Ihoani kosketat, sä joka joulu uudestaan...

Niin on aatto ohi ja kotona olisi tarkoitus viettää enää kaksi päivää. Tulin tänne siis jo keskiviikkona rauhoittumaan näin loman aluksi. Ennen 2 tunnin bussimatkaa Kuopiosta Vesannolle kävin tekemässä akatemian testejä. Oli huikeeta huomata, että ulottuvuudet oli parantunut ja yllätyin kun olin linjan toiseksi nopein likoista 20 metrin juoksussa. Olenhan kuitenkin aika kömpelö ja iso kokoinen pituuteni suhteen. Parannettavaa jäi loikkiin, joita päätin nyt rueta itsenäisesti reenaamaan vapaa-ajalla.

Torstaina siivosin talon kaksi ylintä kerrosta, joissa siis oleillaan yleensä. Alakerran saunan ja pesutilat äiti siivosi sitten illemmalla. Yritin olla avuksi niin paljon kuin vain saatoin, kun nyt oli siihen mahdollisuus ja muuta tekemistäkään ei ollut. Isin kanssa käytiin myös hakemassa kuusi silloin sulamaan. Äiti oli perinteen mukaisesti laittanu kaikki joulukoristeet paikalleen ensimmäisenä adventtina, joten joulutunnelmaan oli helppo päästä.

Perjantai oli minulle sitten yhtä tuskaa.Olin heti herätessäni yksin ja tiesin, että kaikki muut tulisivat kotiin vasta iltapäivällä. Tilanteen tuskaisuutta lisäsi tieto, että Henkka tulisi porukoiden kyydissä kotiin. Aika kun ei tuntunut kuluvan mihinkään... Kävin ulkona riehumassa koiran kanssa, kuuntelin joululauluja, katsoin televisiota ja olin koneella. Tunnit mateli ja sekuntit tuntuivat minuuteilta. Sit kun meidän upouusi auto saapui pihaan täynnä minulle tärkeimpiä ihmisiä sydän pomppasi kurkkuun, perhoset pullahtivat vatsaan ja meinasin purskahtaa nauruun onnesta. Kaksi yötä erossa Henkasta herkisti minua aivan liikaa. Ilta menikin sit hengaillessa.

Lauantaina meidän perheen viimeinenkin palanen saapui meille, kun siskon poikaystävä tuli kylään. Oltiin ekaa kertaa sitten kesän koossa. Minun pieni perhe! Katsottiin porukalla Taru Sormusten Herrasta, pelattiin korttia ja heitettiin päätöntä läppää. Eli oli ihan älyttömän HUIKEETA. Lauantai oli oikeesti yksi elämäni parhaimmista päivistä, jonka tuun varmasti muistamaan jatkossakin.

Sunnuntaina oli sit aika lähteä pyörähtämään Maaningalla sukulaisten luona. Tarkoituksena oli viedä lahjat sukulaisille, heittää Henkka kotiin ja käydä sanomassa isomummoille ja isoukeille hyvää joulua hautausmaalla. Suunnattiin ensimmäiseksi ukin ja mummon luo, jossa meitä odotti ukin ja mummon lisäksi tädin perhe eli myös mun kummityttö. Myöhemmin paikalle saapui myös toinen täti pienten serkkujeni kanssa, enot ja toisen enon tyttö. Oli ihanaa kun mun kummityttö uskalti eka vähän tökkiä Henkkaa ja kohta leikkikaveriksi ei kelvannut kuin minä ja Henkka. Tähän asti Henkalle on uskallettu vain nauraa. Samaa edistystä ei tapahtunut Aadassa, 3 vuotiaassa serkussani, joka tapansa mukaisesti heti Henkan nähtyään purskahti itkuun. Mutta kun sitten lähdettiin viemään Henkkaa pois, uskallettiin sentään vähän jo hymyillä. Mun poikapuoliset serkut ei onneksi vierasta oikein ketään ja niillä oli heti kepposet mielessä, kun Henkan näkivät :)

Tosiaan sit ukilta ja mummolta lähdettiin Maaningan "keskustaan" viemään Henkka kotiin ja käymään hautuumaalla. Oli niin ihanaa mennä äidin ja isän kanssa Korhosille, kun ne on niin älyttömän mukavia. Se paikka on mulle kuin koti, siellä on mulle tärkeitä ihmisiä ja se tärkein tietenkin. Oli ihan huippua, että pääsi vielä niitäkin halaamaan ja toivottamaan hyvää joulua. Haikein mielinhän sitä Henkan sinne jätti, kun mielelläni olisin aaton ollut sen kanssa, mutta no can do. Ollaan oltu kuitenkin niin vähän aikaa yhdessä, että vaikka tää kuinka pysyvältä tuntuisi, on hyvä olla joulu vielä omien perheiden kanssa. Siitä sit hautausmaalle, en muista milloin viimeksi olin siellä käynyt. Pitkästä aikaa tuli muistettua myös äidin isovanhempia. Poikettiin kynttilöiden viennin jälkeen vielä ukin ja mummon luona pikaisesti ja sitten suunnattiin kotiin. Ilta ihan vaan äidin, isän ja pikkuveljen kanssa, kun sisko lähti poikaystävineen käymään anoppilassa.

Maanantai aamuna lähdettiin sitten keskustaan mummon luo. Käytiin ensin toivottamassa papalle hyvää joulua kyyneleet silmissä. Tuntuu niin oudolta, että siitä on jo yli vuosi, kun pappa lähti taivaaseen. Haudoilla käynnin jälkeen mentiin mummolle syömään koko perheen kanssa ja syönnin jälkeen tultiin takaisin Mäntylään rauhoittumaan. Saunan ja aivan liian monen tunnin jälkeen avattiin lahjat. Paketeista tuli yhteensä 230 euroa rahaa, lahjakortit H&Mlle,Sokokselle ja Ikeaan, leggingsit, lapaset, suklaata (pikkuveli oli huomaavainen ja oli ostanut ihan laktoositonta suklaata) ja sit se paras: silkkinen kylpytakki kullalta. Se on just semmonen mistä oon Henkalle puhunu ja oli ihana huomata, että se on kuunnellu mua :D

Tää päivä on sit menny löhöillessä ja siksi päätinkin, että huomenna aamulla on pakko suunnata parin tunnin lenkille että saa itteensä vähän liikettä :) Tää jatkuva ähky saa loppua lyhyeen! Torstaina sitten Korhosille ja illalla kerkeää käydä kaverin kyydillä Kuopiossa reeneissäkin. Pitäs vielä kaksi yötä osata yksin nukkua. Lauantaina olisi sit edessä muutto ja Ikean reissu. Oon siitä niin innoissani et suunnittelen kaiken jo etukäteen :D Uuden vuoden pläänit on vielä vähän auki, mutta eiköhän nekin tästä selviä.

Tässä oli vähän tarinaa siitä, miten jouluni vietin. Vielä nämä kaksi viikkoa saa lomailla ja 7 päivä suuntaan sitten kouluun. Rauhaisaa loman jatkoa kaikille :)

We are different, that's what makes us ordinary

Ei mulla muuta. Elämä on ihanaa, ihmiset on ihania ja loma on ihana!

Finally, it's time to relax

Kaksi päivää koulua ja kolme tenttiä ja sit ois loma edessä. Ollu aika hektiset pari viime viikkoa ja kroppakin huomautti jo levon tarpeesta kun meinasi flunssan lykätä. Onneks ei tarvinnut jättää kuin yhdet reenit väliin ja olo parani. Toki vielä tuntuu, et on kroppa vähän tukossa ja nenä myös, mutta ei se mua estä saattamasta näitä viimeisiä pakollisia juttuja loppuun. Huomenna ois vielä A-tyttöjen turnaus eli vikat pelit tälle vuodelle. Onneks saatiin turnaus tänne Kuopioon niin ei tarvitse matkustella.

Taloushallinnon, talousmatematiikan ja englannin tentit vielä jäljellä ja pääpaino on nyt tolla taloushallinnolla, matikka kun sujuu lähes itsestään kuten myös enkku. Just tossa tein tilivientejä sun muita ja tuntu et aivot on saanut tarpeekseen opiskelusta tältä päivältä. Satasista ja kymppitonneista tuli koko ajan tuhansia, liikaa nollien pyörittelyä siis tää tradenomin homma.

Onneks tätä tradenomin opiskelua ei ole kuin puolisen vuotta jäljellä. Pääsykoekirja sosiaalitieteisiin (sama ala siis kuin yhteiskuntatieteet, mutta Kuopiossa pääpaino on noissa sosionomin yms hommissa) on julkastu ja mun onneks se on se sama kuin viime vuonna eli nyt vaan ahkerasti pänttäämään kunhan nää tentit saa alta ja loman huilailee.

Ennen lomaa pitäis myös saada muuttokamat kasaan ja tää meidän pieni yksiö kiiltämään. Eli siis siivousta laatikoiden keskellä on luvassa, can't wait. Uuteen kämppään viedään ylihuomenna meidän UUSI ISO SOHVA jippiii. Siinä on sit kiva kullan kainalossa löhöillä ja katsella leffoja. Tää nykyinen kun alkaa täs blogia kirjoittaessa sattua jo persuuksiin.

Käytiin leffoista puheenollen kattomassa keskiviikkona se Hobitti ja oli mun mielestä yllättävän hyvä. Oon katsonut kaikki Taru sormusten herrasta trilogian osat, mut en sillon pienempänä niihin syttynyt. Kaikkea tuo Henkkakin saa aikaan, kun minä innostun tämmösistä. :D Musta myös alkaa tuntumaan et oon paremmin löytäny paikkaani täällä Kuopiossa, oon osa nyt isoa jätkäporukkaa eli Henkan kaveriporukkaa ja sille vastapainona oon saanut ihan huikeita kavereita lentopallon ja koulun kautta. Kaikki on siis hyvin! Toivottavasti teilläkin siellä. Minä rauhoitun nyt loman viettoon ja toivotan teille, jotka blogiani jaksatte lukea erittäin rentouttavaa ja ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta!

Koska rakastan muuttamista...

Jeeee, tosiaan päästään muuttamaan vuodenvaihteessa Henkan kanssa isompaan kämppään. Ei enää ikinä reenikamoja keskellä lattiaa, koulukirjoja ruokapöydällä tai putoavia vaatteita vaatekaapissa. Tila kävi täällä meidän yksiössä tosiaan liian pieneksi ja oli pakko alkaa etsiskelemään isompaa huushollia. Uusi kämppä saatiinkin yllättävän helposti sukulaisten kautta. Vuokraa 100 euroa enemmän, neliöitä noin 20 enemmän ja sijainti ihan keskustassa, ei paha. Lisäksi saan mun pitkään kaipaaman vaatekomeron!!!!

Vaatekomerosta tosin taitaa tulla enemmänkin säilytyspaikka Henkan jäkis-, keihäs- yms muille reenikamoille.. Tänään jo huokailin sitä, mihin saan kaikki mun vaatteet kun ne luistimet ja piikkarit vie kaiken hyllytilan komerostakin. Eikun lipastoja vaan ostamaan. Pakko on ollut kasvattaa sitä ostoslistaa taas, koska meillä tuli tähän yksiön vuokraan mukana ruokailupöytä ja tuolit sekä sohva. Ne on molemmat onneks jo hankittu eikä niistä köyhdy yhteensä kuin 80 euroa!! Oon selannut kaiken maailman myyntisivustot, ehdoton suosikki on www.kuopionkirppari.fi sieltä löytyy oikeesti vaikka mitä ja tähän mennessä kaikki, mitä oon sieltä ostanut on toiminut ja ollut tosi hyvässä kunnossa, suosittelen!

Meillä on silti vielä yksi ongelma: sänky. Meillä on vajaa kaks vuotta vanha 120 senttinen jenkkisänky tällä hetkellä, jonka ostin vuokranantajalta tossa muuton yhteydessä. Ei tosin ajateltu, et se on kahdelle yli 180 senttiselle ihmiselle, joista toinen (eli siis minä tietenkin) on tosi harteikas, liian pieni. Henkka on nukkunu herrasmiehenä välillä sohvalla, et ollaan saatu paremmat unet. Tarkennan, että se on menny sinne ihan omasta tahdostaan. Nyt ollaan siis kuumeisesti metsästetty isompaa sänkyä, pari kertaa käyny jo lähellä et ois tärpänny, mut sit tullu mutkia matkaan. Oon huomannut, että ihmiset osaa olla oikeesti tosi tylyjä. Kun he esimerkiksi ilmoittavat, että sänky pitäisi heti hakea heti ja vastaan ystävällisesti, että emme voi sitä tänne yksiöön ottaa, kun tila ei riitä niin vastauksena tulee pelkkä tyly "aha." Minä en sillä mahda mitään, että tilanne on mikä on ja harmittaa, että ihmiset on tuollaisia. Onneks ne tontut on liikkeellä koko ajan ja varmasti pistää ylös, ketkä on kilttejä ja ketkä ei...

Nyt keittämään glögiä, lämmittämään saunaa ja rahoittumaan herkkujen kanssa kullan kainaloon. Kyllä vaan ihmiset, mulla on vapaapäivä!

Long time no see

Liian pitkä aika, aika siitä kun viimeksi tänne pääsin ajatuksiani purkamaan. Aika tuntuu olevan joka päivä kortilla, väsymys kasaantuu ja ne pienet tunnit, jolloin saa vaan olla, kuluu rakkaimpien kanssa. Kohta kolme kuukautta ollaan Henkan kanssa Kuopiossa asusteltu. Kaikki tuntuu olevan oikeasti paremmin kuin kohdallaan. Jokainen murhe ja huoli unohtuu kun Henkka ottaa syliin, halaa lujasti ja sanoo, et kaikki on oikeesti hyvin.

Mun jokainen tunti on suunniteltu. Jokainen minuutti kulkee tarkan aikataulun mukaan. Tuntuu, et hengityksenkin pitää mennä juuri tietyssä tahdissa, että jaksaa. Sitten kuin sattuu vihdoin ja viimein vapaapäivä edes osittain, kuten ensi viikon tiistai, voitte olla varmoja, että minä en tee yhtään mitään! Kroppa ei pääse huilaamaan, pää on tukossa pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Inhoan sitä, että lunta ei tule, koska täällä on ihan hirveän pimeää ilta viidestä aamu kahdeksaan suunnilleen. Herää niin on pimeää ja kun tulee illalla kotiin on pimeää. Missä välissä tää pieni ihminen saisi kulkea valoisan aikaan muutenkin kuin kiireellä koululta kotiin ja kotoa reeneihin?

Kaipaan raitista ilmaa, ulkoilu kun tosiaan jää vähälle kun aika menee koulujuttuihin ja salissa pallon lätkimiseen. Siks mua on alkanut aika rajusti ahdistamaan tää kaupunki. Kaikki on nii harmaata, tylsää ja pimeää. Valon tähän talveen onneks Henkan lisäks on tuonut mun ihanat joukkuetoverit. Pelimatkat on oikeesti parasta aikaa vaan antaa kaiken tulla. Keskustellaan asioista maan ja taivaan väliltä, silloin saa tosiaankin olla täysin oma itsensä. Oon myös tässä viime kuun aikana tajunnu, kuinka tradenomin opinnot ei täysin ole mun juttu ja se puolestaan on saanut mut ajamaan itteeni eteenpäin kevään pääsykokeiden suhteen. Oon kerrannu mielessä, mitä viimeksi kysyttiin ja millaisia ne kysymykset muodoltaan oli. Minähän haluan päästä sinne sisälle, se on NYT tai ei koskaan.

Mun paha tapa on aina ollut miettiä asioita eteenpäin liiankin paljon. Nyt oon kuitenkin huomannut sen positiiviseks asiaks. Oon hyvä organisoimaan mun päiviä. Yritän jaksotella koulutöitä aina niille päivillä, jolloin on vähän muutakin tekemistä, että jäisi sit tällaisia vapaahetkiä ja pääsis rentoutumaan. Oon nyt jonkun puolitoista viikkoa vetäny silleen, et yhtään puhdasta lepopäivää ei ole tullut. Kroppa kiittää tässä vaiheessa... Onneks nyt ei sit ole aamureenejä ennen ensi viikkoa ja pääsee reenit vetämään itsenäisesti sopivissa raoissa. Meillä on koulussa myös tosi mielenkiintoinen Savonion-viikko tulossa. Päästään tekee yhteistyötä eri alojen kanssa ja lisäks mukaan tulee meidän kv-opiskelijat. JEE ENGLANTIA!

Meillä oli myös koulussa eka tentti ja siitä tulikin sit 3 ja ekasta ryhmätyöstäkin 5 (!!).Tajusin just nyt et en oo tosta ees porukoille sanonu. Ollaan aika vähän pidetty yhteyttä. Mä oon hoitanu omia hommiani täällä ja porukat Viitasaarella. Ollaan varmaan kaikki aika kiireisiä.. En ole kotona käynyt nyt kolmeen viikkoon ja kyllä sinne jo haluaisi. Tuntuu niin haljulta vaan facebookista lukea sisarusten kuulumisia tai puhelimessa nopeesti kerrata, mitä kuukauden sisällä on tapahtunut. Oli huippua, kun sisko kävi poikaystävänsä kanssa meillä kylässä. Meillä on neljästään vaan aina niin hauskaa. Nauretaan kaikille sattumuksille, toistemme poikaystäville ja puhutaan porukoista. Tällä hetkellä haluaisin vaan kaikista eniten saada iskän kattomaan meidän pelejä. Tuntuu, et oon kerrankin kehittynyt eikä sen tarvitsis hävetä silmiään päästä. Lisäks, musta on alkanut tuntumaan, että en saa oikein kunnolla palautetta meidän valmentajalta.. Iskän palaute siis olis kultaakin kalliimpaa tällä hetkellä.

Kaiken tän stressin ja ajanpuutteen keskellä oon edelleen onnellinen. Vaikka pinna saattaakin välillä palaa turhankin helposti väsymyksen painaessa, oon silti sisälläni kuin pieni lapsi pomppulinnassa. Henkka, kaverit, LENTOPALLO, elämä, rakkaus, muistot ja jokaiset onnen hetket. Aina kun pysähdyn hetkeksi mietii tätä kaikkea, sitä kuinka onnellinen saankaan olla, hengitys salpaantuu. Olen edelleen täysi, olen minä ja elän MINUN elämää, minun onnehippusista koostuvaa elämää. Murheen muruset karisee harteilta, kaikki on hyvin.

Oon miettinyt tuttuun tapaani asioita taas aika paljon. Olin viikonloppuna yksin kämpillä, kun Henkka pääsi kotonaan käymään (oon niin kateellinen..). Mietin sitä, että voisin toteuttaa yhden unelmistani ja suunnata vaihtoon, kun Henkka on armeijassa. En kuitenkaan jaksaisi sitä erossa oloa, jos oma elämä menisi koko ajan samaa kaavaa pitkin, joten vaihtoon lähtö olisi täydellistä juuri silloin. Lisäksi päädyin myös miettimään joululahjoja. Raha on kyllä aika kortilla, mutta kyllä sitä jotain pientä varmasti saa hommattua taas kaikille rakkaille. Ihanaa kun se joulunaika on jo niin lähellä. Olen ite alkanut omassa hiljaisuudessani polttelemaan kynttilöitä ja kuuntelemaan joulubiisejä. Lisäksi ajattelin tällä viikolla leipoa ekat joulutortut ja keittää glögit. Eessä olis myös eka joulu Henkan kanssa, vaikka fyysisesti vietetään se erillämme: Henkka Maaningalla ja minä Viitasaarella. Kuitenkin tulee semmonen lämmin fiilis, kun jouluaattona on joku rakas jossain ja sille saa hommata jonkun kivan lahjan ja tietty saa siltä itsekkin sellaisin, ainakin toivottavasti.

Haluun vielä puhua tässä papasta. Viime viikolla tuli vuosi siitä, kun pappa lähti enkelin mukana taivaaseen. Viime viikko tuntuikin jotenkin ylitsepääsemättömän raskaalta, vaikka en pappaa kovin paljoa miettinyt, pari kertaa päivän aikana. Kynttilän sytytin ikkunalle, kun en haudalle päässyt. Tuli itselleni sellainen olo ton viime viikon jälkeen, että nyt on viimeistään aika alkaa tehdä niin kuin pappa meitä neuvo. On aika jatkaa elämää eteenpäin.

Living in a better world

On huhtikuun puoliväli. Ensimmäistä kertaa musta tuntuu siltä, että jotain erityistä on tapahtumassa mun elämässä. Ensimmäistä kertaa osaan nauraa itselleni. Nautin jokaisesta hetkestä Henkan kanssa koneella. Jokaisesta sanasta puhelimessa. Se on niin aito, minä olen oma itseni ja kaikki tuntuu niin täydelliseltä. Heti ekan face-to-face keskustelun jälkeen tiedettiin molemmat, että tää on tässä. Meidän on hyvä näin.

Nyt, syyskuussa, meidän on entistäkin parempi. Ollaan kuukaus asuttu tässä meidän pienessä yksiössä. Henkan nimi laitettu vuokrasoppariin, jotta KELA antais meille enemmän apuja. Nukutaan joka yö vierekkäin, painaudun sen kainaloon, annan sen potkia mua ja herään siihen kun se huutaa "Mister Beannnnn!" mun selän takana. Meidän elämä on arkea, yksinkertaista, rakkauden täyteistä arkea. 

Oon kyl löytäny itestäni yllättäviäkin puolia. Musta on tullut hirveen jäkättävä aina välillä. Väsyttää tulla 6 tunnin työpäivän jälkeen kotiin ja huomata, et yhden tunnin koulussa viettänyt kultani istuu kahden-neljän kaverinsa kanssa meijän sohvalla ja pelaa änäriä.. Ei siinä mitään, mutta joskus sitä toivoisi, että ilman ajatusten lukua muakin lellittäs välillä. Mut kyl Henkka oppii. Tuli mieleen, kun tänään koulussa syötiin kahden jätkän kans samassa pöydässä. Ei ne meille mitään puhunu, mut kahestaan keskustelivat siitä kuinka kiva olisi, jos kotona olis joku joka siivois ja tekis ruuan. Sitäkö varten myö naiset ollaankin...?

En ole kuitenkaan katkera, olen onnellinen just näin. Oon tavallaan hyväksyny roolini tän huushollin pyörittäjänä ja oon ylpee siitä, mitä saan täällä aikaa ja siitä kuinka siistinä tää paikka on pysyny huolimatta siitä, että pojat käy terrorisoimassa tätä aina välillä. Tosiaan, eka koriste-esinekin hajos tos viime viikolla. Mut vahinko mikä vahinko.

Koulu sujuu hyvin. Oon loppujen lopuks aika super-innoissani kaikesta uudesta, vaikka jotkut tunnit vähän puuduttaakin välillä. Juridiikan kurssi on tähän mennessä ollu selkeesti mun suosikki, niin yllättävää kun se onkin.;) Meijän luokka on ihan jees. Välillä tuntee ittensä urveloks tai silleen, et ei aina oteta mun mielipidettä huomioon.. Luokalta kun löytyy niitä likkoja, jotka etenee ulkonäöllä ei niinkään järjellä ja pojathan ei välillä muuta kato ku ulkonäköä. Oiva valtti siinä siis ryhmätöihin! No ei, porukka on oikeesti mukavaa, pitää vaan koittaa ite sopeutua paremmin. :)

Reenit taas: IHANAAA! Tuntuu hirveeltä, kun paikat on niin jumissa että ei saa itteensä ees ylös sängystä. Mut tietääpähän tehneensä jotakin. Oon löytäny paikkani joukkueessa ja tuntuu et lähtee taas reeneissä vanhoja tekniikkavirheitä tippumaan pois. Eli eteenpäin mennään. Koitan aina antaa reeneissä kaikkeni, se vie mua vaan eteenpäin. Nyt on vaan tullu taas huomattua se, et urheilija ei tervettä päivää näe. Olkapää revähti syysturnauksessa ja siinä tuntuu koko ajan kipua. No onneks täs tulee nyt taukoa, kun ei tänään ollutkaan reenejä. Ens viikolla sit taas tikissä.

Nyt yritän tuskastella tän tyhmän torstain pois.Tyhmiä torstaita on joka viikko, joudun olemaan siis aina yhden yön viikossa yksin. Ei tää nyt paha ole, mut kun ei osaa enää olla yksin. Mut onneks oon onnistunut keksimään tämmöstä järkevää tekemistä kuten blogin kirjottaminen. Yritän kirjoitella tänne nyt useammin, lupaan!

Suuntanani itä!

Viimeinen työvuoro takana, muuttokamat kasassa ja huomenna laitetaan iskän kans Subarun nokka kohti Kuopiota. Mun tai no itse asiassa se on MEIDÄN eka oma koti, eka yhteinen koti. Niin nopeesti on kyl aika mennyt, kesä hurahti tosta noin vaan ja ens viikolla sitä istutaan sitten jo koulunpenkillä. HURRAA, eiku..

Eniten ootan sitä, et saan olla Henkan kans, tutustua uusiin ihmisiin ja ennen kaikkea reenata. Tavaraa on laukuissa ihan liikaa ja voin olla varma, et tulee kyl kaikki kämpän neliöt, varmaan parveketta myöten, hyödynnettyä. Mut ei se haittaa, mielummin liikaa kun liian vähän.

Sama pätee reenaamiseen. Panostan nyt niin paljon kun kehosta lähtee. Jos reenaa puoliteholla, niin ei kehity, eikä pääse tavoitteisiinsa. Minähän pelaan ens kaudella korkeammalla tasolla. Pitää olla selkeitä tavoitteita ja sanoo ne tälleen ääneen, tietää et muutkin tavallaan odottaa multa sitä. Se asettaa mulle hyvää painetta, lisää halua näyttää. I CAN DO IT!

Nyt sit vietellään iltaa Timanttiliigan parissa ja rentoudutaan. Huomenna alkaa se "tulevaisuus", josta oon niin paljon höpöttänyt. Näihin kuviin (!!), näihin tunnelmiin!

Matkustaja välipysäkillään

Lähdetiin tosiaan silloin 3. päivä Kreetan auringon alle. Viikko meni yllättävän nopeasti. Meijän hotelli oli ihan ok ja se paikkakin. Ei kuitenkaan virallisesti mun suosikki tähän astisista lomakohteista. Oltiin siis paikassa nimeltä Analipsi, joka tulee saaren pääkaupungin Iraklionin kylkeen. Mukava, semmonen turistirysä-vaihetta odotteleva merenrantakylähän se oli ja tosi kuuma paikka viettää kesän ensimmäistä ja viimeistä varsinaista lomaa.

Viikon aikana kateltiin olympialaisia paikallisissa ravintoloissa, nautittiin lämmöstä ja merestä ja pulahdettiin useampiin altaisiin myös aqua plus vesipuistossa. Käytiin yhtenä päivänä myös semmosella pienellä juna-ajelulla, mut siitä ei jääny käteen kun karut maisemat ja hikinen pylly.. Kylä ei siinä mielessä meitä suosinut, kun juhlinta mestoja ei oikein ollu ja sen iloliemen nauttiminen jäi nyt melkeinpä kokonaan, ei se kyl ees maistunu. Harvinainen lomareissu siinä mielessä, mutta ei haittaa ollenkaan. Porukoiden kanssa oli kiva ihan vaan olla ja vetää keuhkot täyteen rentouttavaa meri-ilmaa et jaksaa taas tän rankan tulevan kouluvuoden.

Oltiin reissusta kotona perillä perjantaina noin kello 23.00. Äkkiä kamat kasaan, hampaat puhtaaksi ja nukkumaan. Herätyskello soi 3.55. Suihkun kautta pelikamat niskaan ja nokka kohti Kuopion kautta Savonlinnaa. Uus joukkue ja uudet kujeet. Savonlinnassa taisteltiin PuWon naisten ykkössarja joukkueen kanssa Linna-Volleyn voitosta. Peli ailahteli itse kullakin ja voin henk.koht. kertoa että viimeinen peli multa itseltäni oli ehkä elämäni surkeinta lentopalloa. Tuntu et kroppa väsy reissaamisesta ihan täysin ja ajatus ei pysyny kasassa... Mut oli hurjan hauska reissu ja tutustu ihan huippuihin ihmisiin. Oottelen siis mukavaa vuotta Kuopiossa!

Tosiaan, muutto tapahtuisi jo parin viikon päästä. Vielä puuttuu muutosta pari oleellista osaa kuten sähkösopimus (hoidan huomenna, pakko!!) sekä televisio, mutta eiköhän kaikki kamat oo kasassa viimestään ensi maanantain suuren shoppailukierroksen jälkeen. Pitäs nimittäin taas käydä heittämässä rahaa Ikeaan ja muihin Kuopion liikkeisiin.

Mulla on nyt vähän aikaa täs vielä vapaata, pari työpäivää elokuussa ja sit sais heittää hyvästit Viitasaarelle. Stressaan koko ajan ihan hirveenä, murehdin kaikkia pikku asioita ja jos ei joku muu niin oma maha kyl muistuttaa et vois vähän rauhottua. Elämä sekasi vähäisten yöunien ja reissaamisen takia et on ihan hyvä päästä normaaliin arkeen niin mahakin palaa normaali toimintaansa. Äiti just sitä nauro, et oon pienestä asti reagoinu kaikkeen mahallani ja niin teen edelleenkin :DD Mut syksy tulee jo kovasti eteen ja koulut alko jo aika monella. Mulla se on vielä edessä ja pelonsekaisin tuntein ootan uutta koulua ja uusia ihmisiä. Nyt vietän aikaa täs kotona, välipysäkillä, ja valmistelen matkaani tähän astiselle päätepysäkilleni Kuopioon!

Ensimmäistä kertaa!

Hiphei te kaikki! Nyt on kulunut kyllä ihan hirveän pitkä aika siitä, kun viimeksi olen itteni bloggeriin saanut, mutta täällä nyt vihdoin ollaan! :) On tässä heinäkuun aikana sattunu ja tapahtunu vaikka sun mitä ja viikon päästä sitä sit vietetään ekaa kertaa lomaa sitten huhtikuun..

Mutta niin, kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Ikeassa eilen. Rahaa meni ihan mukavasti sinne sekä keskustan liikkeisiin, kun Kuopiossa pyörähdettiin. Oisko tili näyttäny jotain -300 eilisen jälkeen kun näin nopeasti laskeskelee, mutta ainakin tilille jäi mukavasti rahaa eikä tullu edes huonoa omatuntoa, kiitos ahkeran työssäkäymiseni.

Joukkuekin siis löytyi. Liityn Puijo-Wolleyn porukkaan syyskuun alussa, reeneissä käyn siellä jo ensi kuun puolella. Eli siis vaihdan joukkuetta ensimmäistä kertaa. Nyt onkin sit tullu reenattua tosi ahkerasti ja tuntuu ihan hassulta huomata kui paljo on painoakin pudonnut viime kesästä. Meinaa nimittäin housut olla niin isoja, että piti osasta kokonan luopua. Enkä minä laihtumista tavoittele, en, mutta silti.

Reenaamisesta puheenollen, nilkka alkaa olla terveempi. Reenasin ensimmäistä kertaa tänään ilman teippiä tai minkäänlaista tukea sitten joulukuun alun, jolloin nivelsiteet meni. Nyt alkaa siltäkin osin siis asiat menemään paremmin, jippiii!

Muuttoon on nyt aikaa se vähän reilu kuukausi ja muutamaa juttua lukuunottamatta on tarvittavat tavarat yms kasassa. Mulle on tehnyt jotenkin vaikeeta myöntää sitä kenellekään et Henkka muuttaa siihen kans. Tai no muuttaa ja muuttaa, on siinä aina sillon kun vaan haluaa ja koulu/reenit sitä vaatii. Musta itestänikin kun tuntuu, että 3 kuukauden seurustelu ei ole tarpeeksi pitkä aika yhteen muuttamiselle. Mutta mä oon tosissani tässä jutussa ja teen omat virheeni, jos teen. Kumpa kaikki muutkin tajuaisi sen.. Ihmisen pitää antaa tehdä omat päätöksensä, virheistä oppii ja oikeanlaiset päätökset taas kannustavat ihmistä luottamaan omiin kykyihinsä pärjätä itsekseen elämässä. Sellaisia kokemuksia minä tässä haen, mutta en siis Henkan tai omien tunteiden kustannuksella.

Viikon päästä tähän aikaan sitten maataankin Kreetan auringon alla. IHANAA! Toivotaan, että ne säät lämpenee teillekin tänne Suomeen ;) Ensi kertaan!

Future, here I come!

Siinä ne taas meni, yhden viikon päivät, nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Kun aika kuluu töissä ja vapaapäiviinkin sisältyy niin paljon aktiviteettia, aika vaan juoksee. Musta tuntuu, että en ole päässyt missään välissä kunnolla lepäämään, mut oma on valintani ja rautaa on taottava kun se vielä on kuumaa. Ja plussaahan tuo on, rahantulo siis. Nyt kun tulevaisuus tai ainakin ensi syksy alkaa hahmottua niin tietää jo pikkuhiljaa mihin sitä rahaa tarvitseekaan. Niitä kun miettii, niin rahaa saisi tulla vielä lisää ja lisää..

Ovet auvautu mulle siis Kuopion AMK:n liiketalouden koulutusohjelmaan eli jos kävisin sen loppuun musta tulisi tradenomi. Oon kuitenkin päättänyt ainakin alustavasti hakevani ensi vuonna uudestaan yliopistoon. Haluan kasata haasteita itselleni, että tää elämä säilyisi mielenkiintoisempana ja saisi lisää sisältöä. Mut se on sit ens kevään murhe, eihän sitä tiiä, voinhan mä viihtyäkin amk:ssa.

Meenkin sit lauantaina katselemaan sitä kämppää joka on mulle ollu "varattuna" yhden tutun kautta. Sijainti on kuulema hyvä, 37 neliötä ja oma sauna kuulostaa enemmän kun houkuttelevalta. Toivottavasti tykkään! Koulu alkaa vasta 3.9 ja painan töitä aina elokuun loppuun. Mulle tarjottiin jopa syksyksikin töitä sen mukaan miten vaan itse voin tehdä!

Niin joo ja 3 viikon päästä koittaisi sit se mun "oikea loma"! Nokka kohti Välimerta ja Kreetaa, en malta odottaa.  Haluan vaan päästä makoilemaan aurinkoon, vesipuistoon ja illalla vähän juhlimaan. Haluan piristää tätä mun tasaista arkea. Tietenkin reissussa on huonotkin puolensa, mut jätetään ne nyt mainitsematta, minä en valita tästä!

Niin joo ja mitä reenaamiseen tulee.. Kerkesin reenata 2 PÄIVÄÄ ja sain yskän takasin.. Nyt kun nostatan edes hieman sykettä, mitä koitin viime viikolla jalkapalloa pelatessa tehdä, alkaa keuhkoihin pistämään.. Mutta koko ajan tässä mennään eteenpäin paranemisen suhteen. Harmittaa vain et ois siirtyminen toiseen seuraan edessä ja minä tämmösessä kunnossa... No joo, kunhan pääsee edes reenaamaan jotenkin syksyllä. Lukion jälkeen en varmaan ees osais käydä koulua ilman reeniä, se kuitenkin rytmittää niin hyvin. Eli Puijo, täältä tullaan!

Saattaa olla, että postauksiin tulee nyt hieman taukoa, kun aikaa ei jää kunnon postauksiin, mutta koitan parhaani!

"Edessäni on vain tulevaisuus, sade tulee ja huuhtoo menneen"

Dancing on the roses!!!

Aina kun mulle tapahtuu jotain hyvää, mun on pakko tulla kertomaan siitä tänne. Mutta olen aina niin innoissani myös, että nää postaukset jää silloin taas hirveän lyhyiksi. Sitä minä nyt vana ilmoitan, että pääsin opiskelemaan Kuopion Ammattikorkeakouluun liiketaloutta!! Ja kämppäkin jo löytyy! Tästä tää lähtee, minä olen nyt onnellinen :)

Ruusuilla tanssia ja risuilla marssia

No nyt on tää likkakin kokenut elämänsä ensimmäisen opiskeluun liittyvän kunnon pettymyksen. Kuopion yliopistosta tuli "hylkäys" eli varasijoillekaan ei pisteet riittäny. Jos oisin jaksanu lukea vähän enemmän... Mutta jossittelu ei auta. AMK:n ja Jyväskylän yliopiston tuloksia ei oo vielä kuulunu, joten täs jännitetään vielä. Tuo nyt vaan sattui olemaan se päätavoite.

Oon ruennut kuitenkin jo miettimään, että mitä teen jos en selviäkään opiskelemaan. Pari vaihtoehtoa onkin päähän pyörähtänyt. Listaan ne tähän ja alle plussat ja miinukset. Jos kirjottaminen auttais mua miettimään paremmin :)
1. Jään Viitasaarelle
+ saa asua "ilmaiseksi" kotona
+ lähempänä Maaninkaa kuin Jyväskylä
+ porukat lähellä
- mistä työtä vuodeksi?
- miten kestää eron ja aikataulujen sovittelua vielä vuoden?
- mahdolliset avoimen yliopiston kurssit suoritettava itsenäisesti kotona

2. Muutan Kuopioon
+ enemmän töisä tarjolla
+ itsenäisyys
+ oma kämppä
+ saa tukea KELA:lta mahdollisesti
+ Henkka lähellä
+ helpompi suorittaa avoimen yliopiston opintoja luennoilla
+ lentopalloura saisi jatkoa
+ sukulaiset lähellä
+ ystäviä siellä
- kallista?
- saako tukia?

Siinä nyt nuo kaks vaihtoehtoa, jotka tähän mennessä on päähän tullut. Plussia kun kattoo niin Kpo ei pahalta kuulosta, mut ku tää elämä pyörii nykyään niin paljon rahan ympärillä, et katsoo nyt. Tietysti jos pääsen ammattikorkeakouluun Kuopioon niin ongelma on ratkaistu kerta heitolla, mut pitää vielä malttaa oottaa.

Juhannus meni mukavasti, oli kiva tutustua Henkan sukuun. Nyt on taas rankka 1,5 viikon erojakso menossa, mut kohta onneks jo ohi. Eilen sit juhlin viikon ainoaa "virallista" vapaapäivääni (sunnuntai menee pikkuserkun rippijuhlissa) ja raahasin itteni tässä jumalattomassa yskässä Kuopioon shoppailemaan. Matkaan tarttu pari paitaa, huppari, alusvaatteita ja uudet legginsit. Tänään oli sit pakko tonkia vähän H&M:n alennusmyyntejä netissä ja tilasin sit, Kreetan lomaa ajatellen, varvastossut, bikinit, farkut ja shortsit. Hintaa jäi postikulujen kanssa vähä rapiat 30 euroa (ei paha!!)

Lisäks musta tuli nyt official aikuinen tai siltä musta tuntuu. Nimittäin jatkossa maksan itse omat puhelinlaskuni! Tulee vähän vastuuta ja saattaa olla, et nyt miettii tota puhelimen käyttöä vähä tarkemmin. Tai sitten ei..

Mua on vaivannu nyt semmoset kaks viikkoa kesäflunssa. Tuntuu et ahistaa koko ajan, yskin kun miehet ja lima ei liiku minnekään. Voitte uskoa, et on ikävä olo. Mut jos tää lääkkkeillä tästä... Oon tosin myös miettiny, johtuisko tää stressistä, mut kun en oo alan asiantuntija niin en sano mitään..

Ja sit niitä ruusuja. Saan töissä jatkossa entistäkin enemmän vastuuta. Tosin se siis tarkoittaa enemmän työtunteja, viime kuuhun verrattuna tulee noin 30 työtuntia ens kuuhun verrattuna lisää, mut se on vaan plussaa. Rahaa tarvitaan aina! Nyt sit vois ihan virallisesti alkaa säästämään. Syksy on mulle (ja mun parisuhteelle) aika kriittistä aikaa, et ei se huono juttu ole jos on vähän ylimääräistä muuttoakin ajatellen.

Nyt sit loppuilta meneekin EM-kisoja katsellessa, jos vaikka Henkankin sieltä bongais niinkuin jo päivällä :) Tähän loppuun sanottakoon, et on aika raastava ikävä. Tuntuu et en totu ikinä. Mut onneks on tekemistä. Ja tiiättekö mitä! Heinäkuuksi on luvattu hellettä! Sitä odotellessa!

Odotan sua, tule takaisin

Mun elämä, niinkuin varmasti kaikkien muidenkin, koostuu oikeastaan jatkuvasta odottamisesta. Eronhetkellä alkaa odottamaan, että näkee toisen seuraavan kerran. Aamulla odottaa jo iltaa, että pääsisi uudestaan nukkumaan. Illalla odottaa jo seuraavaa päivää ja sen tapahtumia.

Odottaminen ei valitettavasti ole aina positiivista. Kaukosuhteessa kun elää niin on huomannut kuinka odottaminen vie mehuja. Mikään ei ole niin raastavaa kun odottaa, että näkee toisen seuraavan kerran. Ikävä painaa ja ainut asia mitä ajattelee on se toinen. Se ei ole siinä vieressä niinkuin sen pitäisi. Se ei ole kuuntelemassa mun murheita niinkuin sen pitäisi. MUTTA.. tärkeät ihmiset on aina silti läsnä, tiiätte kyllä miten.

Mun viikko sujui töissä. 5 päivää kulutettiin taas myyjän hommissa ja on kiva huomata, että ei vieläkään oo pakkopullaa mennä töihin. Väittäisin, et viihdyn siellä hyvin koko kesän. Henkka tuli keskiviikkona sit Viitasaarelle. Käytiin Henskun, Matin, Jarnon ja Henkan kans vähän pelailemassa biitsiä. Oli niin mahtavaa nähä taas Henkkaa, kun oli 8 päivää kuitenkin väliä kun nähtiin. Torstaina sit lähdin tän mun kesäflunssan kanssa töihin ja Henkka keihäskarnevaaleille. Illalla kävin sit itekin Putaalla katselemassa ekaa Henkan kisaa.. En uskonu et mua niin paljon jännittäisi, mut onneks Henkka heitti hyvin ja voin olla siitä entisestään ylpeämpi.

Eilen sit menin taas iltapäivällä töiden jälkeen Henkan luo Putaalle hengailemaan sen ja sen kavereiden kanssa. Mukavia ihmisiä! Mulla oli hauskaa, vaikka menikin aika myöhään ja olo oli aika kehno kun itikat odotti mun kanssa linkkiä n klo 23.25  ja pää oli täynnä räkää. En tiiä johtuuko tää mun tukkoisuus/yskä jostain taudista vai allergiasta, mut ihan sama, kipee olen silti.

Nyt istun sit tässä ja katselen suunnistusta telkkarista. Joku tunti pitäis malttaa oottaa, et Henkan kans päästäis ekaa kertaa tälle kesälle korkkaamaan palju. Aika nami! Suunnataan siis yöksi Mäntylään, kotiin ja mökille. Ulkona on vielä niin hyvä keli, että ihan innolla oottaa illan paljuiluja vaikka tiedän, et itikat iskee taas. Huomenna mennään sit nauttimaan Keihäskarnevaalien viimeisen päivän tunnelmista ja ekaa kertaa itekin näkee kun mm. Pitkämäki sitä keppiä viskaa ihan livenä. Ja mukavinta täs on se, et Henkka pääsee selittämään mulle, miks keppi ei lennä tai et miten se lenti niin hyvin. Mua on nimittäin oikeesti alkanu kiinnostamaan toi laji!

Saan nauttia Henkan seurasta tiistaihin asti. Maanantaina sit aattelin taas hitusen vanheta, 19 vuotta täyteen ja aamulla tarkoituksena muuttaa vähän muotoa eli siis kehittyä niinkuin pokemon (Jarno ilmaisi asian näin). Vaaleampaa hiusta tiedossa, siitä sit kuvaa tänne, jos onnistuu :) Nyt Aino-jäätelöä nassuun ja nokka kohti kotia! Hauskaa viikonloppua!

Aina muistoissa

6.6.2012 suuntasin aamulla suuren laukkuni kanssa kohti Jyväskylää. Kannoin suurta laukkuani kohti ammattikorkeakoulun liiketalouden pääsykokeita. Suurten odotuksieni kanssa töhersin ehkä parhaimman pääsykoevastaukseni vajaassa tunnissa. Kokeen jälkeen tuli suuri helpotus: nyt on taas yksi stressinaihe vähemmän. Kannoin suuren laukkuni linja-autopysäkille ja istuin odottamaan. Minä ja suuri laukkuni matkaisimme loppuviikoksi Turkuun.

Mut valtasi suuri ilo, kun näin kaikki mun rakkaat ystävät. Powerista jäi käteen suuri ikävä ja sitäkin suuremmat lisäykset mun muistojenkirjaan. Aikakausi Plokissa on ihan virallisesti ohi. Turnaus meni hyvin ja mukaan tarttui kauden kolmas pronssi. Vaikka kaikki tuntui oikeasti niin suurelta ja hienolta ennen turnausta, musta tuntuu tällä hetkellä tosi pieneltä. Laukku on nyt tyhjennetty, joten se on aika pieni. Odotukset on täytetty, joten niitäkään ei enää ole. Muistot ja ikävä säilyy aina isoina, koska aika Putaalla oli mulle niin tärkeää varsinkin siinä joukkueessa. Se kasvatti mua niin paljon.

Nyt pelottaa taas, miten tää mun ura lentopalloilijana lähtee etenemään. Kaikki riippuu tulevasta opiskelupaikasta tai no siis siitä, tuleeko sitä ollenkaan. Haluan nyt koko kesän reenata, nyt kun oon saanu kunnon tauon alle. Haluan, että jos/kun pääsen uuteen joukkueeseen, en vietä aikaani penkillä vaan ansaitsen itselleni peliaikaa. Haluan panostaa tähän nyt, kun kerran siihen on ihan hyvin aikaa. Pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että miksi kukaan ei voi kertoa mulle etukäteen et pääsenkö opiskelemaan ja jos pääsen niin minne ja mitä tulevaisuus nyt oikeesti tuo tullessaan. En siis jaksa odottaa.. Mut ei, ei niitä semmosia lampunhenkiä oo olemassakaan, jotka kertois mulle mitä tulevan pitää, niinkuin saduissa.

Seuraava kuukaus on taas todellakin työntäyteinen. Tällä viikolla kaks vapaapäivää, huominen ja sunnuntai. Juhannusta lukuunottamatta teen töitä niin että oon 4 päivää töissä, yks vapaapäivä ja taas neljä päivää töissä. Mut en valita, se on vaan rahaa ja sitä tarvitaan. Mulla on tällä hetkellä hirveä ikävä vähän kaikkia, mut silti ei tunnu siltä et se ois hirveen ylitsepääsemätöntä. Pitää koko ajan keskittyä niihin iloisiin asioihin, joita mulla täs elämässä on vaikka kuinka paljon.

Sain tänään käsiini ylppärikuvia ja ei hitsit kun nauratti. Niin mahtavaa tilannekomiikkaa ja haha niin ihania ihmisiä :) Elämä on aika huikeeta, rakastan elää, rakastan olla juuri tällanen kun oon ja rakastan sitä tunnetta, kun tiiän et millasia ihmisiä mulla oikein onkaan lähelläni. Herkkää, eikö! Huominen on selkeä lepopäivä, pakko saada nukkua vähän ja kerätä voimia. Henkka tuleekin sit jo keskiviikkona mun luo ja pitkältä tuntunut 8 päivän ero on kohta ohi. Kiitos siitä! Poweri tosin sai ajan kulkemaan tosi nopeesti. Oli myös tosi kiva kuulla, et en oo huilannu turhaan kun valmentaja sano, et oon kimmosampi kun mitä sisäkaudella. Ihan huippua!

Jännittää tietää pääseekö sitä minnekään opiskelemaan ja tää odottaminen on kyl aika tuskaa. Pitää miettiä kaikkea muuta, että ei stressais kuun lopussa tulevia tuloksia. Onneks täs välissä on keihäskarnevaaleja, Henkkaa, töitä ja juhannusta. Eli aika paljon aikaa saa kultin kainalossa viettää :) Happy happy! Tuli tässä mieleen Tyttö sinä olet tähti -leffassa olevan biisin sanat: "elämä antaa, elämä ottaa, se kantaa ja voi pudottaa"

Elämä anto mulle Putaalta parhaimpia muistoja ja ihmisiä, otti musta osansa, kanto mua vaikeiden ja raskaiden aikojen yli, mut myös pudotti sillon kun oli tarve. Sitä se varmasti tulee tekemään jatkossakin. Putaalta jäi myös vähän huonojakin muistoja, mut uskon et aika kultaa muistot ja ajan kuluessa muistan vain ja ainoastaan ne hyvät. Muhun eniten vaikuttanut vaihe mun elämästä on nyt ohi. Aika jälleen katsoa eteenpäin. Katsoa mitä se tulevaisuus tuo. Jälleen kerran siis: Täältä tullaan tulevaisuus!

Ps. Oon tajunnu, et tää blogi alkaa olemaan vähän tylsä, kun ei ole kuvia. Mutta tämä selittyy sillä, että en oo mitään kuvaajatyyppiä.. Koitan parantaa tapani! :)

Vesipisaroita ja onnenkyyneleitä

Nyt se on sit ihan virallisesti ohi ja musta tuli ylioppilas. Viime viikko oli tosi hektinen kaikkien työpäivien ja pääsykokeiden takia. Jotenkin tuntu, että koko viikko meni kun jossaki tunnelissa ja samaa rataa jatku myös viikonloppu.

Henkka tuli perjantaina ja käytiin pikaisesti Putaalla lakkiaisharjoituksissa, oli ihanaa nähdä ihmisiä pitkän tauon jälkeen. Sit ilta tehtiin viimeisiä valmisteluja. Yöllä tuntu, et uni ei tullu silmään. Tökin Henkkaa viiden minuutin välein et "mua ei nukuta", "jännittää", "mua ei vieläkään nukuta" ja "sattuukohan mulla mahaan". Uni tuli siinä yhden aikaan ja herätys 5.45. Oli aika pirteetä, voitte uskoa. Mutta niin päivä meni sit iltaan asti ihan täydellisesti. Vettä tuli taivaan täydeltä ja itkukin pääsi jo silloin kun äiti piti puheen juhlassa. Vieraita kävi, jopa sellaisia joita en osannut odottaa, lahjoja tuli ja kakku maistui. Oli ihanaa kun Henkka oli niin osa sitä systeemiä koko juhlan ajan. Tuntuu edelleen siltä, et oltais oltu yhdessä jo vuosia.

Jatkot jäi mun osalta pieneen ilojuoman litkimiseen kämpillä, koska nukahdin Henkan kainaloon siinä yhdentoista jälkeen.. Mutta ei harmita, ihme kyllä. Tänään koitti sit se ero taas. Sain pitää Henkan mun luona melkein 5 päivän ajan ja ikävä tuntuu pahimmalta ikinä, koska menee pari viikkoa ennen kun saan olla sen kanssa pidemmän aikaa. Ootan jo ens viikkoa, kun pääsee ekaa kertaa kattomaan sen kisaheittoja :D

Mutta niin, huomenna ois sit eessä vikat pääsykokeet ja tää stressi alkaa vihdoin ja viimein hellittää. Pääsykokeiden jälkeen suuntana ois Turku ja Poweri. Ihan mahtava fiilis kun tietää, et näkee Annia, Sannia, Hennaa, Jonnaa, Idaa, Ellua, Jonia ja muita. Hihiiiii!! Tästä tää ilonen aika nyt alkaa, vaikka ikävä onkin.

Multa ei näköjään nyt tule mitään kunnollista tekstiä, mut tässä teille pientä päivitystä viime päivien ajalta! :)

Minä, sinä vai hän?

Viiden päivän vapaat takana ja arkeen astuminen onnistui melko sujuvasti. Äsken sit kun jäi kämpille yksin tuli jotenkin haikea olo, soitto Henkalle ja itkupuhelu. Toinen pelas saman aikaan sählyä, kun minä itken ilman mitään syytä. Huono veto, mut en voinu itelleni mitään. Nyt on muuten normi olo, mut tiiän et se yks stressaa vaan siellä, et oonhan varmasti kunnossa..

Mut tosiaan vapaat meni mukavasti, todella mukavasti itseasiassa. Torstain ikkunanpesua lukuunottamatta otin aika rennosti. Oli ihanaa shoppailla( löytyi kengät ja lakki), nähdä Henkkaa ja sen kavereita Kuopiossa ja ilta höpötellä niitä näitä serkun kanssa. Siinä mun perjantai tiivistetysti. Siitä alkokin mun elämän paras viikonloppu. Ei herranen aika kun oon onnellinen. En tiiä onko tää nyt mitenkään yllättävää, mutta la-su meni Henkan kotona. Tehtiin yhdessä ruokaa, käytiin salilla (oli ihan hirveen ihanaa koskea lentopalloonkin!) ja lässyiltiin. Oli niin ihana saada vaan nukkua sen kainalossa. Meillä oli hauskaa ja musta on kivaa, et meidän suhde perustuu enemmänkin sille hauskanpidolle ja jutustelulle kun sille, että oltas koko ajan kieli toistemme kurkussa.

Äitienpäivä meni sit mummolassa, kun Henkan porukat heitti mut sinne sunnuntai-aamuna. Ulko-oven avaskin heti kummityttö ja kädet ojossa hyppäs syliin, vaikka mulla oli vielä laukut olalla ja kaikkea. Olinkin sit pikkusille kuumaa kamaa, Mua purtiin, haukuttiin tyhmäks, pussattiin ja halattiin. Ihan parasta! :D Illalla sitten, kun mökkiin jäi vaan ukki, mummo ja minä, ukin ja mummon piti lähteä yhteen konserttiin. Kovasti meinasivat koko illanvieton jättää väliin, mutta totesin että oon jo kohta 19 et enköhän mä selviä. Mutta ukki ehdottikin, että ottaisin hänen autonsa ja ajaisin 9 km päähän Henkan luo vielä illaks ja minähän ajoin. Se tunne, kun nähtiinkin vielä, vaikka oltiin heipat sanottu jo aamulla.. Sit yöks ukin ja mummon luo ja maanantaina kotiin.

Se bussimatka oli yhtä tuskaa, kun tyhmänä aloin lukemaan bussissa, vaikka tiiän et siitä ei hyvää seuraa. Paha olo tuli ja oli pakko nukkua... Enhän minä muuten! Mutta niin, tänään sit palattiin jo töihin. Tajusin muuten kauhukseni, et bensa on kallista! Tankkasin ekaa kertaa tankin täyteen ja HUHHUH, heihei palkka!

Huomenna musta tulee taas kokonainen. Henkka tulee ekaa kertaa nyt sit meille ja hitsit, mua ei vielä ees jännitä. Ekaa kertaa en pelkää sitä, että jätkä olis jotenkin "outo" tai silleen, et vanhemmat ei tykkäis. Nyt en välitä ja kaiken lisäks tiiän, et Henkasta ei voi olla pitämättä :) Toi mun otsikko taas sit viittaa tulevaan syksyyn, pitäähän toi blogin varsinainen otsikko kuljettaa mukana. Pääsykokeet alkaa ens viikolla ja pakko on ollut alkaa miettimään, mitä tulee tapahtumaan. Menenkö sen mukaan mikä tuntuu musta hyvältä, kuinka paljon ajattelen Henkkaa kun teen päätöstä ja entäs vanhemmat? Omassa päässäni minä sen ratkaisun tietenkin teen, mutta en voi sille mitään, että pakosti ajattelen aina ees hitusen sitä, mitä muut ajattelee ja miten mun valinta vaikuttaa muihin. Jos muutan Jyväskylään, Henkan ja mun juttu menee vaikeeks, enkä halua sitä.. Mutta katsotaan nyt eka pääsekö sitä mihinkään, tuo lukeminen nimittäin ollut aika heikkoa. Asiaan liittyen muuten, yo-tulokset tulee huomenna ja varottelin jo Henkkaa, että jos petyn niin se saa kuunnella mun ruikutusta koko illan.. Mut senkin näkee sit huomenna.

Viis tuntia töitä, lääkärissä käytin ja kotiin siivoamaan ja sit hakemaan Henkkaa linja-autolta. WÄÄÄ! En malta oottaa huomista.

PS. Anteeksi, jos joskus olen jonkin ikävää vähätellyt, nyt mä oikeesti tajuan mitä tää tuska oikein on.. Niin ja pahoittelut myös Henkka-panoitteisista tilapäivityksistä :D

"Tietty pala minua,
on nyt osa sinua
Puolet minusta
kun koostuu sinusta
Ilman sinua
ei siis ole minua"

-krisse

My heart skips a beat

Alkaa olemaan tääkin viikko jo lopuillaan. Olin maanantaista keskiviikkoon töissä ja voitte uskoa, että aika kului hitaasti kun kelit veivät meiltä asiakkaita. Mutta onneks tähän asti selvittiin ja nyt voi sitten nauttia viiden päivän vapaista.

Kävin eilen Putaalla seuran kaudenpäätöstilaisuudessa. Meidän joukkue palkittiin vuoden parhaana ja saatiin muistoks hienot mukit meidän omalla joukkuekuvalla. Oli muutenkin ihanaa nähä kavereita. Mulla on niin ikävä sitä, et saa hössöttää niiden kanssa ja puhua ihan mistä sattuu ilman, että se tuntuis nololta tms. Niille kun on vaan yksinkertaisesti niin helppo puhua. Yks kaveri oli käyny Espanjassa ja ei hitto ku oon kateellinen sen rusketukselle. Ootan joka päivä vaan enemmän ja enemmän sitä, että pääsee ite kans elokuussa Kreetan auringon alle.

Ollaan Henkan kans puhuttu sitä, kuinka jotenkin tuntuu koko ajan niin positiiviselta. En jaksa enää murehtia turhia tai miettiä sitä, että mitä ikävää on tapahtunut tässä vuoden sisään. Kaikki Henkan ansiota. Vaikka oon pitkään ollu sitä mieltä, et parisuhde ei vaan oo yksinkertaisesti se mun juttu niin se ehkä taisi olla vaan niin, että ne aikaisemmat jätkät ei ollu se mun juttu... Nyt kaikki tuntuu niin erilaiselta, paljon luonnollisemmalta ja oon uskaltanu jopa sanoa että tää ei heti mee poikki. Yleensä kun en uskalla ajatella kun päivän kerrallaan. Ihmiset muuttuu.

Tänään tuli sit eka tili ja huomenna ois tarkoitus suunnata Kuopioon heti shoppailemaan. Pitäis löytää kengät ja lakki lakkiaisiin. Koitin tänään jo kasata vieraslistaa ja näyttää, että sellainen 60 hengen porukka tänne sit 2.6 saapuu. Niin ja parasta huomisessa on se, että näen Henkan. Me mennään serkkujen ja niiden poikaystävien kanssa keilaamaan ja mukaan tulee sit muutama kaverikin. Tulee varmasti aika huippua. Yöks sitten serkkujen kanssa ukille ja mummolle ja ois kiva nähdä kummilikkaa ja muita pieniä sitten lauantaina ennen kun menen Henkan luo. Maanantai on sit täysin pyhitetty taas ikkunanpesulle yms. Tänäänkin tuli 8 ikkunaa pestyä. Voitte uskoa, että meni aikaa kun kaikki oli vahvistettuja laseja, kolminkertaisia eli yhtä ikkunaa kun pesi piti putsata kaikkiaan 6 lasia. 6 kertaa 8 onkin sit 48..

Mutta joo, nyt voisi rentoutua vähäksi aikaa pääsykoekirjan ja Seudun kanssa. Illalla olis taas lätkä peli ja kaikki kotona. Tulee varmasti kiva ilta :) Toivottavasti teillekin!

MM-kisat..

.. on syy sille, että eilen en saanut aikaiseksi mitään hienoa mielipiteitäni puolustavaa tekstiä. Karu totuus on, että kun elää penkkiurheiluperheessä niin tämmöset kotikisat pistää porukan ihan sekasin. Canal plussan MM-lätkä 24/7 on koko ajan päällä eikä mistään muusta puhuta kun päivän peleistä.. Mutta nyt puhutaan!

Jos siis kuuluisin johonkin puolueeseen, se olisi ehdottamasti Keskusta. Mun ajatusmaailma pohjautuu paljon kyseisen puolueen ajatusmalleihin, tietenkin on hieman poikkeuksiakin. En ole todellakaan mikään EU-vastainen ihminen, tavallaan päinvastoin. Näen EU:ssa olemisen näin laman aikana loppujen lopuksi hyvänä asiana. Tästä saa varmasti kunnon polemiikin aikaan kun sanon, et oltas syvemmällä suossa, jos meillä olisi nyt markka. Euro säilyttää kuitenkin arvonsa paljon paremmin kun markka säilyttäisi yksittäisenä valuuttana, vaikka eihän tuo kruunu naapurimaassa nyt hirveästi olekaan heikentynyt. Me kuitenkin kilpaillaan viennissä tosi paljon Ruotsin kanssa ja näkisin sen etuna, että meillä on muiden kauppaa käyvien valtioiden kanssa yhteinen valuutta, mitä Ruotsilla ei ole. Rahan arvon heittely ei vaikuta euromaiden keskinäiseen kaupankäyntiin niin paljoa kun euroalueen ulkopuolisten maiden kanssa käytävään kauppaan. Siinä nyt pari esimerkkiä.

Musta se, että Keskusta on puolue, joka ei aseta suomalaisia järjestykseen syntyperänsä eikä minkään muun esim rahallisen taustansa perusteella puhuu jo aika paljon puolestaan. Minusta ei olisi sellaisiin rasistisiin kommentteihin ja selkeisiin mielipiteisiin mitä esimerkiksi Perussuomalaiset laukoo. On ihmisetkin tainneet huomata, että niiden suurien lupausten ja sanojen takana, joita persut laukoi ennen vaaleja, oli vaan suurimmaksi osaksi ihmisiä, joita en itse henkilökohtaisesti laskisi päättämään valtiomme asioista.

Lisäksi kaikki se, mitä Keskusta ilmoittaa mm nettisivuillaan tekevänsä valtion velkaantumisen eteen, on täysin samoilla linjoilla omien ajatuksieni kanssa. Verotuksen täytyy pysyä kohtuullisena, muutenhan me häädämme täältä ihmisiä muualle halvemman verotuksen maihin ja menetämme nekin veromaksut joita nykyään saamme. Eikä korkeat verotasot varmasti houkuttele ulkomaalaisiakaan täyttämään niitä työpaikkoja, joita valtio tarvitsee täytettäväksi helpottaakseen velkaantumistaan. Perheiden tuloista kuten lapsilisästä ei tulisi luopua. Perheet on niitä yksiköitä, jotka tuottavat uusia työntekijöitä jatkossakin maahamme ja jos niiltä otettaisiin tuet pois, valitettavan usea perhe joutuisi ahdinkoon. Kaikilla kun niitä töitä ei ole ja joudutaan joko omasta tahdosta tai muuten elämään tukien varassa. Tietenkin tulisi välttää kannustinloukkuun joutumista, koska kansalaisista olisi hyötyä enemmän työelämässä kun sossunluukulla näin yksinkertaisesti sanottuna.

Tasa-arvo on minulle tärkeintä. Lisäksi on myös tärkeää huomata, että koska me tarvitsemme tänne lisää veronmaksajia ja työssäkäyviä kansalaisia tulisi myös osata suhtautua maahanmuuttajiin. Maailma on nykyään niin kansainvälinen, että meidänkin pitäisi osata suhtautua avoimesti maamme sisällä tapahtuviin pääasiassa positiivisiin muutoksiin. Kaikki maahanmuuttajista kun ei ole niitä rosvoja ja rikollisia, vaikka aikaisemmin mainitsemani puolueen jäsenet niin saattaisivat väittääkin. Samat ongelmat on muissakin maissa, mutta on tärkeä myös huomata, että meidän omasta maasta löytyy ihmisiä, jotka ovat tehneet täällä paljon pahempia asioita kun yksikään maahanmuuttaja (kuten koulumurhat) Maailmanlaajuisesti asia on tietysti aivan erilainen.

Siinä nyt jotakin, kommentoikaa ja ehdottakaa jotakin mistä voisin vielä mielipiteeni laukoa ja olkaa tietenkin eri mieltä! Niin ja kaikille selväksi, että en minä ole mikään perussuomalaisten mollaaja, heidän ajatusmaailmansa vaan sattuu olemaan kaikista kauimpana minun omastani. Varsinkin tasa-arvoasioissa.

Laiskuus

Tajusin tossa eilen illalla, että KÄÄK mihin mun reenaaminen on jääny.. Ei hyvänen aika, että ihminen osaa olla laiska. Mulla on tavotteena ens vuonna jatkaa pelaamista opiskelupaikkakunnalla, mutta eihän mikään joukkue mua ota pelaamaan kun en tee mitään sen eteen. Tulevaisuus taas lähenee ja mä en jaksa ees valmistautua sitä varten.

Tosiaan semmonen kaks viikkoa mennyt, että jos lenkkeilyä ei lasketa niin mitään en oo tehny. Aina vedonnu siihen, et ku työt väsyttää ja pitäs pääsykokeisiin lukea. Mutta tuota.. teen 4 tuntisia työpäiviä keskimäärin ja pääsykoesivuista on takana 150/600.. Nyt alan miettimään jo itekin, että mitä helvettiä mä oon nää kaks viikkoa tehny!

Mut mun on tosi hyvä olla, enkä jaksa stressata nyt yhtään mistään. Huominen on vapaapäivä, lauantai töissä, sunnuntai vapaa, kolme päivää töissä ja sit koittais pitkään odotetut neljän päivän vapaat. Sillon tiedossa olis mm ikkunan pesua, maalausta (jos kelit sallii), shoppailua, keilausta, juoruilua, serkkuja, Henkkaa, kavereita ja onnea ennen kaikkea :)

Huomenna pitäs tarttua sit haravan varteen ja alkaa haravoimaan tota pihaa.. Oon kyllä yleisellä tasolla sitä mieltä, et siinä pihassa on enemmän koiran kakkaa ku lehtiä. Äiti kyllä sano et liiottelin, mutta joo.. no ehkä hieman. Nyt tässä vietellään laatuaikaa pikkuveljen kans eli molemmat on hiljaa ja häslää omiaan tietokoneella. Äsken vähän tapeltiin, ihan niinku ennen vanhaan, tietenkin leikillämme.

En malttaisi odottaa viikonloppua. Uskollisena penkkiurheilijana olen innoissani sitä et lätkän MM-kisat alkaa, mut kaiken sen lisäks saan Henskun kotiin! Kokeillaan ekaa kertaa mun kampausta ja meikkiä lakkiaisiin, parempi myöhään kun ei milloinkaan vai miten se meni.. Kuukauden päästä kun ne kemut on jo ohi.

Nyt nää pari viikkoa menee töissä ja yo-tuloksia jännittäessä. On mullakin taas elämä kun ei mene päivääkään, ettenkö miettis et millaset paperit sieltä tulee. Loppujen lopuks se on ihan sama. Saahan paremmista arvosanoista tietenkin hakiessa esim yliopistoon enemmän pisteitä ja oishan se tosi cool, jos ois hirveenä älliä todistuksessa, mutta ei ne arvosanat määrittele mua ihmisenä. Ne on vaan kirjaimia paperilla kertomassa kuinka hyvin oon hetkellisesti muistanu sen, miten itsetunto vaikuttaa ihmisen kehitykseen. Elämä on hirveetä järjestykseen laittamista. Toi on hyvä koulussa ja toi ei. Mulla ei oo koskaan ollu tarkotuksena ainakaan mollata niitä, jotka ei halua panostaa kouluun. Se on kuitenkin niin pitkälti jokaisen oma asia mitä elämällään haluaa.

Oon ylpee itestäni tällasena ja tykkään saada hyviä arvosanoja ja menestyä koulussa. Tiiän et monien mielestä tää on leijumista, mut mulle on toisaalta ihan sama mitä muut tästä ajattelee. Mua ei hävetä olla hyvä edes jossakin, oli se sitten opiskelu tai vaikka napatanssi helvetti sentään. Pitää osata olla ylpeä siitä, että on hyvä jossakin eikä miettiä sitä, että jos mä nyt kehun tässä menestystäni tms niin muut heti ajattelee et pidän itteäni muita parempana. Ei näin lapset, ei näin. Tietenkin on ihan eri asia, kun antaa sen keltasen nesteen lipsahtaa sinne nuppiin.. Sillo se menee jo vähän yli kun ihmisen suusta ei tule kun pelkästään itseensä liittyvää tekstiä eikä osata huomioida muita. Mut siitä ei nyt sen enempää. Kaikki voi olettaa, mitä mieltä mä oon sellasista ihmisistä.

Asiasta kolmanteen, mun mielestä nyky-yhteiskunta on ihan pilalla. Tää maailma ei ole enää terve, me ihmiset ei olla enää terveitä. Miettii nyt kaikkea mitä viime vuosina on tapahtunu. Niin moni ihminen on saanut surmansa, aivan turhaan. Niinkun Varkaudessa tässä vähän aikaa sitten sattunut puukotus.. Mies oli henkisesti niin sairas, että joutui tappamaan viattoman ihmisen siksi, että pääsisi hoitoon. Häntä kun ei oltu sinne aikaisemmin hyväksytty. Yhteiskunnassa, jopa meidän täydellisen Suomen yhteiskunnassa, on niin paljon puutteita ja jotenkin tuntuu, että sen sijaan että korjattaisiin vanhoja niin annetaan uusien vaan syntyä. Kuulostaa tosi kärjistetyltä, mutta no can do, meidän yhteiskunta on LAISKA!

Mulla tulis nyt ihan hirveenä tekstiä ja mielipiteitä niin EU:sta ja kaikesta muustakin polttavasta uutisesta, mutta voisin pitää pääni nyt kiinni ja kirjoittaa niistä vaikka huomenna erilliseen postaukseen. Oon tässä postauksessa saanu jo vaikka kuinka paljon puhuttua ihan mistä sattuu. Joten huomenna kuuletta todellisen palopuheen mun poliittisista näkemyksistä, kuinka jännittävää!

Kuka voisi kellon seisauttaa..

Tähän sitä sit taas oon tullu et elämässä pitäis osata tasapainoilla niin perheen, vapaa-ajan, töiden, Henkan, pääsykokeiden kuin kavereidenkin välillä. Aika kulkee niin lujaa, että ei oikein tiiä miten kerkeää tehä kaikkea. Mulla olis kolmen päivän vapaat huomisen työpäivän jälkeen. Sunnuntai menee porukoiden ja pääsykoekirjojen kanssa, maanantai ja tiistai Henkan ja kavereiden kanssa. Onneks Henkan kanssa voi rauhottuakin eikä tarvii koko ajan olla tekemässä jotakin.

Mä oon loppujen lopuks niin onnellinen nyt, että ei pitäis valittaa eikä miettiä asioita liikaa. Silti musta tuntuu et ahistaa enemmän kun ei tiedä millon näkee Henkkaa seuraavan kerran ja millon kerkeis valmistella lakkiaisia. Lakkiaisten eteen en oo muuta tehny kun suorittanu kirjotukset ja tilannu mekon. Pitäs vielä haravoida piha, pestä ikkunat, siivota koti, harjoitella kampaus ja meikki kuntoon siskon kanssa, miettiä tarjoilu jne. Mun pää räjähtää jos alan listaamaan näitä nyt tän paremmin. Mut on luotu stressaamaan, siltä ainakin tuntuu. Oli asia mikä tahansa niin mulle tulee ekaks se ahistus. Meinasin pilata jo Henkan ja mun vappusuunnitelmatkin kun aloin miettimään liikaa..

Mulla on joku ongelma itseni kanssa. Mulla on maailman parhaat porukat ja maailman paras poikaystävä, mutta niiden yhdistäminen vaan pelottaa mua niin hirveästi.. Henri näkee kyllä porukat kun tänne tulee, mutta me ei mennä kotiin vaan jäädään kämpälle yöksi. Pelottavaa jotenkin ajatella: minä vien poikaystävän kotiin. Koskaan en ole sellaista aiemmin tehnyt, kun on tuntunut aina siltä, että porukat ei olis valmiita siihen. Saatto olla et minä en ollu valmis. Nyt olen, mutta sitten selviskin että porukat ei oikeasti ole tai no isä ja veli ei ole. Isällä joku hirveä suojeluvietti mua kohtaan tai niin mä ainakin luulen. Mut eiköhän tää tästä, vähän tottumisen paikka meille kaikille.

Oon ihan varma, et ajan kanssa Henkasta ja iskästä tulee hyvät "kaverit". Äidin puolen suvun Henkka on ainakin jo voittanu puolelleen. Hassua ees kirjottaa tämmösistä asioista, en vieläkään usko tätä että kaikki on hyvin myös parisuhderintamalla. Yks mun parhaimmista kavereista sano jo mulle, että varo ettet lähe liikaa leijailemaan, mutta musta mä oon tän ansainnu.

Töissä on sujunut hyvin, tuntuu et kerrankin on semmosessa työpaikassa jossa oikeesti viihtyy koko kesän. Henkka on tuonut mukanaan mun elämään niin paljon positiivisuutta, et jos mä jossakin vaiheessa oppisin myös unohtamaan tän turhan miettimisen. Elämä palkitsee, jopa minua, kun vaan jaksaa odottaa.

Life is beautiful

Mainitsin viimeks siitä jostakin asiasta, mistä en enempää sillon halunnu lähteä kertomaan, mutta nyt ois loistava ajankohta vähän valaista asiaa. Pari viikkoo sitten sattui semmonen hassu juttu, että mun elämään astui jätkä. Aattelin sillon, että kunhan tässä nyt jutellaan, kun enhän mä sitoutumista hakenutkaan. Nyt on menny tosiaan se pari viikkoa, oon tavannu Henkan porukat ja ollaan virallistettu tää juttu.

Asiat menee tosi nopeeta vauhtia, mut nyt on sit sopiva aika taas vähän hiljentää tahtia. Mun on nyt tosi hyvä olla, en muista millon viimeks ois tällänen olo ollut, eikä tässä oo enää mitään syytä kiirehtiä. Edetään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tästä oikeesti tulee. :)

Niin ja tosiaan SM-pronssiaaaaaaaaaaaaa!! Ihan mahtava kausi takana parhaiden likkojen kanssa ja mun ura plokissa kruunattiin sit mitallilla. Huippu fiilis!

Tää postaus jää nyt tälläiseksi hehkutukseksi, asiaa sit joskus myöhemmin. Nautin nyt tästä hetkestä ja tästä olosta!

Makaronilaatikkoa ja räntäsadetta

Taas ois yks pitkä päivä takana. Heräsin siinä kymmenen aikaan, söin aamupalaa, jumppailin ja silti tuntu et aika ei mihinkään suuntaan kulkenu. Tajusin täs päivän aikana, että mua ei vaan oo tarkotettu olemaan kotona tyhjänpanttina. Tietenkin sitä vois enemmänkin kehitellä itelleen toimintaa, että oma moka. Jotenkin ei kuitenkaan vielä niin tylsää ollu, että oisin tarttunu imuriin ja imuroinut äidin yllätykseks, joten jätin sen huomiselle. Se ei kuitenkaan tiiä, että oon tämmöstä ees miettiny, että ei mitään kiirettä!

Uskaltauduin jopa jonne märkään keväiseen ulkoilmaan, kun kävin vähän kävelemässä ja tekemässä lumitöitä. Oli jotenkin tosi tyhmää, että räntää tuli taivaan täydeltä, mutta samalla tuntu ihanalta kun sulki silmänsä ja tunsi kun hiukset ja kasvot kastu. Oli niin sopivan lämmin, että pysty kuvittelemaan ittensä seisomassa kesäisessä vesisateessa, ahh kesä! Hoitelin elukoita ja lämmitin itselleni makaronilaatikkoa. MTV:n sarjat tuli kaluttua kans läpi.. Että mä ootan huomista, kun pääsen reeneihin rääkkäämään vähä itteeni ja ennen kaikkea näkemään mulle rakkaita ihmisiä! Yksin olo ei oo mun juttu vaikka kuinka jumppailisinkin. Oon niin joukkuepelaaja, että tarviin niitä muita että saan itestäni joka reeneissä parhaimpani irti.

Pääsykokeisiin lukeminen tuntuu jotenkin tosi turhalta. Ehkä ekaa kertaa elämässäni en vedä hirveetä stressiä siitä, että mulla on 302 sivua ja päivämäärä johon mennessä niiden sivujen sisältö pitäs olla tauttona mun päähän. Tiiä sitten onko se hyvä asia vai ei.. Kuitenkin haluan panostaa noihin tuleviin opintoihin ihan tosissani riippumatta siitä alkaako ne nyt syksyllä vai vuoden päästä.

Mulla on nyt tosi hyvä olo niin fyysisesti kun henkisestikin, kun mun elämässä tapahtuu taas kerrankin jotakin kunnollista. Siitä, että mitä tapahtuu, en uskalla nyt enempää sanoa. Seurailen nyt miten asiat menee eteenpäin ja infoan teitä sitten. Alan saamaan ajatuksiani pitkästä aikaa selville enkä odota sitä, että joku tulis ja ratkaisis ne mun puolesta. Haluan muuttua paremmaksi ihmiseksi ja se taitaa onnistua, kiitos näiden viime päivien tapahtumien. Mun on pakko oppia hölläämään otetta niin, että en rääkkää itteeni stressillä, mutta silti pidän samalla tavalla huolta omista asioistani kuin ennenkin.

Nyt loppuviikko kuluukin sit lentopallon ja likkojen kanssa. Toivon niin kovasti, et viikonlopusta tulee ikimuistoinen, hyvä reissu. Nauttikaa lumesta vielä kun voitte, uskon (toivon..) että se kyl tosta katoaa pikkuhiljaa. Aurinkoisia päiviä!

Haastetta kehiin!

Maisu sit päätti haastaa mut ja pitäähän sitä haasteesta nyt ottaa kiinni, joten tässä tulee :)

Kirjoita itsestäsi kahdeksan asiaa, joista pidät. Ulkonäkö/luonne/taito/mikä vain.
Nyt on lupa kehua itseäsi! Laita haaste eteenpäin ainakin yhdelle bloggaajalle.

1. Taito kuunnella muita
2. Pituus
3. Avoimuus
4. Uskallan olla oma itseni
5. Olen omasta mielestäni hyvä koulussa
6. Olen onnistunut keräämään ympärilleni maailman ihanimpia ystäviä
7. Rauhallisuus
8. Halu kehittyä kaikessa, mitä teen

Nyt jää haaste laittamatta eteenpäin, täällä niin vähän tuttuja bloggaajia.

Olipas aika hankalaa :oo Mun on loppujen lopuks aina ollu hirveen vaikea löytää niitä hyviä puolia itsestäni. Yläasteella koin aika rankan identiteettikriisin. Musta tuntu, et halusin aina olla joku muu kuin minä itse. Aina joku oli kauniimpi, hauskempi, enemmän oma itsensä. Lukioon kun pääsin niin huomasin, että en saa omanlaisia ystäviä jos en itse uskalla olla oma itseni. Yläasteen aikaset ystävät on mulle rakkaita, enkä mä sano, että ne ei oo munlaisia. Kuitenkin tuntuu siltä, et ollaan vähän joidenkin kanssa vieraannuttu toisistamme, osittain johtuu siitä et aikaa näkemiselle ei ole jäänyt.

Välillä mua harmittaa ihan hirveästi, kun on pitänyt priorisoida asioita ja oon tehnyt sen ihan päin honkia. Lentopallo ja koulu on mulle aina ollu tärkeitä ja oon niihin halunnu panostaa, mutta aina ois pitäny jostaki kuitenkin kaivaa sitä yhteistä aikaa niille ihmisille, jotka autto mua selviämään yläasteesta. En oo koskaan ollu mikään hirmu suosittu ihminen, ainakaan omasta mielestäni. Välillä tunsin oloni tosi yksinäiseksi, vaikka ihmisiä olikin siinä ympärillä. Tuntu et olisin niiden elämässä vaan kierrätysjätettä: mut saatto aina käyttää uudelleen hyvänä kaverina kun oli tarvetta, sit ku ei enää huvittanukaan niin otettiin etäisyyttä. Onneks yläasteen lopulla saatiin kasaan tiivis porukka, jonka kanssa mun oli hyvä olla.

Mulla on omasta mielestäni sen verran järkeä ja ikääkin, et mä en tarvitse sen tyylistä elämän täytettä enää, mitä ne "turhan päiväset" ystävät oli. Oonkin tosi ylpeä itestäni, kun oon vihdoin viimein uskaltanu olla oma itteni, välittämättä siitä, mitä muut musta ajattelee. Tai no tietenkin mä jollakin asteella aina mietin, et "miks tuo nyt kattoo mua tolleen kun sanoin näin", mutta en mä siitä hetkahda. Mulla on yleensä ollu myös hirveä tarve miellyttää muita, siitäkin tavasta oon pääsemässä eroon. Omana itsenäni oleminen on paras idea, minkä oon ikinä saanu. Nautin siitä, että olen just tällanen mitä olen. Taisin tästä asiasta mainita jo aikaisemmassa tekstissä, mutta tulipahan taas avauduttua. Tästä asiasta puhuminen on tärkeää mulle ja toivottavasti jotkut teistä pystyy samaistumaan tähän jollakin tasolla.

Sit asiasta kolmanteen. Ylläkseltä kotiuduttu. Oli varmaankin tosi rankka reenireissu kun painoa putos se 5 kiloa.. Tulihan sitä lenkkeiltyä ja tehtyä kuntopiiriä, mutta mahatautihan sen painon sai alas. Mut tulihan tuokin reissu koettua. Nyt sit kun saa kropan kuntoon alkaa viimeinen puristus kohti lopputurnausta. Ihana päästä vetää taas palloreeniä, muuta en nyt kaipaakaan :)

Missä se kesä on?

Istun tässä mökillä sohvalla ja odottelen, että äiti tuo kohta pitsaa. Ylläksen loma on ollu tähä asti kyl aika monivaiheinen aina vatsatautiepidemiasta semmosiin "normaaleihin" päiviin. Nyt onneks alkaa porukka parantua ja itekin jo ihan hyvässä kunnossa. Niin, jos nälkää ei oteta huomioon.

Ei oo sit taaskaan tullu baariin lähettyä, osittain taudin takia, osittain siks että ei vaan huvita. Tädit vaan nauranu et munhan pitäis tässä iässä olla joka ilta menossa.. Jotenkin tuntuu, et kaikista eniten tulin tänne kuitenkin lepäämään. Kevät ja kirjotukset veti musta niin pahasti voimat pois, että ennen lopputurnausta yks akkujen lataamis-viikko ei oo pahitteeks. On tässä kuitenkin tullu liikuttuakin, urheilu ei unohu koskaan :)

Lauantaina sit nokka kohti Rovaniemeä. Kierretään iskän kans sitä kautta kattomassa Lakkapää-Sampo pronssipeli ja koitetaan kannustaa Sampo voittoon. Sit JOS/KUN Sampo voittaa, vähä juhlistetaan sitä ja hotelliin yöks. Kotiin pääsis sitten sunnuntaina, vihdoin. Sit alkais armoton reeniviikko ja elämäni eka lopputurnaus ois käsillä. JEE!

Täällä ollessa on kyl tullu niin ikävä kesää, et huhhuh. Nytkin tulee tommosta räntäpaskaa taivaan täydeltä. Voihan se olla, et kotona ei oo lunta, mutta täällä on ja se masentaa. Hiihtäminenkin oli yhtä tuskaa. Tosin osittain siksi, että en voinut ees puristaa sauvaa noiden sormien takia eikä nilkka tykänny ku suksi lipsu. Se siitä valittamisesta sit tällä kertaa..

Aurinkokelit täällä oli niin ihanaa, tunsi oikein kun ruskettu! Eli on tähän viikkoon paljon hyvääkin mahtunu ja tänne kun ees pääsee niin pitäis vaan osata nauttia :) Perheen kanssa on ollu ehkä parasta aikaa pitkästä aikaa ja muksut on pitäny virkeinä.

Tässä kun saa reissun ja ens viikon alta, alkaa taas arki tasaantua. Työt alkaa, kuten myös valmistautuminen lakkiaisiin. Mekko on jo katottu, se pitäis enää tilata ja lakki hommata.

Nyt tuli taas tällänen vähä mitäänsanomaton kirjoitelma, mut aattelin ilmoitella et elossa ollaan. Yritän kovasti keksiä, mistä kirjottais ens kerralla. Sais taas vähän laukoa mielipiteitään. Nyt hauskaa loppuviikkoa! :)

Alone, but not lonely

Aattelin, et tää on ehkä viimenen tämmönen bloggaus, kun kerron yleisesti itsestäni tai tällä kertaa vähän myös muista. Mä oon elämäni aikana onnistunut solmimaan kestäviä ihmissuhteita. Lähinnä tosin ystävätasolla. Oon tämmönen toivoton säätäjä, vakiintuminen kuulostaa usein vaan niin ahdistavalta.

Oon usean jätkänkin kanssa usein päätynyt vaan ystäväksi, kun ollaan molemmat tajuttu, että ei tää toimi. Ystäviä on kertyny muutenkin aika mukavasti ja niitä tärkeimpiä, joille puhua ihan mistä tahansa, löytyy niin paljon, että mulla ei täs maailmas pitäs mitään hätää olla. Ystävien merkitys korostuu aina hädän hetkellä ja kun viime talvena koin ison menetyksen, huomasin että ketkä oikeesti on ystäviä ja keiden elämässä olen vaan heitä varten. Ystävyyssuhteissa mun mielestä ystävät ovat toinen toisiaan varten, vuorovaikutusta tapahtuu molempiin suuntiin. Musta on ollu myös tosi tärkeetä, et oon ite onnistunu tajuamaan, ketkä on valmiita myös kuuntelemaan mun juttuja eikä vaan toisinpäin. Tässä iässä en jaksa enää pelleilyä ja paskan puhumista. Mun ystävä ei oo ihminen, joka ei voi sanoa asioita mulle suoraan ja keskutella niistä. Onneks näitä oikeitakin ystäviä on ja feikeille en enää jaksa asioistani puhua. Jos ei muuta, niin aina on perhe, jolle kertoa ilot ja surut.

Meillä on perheen kesken tosi läheiset suhteet. Pystyn puhumaan lähes asiasta kuin asiasta kaikille niille. Jokaiseen kuitenkin vähä erilainen suhde, vaikka kaikki onkin yhtä rakkaita. Oon luokitellu itteni isän tytöks jo  parin vuoden ajan, käytännössä katsoen siitä asti ku muutin Putaalle. Tää ei nyt tarkota sitä, et isi ostaa mulle aina ihan mitä ikinä mä haluan, melkeinpä päinvastoin. Olin ysin kesällä ekaa kertaa kesätöissä, vaatteet ostanu itelleni yläasteelta lähtien ite jne. Ei meille mitään ilmaseks anneta. Meidät on mun omasta näkökulmasta kasvatettu tosi hyvin. Meillä on ollu turvallinen koti, tiivis suku siinä ympärillä ja ymmärtäväiset vanhemmat. Tää on taas tää "tuki ja turva" semmonen sanonta, mikä kuvaa perhettä mulle kaikista parhaiten.

Mutta tosiaan, isin tyttö ollaan. Sen kanssa tulee juteltua tosi paljon ja välillä tuntuu, että sekin kertoo mulle asioita enemmän kun äitille. Porukat on mulle tavallaan semmonen esimerkki pari. Ei mikään semmonen täydellinen, et kaikki ois joka päivä hyvin ja ongelmia ei olis. Lähinnä semmonen realistinen. Ne rakastaa toisiaan, vaikka välillä tulee erimielisyyksiä, mikä on täysin normaalia. Pienenä aina mietin sitä, että kui raskaalta tuntuis, jos porukat erois. Eihän se ollu missään vaiheessa ees ajankohtanen se ero, mut katoin liikaa telkkaria ja päättelin et hei kaikki vanhemmat eroaa.. :D

Siitä sit päästiinkin tosiaan omiin parisuhteisiin. Voisin sanoa, et oon seurustellu ehkä kahdesti tai kolmesti. Mulle ollu tosi hankalaa se sitoutuminen, en tiiä miks. Oon seurannu tässä viime aikoina Iholla-sarjaa ja siinä yks niistä naisista sano, että kun se päätyy suhteeseen se alkaa huomaamaan siinä kumppanissa vaan ne huonot puolet ja sitä alkaa ahdistamaan. Mulle käy aina niin. Alkaa ärsyttämään jätkän tapa syödä, puhua ja kävellä. Jopa ne asiat, jotka sai mut aluks ihastumaan siihen saa mut hermostumaan.

Oon tavallaan tällä hetkellä täysin tyytyväinen tähän sinkkuna olemiseen. Just tän elämän risteysvaiheen takia, on helpompi ajatella et se jätkä tulee siinä mun valitsemalla polulla vastaan eikä valitse toista polkua kun minä, kun saavuttaiskin yhdessä siihen risteykseen. Haluan karistaa ens syksynä Viitasaaren ja Putaan tomut jaloistani ja alottaa uuden elämän. Tietenkin mun koti jää aina Viitasaarelle ja ystäviäkin molemmille paikkakunnille, mutta silti. Musta tuntuu et on mun aika alkaa elämään sitä omaa elämääni, just semmosena kun haluan sitä elää. Eihän sitä tietenkään tiiä, jos kesällä löydänkin jonkun Viitasaarelta, mut se on taas sit tilanne, mitä en halua ajatella etukäteen.

Siinä ehkä vähä pohtimista taas lisää itellekin, mutta ei tulevaisuus valmiiks miettimällä parane. Nyt mun pitää alkaa valmistautua Lapin reissua varten, ja voi olla, että en tänne viikkoon mitään kirjottele. Who knows. Nauttikaa keväästä, toisistanne ja elämästä. Me eletään sitä ihmisen parasta aikaa!

This is me

Sisko lähti sit kouluun ja jäin itsekseni istumaan sen kämpille. Jyväskylän keskustassakin ehdin jo tälle aamulle pyörähtää. Tänään tarttu vielä mukaan mm meikkivoide ja hiusväri. Aattelinpa sitten vähän valaista omaa ulkonäköä ja pukeutumistyyliä.

Mulla on luonnostaan oikeestaan aika mitäänsanomattoman väriset hiukset. Semmoset maantien ruskeat. Aloitinkin vitosluokalla värjäämään niitä. Aluks meni blondiks. Välillä oli pinkkiäkin päässä, tosin se tuli ihan vahingossa. Seiskan lopulla väri vaihtui ruskeammaksi ja sit taas blondiksi. Lukion kakkosella päädyin sit taas ruskeeseen ja siitä se vaan on tummunut aina mustaan asti. Aluks pelkäsin sitä, että jos värjään mustaks niin näytän kalpealta. Onneks rusketun tosi helposti niin nää sopiikin  mulle hyvin, aina kun vaan jaksaa värjätä juurikasvun piiloon..

Hiusten malli on ollut aina vähän mitä sattuu. Ala-asteen aikasia pottahiuksia en ees halua muistella. Muistan kun olin jotain 4-5 vuotta, hiukset yli puoliselän ja ne katkastiin pois. Ei mitenkään traagista, mutta sen jälkeen ei ole hiukset niin pitkät ollu. Viihdyin hirmu pitkään lyhyiden hiusten kanssa. Ei ne koskaan kerenny kasvaa yli olkapään. Siks ehkä näytin vähä ikäistäni vanhemmalta, jälkeenpäin ajateltuna wannabe-aikuinen kuvais aika hyvin sillon mua. Sit viime kesänä päätin et lakkiaisia varten on pakko kasvattaa hiukset, että saan unelmien kampauksen. Nyt nää sit on reilusti oli olkapään. Jaksan joka päivä ihmetellä sitä, kuinka paljon paremmin nää sopii mulle. Tykkään hiuksistani enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Laitan hiuksia joka päivä melkeinpä, vähintäänkin nutturalle. Suoristan ne usein kun lähen kaupungille, kotona ne saa olla miten nyt ovat kun aamulla herään. Oon kuitenkin tosi huono kokeilemaan uusia tapoja pitää hiuksia kiinni, omasta mielestäni kun näytän aina niin oudolle. Lakkiaisiin mulla on selvä suunnitelma jo, miten haluan et sisko mulle hiukset laittaa. Laitan sit siitä koekampauksesta kuvia, jos joskus täsäs kerkiän :) Hensku suostu myös meikkaamaan mut, saa nähä mitä siitä tulee.

Normaalisti meikkaan melkein joka päivä. Paha tapa, myönnetään. Kotona oon aina ilman meikkiä, mutta jos poistuin kämpiltä ees syömään koululle, oli pakko meikata. Tää johtunee ehkä siitä, että kun pikkuhiljaa opin meikkaamaan tajusin et voin saada mun ihon piiloon. Oon kärsiny aknesta kolmosluokalta asti että mitäs tästä tulee nyt..9 vuotta. Vaikka sitä luulis, että siihen tottuis, niin se tulee olemaan aina asia mitä inhoan itessäni. Oon syöny erilaisia lääkekuuria ja nyt vedän sit sitä rankinta mahdollista. Jos tää ei auta, mun pitää vaan odottaa et akne jättää mut rauhaan.

Yleensä käytän meikkaamiseen vaan peitevoidetta, puuteria, poskipunaa, ripsaria, kulmakynää ja rajauskynää. Sit jos oon lähdössä jonnekin laitan huuliin ja luomiin jotakin ja tietenkin meikkaan paljon huolellisemmin. Huono puoli jatkuvassa meikkaamisessa on tietenkin se, et iho rasvottuu helposti kun se ei pääse hengittää. Siks rasvaan kevyellä, mun ihotyypille tarkotetulla kosteusvoiteella kasvojen ihoa säännöllisesti.

Pukeutuminen taas no.. en oikein ees osaa määritellä omaa tyyliäni. Ostan vaatteeni lähinnä Gina tricotista ja H&M:ltä niin kun varmaan aika moni mun ikäsistä nuorista. Käytän semmosia mukavan rentoja vaatteita. En niinkään mitään hirveen hempeetä tai semmosta. Mutta ei mun tyyli mikään miehinenkään ole, ei ei. Semmonen hyvä mulle. Mun on muutenkin tosi hankalaa ettiä itelleni vaatteita, johtuen mun pituudesta ja kehon mallista. Joko on housussa liian lyhyet lahkeet tai väljä vyötärö. Paidat joko liian lyhyitä tai sit semmosia säkkejä. Onneks oon kuitenkin aina jotakin hyvää onnistunu itelleni löytämään!

Tuntuu jotenkin tosi hassulta kirjottaa tämmösistä asioista, kun en silleen oo näitä ennen ees pohtinu :D Oon vaan mitä oon. Olkaa tekin. Hauskaa päivää :)

Rouva Tasavallan presidentti

Tai ei ehkä nyt ihan presidentti kuitenkaan, mutta aika lähelle. Lupasin siis kirjoitella mun opiskelusuunnitelmista näin lukion jälkeen. Olen hakenut siis seuraaviin paikkoihin. Yliopistot: Jyväskylän yliopisto, valtio-oppi ; Kuopion yliopisto, yhteiskuntatieteet ; Tampereen yliopisto, Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma. Ammattikorkea koulut: liiketaloutta Jyväskylään, Kuopioon ja Ouluun.

Lyhyesti sanottuna mua kiinnostaa vaikuttaminen ja tykkään aina sanoa oman mielipiteeni välittämättä siitä, jos joku toinen onkin eri mieltä. Mulla löytyy näkemys lähes jokaiseen yhteiskunnalliseen asiaan ja nyt kun lukion on ohi, toivon et mulla on aikaa osallistua paremmin kuntatason politiikkaan ja liittyä keskustanuoriin. Kyllä, kannatan Keskusta-puoluetta. Olen sellaisilta juurilta, joihin Keskustan ajatusmaailma sopii kaikista parhaiten.

Joskus aikaisemmin, yläasteella, annoin ihmisten mielipiteiden johdatella omiani. Sitten tajusin, kuinka paljon mä voin vaikuttaa asioihin sanomalla kerrankin vastaan. Se, että mun eriävätkin mielipiteet huomioitiin toi luottamusta siihen, et mä oikeesti pystyn vaikuttamaan asioihin. Silloin kiinnostus politiikkaan heräsi ja sillä tiellä ollaan.

Mulla on hyvä pohja lukiosta. Alustavasti kirjoitusten pisteet antais enkusta C:n ja sit äikästä, lyhyestä matikasta, psykasta ja yhteiskuntaopisto L:n tai E:n. Ruotsista tulikin syksyllä jo M. Jos vaan jaksan panostaa pääsykokeisiin, ja miksi en jaksaisi täähän on osa mun unelmaa, mulla on hyvät mahdollisuudet päästä ensi syksynä aloittamaan opiskelut ainakin amk:ssa.

Mun lapsuudenunelmat kilpikonnanhoitajan ammatista tai balettitanssijan urasta kariutui ja vaihtui poliittiseen vaikuttajaan, ehkä kansanedustajaan tai jonkun valtiollisen erityksen johtotehtäviin. Kuulostaa niin paljon kuivemmalta kuin edellä mainitemani, mutta hei, mua tää kiinnostaa se on mulle tärkeintä. Kilpikonnat onkin ehkä vähän liian hitaita ja tylsiä hoidettavia ja mun pitkä, kömpelö kroppa ei sit soveltunutkaan balettiin. Joten näin ehkä parempi.

Oleskelen nyt nää viikon kaks ensimmäistä päivää Jyväskylässä. Shoppailtua tuli tänään ihan tarpeeksi ja kummitytöllekin löytyi synttärilahja. Tuntuu niin oudolta, että se likka on jo 4 wee. Vastahan se hupsu likka synty :o Noista pikkusista sen ajan kulun tosiaankin huomaa.. Se tilas multa jotain punasta tai violettia vaatetta lahjaks, kuulema pinkkikin kelpas joten mukaan lähti kesäiset valkoiset shortsit ja vaaleanpunainen t-paita. Toivottavasti pikkunen tykkää :) Likka on nyt niin onnellinen, kun se sai pikkuveljen vähän vajaa 2 kuukautta sitten ja samalla minä sain serkun. Kummityttö on siis tädin lapsi.

Oon aina ollut enemmän ja vähemmän lapsrakas ihminen ja oon ollu niin onnesta soikeana, kun löytyy serkkuja jotka jo puhuu ja leikkii kotia jne ja sitten tämä uusin joka vaan syö, kakkaa ja tuijottelee! Aina kun ei jaksa leikkiä piilosta tai hippaa isompien muksujen kanssa. Välillä sitä oikeesti toivoo et olis itekin yhtä pieni. Ei tarviis murehtia tulevaisuutta, parisuhteita tai muuta, sais vaan leikkiä ja sulkea kaikki muu mielestä. Jos mä nyt alkaisin konttailemaan itsekseni tuolla kadulla ja leikkimään koiraa, mua luultais todennäkösesti aika hulluksi. Mutta elämä menee eteenpäin. Kukaan ei voi jäädä lapsuuteen, vaikka kuinka haluaisi. Eikä kukaan voi jäädä tähän maailmaan, vaikka kuinka haluaisi.

Tuli juttua taas vähän laidasta laitaan.. Jos joku uskaltaa ehdottaa jotakin aihetta, mistä kirjottaisin niin heittäkää kommenttia. Mä alan huilaamaan pitkän shoppailupäivän jälkeen. Seuraavaan kertaan!

ps. Muokkailen blogia ja lisäilen kuvia sit tänne kunhan saan hyviä kuvia ja ideoita miten tätä muokata. Nyt mennään toistaseks tällä pelkällä tekstillä.

HYVÄ ME!

Näin se ois sit vaan muutto saatu aikaseks. Kamat purettu kotona kaappeihin ja voin sanoa et mä tarvitsen toisen vaatekaapin. Tota vaatetta kertyny kolmen vuoden aikana niin paljon, että vaikka olinkin karsivinani ne "huonot" pois, kaapin ovi ei mene edes kiinni.. Kuitenki hyvä olla kotona ja suurin ikävä Putaalle odottaa varmaan vielä itseään.

Tänään käytiin likkojen kanssa sit Ylistarossa tahkomassa A-tyttöjen välierät. Saldona kolmesta pelistä kaksi voittoa, yksi tiukka 2-1 tappio ja paikka lopputurnauksessa. MAHTAVAA! Sain tänään muutenkin kauan odottamaani vastuuta kentällä ja tuntuu niin hienolta aatella, et mun kova työ aletaan pikkuhiljaa huomaamaan. Nyt ois sit parin viikon huili. Pallotuntuma saattaa olla vähän kateissa, jos en salille tässä ajassa pääse, mutta ennen lopputurnausta se varmasti taas löytyy. Tuli taas tuo lentopallon huonokin puoli tänään huomattua, kun pallo tuli torjuntatilanteessa hienosti sormille ja oikean käden etu- ja keskisormen nivelet täysin turvonneet. Toivottavasti pian taas täydessä kunnossa, vaikka ei nuo sormet mun kentälle menoa estänyt, hurmos meni kivun ohi. Loukkaantumiset ja tämmöset pienet vammat kuitenkin osa tätä lajia niin en ala enemmän ruikuttamaan.

Nyt sitten huomisen saa olla kotosalla läheisten kanssa ja nauttia. Maanantaina suunnaks Jyväskylä ja yökyläilemään siskon luo. Mulla onkin ollut ikävä niitä hetkiä kun maataan illalla pimeässä kahdestaan ja käydään läpi niitä raskaimpiakin asioita.Siinäkin taas semmonen henkireikä, kun tietää et niin läheltä löytyy ihminen, jolle avautua, sille avautumiselle kun tuntuu olevan aina tarvetta.. Siksi varmaan siskon muutto Jyväskylään vuoden alussa tuntu niin raskaalta. Se ei enää olekaan täällä joka viikonloppu kun tulen kotiin vaan menee helposti se kuukaus ennen kuin nähdään seuraavan kerran.

Perjantaina pääsen sit oikein toden teolla rentoutumaan ja nauttimaan näistä kevät keleistä. Suuntana olis Ylläs. 15. kevät putkeen kun perheen kanssa sinne tälleen keväällä suunnataan eli voitais puhua jo perinteestä. Reissun aikana ois tietty tarkotus pitää säännöllisistä reeniajoista kiinni, että ei pohja täysin katoa. Onneks oon löytäny tän todellisen palon reenaamiseenkin takas :) Viikon reissun jälkeen tiivis reeniviikko Putaalla alle ja suunnaks lopputurnaus ja Kausala. Tällä porukalla ja hyvällä hengellä kaikki on mahdollista. Mahtavaa myös päättää mun aikakausi Plokissa lopputurnaukseen.

Tosiaan ens syksynä pitäis metsästää uusi joukkue, jossa jatkaa mun unelman toteuttamista. Mikä joukkue se sitten on, se riippuu pitkälti opiskelupaikasta. Siitä, mihin olen hakenut ja miks, voisin puhua sitten seuraavalla kerralla. Nyt on mun aika levätä tiiviin kirjotusten täyteisen talven jälkeen. Nauttikaa tekin!

First part is over

Oon tullu omassa elämässäni tietynlaiseen risteyskohtaan. Lukio on valkolakin päähän iskemistä vaille valmis ja tulevaisuus pelottaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Blogin aloittaminen tuntui tässä vaiheessa jotenkin tosi luonnolliselta. Haluan purkaa omia ajatuksiani tulevasta ja tästä hetkestä näin julkisesti, koska itselleni kirjoittamat tekstit ei oo auttanu mua sillä tavalla kun oisin halunnu.

On ehkä hyvä valaista mun elämää, niin pystytte jatkossa ymmärtämään mun ajatuksen juoksua vähän paremmin. Ikää on karttunu tässä vaiheessa se vähä vajaa 19. Kotoisin olen Viitasaarelta, jossa mun porukat ja pikkuveli asuu tällä hetkellä, isosisko muutti tammikuussa pois. Mulle suurin muutos oli kun ysiluokka lähestyi loppuaan ja mä tein silloin tähän mennessä elämäni suurimman päätöksen ja lähdin seuraamaan niin epärealistiselta tuntunuttu unelmaani lentopalloilijan urasta ja muutin pois kotoa. Unelma tuntui epärealistiselta siksi, että olin ollut kolme vuotta (yläasteeen ajan) pelaamatta ja taitotasoni oli lähes nollassa, ainakin muihin verrattuna.

Tulin lukioon Pihtiputaalle, jossa on erillinen lentopallolinja. 8 kertaa reenejä viiden koulupäivän aikana plus viikonloppuiset turnaukset alkoi nopeasti tuntumaan kropassa. Silti musta alko tosi nopeesti tuntua et tää on sitä mitä mä haluan tehdä. Lukio kulki koko ajan loppujen lopuks melko helpostikin mukana. Sain tossa pari viikkoa sitten päättötodistuksen, keskiarvo näytti semmosta 9,4.

Nyt istun tyhjässä huoneessa. Kolme vuotta tuli vuodatettua kyyneleitä niin surun kun ilonkin takia tässä huoneessa. Auto on pakattu, enää yhet reenit ja sit ois aika hyvästellä Pihtipudas. Ei tietenkään lopullisesti, koska uskon et meidän pelit jatkuu vielä lopputurnauksen merkeissä, joten pitää palata reenaamaan.

Mulla on vaan niin uskomaton olo. Niin onnellinen, mutta samalla haikea. Päälimmäisenä ehkä ylpeys. Musta oli siihen, mihin harva usko mun pystyvän. Oon kehittyny lentopalloilijana ja ennen kaikkea ihmisenä. Oon noussu sieltä vaihtopenkiltä alotuskuusikkoon ja oon siinä samassa oppinu tykkäämään itestäni ihan aidosti, olemaan juuri sellainen kun oikeasti olen

Pihtipudas ja nää ihmiset täällä opetti mulle niin paljon. Nää ihmiset joita mulle tulee niin kovasti ikävä. Ne on myös yksi syy siihen, että miksi musta tuntuu vaikealta nähdä tulevaisuuteen. Kaikki rakkaat ystävät, mun tuki ja turva, jää tänne. Mä lähen muualle ja pitäs taas muka uskaltaa rikkoa tää kuori ja näyttää itsensä muille. Aikuisiahan tässä ollaan, eikä se oo ollu mulle koskaan kovin vaikeaa, siis rikkoa sitä kuorta, mut silti tulevaisuus ja siihen liittyvät ihmiset on tällä hetkellä niin suuri kysymysmerkki, että se saa kylmät väreet kulkemaan mun selkää pitkin. Mut kuitenkin, tän blogin kautta halukkaat pääsette seuraamaan mitä mun elämässä tapahtuu niin opiskelun, ihmissuhteiden kun ihan arkistenkin asioiden parissa eli siis mitä mun tulevaisuus siis tuo tullessaan.

Nyt ei pitäis enää murehtia näitä asioita enempää, tulevaisuudelle kun en minäkään mitään mahda. Etenen päivä kerrallaan ja tarpeen mukaan tulen taas purkamaan tuntojani tänne.

Ei onni tule etsien, se saapuu eläen.
- J.H Erkko