi tulla tippa linssiin, kun kaikki mulle tärkeet ihmiset pystyivät olemaan toistensa seurassa niin luotevasti.

Maanantai
Maanantai on yleensä pahin, mutta ei onneksi tällä kertaa. Aamulla sai herätä siihen kun toinen kaappaa kainaloon, suukottaa kaulalle ja huulille ja sanoo unisin silmin huomenta. Parasta<3 Maanantaista jäi mieleen uuvuttava hiihtolenkki huonoilla suksilla ja huikee ilta jälleen kerran. Käytiin syömässä Julli's ravintolassa, joka on ollut meidän vakioravintola monena vuotena. Sieltä saa valehtelematta isoimpia pitsoja (ja parhaimman makusia) mitä Suomessa on! Henkkakin koki karmivan tappion ensimmäistä kertaa meidän seurustelun aikana, kun sen tilaama jättihampurilaisateria ei sit ihan uponnutkaan :D Istuttiin kyseisessä ravintolassa 3 tuntia. Ihmiset meidän ympärillä vaihtui, mutta me vaan naurettiin ja juteltiin siinä samassa pöydässä. Päädyttiin Henkan ja Jarnon kans sit kuskeiks loppuillaks ja oli se sekin ihan sairaan hauskaa. Vanhemmalta porukalta kun tulee iloliemen vaikutuksen alaisena niin hurjaa juttua että huhhuh. Unille päästiin jo ennen puolta yötä hyvien juttujen myötä.

Tiistai
Tiistain pääjuttu oli Henkan pikkuveljen 17 wee synttärit, joita päästiin juhlimaan jälleen hyvän ruuan ja täytekakun kera. Leikattiin Henkan kans kakkua ja kuultiin jo kaiken maailman polkasuista ja vanhemmat alko puhumaan jo meidän lapsistakin. Ollaanhan me jo pariskunta, ei siinä, mutta tuntuu jotenkin hassulta ajatella, että mun elämä on oikeesti niin vakaalla pohjalla, että voin kuvitella mun elämän saman ihmisen kanssa vielä 20 vuoden päästäkin. Ruokailusta siirryttiinkin JVG:n keikalle Taigaan. Pojat veti siellä saman illan aikana kaksi keikkaa, ikärajattoman ja K-18, ja koska meistä nuorista vain minä ja Henkka oltiin täysi-ikäisiä suunnattiin siihen aikaisemmalle ikärajattomalle keikalle. Siellä viimeistään iskikin hirveä ikäkriisi, kun muistaa itsensä kyseisiltä ikärajattomilta keikoilta ja kuinka fiiliksissä Krisse kymppi wee olikaan, kun pääsi Antti Tuiskua katsomaan. Nyt meno oli vaan niin laimea, että tyydyttiin Henkan kanssa seuraamaan keikkaa tilan perältä penkeiltä, kun muut hyppi lavan edessä. Jaloissa juoksi samanlaisia 10 vuotiaita, kun mitä itse joskus on ollut ja nyt tunti itsensä niin ulkopuoliseksi siinä porukassa. Kai minäkin olen hieman kasvanut ja aikuistunut. Tykkään kuunnella musiikkia, mutta enemmän fiilistellä ja kuunnella vaan. Mun ei tarvii enää olla siellä eturivissä, jotta saisin koskea esiintyjää tms. Lisäksi kun meidän muu porukka sano et tänään veetään perseet huomasin mielessäni vaan tuhahtavan, että siitä vaan mua ei kiinnosta. Oon kerran elänyt jo ton elämän ja nyt haluan oikeasti kokea jo jotain uutta. Mä en halua olla mikään "pikkuaikuinen" vaan haluan olla oma itseni ja kypsä ihminen. Keikan jälkeen suunnattiin kuitenkin ryyppyaikeista poiketen kaikki omiin mökkeihin ja unille.

Keskiviikko
Se kamala tunne, kun tajuaa, että reissu on jo loppupuolella. Siihen tunteeseen heräsin keskiviikko aamuna. Kuitenkin fiilis oli onnellisen innostunut, kun pääsin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen takaisin mäkeen. Olin neljä vuotias kun isä opetti mut ja mun siskon juuri Ylläksellä laskettelemaan ja sen jälkeen on melkein joka vuosi tullut kruisailtua Suomen parhaissa rinteissä. Viime vuotena asiaan tuli muutos, kun opin priorisoimaan asioita enkä lähtenyt ottamaan loukkaantumisenriskiä lopputurnauksen alla ja jätin laskettelun väliin. Nyt olikin ihana tehdä come back, vaikka jalat ei päivän rinteessä olon jälkeen siitä tykänneetkään. Piti venytellä jalat kunnolla auki illalla, että saisi itsensä aamulla ylös. Rinteessä ei muutenkaan viivytty kuin viitisen tuntia huonon kelin takia. Oli harmi, että ainoana rinnepäivänä tuuli kovasti ja rinteitä oli suljettu. Päivä oli muuten kertakaikkisen mukava. Niitä päiviä, kun arvostaa perhettään ja niiden läsnäoloa. Arki maistuisi tän reissun jälkeen varmasti paremmalta.

Torstai
Viimeistä viedään. Mulla alkoi päivän puoli välissä painumaan pää rintaan ja tulemaan suru puseroon, kun tajusin että tää on tän päivän jälkeen oikeesti ohi. Oon aina ollut semmonen, että irrottautuminen hyvälle tuntuvista asioista on pitänyt tehdä mahdollisimman vaikeasti ja poikkeusta en asiaan tehnyt tälläkään kertaa. Käytiin Henkan pikkuveljen kanssa lenkillä Äkäslompolon upeissa maisemissa ja sen jälkeen ihan oman perheen kanssa syömässä ravintolassa. Tällä kertaa tilasin kanasalaatin, joka oli valehtelematta parasta kanasalaattia, mitä oon koskaan syönyt. NAM! Hieman vedin sitten hernettäkin nenään, kun isä vaati, että syömään lähdetään omalla porukalla ja Henkka meni sitten omien vanhempiensa luo syömään. Isä kun ei tunnu tajuavan, että Henkka on aina osa meidän perhettä, koska se on osa mua. Itse sitä yleensä painottaa, mutta tällä kertaa tuli joku stoppi sillekin. Mutta kuitenkin, viimeinen ilta sujui leppoisasti mökissä vielä koko porukalla.




Perjantaina otettiinkin sitten nokka kohti Kuopiota ja paluumatka sujui mun osin silmäluomia tuijottaen. Koitin kerätä univelkoja pois niin paljon kuin mahdollista onnistuen siinä vallan mainiosti. Reissu oli upea ja tahdon kiittää sydämeni pohjasta kaikkia mukana olleita. Mielenkiinnolla odotan, minne meidän porukan tie vie seuraavalla kerralla. Ylläksen matkailija kuittaa!