Pala rauhaa

Heipparallaa! Piti tulla päivittelemään, jotta saisin hyvän syyn siirtää tuon tenttikirjan vielä hetkeksi sivuun. Tosiaan mulla on vielä yks tentti keskiviikkona ja kaikkiaan 3 työvuoroa, joista viimeinen vielä jouluaatto-aamuna ennen kun pääsen kotiin viettämään joulua rakkaan perheen kanssa. Mun viime päivät ja viikot on sisältänyt reenejä, tenttiin lukemista ja töitä. Luennot loppu tosiaan pari viikkoo sitten ja sen jälkeen päätin ottaa sit muutaman työvuoron lisää, jotta uusi vuosi ois kiva alotella, kun rahaa on säästössä. Onhan tää taas ollut tämmöstä hullun myllyä, kun aamulla herää viiden maissa töihin ja töiden jälkeen pitäs koittaa lukea ennen reenejä. Väkisinkin tie vie unten maille ja lukeminen jää vähemmälle. Oonkin antanu itelleni luvan olla stressaamatta tästä vikasta tentistä, koska ajatukset on väkisinkin jo lomalla.

Viimeksi, kun kävin kotona tehtiin pipareita siskon kanssa!

Pariin viikkoon on mahtunut myös parit pikkujoulut. Meidän syyskausi loppui voittoisissa, mut silti katkeralta maistuvissa tunnelmissa, koska tiputtiin alempaan jatkosarjaan. Mikään tie ei kuitenkaan lopullisesti mennyt tukkoon, mutta töitä pitää tehä entistä kovemmin, jos halutaan, että pelit jatkuu aina maaliskuulle asti. Mutta tosiaan, vikan pelin jälkeen vieteltiin joukkueen pikkujouluja ja me uudet pelaajat päästiinkin sitten osalliseksi eräänlaista tietokilpailua, omilla säännöillä höystettynä tietenkin. Oli ihan superhauska ilta ja oli kiva nähdä tyttöjä muuallakin kun salilla lentopallon merkeissä. Oon kyllä sitä mieltä, että meillä on ihan huikee porukka kasassa :) Toiset pikkujoulut vieteltiinkin sitten viime perjantaina meidän yliopistoporukan kanssa. Siinä on kans taas yks semmonen poppoo et oksat pois! Tullaan niin hyvin juttuun ja pystytään puhumaan asiasta kun asiasta, joskus vähä turhankin lujalla volyymilla. Mutta eipä ois varmasti voinut toivoakaan parempaa porukkaa ja tyttöjen ansiosta nää viis vuotta yliopistolla tulee menee tosi nopeesti :)

Mun ajatukset on tosiaan alkanut hivuttautumaan jo jouluun. Tänä vuonna mulle paras joululahja on aidosti se, et pääsee kotiin perheen kanssa. Jotenkin vaan oottaa niin paljon sitä naurua ja yhdessäoloa, saunomista, hyvää ruokaa ja tietynlaista fiilistä. Mua alkaa automaattisesti itkettää, kun tästä puhun. Perheen merkitys korostui jo sillon 16-vuotiaana kun kotoa muutin pois, mutta Kuopioon tulon jälkeen kaikki on vielä entisestäänkin muuttunut. Ei ole enää itsestäänselvyys, että saa olla niiden tärkeimpien lähellä kun jotain tapahtuu, oli se sit positiivista tai negatiivista. Eniten kaipaa sitä tukea. Vaikka porukat onkin puhelinsoiton päässä joka päivä niin silti kaipaa sitä, että kun tulee huono päivä niin ne nostaa sieltä pohjamudista pois. Mutta kuitenkin, sitä on oppinut arvostamaan niitä hetkiä, kun saa olla perheen kanssa.

Pääsin joulupukin hommiin!

Oon saanu hankittua jo kaikki joululahjatkin. Ainut rahareikä, mistä en ikinä koe morkkista :D On niin ihana ostella lahjoja ja miettiä lahjansaajien ilmettä, kun paketti aukeaa. Kovin montaa lahjaa en oo ostanu, ihan vaan perheenjäsenille, Henkalle, kummityttöselle ja parhaalle ystävälle. Lisäks kirjottelin mun kultapojille joulukortit, kun niille jonkinlaiset muistamiset lupasin :) Oon oikeesti niin valmis karistamaan hetkeks tän hektisen kaupungin pölyt jaloistani ja rentoutumaan maaseudun rauhaan.

Mun loma jatkuu aina tammikuun 14. päivään saakka. Töitä ei ole jouluaaton jälkeen ja luennot jatkuu tuolloin. Reenit tietty pyörii koko ajan ja harkkapelikin on ennen sarjan jatkumista. Pelataan harkkapeli mun parhaita kavereita vastaan, joten voi tulla mielenkiintosta! Uusi vuosi vietetään kaveriporukalla Rukalla, muuten pyrin olemaan kotona ja Maaningalla mahdollisimman paljon. Huu, en malta oottaa. Viime postauksessa kun kirjoitin, että koitan olla tän kuukauden stressaamatta saatoin hieman huijata. Ikuinen stressaaja kun ei tavoistaan pääse. Mutta ehkä tää tästä oikeesti helpottaa ja uusi vuosi starttaa paremmissa ja rauhallisemmissa fiiliksissä. Ihanaa joulun (t)aikaa teille kaikille! :)

Pus<3, Krisse

Päivät kulkee kulkuaan

Moikka kaikki pitkästä aikaa! Tää elämä on kiirehtinyt eteenpäin viime viikkojen aikana hurjaa vauhtia ja oon joutunut kynsin ja hampain pitämään siitä kiinni. Tästä vauhdikkaasta elämän menosta johtuen on tää blogi jäänyt vähemmälle huomiolle ja sillon kun ois ollut aikaa, musta on kuoriutunut erittäin saamaton ja laiska yksilö, joka vaan mönkii tuonne sohvannurkkaan kaukosäätimen kanssa. Päivät on kulkenut rataa reenit, koulu, tenttiin luku, reenit. Nyt kun luennot loppuivat tilalle on tullut työt. Ensi viikolla kolmena aamuna putkeen herätys viiden maissa töihin aamuvuoroon ja päivällä pitäisi jaksaa lukea ja käydä illalla reeneissäkin. Syyskausi onneksi vetelee viimeisiään ja meillä onkin enää vaan kaksi peliä jäljellä. Minä ainakin henkilökohtaisesti tarviin sen huilin, alkaa kroppaa huutamaan jo hoosiannaa.


Stadiumilla oli hiljattain takkialennus ja tilasinkin ton hurjan lämpimän ihanuuden. Kunnon pakkasia odotellessa ;)

Tässä on muutenkin ollut vähän kaikenlaista ylimääräistä. Stressi ja huoli siitä, että hajottaa itelle tärkeen ystävyyden ja tietenkin ollaan käytetty Henkan kanssa tosi paljon aikaa siihen, että ollaan saatu parisuhde rullaamaan entiseen malliin. Onneksi ystävyys on nyt pelastettu ja parisuhde on palautunut omiin uomiinsa. Tätä elämää kun ei pysty etukäteen suunnittelemaan niin mulle nyt kävi niin, että tästä syksystä tuli rankempi kun osasinkaan odottaa. Kuukaudet on vilissy silmissä eikä tästä ajasta oo hirveesti pysyviä muistoja jäänyt. Tasapainottelu töiden, reenien ja koulun kanssa on itsessään jo tarpeeksi rankkaa, mutta kun siihen on liittynyt ystävyydestä ja parisuhteestakin stressaamista, voin sanoa, että oon loman tarpeessa.

No sanotaanko kuitenkin et pahimman yli ollaan päästy ja joulukuussa saakin sitten parin ekan viikon jälkeen keskittyä vähän huilaamaan ja reenaamaan puntilla. Ensi kuu on muutenkin täynnä kaikkea kivaa ja oon päättänytkin, että kun kuukausi ylihuomenna vaihtuu, mä vähennän stressaamista. Oon nimittäin tässä syksyn aikana sairastellut myös aika paljon, koska stressi on heikentänyt vastustuskykyä. On ollut mahatautia, korvatulehdusta, kuumetta ja nyt viimeisimpänä flunssa ja silmätulehdus. Kroppa koko ajan ihan hapoilla, kun ei malta olla reenaamatta. Älkää siis ottako musta mallia. Kauden päättymisen myötä oon päättäny ottaa pari päivää ihan totaalilepoa, kun sitä palautumista tarvii. Lisäksi joululahjatoiveena olisi hierojakäynti.

Kouluakin on takana jo se kolmisen kuukautta ja alkaa pikkuhiljaa sisäistämään oman opiskelutyylinsä. Kävin tuossa aamulla tekemässä jo yhden tentinkin alta pois ja nyt kun ne luennot loppui voi keskittyä lukemaan seuraavaan. Kaksi tenttiä olisi vielä ennen "joululomaa", joka mulla menee osittain töissä ja osittain kotona. Koitan saada ensi kuussa vähän ylimääräistä rahaa kasaan, että saisi sitä säästöön laitettua. Ensi kesäksi kun ollaan suunniteltu jo vaikka mitä kivaa, kun se eka palkallinen lomakin siellä odottaa :)

Tätä nopeaa ajan kulkua kuvaa myös hyvin se, että ollaan asuttu tässä kämpässä jo kohta vuosi. Siis vuosi!! Hassulta tuntuu, mutta onhan tästä kämpästä tullut jo oma koti :) Silti koti Viitasaarella on se ykkösjuttua ja onkin ihana päästä sinne tänään rentoutumaan ennen sunnuntain peliä. Ollaan pitkästä aikaa kaikki kotona ja saadaan yhdessä istuskella tämä ilta ja katsella äidin ja isän lomakuvia Dubaista. Parhautta! Suupielet alkaa siis rankan ja pimeän syksyn jälkeen nousta ylöspäin. On tulossa parit pikkujoulut eli aikaa ystävien kanssa, jouluaatto kotona, uusi vuosi parhaiden ystävien kanssa Rukalla ja yhdessä oloa Henkan kanssa. Parasta on kun saa ostella lahjoja kaikille, jeejee. Muuten tää jouluhömpötys alkaa tulla jo nyt korvista ulos, vaikka tori näyttääkin ihanalta kaikkien noiden valojen keskellä. Hauskaa joulunodotusta teille kaikille, palaillaan!

pus<3, Krisse

Pienet asiat saavat aikaan suurimman onnen

Heippa kaikki! Oon taidokkaasti onnistunut jättämään taas kaikki mahdolliset koulujutut siihen kuuluisaan viime tippaan ja aika onkin mennyt niiden kanssa ahertaessa. Tai no ainakin oon kovasti yrittänyt. Tänäkin aamuna heräsin haalaribileiden jälkeen 6 tunnin yöunilla ja aloitin heti ahertamaan yhtä ryhmätyötä ja sen jälkeen jatkoin suoraan hyvinvointipolitiikan esseeseen sekä sosiaalipedagogiikan luennolle. Välillä on ihan mukava käydä viikollakin viettämässä tätä ah niin ihanaa opiskelijaelämää muuallakin kuin luentosaleissa, mutta jos musta joskus saatte semmosen opiskelijan, joka vetää keskellä viikkoa, keskellä pelikautta kännit niin tulkaa taputtamana olkapäälle, että nyt se järkikäteen. Muutaman voi ottaa sivistyneesti ja reivata hyvien kavereiden kanssa jalat kipeiksi tanssilattialla pitkällekin yötä. Ja onhan tuo jälkimmäinen paljon parempi tapa viettää ilta kuin, että halaisi posliinia turhan monen "muutaman" jälkeen.

Asiasta kolmanteen. Tää ilta on poikkeus moneen viikkoon: saan nimittäin vaan maata tässä sohvalla ihan yksin ja katsoa Kaunareita, Emmerdalea, Salkkareita, Idolsia ja kaikkea muuta hömppää, minkä oon nyt jättäny vähemmälle. Oon jossakin vaiheessa elämääni ollut kunnon telkkarin orja, nykyään tää on luksusta kun saa yli tunniksi päivällä edes istahtaa tekemättä mitään. Monesti sitä mielummin sitten käpertyy peiton alle ja kuuntelee musiikkia kuin selaa stressaantuneena televisiokanavia hyvän ohjelman toivossa.

Oon saanut elämään semmosta sisältöä tänä vuonna, että kaikesta tommosesta on tullut täysin toisarvosta. Nyt kun vuosi oikeesti alkaa vetää viimeisiään niin näitä asioita miettii paljon enemmän. Oon tuntenut yhteyden toiseen ihmiseen, yhteyden jota en koskaan uskonut olevan olemassa, ja saanut hänestä todella tärkeän ystävän. Hän on opettanu mulle uusia juttuja, uusia näkökulmia ja tää hölmö analysoija ja turhan miettijä on saanut elämäänsä kaltaisensa hölmön, jonka kanssa voi puhua pienemmistäkin murheista ja tuntemuksista. Toi on se tärkein asia mitä oon tähän mennessä tänä vuonna saanut. Tietysti mun parisuhde on vahvistunut, ollaan koettu paljon hankaluuksia ja ihanuuksia. Ollaan jonkinlaisessa murrosvaiheessa ja uskon, että kun tämä taistellaan läpi niin asiat on hyvin. Oon siis oppinut Henkan avulla taas paljon uutta. Oon kehittynyt lentopallossa, ihmisenä ja ystävänä sekä tietysti sinä tyttöystävänä. Pääsin opiskelemaan sinne minne halusin ja löysin sieltä ystäviä, jotka on todella samanhenkisiä mun kanssa. Eilinenkin oli ihan huikee tyttöjen kanssa, pus<3

Mun loppuviikko onkin toivottavasti niitä pelkkiä ihanuuksia täynnä. Huomenna vielä yksi koulupäivä, joka starttaa aamupuntilla ja jatkuu sitten suoraan sosiologian luennolla. Loppupäivä pitäs sitä esseetä ahertaa ja reeneissäkin pyörähtää. Lauantaina onkin sitten taas pelipäivä, joka huipentuu toivottavasti voittoon ja illanviettoon parhaassa mahdollisessa seurassa! Saan nimittäin KAIKKI mun rakkaat pojat tänne pitkästä aikaa ja muikean mahtavana lisänä myös yliopiston tytöt tulee viettää aikaa meidän kanssa. Luvassa on leffaa, lettuja, joulutorttuja, glögiä ja voiiii että kun tää tyttö tulee olemaan onnellinen :)))))) Mut vielä toistaseks focus tulevaan TÄRKEÄÄN peliin ja sitten voi rauhassa innostua tästä kaikesta, kun peli on ohi ja toivottavasti 3 pistettä meidän plakkarissa. Nyt erittäin mukavaa loppuviikkoa teille kaikille tän sekasotkusen raapustuksen myötä. Pusss<3

Elämää sen ihmisen kanssa, jonka peili eteeni heijastaa

Moikka kaikki! Mun arki jatkaa jälleen sitä turvallista tasapainoiluaan töiden, reenin, koulun, kavereiden ja kotiolojen välillä. Harvemmin aikaa jää tosissaan sille, että voin istahtaa huoletta useammaksikin tunniksi nauttimaan ihan omasta rauhasta murehtimatta mistään. Tänään kuitenkin pelin jälkeen lösähdin tähän sohvalle muutamaksi tunniksi ja nauroin vatsan kipeäki Sami Hedbergin Kokovartalomies 2-DVD:n avulla. Pieni hetki itselle, suuri huilitauko kropalle. Mulla tosiaan tuo kuvienkin ottaminen on jääny vähän vähemmälle ja se on luonnollisesti heijastunut tänne bloginkin puolelle. Mutta tää kirjoittaminen lukeutuu kuitenkin niihin "irti arjesta"-asioihin, joten pitänee jälleen ottautua tän asian suhteen!

Tää viikko sisälsi kaksi tenttiä, yhden työpäivän, reenejä ja pelipäivän. Ei mikään super-rankka viikko sinänsä, koska koulullekaan ei tarvinnut niin usein raahautua, mutta tekemistä riitti kotonakin. Onneksi perjantaina pääsin Matkukseen shoppailemaan isosiskon kanssa. Kierreltiin kauppoja 5 tuntia eli ihan huolella tuli kauppoja käytyä läpi. Mun tavoitteena oli löytää uudet talvikengät, koska nykyiset kääntää jalan ikävästi virheasentoon ja kipu heijastuu polveen varsinkin nyt, kun reenikengät on ihan huiput ja ne puolestaan korjaavat asentoa oikeeseen suuntaan. Polvikivuilta ei siis olla vältytty, mutta helpottavaa tietää, mistä tää johtuu. Niitä kenkiä ja myös uutta talvitakkia metsästin kuitenkin tuloksetta, mutta onneksi vanhat tamineet voivat palvella vielä muutaman viikon ajan. Kuitenkin reissusta lähti mukaan mm. uusi lämmin neule sekä paljon tavaraa Ikeasta eli reissun voi katsoa ihan yhtä onnistuneeksi kuin mitä se olisi ollut uusien kenkien ja takin kanssa!

Mulla on nyt noita yliopisto-opiskeluja takana yli kuukausi ja pikkuhiljaa alkaa pääsemään sisälle tähän touhuun. Tentteihin lukeminen on ollut tosi haastavaa verrattuna jopa viime vuoden AMK:hon vaikka molemmissa onkin kyse korkeakouluista. Ero on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä. Koen, että olen nyt oikeesti sillä alalla, mikä on mun oma ja siksi halu panostaa nousee esiin tän kiireenkin keskellä. Lisäksi oon ystävystynyt meidän fuksiryhmän muutamaan mukavaan tyttöseen tässä reippaan kuukauden aikana. Meillä on omat juttumme ja onhan se ihanaa, että koulusta voi jutella niiden kanssa, jotka käy läpi täsmälleen samat asiat samaan aikaan kun minäkin. Olen siis todellakin tykännyt koulusta! Ens viikolla mulla ei olekaan luentoja eikä tenttejä, joten käytän ajan erilaisten oppimispäiväkirjojen ja esseiden tekemiseen. Eli en varmaan pääse koskaan tästä koulusta eroon seuraavien viiden vuoden aikana!

Koululle parhaaksi vastapainoksi oon kokenut reenit. Tietty sekin auttaa, kun nähdään kavereiden kanssa vapaa-ajalla, mutta silloinkin joku saattaa aloittaa keskustelun koulusta ja äkkiä huomaan avautuvani pojillekin yliopistoelämän vaativuudesta. Reeneissä ei voi keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen itse tekemiseen, tai en ainakaan minä voi. Meidän joukkue on kyllä ottanut meidät uudet pelaajat tosi hyvin porukkaan ja pelaamisesta ei voi kuin nauttia tuolla porukalla. Tänään aamulenkillä mietin itsekseni kaikkea sitä, mitä oon kerennyt lentopallon saralla kokea ennen tätä hetkeä. Sitä tunteiden skaalaa on niin hankala kuvailla. Tänään kuitenkin taas jatkettiin tyttöjen kanssa 3-0 voitolla Oulun Ettasta ja oma pelikin alkoi jossain vaiheessa kulkea. Aamuinen lenkki pohdintoineen ja mielikuvitusharjoitteineen tulee olemaan aina mun tapa aloittaa pelipäivä tästä eteenpäin. Niin voimaannuttavaa oli kävellä Vänäriä auringonpaisteessa, kun vastaankin tuli vaan iloisesti hymyileviä ihmisiä. Lisälatauksen peliin toi myös se, että katsomossa oli ekaa kertaa mun "uran" aikana myös mun ukki. Ukin läsnäolo oli mulle tosi tärkeetä ja sekin varmasti toi oman sävynsä mun pelaamiseen tänään.

Mun positiivisuuteen voi myös toki vaikuttaa perjantai Henkan kotona, kun pääsin pitkästä aikaa leikkimään Henkan kummilapsen ja sen siskon kanssa. Oli huikeeta, kun ne loppuillan istu minun sylissä/kainalossa ja naurettiin vaan niiden pikkuisten kanssa tosi paljon. Onneksi keskiviikkona näen sen mun oman kultaisen kummitytön ja muutkin serkut, kun suuntaan pitkästä aikaa päivälomalle ukin ja mummon luo. Eikä alle viikon päässä oleva Viitasaaren reissukaan kyllä hirveesti suupieliä ainakaan alaspäin liikauta :) Ja olihan se kiva saada osa kultapojuistakin eilen yökyläilemään. Oottelen jo innolla sitä kertaa, kun saan ne kaikki tänne kerralla mun kanssa hölmöilemään.

Tänään laukesi stressi ja se näkyy tässä tekstissäkin. Mä tuun selviimään tästä syksystä/talvesta, vaikka pimeys, suuri tekemisen määrä ja vähäinen vapaa-aika yrittäisikin mua lannistaa. Minä teen elämästäni sellaisen kuin haluan ja tälläisenä se tulee nyt pysymään. Nauttikaa rakkaat, huomenna alkaa taas uusi viikko ja uudet mahdollisuudet.

pus, Krisse!

Ongelmat on tehty ratkaistaviksi

Heipsu! Tänään ois luvassa sit vähän mun kuulumisia taas hieman pidemmän tauon jälkeen. Kone on jäänyt monena iltana tuonne sohvan päätyyn ja blogin päivittäminen on kerenny pyörähtää päässä vain ajatuksen tasolla. Viime viikko sisälsi 5 koulupäivää, jotka luentojen lisäks sisälsi myös tenttiin lukua. Lisäksi meillä oli tiedekunnan kastajaiset ja käytiin tyttöjen kanssa kattomassa Sel8nne-leffa (suosittelen!!). Viikonloppu puolestaan alkoi perjantaina töissä, lauantaina peli ja sunnuntaina taas töissä ja pitihän ne tenttiaineistot käydä läpi viikonloppunakin, kun tänään aamulla oli tentti. Viikonlopun ehdoton piristys oli kun sain osan mun ukkeleista tänne sohvalle löhöilemään mun kanssa. Inttipojat tuli lomille ja muutamaa kaveria lukuunottamatta porukka oli taas koossa. Käytiin ajelemassa, höpöteltiin kuulumisia, naurettiin ja heitettiin sitä paskaa läppää. Stressitaso laski hetkeksi ainakin puolella.

Lauantain peli voitettiin jälleen hienosti, tällä kertaa puhtaasti 3-0. Omasta pelistä ei ole hirveesti kerrottavaa, sillä mun rooli oli tällä kertaa kannustaa muita. Siitä sisuuntuneena tällä viikolla pitää reenata vielä kovempaa ja on näytettävä, et sen peliajan ansaitsee. Mitään kun ei tällä tasolla enää ilmaiseksi saa. Mut lentopallo on kans yks niistä asioista, joka vie kyllä aikaa, mutta pitää mua kasassa. Palloon saa purettua ne pahimmatkin aggret, jotka aiheutuu koulusta ja hiukka tästä kotonakin olemisesta.

Meillä menee Henkan kanssa hiukka huonosti nyt, mutta en ala siitä sen enempää tässä avautumaan. Hirveesti vaan vie energiaa tää kaikki "ylimääränen" tässä kaikkien muiden kiireiden seassa. Mut kuten otsikkokin sanoo niin ongelmat on tehty ratkaistaviksi ja tosissani toivon, että saadaan tää kaikki ratkaistua tavalla tai toisella. Tuntuu vaan, että alan olemaan myös henkisesti tosi väsyny, kun joudun käymään taistelua itteni kanssa ristiriitasten tunteiden takia. Noo onneksi ensi viikolla pääsee kotiin, saunaan ja muutenkin mun omaan turvapaikkaan metsän keskelle. Silloin ei voi ku ottaa rennosti! :)

Sitä rentoutumista ootan kyllä innolla. Nimittäin tekemistä riittää paljon ennen sitä. On kavereiden kanssa treffailua, reenejä, peli, tentti, 15 historian oppimispäiväkirjan tehtävää ja 10-12 sivunen hyvinvointipolitiikan essee, niin joo ja töitä.. Voisin uskaltaa väittää, että oon sit sen levon ansainnu kun reilun viikon päästä perjantaina lösähdän omaan sänkyyn Viitasaarella. Oon tosi laiska noiden kuvien suhteen, mutta saatte kyllä parempaa postausta joskus tässä. Nyt taas tyydyttävä tähän.. Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille ja nautitaan tästä väriloistosta vielä kun voidaan! :)

-Krisse

You got me

Heippa kaikki! Täällä taas kirjoittelee täysin puhki oleva tytteli, joka kiittää taas mielessään siitä, että tääkin viikko on viikonloppua vaille hoidettu. Hirveesti ei ole vapaa-aikaa ollut ja kaikki se vapaa-aika mitä on reeneiltä, koululta, tenttiin lukemiselta ja kotihommilta jäänyt on mennyt puhtaasti huilaamiseen. Onneks oon tän uuden työn, opiskelun ja reenien täyteisen elämän myötä oppinut, että untakin pitää saada ja joka yö oon pyrkinyt nukkumaan väh. 8 tuntia. Sillon, kun unta tulee vähemmän luennoilla ei meinaa pysyä silmät auki ja otsa kolahtaa väkisinkin vasten tenttikirjaa. Onhan se hiukka hankalaa koittaa aina revetä joka paikkaan, mutta silti oon tietoisesti koittanut nähdä kavereita mahdollisimman paljon ehkä jopa hieman koulun kustannuksella. Mut lukko alkaa ehkä hiukan avautua, kiitos niiden useiden juttelukertojen, mitä oon kaikkien ihanien kanssa saanut jakaa. Meille on myös tullut koulussa tosi hyvä porukka, jossa aikaa vietetään niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Mulla ei oo kuitenkaan tarkotus puhua tästä arjesta nyt sen enempää, tosin en kyllä tiedä mihin tämä kirjoittaminen johtaa enkä takaa, että tässä on mitään punaista lankaakaan. Mutta tässä taas hieman mun pohdintoja. :)

Oon ite joutunut tosi outoon tilanteeseen, kun pojat on lähtenyt eri puolelle Suomea: osa armeijaan, osa opiskelemaan toisaalle. Meidän porukasta on vaan murto-osa täällä enää ja nekin käy meillä suhteellisen harvoin kaikki samaan aikaan. On ollut jopa tosi outoa tulla koulusta kotiin, kun sohva ei olekaan täynnä höhöttäviä jätkiä, jotka huutaa kuin lapset huvipuistossa kun joku onnistuu tekemään super-siistin maalin änärissä. Jos joku ois vuos sitten sanonut, että tulen kaipaamaan tätä niin olisin nauranut mahan kipeäksi. Nyt mua lähestulkoon itkettää, kun tuli pojille mäkätettyä siitä, kun ne sotki tms. Ettekö vois vaan kaikki tulla tohon sohvalle kiusaamaan mua ja puhumaan pissikakka-läppää? :( Mulla ei oo ennen ollut taipumusta kiintyä ihmisiin niin paljon, mutta nykyään tuntuu, että pidän kaikista kiinni tosi tiukasti. En tiiä johtuuko se siitä, että ikää tulee lisää ja yrittää välttää vanhuuden syrjäytymistä sitten 50 vuoden päästä vai tarviinko muuten vaan näitä huikeita ihmisiä mun ympärille jaksaakseni. Veikkaisin kuitenkin enemmän tuota jälkimmäistä, mutta älkää silti hyljätkö mua, sit ku ollaan vanhoja!

Oon ollut itsestäni hirveen ylpeä, kun oon pystynyt pitämään itseni koko ajan myönteisempänä eikä töihinkään raahautuminen sinä viikon ainoana reeni-ja kouluvapaana päivänä tunnu niin vaikealta. Dollarin kuvat silmissä sinne varmaan niin mielelläni menen, mutta pääasia että se ei oo pakkopullaa. En tiiä johtuuko tää pirteys uusista monivitamiini-poretableteista vai kesällä hamstratusta auringonvalosta, mutta tää pimeyskään ei oo vielä haitannu. Oon yleensä niitä ihmisiä, jotka talven lähetyessä ovat valmiita nukkumaan jo sillon seiskan maissa kun ulkona on jo ihan täysin pimeetä ja unta voisi jatkaa aina sinne puolillepäivin, koska aurinko ei ainakaan ole liian aikaisin häikäisemässä silmiini. Tuntuu, että elän ajan lokakuu-maaliskuu pimeessä putkessa, varsinkin kun se aika, jonka voisi viettää muualla kuin koulun penkillä tai reenisalissa on sitä pimeän aikaa. Heihei kesäiset lenkit Vänärille lintujen laulaessa ja auringon paistaessa vähän turhankin polttavasti.

Nyt kun tää valittaminen sitten aloitettiin niin pakko mainita myös se, kuinka hankala tällä hetkellä vallitsevaan ulkoilmaan on pukeutua. Pitäkö laittaa toppatakki vai riittääkö vähän kevyempi takki? No se taas riippuu siitä, mikä paita. Neule ois niin käytännöllinen, mutta kun koululle pyöräilee ylämäkeä vähän joka suunnasta niin hikihän siitä tulee. Kääks mikä ongelma.. No mutta hei, kohta tulee talvi ja ne niin ihanat 30 asteen pakkaset, sillon tietää että päälle voi laittaa vaikka koko vaatekaapin sisällön, jos siltä tuntuu. Ollaan suunniteltu siskon kanssa shoppailureissua Matkukseen parin viikon päähän, kun sillä on syysloma ja minä ainakin ajattelin hommata kauan himoitsemani parkatakin sekä sopivat talvikengät. Nykyiset on nimittäin niin loppuun käytetty, että jalkaterät taittuu sisään päin ja polvet tulee kipeiksi. Muutenkin aivan huikeeta päästä juttelemaan Henskun kanssa ja sitä seuraavalla viikolla päästä itsekin ihan useammaksi päiväksi Viitasaarelle kun koulua ei ole.

Tällä kertaa joudutte tyytymään kuvattomaan postaukseen, koska olen erittäin laiska ja mielelläni käytän loppuiltani muuhun kuin mieleisten kuvien kaivamiseen googlesta. Huomenna sitten viikon ainut työpäivä ja sunnuntaina kausi jatkuu Alajärvellä. Wuhuu eka vieraspeli, can't wait! Hurjan herkkää viikonloppua kaikille! :)

- Krisse

Tähän pieneen huoneeseen vain me kaksi mahdutaan

Heippa jälleen täältä sohvan nurkasta! Syksy ontulla tupsahtanut ihan todenteolla ja eilen aamulla vilkaistessani lämpömittarin vaatimatonta plus ykköstä alkoi ihan ahistamaan tämä kylmyys. Yhdistettynä tähän flunssaan keli tuntuu lähes 30 asteen pakkasilta.. Tai no ei enää, onneksi, koska flunssa alkaa olla voiton puolella. Murhetta aiheuttaa enää vaan tulehtunut korva, jonka takia tänään pitäisi raahautua yhdeltä lääkäriin. Tässä ollaan nautittu särkylääkkeitä, suositusten mukaan tietenkin, juotu monivitamiinijuomia, syöty vitamiineja muutenkin ja juotu lämmintä. Tuntuu, että kuljen kaakaomuki kädessä koko ajan. Toivottavasti korvakin tuosta rauhoittuu, jos vaikka sais antibiootteja tähän lisäks.

Vaikka mulla on ollut tapana sairastaa kaikki valloilla olevat taudit Kuopioon muuton jälkeen ja vaikka tiedostinkin, että en tule tältäkään flunssa-aallolta välttymään niin suoraan sanottuna vituttaa iha hirveesti. Nenäliinojen ja kuumemittarin sijaan oisin halunnut pyöritellä käsissäni lentopalloa. Kausi starttaa ylihuomenna ja mulla on takana tasan nolla reeniä tältä viikolta. Pelaaminen sunnuntaina on epävarmaa. Käyn tänään illalla kokeilemassa miltä reenit tuntuu, mutta tehot pitää pitää tosi alhasina, että ei tule mitään sydänlihaksentulehdusta tms. Kuitenkin ajatus siitä, että en ole mukana avaamassa kautta sunnuntaina kentällä tai edes vaihtopenkillä tuntuu tällä hetkellä tosi pahalta.

Onneks taas elämällä on se ihana kääntöpuolensakin. Mun päivät on sisältänyt levon ja opiskelun lisäksi paljon kavereiden näkemistä. Eilinen päivä alkoi Empun kanssa Coffarissa. Meidän keskustelut on tosi syvällisiä aina, pystyn puhumaan tarkasti tunteistani ihan mihin tahansa asiaan liittyen ja olemaan muutenkin rento. Meillä on ollu Empun kanssa omat ongelmamme ja koska ollaan aika erilaisia luonteiltamme niin ollaan jouduttu tekee töitä meidän ystävyyden eteen. Mutta kumpikaan ei ole ollut valmis antamaan periksi ja siks meistä on tullut tosi tärkeitä toisillemme. Pus<3

Oon kokenut elämäni aikana asioita, joista teilläkään kaikilla ei ole mitään aavistusta. Ne on ohjannut mua elämään juuri näin. Ne on opettanut mua olemaan avoin, kertomaan omista ajatuksistani ja tunteistani suoraan, koska en halua jälkeenpäin katua mitään. Haluan, että ihmiset, joita välitän tietävät sen, tietävät että en voisi elää ilman heitä. Ollaan yhden mun ystävän kanssa puhuttu tästä tosi paljon. Puhuttu tunteiden näyttämisestä, avoimuudesta ja toisen tärkeydestä. Kaikki tuo ei ole aina ihmissuhteissa niin helppoa. Jollekin on hankala tuoda esiin ajatuksiaan, vaikka ne olisivatkin jollakin tasolla yksinkertaisia. Mulla on ollut pään sisälläni tosi hankalia ajatuksia ja oon iloinen, että oon voinut purkaa niitä jollekin. Tiiät kyllä, että puhun susta. Olet rakas<3

Oon viime teksteissä keskittyny aika paljon ystäviin, ehkä just siksi että laiminlöin ystävyyssuhteita viime vuonna niin paljon. Mun maailman napa oli Henkka ja kaikki pyöri sen ympärillä. Nyt kun ollaan päästy alkuhuuman läpi ja elämä alkaa tasoittua niin mun maailman kartta alkaa taas avautua vähän laajemmalle. Vaikka Henkan tulee pysyä ja varmasti pysyykin siellä keskiössä, silti mun pitää osata myös tsekkailla mitä muualla tapahtuu. Miten ystävyyssuhteet voi, miten perhesuhteet voi jne. En halua kuitenkaan työntää niin huipputärkeitä ihmisiä luotani pois siksi, että olen löytäny jotain todella tärkeää. Kuka mua muuten tukisi, kun Henkan kanssa on hankalaa?

Mua aivan hävettää, kun aloitin viime keväänä kirjoittamaan sitä postausketjua, joka lopulta tyssäsi numeroon 11 muistaakseni. Postaus sisaruksistani on ootellut puoliksi valmiina tuolla, mutta päätin sen antaa olla. Tiedätte paljon enemmän minusta kun luette näitä normaaleja kirjoituksiani, ei mitään tarkkaakin tarkempia sepustuksia siitä, millainen lapsuus mulla on ollut. Näette mut tässä ja nyt.  Näette sen, millaiseksi mua menneisyys on muokannut. Tämä hetki on tässä, olen tällainen kiitos kaiken menneen, mutta mitä turhia niitä on enää teille kaivella. Teistä tärkeimmät tietävät mun taustat enempi tai vähempi hyvin, te jotka ette tiedä voitte sen päätellä. Mutta nyt minä keskityn JETin kirjaan, empiirinen tutkimus täältä tullaan...


- Krisse

I'll stay with you all for all of time

Heippa! Mulla on ollut suht' kiire viikkoja tässä ja aika ollut kortilla. Ei oo hirveesti ollut aikaa kertoa teille mun ajatuksista, tunteista ja touhuista, koska oon joutunut itekin miettimään niin paljon mitä teen minkäkin asian kanssa. Elämä on mulle suurta pohdiskelua, ei niinkään filosofista sellaista, yritän vaan ymmärtää itseäni ja se kaikki antaa mulle ripauksen ylimääräistä stressiä, mutta myös sisältöä tähän kaikkeen. Jos en pohdiskelisi niin paljon omia tunteitani ei välttämättä oltaisi Henkan kanssa yhdessä. En välttämättä tajuaisi sitä, kenestä pitää kiinni ja kenet laskea elämään elämäänsä ilman minua. Viime päivien aikana ystävien tuki on noussut pilviin. Mulla on ollut hankalaa, lähinnä omien ajatusteni kanssa. Oon joutunut pohtimaan kohtelenko Henkkaa oikein. Teenkö oikein, että jätän kaikki ahdistuneet ajatukseni puhumatta läpi sen ihmisen kanssa, jota ne ehkä kaikista eniten oikeesti kiinnostaa. Sille niillä on jotain merkitystä.

Oon kerännyt tän vuoden aikana ympärilleni uskomattomia ihmisiä Kuopiosta. On tullut kavereita, muutama todella tärkeä ystävä ja ihmisiä on siinä välimaastossakin. Mulla on kavereita lentopallopiireistä ja koulusta. Tyttöjen kanssa on niin kiva purkautua jätkien aivottumuudesta, rakkaudesta ja kaikesta muusta iki-ihanasta tyttöhömpötyksestä. Aikasemmasta elämästä, Kuopion ulkopuolelta mulle on säilynyt n. 10 ihmistä, tyttöjä kaikki, joiden kanssa pidän yhteyttä. Heitä voin oikeesti sanoa ystäviksi. Ihaninta on, että oon paljon lyhyemmässä ajassa löytänyt täältä suunnilleen saman verran uusia loistavia ystäviä, joita en halua laskea elämästäni pois. Tunnen, että olen kaltaisteni seurassa täällä. Olo on tosi turvallinen. Savoon pystyn todella helposti asettumaan. Nää ihmiset on oikeesti ihan huikeita.

Ketään erityisesti jalustalle nostamatta mun on pakko puhua tässä yhdestä asiasta, mun pojista. En tiiä ketkä kaikki teistä hölmöistä tätä lukee, mutta tiiätte kyllä että tarkotan teitä. Jätkät oli ensimmäiset ulkopuoliset ihmiset keihin tutustuin täällä, Henkan kautta tietty. Eka vuos olisi ollut niin tuskaa ilman noita minun kultapalleroita. Mun oli viime vuonna hankala löytää kavereita, elämä keskellä tulevia tradenomeja ei ollut mun juttu. Se porukka oli kuitenkin niin erilaista. Lisäksi mulla kesti aikani ennen kuin pääsin sisään tän seuran lentopalloporukoihin. Kuitenkin kaikilla oli omat kaveriporukkansa ja etsin ekan vuoden omaa paikkaani. Pojat kantoi Henkan kanssa mut läpi kaiken paskan. Niiden seurassa oon aina pystynyt olemaan oma itseni, oon aina voinu nauraa niiden jutuille ihan yhtä paskasesti kun mitä ne nauraa itekin. Mun ei tarvii miettiä, että mitä ne musta aattelee, koska ne on vielä hullumpia kun minä. Juttujen taso tuppaa tippumaan turhankin matalalle välillä, mutta siinä tuntee sillo ittensä yleensä paljon fiksummaksi. :D Mut pojat on ollut mun tukena myös muullakin tavalla. Pystyn puhumaan pojille mun murheista, haen turvaa niistä itse asiassa aika usein. Tietty tää toimii myös toisin päin. Meidän keskustelut ei todellakaan oo mitään pissikakka-läppää koko ajan vaan oon oikeesti yllättynyt kuinka fiksuja noi on.

Valehtelisin jos väittäisin, että ne ei oo mun ystäviä siinä misä tytötkin. Ne on jopa niitä tärkeimpiä, mitä maa päällään kantaa. En vaan voi kuvitella elämääni ilman niitä, koska mulla ois pirun paljon tylsempää sillon. Tietenkin joskus ärsyttää kun ne on niin usein meillä, aina valtaamassa meidän olkkarin, mutta kaiken sen ärsytyksen seassa kiitän mielessäni siitä, että ne on täällä. Meidän porukasta kertoo aika paljon se, että voidaan lähteä jätkien kanssa shoppailemaan siinä missä tyttöjenkin kanssa. Se ei oo vaan niin vakavaa sillon :D Plussaa on myös se, että me ei ikinä riidellä.


Postauksen kuva tarjos Googlen kuvahaku

Pojille oon myös pystynyt avautumaan hitusen tästä kaikesta, mun sisällä vellovasta tunnetilasta, kun oon vaan jumalattomassa lukossa. En tiiä mihin suuntaan haluan elämääni kuljettaa. En ymmärrä miten jouduin tämmöseen tunnetilaan, koska mulla on jo kaikki unelmien opiskelupaikasta avomieheen. Silti jotenkin tuntuu, että kaikki ei ole oikein. Mun pitää vaan näiden ihmisten avulla ratkaista se, mikä se on. Tiiän että saan näiltä rakkailta kaikken tuen mitä tarvitsen, koska nekin näkee, että mun ei oo hyvä olla. Käytän yötkin miettimiseen. Yritän saada sen ratkaisun päähäni, mut unet vaan hankaloittaa kaikkea. Mun alitajunta elää omaa elämäänsä, joten monesti herään ahdistuneena aamulla miettimään, miksi näin sellaista unta. Ootan taas että ne palaset alkais loksahdella paikoilleen ja kaikki ois taas onnellisesti kunnossa. En voi tietää millon se tapahtuu, mun pitää vaan malttaa oottaa.

Mun päivät on ton miettimisen lisäks kulunut melko pitkälti koululla ja töissä. Kotona on kerennyt käydä välillä kääntymässä, lähinnä nukkumisen ja ruokailun merkeissä ja sit taas baanalle. Vaikka tekemistä riittää niin silti nautin siitä, että mulla ei oo mahdollisuutta jäädä istumaan ja murehtimaan, miksi kaikki ei oo mun päässä oikein. Moniulotteinen tilanne, josta mun pitää kuitenkin iha ite löytää tieni ulos. Wish me luck! Meillä alkaa ensi sunnuntaina kausi ja mä alotin tän viikon kuumepotilaana. Jos jotain positiivista etsii niin aikaa parantumiseen on onneksi useampi päivä ja kerkeen nyt sohvapotilaana lukemaan tentteihin. Kai tässä elämässä on tuossa vieressä makaavan ukkelin lisäks muutakin hyvää :) Toivottavasti teidän viikko lähti hitusen paremmin käyntiin kun mulla, mut eiköhän elämä voita tässäkin tapauksessa. Palaillaan, pus!

Ajatuksillamme teemme maailman

LUKKO, mutta missä avain. Koitan tiirikoida itseäni läpi, tuloksetta. Hakkaan isolla lekalla riippulukkoa rikki, miksi se ei voi jo aueta. Minulla on ongelma. Kirjoittaminen. Tällä hetkelläkin päässä ainut kirjoittamiseen liittyvä asia on omat runoilut. Miksi en nauti enää novellien kirjoittamisesta, miksi en nauti edes bloggaamisesta? Oon pitkään oottanut sitä, milloin joku teistä huomaisi sen, kuinka joka tekstissä toistan samat asiat reenistä, koulusta, töistä, tästä arjesta. Mun lukosta kertoo se, että olin matkakertomuksen kirjoittanut melkein heti reissulta palattuani valmiiksi, mutta kuvat vaan puuttui. Nekin on ollut koneella jo useamman päivän ajan, mutta ajatus blogiin koskemisesta on enemmänkin yököttänyt kun nostanut innostuksen omiin sfääreihinsä...

No matkakertomus on nyt julkaistu, mutta innostus ei ole sen erikoisemmin palannut. Olen edelleenkin lukossa. Alkaa se ehkä hieman jo murtua, mutta vain hieman. Runoilusta on tullut mulle pakkomielle. Höpöttelen kaiken ääneen, mitään en kirjoita ylös. Mulla on ollut aikamoinen tunnekuohu sisälläni viime päivien aikana. Ympärillä sattuu ja tapahtuu. Tuntuu pahalta seurata, kuinka mulle tärkeät ihmiset eivät ole onnellisia. Sitä alkaa itse pohtimaan omaa tilannettaan. Mua ahdistaa, kun mulle tullaan sanomaan kuinka hyvin mun elämässä menee. Pelottaa heti, että entäs jos mullekin sattuu jotain pahaa jos myönnän olevani onnellinen? Mulle on tultu sanomaan, että mitä muuta voisin toivoa elämältäni enää, onhan mulla mies, koti, perhe, työ, koulu ja reenit. Minä toivoisin ainakin enemmän aikaa Henkan kanssa, haluaisin että perhe oisi lähempänä ja reeneissäkin on aina paljon parannettavaa. Ne asiat motivoi mua, ne motivoi mua tekemään asioita sen eteen, että asiat voisi olla vielä paremmin. En minä huvikseni täällä siivoa, kokkaa tai pese pyykkiä. Teen ne asiat, jotta mun ja Henkan ois täällä hyvä elää.

Oonko minä onnellinen? Voinko olla onnellinen, jos sisällä tuntuu vaan väärältä olla onnellinen. Tuntuu siltä, että mielummin jakaisin tätä onnellisuutta läheisilleni kun pitäisin kaiken itse (jos tämä nyt sitä oikeesti on). Tää tunne on kuitenkin aika outo. Se sisällyttää itseensä niin paljon asioita, että sitä on hankala käsitellä. Myönnän myös, että olen miettinyt sitä, voisinko olla jonkun toisen kanssa vielä onnellisempi kuin Henkan. Tarkoitan siis, että olenko nyt "onnellisuuden huipulla". Ääliömäistähän tämä miettiminen on, mutta kaikki minut tuntevat tietävät, että mulla on hirvee analysoinnin ja miettimisen tarve. Olen tullut siihen tulokseen, että niin kauan kun oon Henkan kanssa aidosti onnellinen, niin kauan olen siellä huipulla.

Olen itse itseni este. En anna itseni elää täysillä. Olen kontrollifriikki. Kaikkea pitää hallita, kaikkea pitää analysoida, syy on aina itsessäni. Siksi en ehkä koe itseäni niin onnelliseksi kuin ympärilläni olevat elementit mahdollistaisivat. Olen etuoikeutettu, tiedän sen, mutta on oma syyni, että siitä nauttiminen on niin hankalaa. Mikä ongelma mulla on? Sen sijaan, että painautuisin joka päivä Henkkaa vasten ja kiittäisin taas kuluneesta päivästä ja siitä, että se jaksaa rakastaa mua, minä aina mäkätän. "Miksi et voi hoitaa tiskejä nyt", "Sun pitäisi lukea niihin kirjoituksiin" jäkäjäkäjäkä. Tätä menoa Henkka ei ole onnellinen mun kanssa ja kohta minäkään en voi edes harkita sitä, että tää sisälläni vellova tunne on ylivoimaista onnea. Elämä on oikeesti ihan hirveen hankalaa, varsinkin kun yrittää analysoida kaikkea. Mutta se analysointi on osa mua, osa naisia. Nyt moni varmaan aattelee, että oon ihan dilledong ja passittaisi mut suoraan psykologille juttelee tästä, mutta mä nyt puhun mielummin tälleen tietokoneen näytölle.
Mut asiathan on niin, että kukaan ei osaa määritellä onnea. Se koostuu niin monista asioista, jotka yleensä on aika henkilökohtaisia, joten en yhtään ihmettele. Aikaisemmin kirjoittaminen on ollut osa mun onnea, mutta vaikka se on nyt ollut muutaman viikon ajan tauolla en ole kokenut onnellisuuden tasossani sen kummempia horjahduksia. Nyt sen huomaan. Huomaan, että tää teksti on enemmän asiaa täynnä kuin viimeiset 10. Tyhjäntäyteisiä sanoja otsikon alla, jolla yritän tehdä vaikutuksen teihin. Samojen asioiden toistaminen ei kerro teille mitään mun tunnetasosta. Se ei kerro teille mitään siitä, millaisia tunteita kävin läpi Mallorcan reissun jälkeen, kun otettiin Henkan kanssa yhteen. Kuinka me yhdessä puhuttiin kerrankin sanasta ero ilman, että minä itken Henkan rintaa vasten. Asetettiin rajat meidän suhteelle. Pitää osata päästää irti, jos tuntuu pahalta. Ei meistä tuntunut pahalta, molemmista vaan tuntui siltä, että suhteeseen voi panostaa vielä enemmän. Parasta se oli, että kumpikaan ei sanonut toisilleen, että SUN täytyy panostaa enemmän. Molemmat oli sitä mieltä, että MUN pitää panostaa enemmän. Meidän pitää yhdessä laittaa asiat rullaamaan niin, että meidän pienin kuiskauksin esitetyt haaveet omasta talosta ja takapihasta toteutuisivat. Pieniä uhrauksia, pieniä tekoja ja meidän suhde on parin viime päivän aikana pongahtanut uudelle levelille. Olenkin aina rakastanut tasohyppelypelejä.

Ja nyt jollekin, joka ajattelee edellisen virkkeen perusteella, että minulle suhde on vaan peliä katsokoon peiliin ja miettiköön uudemman kerran. Meidän suhde on minulle jotain, jonka eteen teen mitä tahansa, jotta se toimisi. Sitten kun tiedän antaneeni kaikkeni, mutta olevani silti onneton on aika päästää irti. Niin me sovittiin ja toivottavasti osataan niin tehdä, jos sellainen olo tulee eteen. Ollaan kuitenkin niin nuoria, että toisessa ei kannata väkisin roikkua. Mutta erittäin mielelläni minä vielä roikun ja ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos jaksaisin roikkua vaikka loppuelämäni. Taas niitä asioita, joita minun ei pitäisi jatkuvasti analysoida, koska näitä asioita ei voi etukäteen suunnitella.

AVAIN. Tämä teksti on se avain. Miten lohduttavalta tämä kirjoittaminen taas tuntuikaan. Outoa, ahdistavaa, pelottavaa, nääh ei sinne päinkään. Lähinnä tuttua, turvallista ja juurikin niin lohduttavaa. Pitänee ottaa tavaksi palata näihin pohdiskeleviin teksteihin ja jättää perus kuulumiset vähemmälle. Suurin osa teistä kuitenkin tietää, mitä teen. Lisäksi reeniblogeja, "kuulumisblogeja" ja muotiblogeja on ihan tarpeeksi, yhtään niitä halveksimatta. Joten ehkä minun pitää kulkea tätä omaa tietäni turhanpäiväisen jauhamisen ja pohdiskelun myötä. Jos joku vaikka teistä innostuisi lukemaan näitä tekstejä enemmän ajatuksen kanssa. Olenko siis nyt onnellinen löydettyäni itseni tämän tietokoneen näppäimistön hakkaamiseen käyttämäni tunnin myötä rakastuneena kirjoittamiseen.

Onni,
Määrittele se minulle.
Kenen takia tästä kaikesta on tullut hankalaa?
Miksi kukaan ei opasta?
Miksi kukaan ei neuvo miten elää,
Miten elää niin, että olen onnellinen?
Hyppy tuntemattomaan.
Olen vapaa,
Mutta olenko onnellinen?
Pelottaa.
Olenko onneton,
Jos kukaan ei ota kiinni,
Ei nosta minua tuntemattomasta pois?

Palmanova, Mallorca

Tässä hieman stooria meidän reissusta! Matka oli ikimuistoinen, koska ekaa kertaa otin ite vastuun kaikkien asioiden hoitamisesta, kun porukat ei ollu mukana ja no Henkka on hieman hutiloiva niin vastuu jäi mulle. Rahat riitti, mistään ei myöhästytty eikä kumpikaan palanut Mallorcan kuuman auringon alla eli oli aika onnistunut reissu!

Torstai 1. päivä

Lähdettiin matkaan tosiaan jo keskiviikon puolella, mutta vain ihan hintsusti joten torstai oli virallinen ensimmäinen matkapäivä. Yö kuljettiin siis bussilla kohti Helsinki-Vantaata. Unta kertyi joku 4 tuntia ja ainut mitä bussimatkasta jäi käteen oli kipeä niska.. Mutta perille päästiin ja se oli tärkeintä. Oltiin lentokentällä aamu viiden maissa ja lähtöselvitykseen pääsi puoli kuudelta. Musta on tosi kätevää noi systeemit tuolla kentällä, koska lähtöselvityksen sai itse tehdä koneella ja laukut jättää hihnalle ja skannata sen koodit itse. Kätevää! Aikaa oli puolitoista tuntia, joten turvatarkastuksen jälkeen siirryttiin heti aamupalalle. Lentokentän hinnat olivat jälleen shokki, kun yhteen patonkiin, bageliin, kahviin ja vesipulloon sai tuhlattua jopa 20 euroa! No can do, päästiin sentään masu täynnä lentämään. Lentomatka sujui aika kivuttomasti. Tiirailtiin maisemia ikkunasta, bongailtiin Alpit ja vedettiin sikeitä. Perille kun päästiin väsymys oli tiessään. Mallorcan lentokentältä meidän piti löytää tiemme lentokenttäbussiin ja osata jäädä Palman kaupungissa oikeelle pysäkille. Todellisuudessa ajettiin oikeen pysäkin ohi, jäätiin seuraavalle ja oltiin taas oikeella kurssilla. Sit bussiasemalle, josta piti ottaa jatkobussi Palmanovaan. Bussi löytyi helposti ja säästettiin pitkä penni, kun käytettiin julkisia taksin sijaan.

Perillä osattiin jäädä oikeelle pysäkille ja bussi ajoi jopa hotellimme ohi niin oli helppo käppäillä muutama sata metriä sitten hotellin pihaan. Lämpötila hipoi 32 astetta ja meidän piti raahata laukut hotellin kolmanteen kerrokseen, koska hissiä ei ollut. Hotelli oli muutenkin lievä pettymys, eikä puuttuva ilmastointi ees ollut suurin huolenaihe. Ilman ilmastointia oli helppo nukkua, koska katossa oli kuitenkin tuuletin ja parvekkeen ovi oli auki, mutta päivisin oli sama viettikö aikaansa hotellilla vai rannalla.. Oikeestaan jopa rannalla oli viileempää. Hotellin suihku oli myös kehno, siellä sai seistä vaikka kuinka kauan että sai viimeisetkin saippua ja hiekanjyvät ihosta hangattua. Muuten paikka oli kylläkin siisti, aamupala hyvä, ruoka hyvää ja altaat jees. Vietettiin loppupäivä sit huilaillen rannalla ja keräten ensimmäisiä rusketuksen rippeitä. Henkka myös pulahti ekaa kertaa mereen, itse halusin jättää sen suolaisen ihanuuden seuraavalle päivälle. Käytiin illasta vielä syöpöttelemässä ravintolassa hampparit ja aikaseen unille, että seuraavana päivänä jaksaa paremmin.

 

Perjantai 2. päivä

Aamu aukeni paljon parempana kuin edellinen päivä väsymyksen aiheuttamien känkkäränkkien puuttumisen myötä. Eka aamupala hotellilla sai hymyn huulille, en tiedä johtuiko ihastuttavasta kokista vai hänen tekemästään ruoasta. Päivä oltiin suunniteltu aika löysästi, suurin osa ajasta nautiskeltiin rannalla ja otettiin aurinkoa. Lämpötila jälleen yli 30, rannan hiekka polttavaa! Palmanovan ranta oli huikein missä olen aikasemmin käynyt. Täysin turkoosi meri, puhdas vesi, loivasti syvenevä ranta ja niitä rantoja oli kaikkiaan kolme! Sovittiin jo 2. päivänä, että sinne mennään vielä uudestaankin ja se päätös pitää kyllä vieläkin. Rannalla aika kului musiikkia kuunnellen ja kehiteltiin erilaisia pelejä, jotta aika ei käynyt pitkäksi. Pitkästä aikaa me molemmat naurettiin toisillemme ihan kippurassa, jotenkin kun tuntuu et pinna on ollut molemmilla niin kireänä täällä koti-Suomessa. Illasta siirryttiin englantilaisen rouvan omistamaan ravintolaan seuraamaan MM-kisoja. En yhtään ihmettele, että Palmanovassa oli aika paljon brittien omistamia ravintoloita, olihan koko paikka täynnä britti-turisteja. Hauskaa oli myös se, että meidän lentokone oli sekä meno-että paluulennolla täynnä venäläisiä ja seassa vaan muutama hassu suomalainen.. Käytiin yleensä joka ilta syömässä vähän eri ravintoloissa, milloin mitäkin. Tällä kertaa minä maistoin ensimmäistä kertaa paikallista pitsaa ja Henkka nautti spagettibolognesesta. Lähdettiin kisojen jälkeen ekaa kertaa kiertämään paikallisia matkamuistomyymälöitä. Alkoholi ja vaatteet oli halpoja. Ruokakaupassa sai 2 litraa vettä 30 sentillä. Ravintoloidenkin hinnat oli aika edulliset minun makuun, meidän lasku ei koskaan näyttänyt oli 20 euroa! Ostettiin illaksi pelikortit ja tästä tulikin meidän reissun huikein ostos. Pelattiin korttia joka ilta, milloin milläkin säännöillä.

Lauantai 3. päivä

Oltiin etukäteen sovittu, että suunnattaisiin yhdeksi päiväki Palmaan, Mallorcan pääkaupunkiin vähän shoppailemaan ja katselemaan nähtävyyksiä. Lauantaina reissu oli edessä. Maukkaan aamupalan jälkeen otettiin jälleen paikallisbussi kohti Palmaa. Bussi tosiaan maksoi suuntaansa 3,10 e/henkilö. Matka oli yhtä tuskaa. Bussi oli ahdettu täyteen ja mekin seisottiin koko puolen tunnin matka. Mulla oli vieläkin hartiat jumissa torstaisen yöbussimatkan jälkeen ja jumittuneet hartiat ahisti pahasti. Tuntui että alkoi huippaamaan ja paha olo tuli ihan yllättäen. Päätettiinkin jäädä sitten ensimmäiselle Palman pysäkille, suurimman nähtävyyden kohdalle. Kyseessä oli siis iso katedraali, josta en kyllä nyt hirveesti tän enempää tietoa voi teille antaa. :D Käytiin myös tsekkaamassa paikallinen Hard Rock cafe ennen kuin tutustuttiin katedraaliin tarkemmin. Ei käyty sen sisällä, mutta tsekkailtiin ympäristöä ja maisemia. Hienointa ehkäpä mitä olen koskaan reissuillani nähnyt. Katedraaliin tutustumisen jälkeen jatkettiin kohti Palman keskustaa, turistien tapaan kartat kädessä. Vanha tuttu känkkäränkkä nosti päätään jälleen 33 asteen helteessä ja mahan huutaessa tyhjyyttään. Matka oli aivan liian pitkä ja ihana avomieheni tietenkin halusi hoitaa shoppailut heti alta pois. Onneksi tarpeeksi ruikutettuani päästiin syömään Palman pääkadun varteen. Kaupunki oli tosi kaunis, siisti ja yllättävän viihtyisä. Kierreltiin isoimmat nähtävyydet, lukuunottamatta kaupungin laidalla olevaa Porto Pin kauppakeskusta. Päädyttiin lopuksi bussiaseman lähellä olevalle aukiolle, josta ostettiin jälkkäri jätskit. 3 palloa sai 2,5 eurolla ja nami kun oli hyvää! Jätskiin kuluikin rahaa muutama kymppi reissun aikana, herkkupeppuja kun me molemmat ollaan :) Sitten hypättiin bussiin, josta äkkiä hotellin altaalle vilvoittelemaan. Viileä allasvesi tuli niin tarpeeseen kun jalat oli ihan poikki kävelystä. Ilta vietettiin paikallisessa sporttibaarissa katsellen keihäänheiton finaalia ja muita MM-kisojen lajeja. Paikka oli muuten hyvä, mutta ruuaksi ei saanut kuin pitsaa joten mentiin vielä toiseen paikkaan nauttimaan ruoka ennen nukkumaan menoa.

Sunnuntai 4. päivä 

Jälleen normit aamuhössötykset ja nokka kohti rantaa. Viikon kuumin päivä ja vaatimattomat 35 astetta lämmintä. Otettiin kaikki irti auringosta ja vietettiin rannalla lähes koko päivä. Illalla päätettiin käydä tsekkaamassa "naapurikylä" Magaluf. Palmanova ja Magaluf on tavallaan kasvanut yhteen, Palmanovan viimeinen ranta kun päättyy käytännössä Magalufin puolelle. Magaluf eroaa Palmanovasta siten, että sillä on bilemestan maine. Siinä missä Palmanova oli täynnä lapsiperheitä, pariskuntia ja vanhempia ihmisiä Magaluf oli pullollaan brittiläisiä polttariporukoita ja kaveriporukoita. Magalufissa on myös yksi Euroopan suurin baari, BCM, joka käytiin tsekkaamassa myös tosin vaan ulkoa. Ajateltiin et tullaan sinne sitten kaveriporukalla joskus toiste! ;) Kävelymatkan varrella oli Godfather ravintola, josta olin ennen matkaa lukenut ja pysähdyttiin siinä sitten syömään. Ruoka oli musta ainakin tosi hyvää, Henkka ei ollut oman hampparinsa makuun kovin tyytyväinen. Saattoi tosin johtua siitä, että ei ollut hirveesti muuta matkalla syönytkään kun hamppareita :D Ilta pimentyi jälleen äkkiä ja kierreltiin paluumatkalla muutama ohi mennyt matkamuistomyymälä. Ostin myös ensimmäiset tulijaiset.

Maanantai 5. päivä

Viimeinen kokonainen päivä Mallorcalla. Sovittiin aamulla, että otetaan vikasta päivästä kaikki irti ilman stressiä. Kerrankin ei ollut mitään suunnitelmia, ei MM-kisoja joita tarvitsisi mennä katsomaan tiettyyn aikaan. Päivä hurahtikin aika hyvin rannalla, syödessä ja siinä päivän tärkeimmässä jutussa eli tulijaisten keräilyssä. Huomattiin joskus kuuden aikaan, että illallista ei oltu syöty vaan oltiin kävelty about 3 tuntia ees taas ettien tulijaisia eikä nälkä vieläkään ollut. Kuka jaksaisi kävellä vielä takaisin hotellille ja vielä syömään rantabulevardille. No ei ainakaan me, joten tapettiin aikaa napsien kuvia rantavedessä, höpsötellessä ja nauttiessa vielä viimeisestä lomapäivästä. Pelattiin peliä, jossa kumpikin joutui kertomaan 26 asiaa itsestään, jota toinen ei vielä tiennyt. Eihän jutut mitään kummoisia ollut, lähinnä muistoja lapsuudesta. Kävi ilmi, että Henkalla oli ollut yläasteella vielä Spiderman-kukkaro ja minä olin pienenä kateuttani haudannut siskon barbie-intiaaniperheen lapsen hiekaan ja purrut perheen isän pään irti.. Isoin paheeni tuo kateus, vieläkin :D Kunhan ruokahalu alkoi kasvamaan päätettiin, että mennään ravintolaan, joka oli paras loman aikana. Kombas oli ehdoton suosikki. Viimeinen illallinen oli ihana, kaikessa rauhassa taas nautittiin hyvästä ruuasta ja erinomaisesta seurasta. Mentiin hotellille hyvissä ajoin, pakkailtiin ja pelattiin korttia. Aamulla olisi aikainen herätys kohti kotia.

Tiistai 6. päivä

Herättiin siinä seiskan maissa, laiteltiin vikat kamat kassiin, napattiin hotellin baarista pientä syötävää ja jälleen bussiin istumaan kohti Palmaa. Palmasta pikavaihto lentokenttäbussiin ja kohta löydettiin itsemme jonottamasta Norwegianin lähtöselvitykseen. Siinä sitä sitten jonotettiin melkein tunti. Homma oli hoidettu niin paljon huonommin kuin Suomen päässä. Kaikki Norwegianilla lentävät asiakkaat päämäärästä huolimatta jonottivat kolmelle tiskille, ihan liikaa porukkaa ja liian vähän tiskejä. Turvatarkastus oli myös kömpölö. Mutkitteleva jono, 7 hihnaa ja kaikki matkustajat samassa jonossa. Huoh, onneksi päästiin aika nopeasti läpi. Kerettiin lentokentällä vielä syödä ja shoppailla tax free-tulijaisia ennen lentoa. Lennon aikana lennettiin ohi Mont Blancin vuoresta, josta myös kuva tuossa alla :) Tykkään lentää, tosin en hirveen pitkiä matkoja, joten Mallorcalla oli juuri sopiva kohde myös siinä suhteessa. Helsinki-Vantaalle päästyämme puhelimet kouraan ja soitot porukoille, että turvallisesti oltiin Suomeen päästy. Meidän juna lähti vasta illalla kohti Kuopiota, joten siirryttiin kaikessa rauhassa lentokentältä Tikkurilan juna-asemalle, hommattiin liput, käytiin syömässä ja ostamassa kotiin ruokaa ennen viimeisiä 4 matkustustuntia. Onneks aika rienti jälleen ja päästiin turvallisesti Kuopioon illalla klo 23. OP oli hakemassa meitä juna-asemalta ja mentiin siitä sitten kotiin. Tuntui, että oli ollut kauemminkin poissa kotoa. Juteltiin kuulumiset OP:n kanssa läpi, naurettiin meidän lomakuville ja käytiin nukkumaan pehmeeseen sänkyyn paksun peiton alle.

Matka oli siis kaikin puolin onnistunut. Puhuttiin paljon meidän parisuhteesta, parannettiin maailmaa, nautittiin toisistamme ja maisemista, naurettiin, riideltiin, rakastettiin. En voi sille mitään, että vaikka välillä otetaan yhteen ja mua ärsyttää joku asia niin silti rakastan tuota yhtä ihan järjettömästi. Meidän paluu arkeen tapahtuikin aika äkkiä, kun herättiin molemmat klo 7 keskiviikkona aamureeneihin ja Henkka meni siitä vielä suoraan kouluun. Arkeen kuului myös pieni valitus allekirjoittaneen suusta, koska huusholli oli ihan kuin räjähdyksen jäljiltä, koska avomieheni ei jaksanut purkaa kamojaan... Ihanaa olla taas kiinni arjessa, vaikkakin noi postiluukusta kilahtaneet laskut sun muut yliopistomaksut painaa päälle. Mieli on rentoutunut ja kroppa täynnä uutta virtaa. Näillä on hyvä jatkaa!

Sinne ja takaisin

Moikka! Pahoittelen tätä hiljaiseloa, vaikkakin Suomeen kotiuduttiin jo viikko sitten tiistaina. Oon koittanu väsätä teille kattavaa kertomusta meidän 6 päivän lomasta, mutta kuvat on kamerassa ja kameran piuha Viitasaarella, että saatte odottaa vielä viikon. Sen voin sanoa, että reissu oli tosi kannattava niin meidän parisuhteen kannalta kuin ihan levonkin osalta. Tuli niin tarpeeseen!

Reissusta arkeen palaaminen tapahtui aika kivuttomasti. Oltiin tiistaina puolen yön maissa kotona ja suunnattiin sitten keskiviikkona aamureeneihin, Henkka kouluun ja minä illaksi töihin. Aluksi tuntui, että siitä on hirveen pitkä aika kun on viimeksi ollut Suomessa, mutta keskiviikkona tuli jo ikävä sitä rentoa fiilistä, joka Mallorcalla mut valtasi. Päiviin on kuulunut sen jälkeen oikeestaan vaan reeniä, koska töitä on ollut vaivaiset kaksi vuoroa ja koulu alkaa tosiaan tasan viikon päästä. Syyskuu kolkuttaa ovelle, KÄÄK! Ilmat on viilenny tosi nopeesti, vaikkakin näitä ihania aurinkoisia päiviä riittääkin.

Ilmojen viilentyminen tarkoittaa mulle myös kauden alun lähestymistä. Nyt painetaan reeniä, hieman välillä herkistellen tulevaa syysturnausta varten. Ootan niin, että pääsen pelaamaan ton porukan kanssa. Kaikki tuntuu niin viralliselta, kun sopimus julkistettiin ja sain yhteydenottoja uusilta tahoilta. Tajusin, että tässä ollaan nyt ihan oikeesti mukana. Kerään niitä hedelmiä, mitä oon kovalla työllä saanu kasvatettua. I'm so happy! Henkka ei oo mikkään parhain tuki sanallisesti, se kyllä kuuntelee ja kattoo mun pelejä, mutta on oppinut sen kannustamisen jalon taidon ihan reenien ulkopuolellakin vasta nyt. Ennen mua ahdisti se, että kun elän itse niin tunteella Henkan keihäänheiton kanssa ja Henkka ei niinkään mun kanssa. Onneksi asioista voi puhua ja ajatukseni ovat tulleet kuulluiksi.

Ollaan Henkan kanssa keretty olla yhdessä yllättävän paljon, ehkä vähän liiankin paljon ja on tullut riitoja. Tämmönen vaihe oli odotettavissa, mutta kyllä se tämmötä hermoheikkiä vie aika pitkälti mukanaan. Minä hermostun välillä niin pienistä ja Henkka ei vaan tee mitään oikein. Äly hoi älä jätä... Kasvun paikka taas molemmilla. Ollaan pyöritty aika pitkälti ympyrää, nyt taas yhteinen rytmi on alkanut löytymään. Kiitos arki, Mallorca ja rakentavat keskustelut. Kiitos myös Maaninka-vierailun. Oli niin ihana taas nollata arki ihan Suomen maaseudulla. Lisäksi pääsin seuraamaan ihan oikeaa keikkaa, kun mun 4 ja 5 vuotiaat serkut päätti soittaa pari biisiä Hevisaurusta. Oli semmonen meininki, et parin viikon takainen Antin keikka jäi niin kakkoseksi!!

Perjantaina mulle tuli puhelu, että meidän koira on leikattavana. Sillä oli kohtu alkanut märkimään ja tulehdus oli levinnyt munasarjoihin. Äiti sanoi, että Pirre ei välttämättä ikänsä takia selviä kohdun ja munasarjojen poistosta. Ajatuskin siitä, että Pirre ei olisi enää kotiin mennessä ovella vastassa sai palan nousemaan kurkkuun. Itkin siihen asti, että äiti soitti uudestaan. Leikkaus meni onneksi hyvin ja Pirre pääsi kotiin. Päivän ajan se oli lääkehöyryissä kulkenut kauluri päässä kaikkialle siksakkia. Onneksi kuulema on jälleen ihan oma itsensä. En malta odottaa, että pääsen perjantaina sitä silittämään. Pirre on kuitenkin meillä ollut sen 10 vuoden ajan ja siitä on luonnollisesti tullut todella tärkeä.
 
On ollut siis aika paljon draamaa näitten rentojen päivien seassa, onneksi ei mitään super vakavaa :) Mulla on kaikkea superkivaa tiedossa. Tää viikko menee ahkerasti reenatessa ja parina päivänä pitää töissäkin pyörähtää. Viikonlopuksi tosiaan kohti Viitasaarta ja ekaa kertaa juhannuksen jälkeen koko perhe koossa, I-H-A-N-A-A! Sovin itseni kanssa myös shoppailupäivän, tavoitteenani uudistaa vaatekaappi ja hankki mm. talvitakki ja -kengät enkä malta odottaa, että pääsen pitkästä aikaa rentouttamaan itseäni tällä tavalla. Huh, olikohan siinä nyt kaikki?

Palaillaan, pus!

Haaveilua ja jännitystä

Sinne se yksi viikko taas hujahti. Mun kaltaiselle ikistressaajalle ajan kulun tajuaminen on aina jotenkin helpottavaa, vaikka sitä tuleekin päiviteltyä kuinka ei itse meinaa ajankulun mukana pysyä. Pahimpina väsymyksen ja turhautumisen päivinä saatan miettiä, kuinka monta tuntia minulla on mihinkin hommaan kuten töiden alkuun esimerkiksi. Sanoinkin Henkalle, että jos en rauhotu tän mun stressaamisen kanssa niin kohta iskee vastahaavat sun muut sairaudet ja sit saadaan kohta psykologin kanssa miettiä mikä nupissa on vikana. Yritän kaikkeni, mutta en lupaa mitään. Alkais varmaan muuten stressaamaan sitä, että pitäs osata olla stressaamatta. Nytkin mielessä pyörii asiat, joita mietin eilen kun yritin rueta nukkumaan. Koko ajan vaivaa, mikä asia mun pitikään hoitaa tänään? Uh, ehkä mä vaan annan itteni huilata.

Tiistaina suuntasin unisena seiskaan töihin. Aamuvuorojen hyvä puoli on se, että aika tuntuu menevän nopeammin kuin iltavuorossa eikä silloin ole vaaraa, että tajuaa vuoron lopussa istuneensa koko seitsemän tai kahdeksan tuntisen kassalla. Työvuoron jälkeen pikapakkailut kämpillä ja sit suunnaksi Polkupyörätukku tarkoituksenamme löytää Henkalle uus pyörä. Pyörä löytyi ja päästiin lähtemään Maaningalle ihan hyvissä ajoin. Henkka vetää työkseen lapsille/nuorille yleisurheilukerhoa ja minä oon aina ihan mielelläni ollut mukana jeesimässä ilman mitään korvaustakin. Siellä se ilta menikin taas kentällä ja sovittiinkin yhden seuran vetäjän kanssa, että pidän syksyn aikana yhdet loikkareenit muksuille. Innoistuin ihan hirveesti tästä ja ajatuksia tulevista reeneistä on pää täynnä. Mukava olla välillä se valmentavakin osapuoli! Kentältä suuntasin vielä puntille tekemään jalkapuntin ja Eetun (Henkan pikkuveli) kanssa sitten vielä palloteltiinkin. Päivä oli aika pitkä ja rankka. Harvinaista oli myös se, että kerkesin ruuan jälkeen ottamaan tunnin päikkärit ja tuntui et päivä oli heti piloilla. Jotenkin mun on vaan niin hankala aina saada itteeni pirteeksi päikkäreiden jäljiltä. Hyvin kuitenkin jaksoin ja päästiin onneks hyvissä ajoin nukkumaan.

Keskiviikko aamuna heräiltiin Henkan kanssa pienen keskustelun kautta. Oon ite aina ollut hirvee analysoiija, mitä tulee urheiluun. Jokaiselle huonolle reenille on joku syy ja jos voin päästä siitä syystä eroon, teen sen. Henkka tosiaan heittää keihästä, toissa kaudella Henkka oli maajoukkueessa ikäsissään. Valmentajan mukaan Henkalla oli parempi tekniikka kuin kenelläkään muulla ikäluokassaan. Sit tuli kaksi loukkaantumista peräkanaan ja rikkonainen kausi alle. Heitto ei oo ollut oikein uomissaan ja halusin auttaa Henkkaa. En tiedä keihäänheitosta kovin paljoa, vaikka kuinka yritän sillä säälittävällä tiedon määrälläni usein päteä. Tämän takia ainut keino auttaa omalla tavallani mulle rakasta ihmistä sille rakkaassa lajissa on kuunnella. Henkka avautui kuluneella viikolla tosi paljon fiiliksistään yms, vaikka tiedän että se ei oo sille helppoa. Jotenkin meidän juttelut saa aina muhun uutta virtaa. Henkka motivoi mua. Se ei oo todellakaan mikään tyhmä heppu, vaikka onkin hieman pellen roolissa.

Keskustelun voimin jätin Henkan Maaningalle ja suuntasin Kuopioon takaisin itsekseni. Nää neliöt kaikuu tyhjyyttään, vaikka musiikki raikaa ja telkkari pauhaa päälle. En tykkää vieläkään olla yksin, mutta onko siinäkään nyt mitään uutta? Keskiviikkona pyörällä reeneihin. Mulle tulee viikossa ihan reippaasti polkemista, sanoisinko jonku 30 km vähintäänkin ja se on oiva aerobinen lisä varsinkin ennen reenejä. Erittäin hapokasta kun reenit on Neulamäessä, jonne pitää tosiaan kavuta ihan mukava MÄKI... Jalat kiittää. Reenit kulki tosi hyvin, hirvee adrenaliinipiikki päällä ja koska päivä ei sen kummempia sisältänyt pääsi purkamaan kaiken ylimääräisen energian palloon. Nautin!

Torstaina nukuin pitkästä aikaa niin pitkään kuin halusin. Ei herätyskelloa, ei mitään ja kello näytti 10 kun heräsin. Päivän aikana tarkotuksena oli vähän alottaa pakkailua, koska tää loppuaika ennen reissuun lähtöä menee töissä ja reeneissä eli vielä kun arki rullaa niin mennääna arjen säännöillä. Sitten kun bussin nokka on kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää niin sit voin huokaista. Kerkeen muutenkin hypettää ton pakkaamisen kanssa jokaisella "vapaalla" hetkellä :D Nytkin kattelen Suomen tulli -ohjelmaa enkä voi olla hymyilemättä, koska tiedän, että 4 päivän päästä ollaan lentokentällä! Mutta tosiaan hoidin aamulla kämppää kuntoon ja asioita järjestykseen. Iltapäivällä suunnattiin äidin kanssa ostoksille ja mulle ostettiin uusi vauva, nimittäin pyykinpesukone! Ah, pidän siitä kyllä niin hyvää huolta kunhan sen maanantaina saan käyttööni. Lisäksi äitille hommattiin uusia vaatteita ja äiti näytti niin hehkuvalta. En tiedä oliko syynä uusi työ vai uudet vaatteet, mutta äiti loisti aurinkona sateen keskellä. Selkeesti teki sille hyvää ja musta oli kiva olla makutuomarina!

Henkka kävi heittämässä uuden pyöränsä tuonne varastoon ja kahviteltiinkin siinä sitten porukalla ennen kuin jäin taas yksin. Aika äkkiä löysin kuitenkin itteni taas pyörän selästä polkemassa reeneihin. Jalkojen jatkuva jumi alkoi näkyä ja reenit kulki aika tahmeesti, mutta aina pitääkin olla parannettavaa! Eilinen kuluikin sitten aamuvuorossa ja ilta jälleen reeneissä, joissa varmistui, että pelaan ensi kaudella ykkössarjaa eli ollaan taas askel lähempänä unelmaa. Kova työ teettää tulosta ja motivoi entisestään. Oon polkenut joka päivä tällä viikolla milloin mihinkin aika pitkiä matkoja ja eilen oli ensimmäinen kerta, kun sade kasteli mut ihan täysin.. T-paita oli ihan hikinen ja huppari ja kollarit sateesta märät. Olo oli aika mielenkiintoinen kun kotiin pääsin..

Tänään taas aamuun töihin eli aikainen herätys ja olo ollut koko päivän ihan tööt. Ne on noi aamuvuorot.. Päivään on kuulunut myös jännitystä, koska Henkka on SM-kisoissa ja sillä oli tänään karsinta. Olin niin ylpeä siitä, koska paikka finaaliin lunastettiin ja heitto alkaa löytää takaisin uomiinsa, toivottavasti. Aika iso harmitus päällä, koska en ole toista tukemassa sen kauden tärkeimmässä kisassa, mutta kyl se tietää, et oon täällä täysillä mukana. Myös MM-kisat alkoi Moskovassa ja voitte uskoa, että meidän pieni urheiluhullu perhe on ihan sekaisin. Mallorcallakin tulee illat melko varmasti vietettyä televion äärellä jossain mukavassa ravintolassa, ainakin lauantaina kun heitetään miesten keihään finaali..

Huomenna pääsen pitkästä aikaa nauttimaan live-musiikista Matkuksessa. Tarkoituksena ois myös tsekkailla viimeset ale-myynnit. Keikan jälkeen äkkiä kämpille seuraamaan tulospalvelusta Henkan finaalia ja MM-kisoja. Rentouttava päivä, vaikka tekemistäkin on. Sit kolme hikistä työpäivää, keskiviikko iltana joukkueen reenit ja nokka kohti Helsinkiä. Luulen, että tässä ei oo hirveesti mulla aikaa kirjoitella blogia, joten palataan asiaan reissun jälkeen. Mulla on ihan oikee kamerakin siellä mukana, joten jossain välissä on luvassa kattava postaus meidän reissusta. Nauttikaa viimeisistä lomapäivistä, jos sellaisia on. Minä aion nauttia noista viidestä Mallorca-päivästä täysillä, koska ne on tänä kesänä mun ainoat lomapäivät. Kesä on painettu töitä tämän takia, että pääsee edes hetkeksi irti arjesta ja se matka on ihan pian täällä. Huokaus. Rakastan elämää.

Hetki lähempänä itseäni

Moikka! Huikea viikonloppu takana. Saavuin tänä aamuna äidin kyydillä kassieni kanssa takaisin Kuopioon muutaman kotona vietetyn yön jälkeen. Tuosta koti-sanasta muuten! Huomaan, että käytän Kuopion kämpästä jo sanaa koti. Asuin kolme vuotta putaalla samassa kämpässä eikä siitä paikasta koskaan tullut koti. Nyt huomaan, että jos sanon äidille ja isälle, että joku asia jäi kotiin tarkoittaen että se jäi tänne, nousen heti varpaille. Pitää heti korjata se, että Kuopioon siis. Teen sen ihan automaattisesti. Vaikka Viitasaari tulee aina olemaan tärkeä paikka ja koti minun koti niin fakta on se, että tuun joskus rakentamaan perheeni ikiomaan kotiin. Tällä hetkellä mun perhe on Henkka ja minä ja tää keskustan pikkuinen kaksio on meidän koti.

Mutta tosiaan, mulla oli tosi aktiivinen viikonloppu. Olin perjantaina kahdeksaan asti töissä ja ajeltiin sit äidin kanssa kotiin. Heti lauantaiaamuna herättyäni lähdin tekemään reeniä. Loikin ja otin vetoja plus tein hieman keskivartaloa. Hiki virtasi ja keli oli mitä mahtavin. Energiaa piti vielä reeninkin jälkeen purkaa jonnekin vai oliko se vaan innostusta kaikesta uudesta? Suuntasin toista kertaa tänä kesänä metsään poimimaan mustikoita. Käytiin Henkan kanssa edellisellä Viitasaaren reissulla poimimassa n. 5 litraa ja tällä kertaa mukaan tarttui n. 4 litraa. Eikun pakkaseen vaan! Mustikan jälkeen tehtiin äitin kanssa hurjan hyvää ruokaa: rypsiporsasta, uusia perunoita ja salaattia. Nami! Ruuan jälkeen siirryttiin mökille katsomaan eliittikisoja. Ajateltiin, että olisi kiva levittää meidän vuodesohva, että kaikki saisi levittää jalkansa ja rentoutua. Harmi vaan, että sohva ei kestänyt meidän painoa ja välipuu poksahti palasiksi. No olipahan meillä hauskaa, kun pyllähdettiin sinne lattialle!

Oli rentouttavaa vaan höpötellä äitin, isän ja pikkuveljen kanssa. Juotiin kahvia ja nautittiin yhdessäolosta, voiko sitä muuta ihminen vapaalta viikonlopulta toivoa? Illalla sitten käytiin uistelemassa, kun vihdoin ja viimein saatiin vene kuntoon. Sain yhden kuhankin, mutta se oli turhan pieni niin laskettiin takaisin kasvamaan. Veneilyn jälkeen saunaan ja paljuun. Loppuillasta vielä yhdessä elokuvaa ja oli aika mennä unille.

Virtaa täynnä suuntasin sunnuntaiaamuna puolestaan vattupuskaan ja 3 litraa puutarhavattuja komeilee nyt tuolla pakkasessa. Ihanaa, kun tää marjafriikki sai pakkaseen marjoja ja ennen kaikkea ne on itse poimittuja! Niitä voi käyttää moniin ruokiin ja paljaaltaan korvaavat esim karkin erinomaisesti! Sunnuntaina kalasteltiin jälleen, oltiin järvellä äidin ja isän kanssa nelisen tuntia. Sai nauttia siitä hiljaisuudesta, auringon paisteesta ja rakkaiden seurasta. Lisäksi sain jälleen kaksi kuhaa, mutta ruokapöytään asti nekään eivät päätyneet. En vieläkään voi olla hehkuttamatta sitä, kuinka huikee viikonloppu oli. Kaiken tämän lisäksi sain kerättyä kaikki matkatavarat mukaan kotoa: matkalaukun, kameran jne. enkä ainakaan vielä ole huomannut unohtaneeni mitään. Plus, pohjarusketus on hankittu ;) Rajat jäi veneilyn myötä ja niitä lähdetään sit hankkimaan lisää viikon päästä! Jaksaa jaksaa...

Ennen ensi viikon reissua mulla on edessä 6 työpäivää, monet rankat mutta antoisat reenit, Antin keikka (ahhhh!!!), shoppailua, uuden pesukoneen hankintaa, vapaapäiviä ja Maaningalla oloa. Huomenna työpäivän jälkeen suunnaksi siis Maaninka yhden yön ajaksi. Minä niin aijon nauttia niistä vapaapäivistä taas! Viikonloppuna sain tuntea millaista on olla ilman stressin häivääkään, nauttia vaan olosta, kuunnella ja olla. Vettä, metsää, peltoa, luonto oli niin lähellä. Kuka siellä voi stressata? Ja itsestäänhän se on kiinni haluaako kaupungissa stressata. Multa jäi tänään joukkueen reenit väliin töiden takia, joten päätin tuossa äsken käydä hiukan juoksemassa. Uusi reitti ja Kuopio tuli nähtyä taas eri silmin. Mua varmaan pitäs väsyttää nyt, mutta ehkä vähän vielä venyttelen ja nukun sitten huomenna vaikka päikkärit töiden jälkeen.  Nautinnollista viikkoa teillekin!

Work hard, practise harder

Hihei! Täällä sitä taas sohvan kulmassa sepustellaan tarinoita teille! Tää päivä on ollu tosi rankka, mutta samalla hirveen antoisa. Mun kuuden päivän työputken saldo on tällä hetkellä 5/6 eli huomenna viedään viimeistä päivää. Oon viimeisten 5 päivän aikana viettänyt työpaikalla n. 36 tuntia ja siinä samalla koittanut nähdä kavereita, reenata ja olla kotona tekemässä ruokaa nälkäiselle miehelle sekä hieman myös itsellenikin. Väsy tuli vastaan tänään. Aamuvuoro alla ja vaikka itse sanonkin niin maukas päivällinen mahassa ja minä olisin ollut neljän maissa valmis yöpuulle. Onneksi tiedossa oli reenit ja päikkärit jäi vaan vajaan 15 minuutin mittaisiksi mummon soittaessa. Olin häntä koittanut koko päivän tavoitella, koska mummo täytti tänään kunnioitettavat 80 vuotta! Mulla on oikeesti semmonen teräsmummo. Sillä on lapsenlapsia 10 kappaletta, vanhin 21-vuotias ja nuorin 1,5-vuotias ja se jaksaa touhuta meidän kanssa ihan hirveen hyvin, varsinkin niiden pienempien. Mummo myös aina laittaa ruokaa meidän lähes 30 henkiselle lähisuvulle, ei välttämättä edes hyväksy apua. Ukin ja mummon luona on ihan parasta olla, heidän takiaan Maaningasta on tullut mulle tärkeä paikka, heidän avulla tapasin myös Henkan.

Mutta tosiaan omatoiminen jakso ja samalla myös mun lepo jalan osalta päättyi virallisesti tänään. Jalassa tuntui pientä kihelmöintiä, saman kaltaista kun edellisen juoksulenkin jälkeen, mutta kipua ei ollut. Johtunee vielä siitä, et varmasti jonkunmoinen parannusprosessi jalassa on vielä meneillään. Pääasia, et voin hyppiä! Ja sitä paitsi, rakastuin taas tähän lajiin. Meillä oli niiiin hauskat reenit, mut silti tosi tehokkaat. Ainut vaan, että päähän koskee nyt. Palloteltiin tosi paljon ja tästä syystä hartiat ja niska oli koko ajan jännittyneinä ja siitähän seuraa luonnollisesti päänsärky. Oisin todennäkösesti jäänyt makamaan väsymykseni takia tänään sohvalle ja pitänyt lepopäivän jo alkuviikosta, mutta onneksi tuli nää reenit! Nyt on taas niin hyvä fiilis. Iltapalaks vielä salaatit, jugurtit ja banaanit naamaan ja nyt olo on mitä parhaimmillaan. Ainut vaan, että voisi suihkussa käydä. Mää haisen..

Mulla on tällä hetkellä vain yksi huolenaihe. En vieläkään tiedä, missä joukkueessa pelaan. Viime kaudella pelasin Puijossa kakkossarjaa eli kolmanneksi korkeinta sarjatasoa Suomessa. Puijon naisten edustusjoukkue pelaa tällä hetkellä ykkössarjaa ja oon heidän kanssa reenannut nyt kesän ajan. Oon saanut niin paljon irti niistä reeneistä, että toivoisin tietenkin jatkavani pelaamista sen huikeen porukan kanssa. Muuttujia on monta, ei auta kuin odotella. Mulle on nyt tärkeintä luoda hyvää pohjaa tulevaa kautta ajatellen ja joukkueesta riippuen olla kauden alussa sellaisessa kunnossa, että voin sanoa tehneeni kaiken mahdollisen kautta varten. Rasitusmurtuma sotki taas kuvioita, mutta nyt ollaan motivaation huipulla jälleen!

Mulla on huomenna tosiaan edessä vielä yksi iltavuoro ja sitten päivän vapaa. Ei mitään hajua mitä teen, paitsi et tietty reenaan. Siinähän sitä tekemistä sit onkin.. To-pe jälleen töissä ja viikonlopuksi rauhoittumaan Viitasaarelle. Viikot on onneksi täynnä tekemistä niin aika menee nopeesti. Ja hei mihin hitsiin tää heinäkuu taas katosi.. Noo uusi kuu, uuden kujeet ja uusi palkkakuitti, ahhhh! Nyt odottelen, et pojat tulee frisbeegolffaamasta ja päästään jatkamaan tätä King Kongin kattomista porukalla, jihuu :)