Lapin matkaa jäljellä enää kaksi yötä ja perjantaina pitäisi sitten ottaa suunnaksi taas Kuopio. Loma on sujunut todella hyvin, on ollut hauskaa ja on tullut tehtyä vaikka sun mitä. Löysin tänään muun muassa itseni laskettelemasta kahden vuoden tauon jälkeen. Tuntuu muuten jaloissa, mutta onneks tajusin lopettaa ajoissa ennen kuin sain noi reidet ihan hirveeseen jöggiin. Nyt onkin ilta venytelty ja hierottu noita, että aukeaisivat huomiseksi. Saa vielä yhden palauttavan hiihtolenkin alle ja sit vähän loikkia ehkä tossa pihassa niin saa lauantain turnausta varten vähän terävyyttä.
Koko ajan fokus jo lauantaissa, en muuta oikeestaan ajattelekaan kun niitä A-tyttöjen pelejä, jotka on edessä. Meidän joukkue on vaan niin huikee ja ollaan tosi hyvin hiouduttu yhteen. Vaikka onkin reissun jälkeen aikainen herätys niin silti se ei tunnu yhtään pahalta ajatukselta vaan en malta pysyä ees housuissani kun oon niin innoissani. Toivottavasti osaan kanavoida sit kaiken tän energian kentällekin :)
Yritän sunnuntaina yksinäisyydessäni kotona väsäillä parempaa postausta tästä meidän reissusta. Tajusin, että vaikka kamera on ollut mukana siellä täällä niin kuvia ei oo tullu räpsittyä, mut ei se haittaa. Kuten otsikko kertoo, tuutte saamaan syväluotaavan tarkan kuvailun meidän reissusta ja näistä ihanista hetkistä joita oon täällä kokenut. Istun tällä hetkellä yksin mökillä, kun muut ovat ties missä ja minä jäin huilimaan. Ihanaa tämmönen nössöttäminenkin välillä kun saa vielä rauhassa kattoo telsuakin!
Oon taas tässä näiden päivien aikana tajunnut minkälainen kultakimpale mulla onkaan kainalossa. Oon niin rakastunut, huoh. En tajua miten mulla riittää aikaa jauhaa tästä koko ajan, mutta tää on mulle tärkeintä maailmassa, hän ja minä. Ollaan saatu Henkan kanssa kuulla kaiken maailman kakun polkasuista ja lapsien hommaamisesta tän reissun aikana niin paljon, että alkaa jo naurattaa. Mut mikäs siinä, mukava et ihmiset näkee meidät vielä jatkossakin yhdessä. Isoimmat kylmät väreet sain kun Henkan kummitäti kysyi siltä, että onko se rakastunu ja ihastunut. Jätkä ei miettiny hetkeekään, vilkas auton takapeilistä mua ja sano että Kyllä! Mulle nousi puna kasvoille ja kyyneleet silmiin. Se hetki, ahh, taas niitä, joita en laske muistoistani koskaan pois.
Mua painaa himpun verran väsymys, kun en nukkunu viime yönä kovin hyvin niin oon tämmönen herkkis nyt. Pystyn vaan jotenkin niin näkemään itseni Henkan kanssa alttarilla, hoitamassa meidän lapsia ja istumassa sohvalla 70 wee mummona ja pappana katsoen urheilua telkkarista. Se on vaan fakta että tällä hetkellä tää tuntuu tosi hyvältä. En sano, että kaikki ois näin ensi vuonna, mutta musta on oikein nauttia tästä hetkestä. Sanoa, miltä tuntuu just nyt. Kertoa, että rakastaa toista välittämättä siitä, että joku tulee kohta ja haluaa hajottaa tän mun ajatuskuplan, unelmakuplan. Ihmiset hei, sillä ei ole väliä nyt eikä tulevaisuudessakaan, mitä muut teistä ajattelee. Olkaa omia itsejänne, unelmoikaa, rakastakaa, eläkää teidän omaa elämäänne.
Purkautuminen asiatekstin perään, ajatukset harhailee. Nyt on ehkä kuitenkin parempi uppoutua enemmän tuon television pauloihin, palaillaan sunnuntain. Pus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti