Ootko ollu aina se, joka valitaan koulun liikkatunnilla viimeisenä porukkaan? Ootko ollut aina se, jota muut katsoo pahasti kun epäonnistut? Ootko ollut aina se, jonka kanssa kukaan ei koskaan halua olla? Minä olen, mutta en enää. Vaikka oon aina ollut liikunnallinen ja tykännyt liikuntatunneista, muut tytöt eivät koskaan pitäneet minusta. Olin aina viimeisten joukossa, kun valittiin joukkueita jalkapalloon ja jos lentopallo harkoissa piti pallotella minä olin aina se, joka jäi yksin ja pallotteli valmentajan tai seinän kanssa. Se tuntui joka kerta pahemmalta, koska valmentaja ei koskaan puuttunut tilanteeseen. Siksi musta tuli epävarma ja aloin pelkäämään kentällä epäonnistumisia, koska muut pyörittelisivät taas silmiään mun selän takana. Se oli varmasti osa syy siihen, että lopetin lentopallon, pieni minä 13 wee ei enää halunnut olla niin ulkopuolinen.
Pihtiputaalla mua taas ärsytti vähän samat asiat loppu ajasta, mutta silloin en tehnyt asialle mitään, koska mun elämä pelikentän ulkopuolella oli ystävärikasta. Silloin se ei haitannut, että muut ei arvostanut mua pelaajana oikeestaan paskaakaan ja olin ulkopuolinen, koska olin taidoiltani vajaa. Nyt mulla on motivaatio ja asenne löytänyt oman paikkansa. Oon kyllästynyt olemaan se toinen vaihtoehto. Mä en halua enää löytää itseäni rupusarjasta vaihtopenkiltä, mä en halua enää olla toiseksi paras. Mä haluan olla se ykkönen!
Kun vihdoin ja viimein kroppa on parantunut täysin flunssasta ja mahataudista ja tämän jo ainakin 4 kuukautta jatkuneen motivaatiopuuskan voimalla minä on asettanut itselleni tavoitteen. En halua sitä täällä vielä ääneen sanoa, mutta on se kova ja vaatii multa paljon. Se vaatii sitä, että kun kesä loppuu mun kroppa on huipputikissä, mun motivaatio on vieläkin korkeammalla ja mun halu näyttää hipoo pilviä. I can do it, if I just want to do it.
Tää homma lähtee sillä käyntiin, että Henkka tekee mulle reeniohjelman mun kanssa. Antaisin Henkan laatia sen itsekseen muuten, mutta se ei oikein vielä hahmota mikä on meidän lajille omaista ja mikä ei. Tarkoituksena olisi siis aloittaa peruskuntokautta kevyesti jo tässä vaiheessa. Meillä loppuu kakkossarja jo ensi viikon jälkeen ja A-tyttöjen seuraava peli on vasta kuukauden päästä. Ajatuksena on vetää nyt pari viikkoa täpöllä tällä uudella ohjelmalla ja herkistellä pari viikkoa aina ennen A-tyttöjä. Sit toukokuusta eteenpäin tehdään ohjelma, josta tippuu laji pois ja keskitytään saamaan voimaa ja räjähtävyyttä. Niitä tämä likka tarvii. Siinä on tavoitetta, mutta kuten sanoin, minä en oo koskaan antanu periks, jos oon johonkin ryhtyny.
Meillähän oli viikonloppuna A-tyttöjen viimeinen pooliturnaus ja sen lisäksi että kauden kaksi ensimmäistä tappiota oli tosi asiasi niin totta oli myös minun ensimmäiset minuutit vaihtopenkillä. Se motivoi ja nyt pitääkin reenata entistä kovemmin!
Tavoitteista puheen ollen, en ois koskaan uskonut, että löytäisin jonkun, joka jaksaa katella mua näinkin kauan eikä loppua vielä näy. Havahduin toissa päivänä siihen, että ollaan ensi kuussa katseltu toisiamme jo vuoden päivät ja siitä ajasta ensi kuussa asuttu yhdessä 8 kuukautta. Tuntuu niin hyvältä, kun mustahan ei aikaisemmin ole ollut muodostamaan tämmöistä parisuhdetta.
Oon kyllästynyt myös siihen, että en ole kenellekään mun kaverille se "paras kaveri". Tässä pari viikkoo sitten rikottiin se viimeinenkin suojamuuri mun ja Henkan väliltä. Nyt voin valehtelematta sanoa, että Henkka tietää musta aivan kaiken. Kerroin sille siitä, kuinka musta on tuntunut pahalta, kun mulla ei oo koskaan ollut semmoista parasta ystävää. Mulla ei ole ollut semmosta henkilöä, jolle mun ois heti pitänyt saada soittaa, kun jotain isoa tapahtuu. Musta tuntuu välillä, että jätkien kanssa on helpompi olla. Silloin ei tarvitse miettiä, että millonkohan noi jauhaa musta paskaa selän takana. Tää naisten maailma on oikeesti vaan niin julma. Mut silti mä oikeesti kaipaan semmosta ystävää, jonka kanssa vois puhua kaikesta, jonka kanssa vois olla koko ajan oma itsensä ja jonka kanssa tuntis olevansa ees jollakin tasolla samanlainen ja ennen kaikkea samanarvoinen. Mustahan se lähtee, mun pitää avautua lisää ja uskaltautua tutustua uusiin ihmisiin avoimin mielin. Siinä siis mulle toinen tavoite.
Mutta se siitä, piti päästä teillekin kertomaan vähän taas asioita, jotka päässä myllää. Laittelen tässä kunhan kerkeän Henkan laatimaa ohjelmaa tänne niin näette vähän, mitä touhutaan. Lisäksi ollaa yhdessä puhuttu, että jätetään kaikki valmisruoka pois ja kevennetään ruokaa hieman kuitenkin silleen, että saadaan tarvittava määrä ravintoaineita. Me muuten ollaan kesällä sit kunnossa! Nyt unille, että jaksaa aamulla nousta reeneihin. Öitä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti